Tänään minä lähden mummolaan ja kuten olen teille sanonut, mummolassa saan elämääni aina tervettä perspektiiviä. Aion nauttia viikonlopun verran maaseudun rauhasta, nähdä kaiken maailman sukulaisia ja tuijotella virtaavaa jokea. Ja tietenkin kuunnella mummon juttuja.
Olen miettinyt, että mihin sitä sitten vanhana oikein joutuu. Onko vanhoilla ihmisillä ystäviä ja tuttavia? Vaivaako kaikkia vanhuksia yksinäisyys?
Ukkini kuolivat niin kauan aikaa sitten, että heistä en osaa sanoa juurikaan. Toinen mummoni kuoli viime kesänä ja hän eli viimeisiin aikoihin asti kotonaan. Kotihoito kävi kolmesti päivässä, joten täysin yksinäistä päivää ei onneksi ollut. Lisäksi meidän perhe ja sedän perhe sekä muutamat naapurit kävivät kylässä mahdollisimman usein.
 |
| Mummo päiväunilla |
Toinen mummoni sen sijaan asuu tädin, tätipuolen, enon ja enopuolen kanssa samassa maatalossa. Siellä riittää ihmisiä ja vilinää. Varsinkin, kun sukulaisia tulee kylään. Harmillista vaan, ettei mummo meinaa oikein enää kuulla mitään, joten jutustelu on yksipuolista.
Mummo, pappa ja tuffa ovat tsekanneet jo ulos tästä todellisuudesta. Pappa lähti jo yli puoli elämääni sitten, mummo ja tuffa muutamia vuosia sitten.
VastaaPoistaJäljellä on enää mummu, joka asuu kerrostalokaksiossaan, hoitelee puutarhapalstaansa, kahvittelee "tyttökaveriensa" kanssa, käy elokuvissa ja lainaa vanhempieni koiraa viikottain, pitääkseen itsensä virkeänä. Minä vierailen hänen luonaan aina, kun käyn lapsuuden kotikaupungissani kylässä. Muuten soittelemme.
Tätä mummuani ei yksinäiseksi voi sanoa, hän tajusi lähteä kotoa rientoihin kun tuffa lähti jatkoille. Toinen mummo sen sijaan ikäänkuin jämähti kotiin kipujen kanssa, ja käsittääkseni tunsi olevansa varsin yksin vaikka lapset ja lapsenlapset vierailivatkin harvasen päivä. Yksinäisyys on aina välillä asenne - ikään ja sukupuoleen katsomatta.
Kerron kun kerran kysytään.
VastaaPoistaMuistan juttuja vain isän isästä ja äidin äidistä, toinen ukki kuoli kaauan sitten ja toinen mummu kun olin aik pieni.
Käytän alussa mainituista tässä nimiä Ukki ja Mummu.
Ukki oli vanhoilla päivillään puoliksi halvaantunut ja vanhainkodissa. Vanhempien kanssa käytiin aina ukkia katsomassa kun oltiin kylillä käymässä, asuttiin kauempana taajamasta näes.
Yleensä vietiin viinakarkkeja ja vähän jutusteltiin, vaikka ukin puhe olikin hyvin epäselvää halvauksen vuoksi. Oli sillä telkkari siellä. Isoveli muistaa että kun ukkia ei jaksanu enää jutut kiinnostaa, niin se sano että "Poeka. Piu vaen.", ja heilautti kättä.
Ukki oli ihan mukava, kuoli sitten joskus noin 15 vuotta sitten pois.
Mummu eli kylillä yksikseen monta vuosikymmentä. Energiaa piisasi Kauniitten ja rohkeitten katsomiseen, hedelmäpelin kilkutukseen kaupassa ja muuhun hyödylliseen kans. Mummun luona käytiin aina erityisesti lukion tuntien jälkeen pyörimässä usein. Jouluna mummu tuli/haettiin/vietiin käymään muutamaksi päiväksi peräkylille mummuilemaan ympäriinsä, kesällä kävi joskus useampia päiviä myös.
Mummulla oli vissiin tuttuja ja ainaki yhen naapurin kanssa kai se hengaili siinä, ja kävi seurakunnassa vissiin pyörimässä. Niin ja tietenkin soitteli kamalasti ympäriinsä puhelimella ja kävi suvun juhlissakin toisinaan.
Oikein hyvä tyyppi oli se kyllä, vaikka eihän sitä sillon tajunnut niin hyvin.
Kuoli hänkin sitten kai jotain viis vuotta sitten noin. Nyt alkaakin sitten olla vanhempieni polvi isovanhusiässä jo, monet jo isovanhempiakin juu, ja niillä on vielä elämätä kyllä, eivät hirmu vanhoja ole.
Minulla on enaa yksi mummi jaljella. Mummo ja pappa kuolivat jo ennen syntymaani, toinen pappakin jo kymmenisen vuotta sitten. Nyt kun asun ulkomailla, niin tapaan mummia (ja muita sukulaisia) vain kesaisin kun kayn Suomessa. Nyt vasta ymmarran miten olisi pitanyt nahda useammin silloin kun se oli viela mahdollista!
VastaaPoistaMummillani on vanha omakotitalo viela jaljella, mutta ei asu enaa siella kuin kesaisin. Talvet viettaa pienessa kaupunkiasunnossa.
Ymmartaakseni mummillani on ihan hyvin seuraa ja hanen lapsensa vierailevat suhteellisen usein. Osa useammin, osa harvemmin. Valitettavasti en taman enempaa tieda oman mummini paivittaisesta elamasta.
Haluaisin tutustua mummiini paremmin kun siihen viela on mahdollisuus.
Miun isän isä kuoli jo ennen miun syntymää.
VastaaPoistaÄidin äiti kuoli tässä muutama vuos sitte vapun aikoihin.
Äidin isään en juurikaan pidä mitään yhteyttä ja sama on toisinpäin.
Isän äitiin taas on tiiviit yhteydet, asuu kaupungissa palvelutalossa, ja ihan kun sillä ei olis tarpeeks siinä et sillä se käsi lähti talvella sijoiltaan kun kaatu niin tässä vähän aikaa sitten kaatu marjametällä ja mursi peukalon.
Muuten on todella hyvässä kunnossa ja virkeä!
Sillä sitä seuraa riittää, on tuutori toiminnat ja sit ystävät.
Sekä sen lapset soittelee sille usein ja se soittelee kans.
Sekä lapsen lapset on paljon yhteyksissä.
Omat mummot ja papat eivät enää keskuudessamme päivittele nykymaailman menoa ja omia olojaan. Isäni isä kuoli ennen syntymääni ja isäni äiti kuoli liikenneonnettomuudessa kun olin vuoden ikäinen. Kotonaan asuivat loppuun saakka. Oma vanhempani asuu yksin ja kaukana täältä. Tuttavia on muutamia ja sukulaiset käyvät kesäisin ja juhlapyhinä vierailuilla. Vilinäksi asti ei ihmisiä siellä liiku.
VastaaPoista