Tutkimus oli vuodelta 1991, mutta kuinka paljon olemme päässeet eteenpäin kahdessakymmenessä vuodessa? Jos edelleen 45 prosenttia miehistä kokee olevansa vailla luotettavaa ystävää, voi 0,7 keskiarvo olla hyvinkin lähellä todellisuutta. Se tarkoittaa sitä, että vailla ystävää on joka kolmas.
 |
| Kuva: Jessica Ojeda |
No, minä tiedän kourallisen miehiä, joilla kaikilla on useampia luotettavia ystäviä. Tämä kasvattaa täysin ystävää vailla olevien miesten määrää entisestään, sikäli kun keskiarvoon on luottaminen. Pelkkä ajatuskin huolestuttaa, sillä yksikin ihminen vailla luotettavaa ystävää, on liian monta.
Eikä kyse ole siitä, etteikö näillä kaikilla miehillä voi hyvinkin olla kavereita. Kyse on nimenomaan luotettavan ystävän puutteesta. Ei se ole ihmekään, että vaimo tai tyttöystävä on ainoa henkisen alastomuuden mahdollisuus, ellei muita luotettavia ihmisiä yksinkertaisesti ole ympärillä. Mitä tällainen syvänlainen yksinäisyys tekeekään ennestään synkkyyteen ja melankoliaan taipuvaiselle kansalle?
Onko tälle mitään tehtävissä? Kuinka tuota keskiarvoa voisi suurentaa, edes 0,3 verran? Eikö olisi kohtuullista, että jokaisella olisi edes yksi luotettava ystävä?
Ehdotan, että katsoisimme kaikki vähän ympärillemme. Ei haittaa ollenkaan kysyä lähellä olevilta pojilta ja miehiltä, mitä heille kuuluu, vaikka heillä ystäviä jo olisikin. Haittaa paljon enemmän jättää kysymättä.
Suomalainen mies, montako ystävää sinulla on?
Aliisa, onneksi meillä on ollut jo 20 vuotta tuon tutkimuksen jälkeen aikaa mennä eteenpäin.. :-P :-)
VastaaPoistaMutta muutoin kommenttina: Minua hivenen ärsyttää sukupuolittaminen näissä tilastoasioissa. Koen olevani suomalainen mies, ja koen että minulla on ainakin kymmenen kertaa enemmän luotettavia ystäviä kuin mitä otsikossa esitetään.
Tietysti voi olla totta, että keskimäärin suomalainen mies on sisäänpäinkääntyneempi kuin vaikka suomalainen nainen, mutta omasta ja muiden kokemuksesta olen huomannut, että kyllä suomalainen mieskin voi puhua itseään vaivaavista asioista, jos vain joku kysyy. Silti läheinen ystävyys voi jollekin tarkoittaa ennemmin yhdessä tekemistä ja kokemusten jakamista silloin, kun ne tapahtuu kuin vaikkapa yhteisiä keskusteluhetkiä.
Edellisen kanssa olen samaa mieltä, että sukupuolittaminen tässä ei ole tarpeen. Uskon, että naisilla on luotettavan ystävän puutteita siinä missä miehilläkin. Stereotyyppisesti ajatellaan, että miehet eivät ehkä avaudu niin paljon asioistaan ja tämä vaikuttanee tutkimustuloksiin.
VastaaPoistaMutta jos nyt sukupuolitellaan tämä luottamusasia, niin oman kokemukseni mukaan miehet ovat luotettavampia ystäviä kuin naiset. Joillakin naisilla tuntuu olevan varsin runsasta tarvetta juoruiluun ja selkäänpuukotukseen, mitä taas ei stereotyyppisesti miehillä niinkään esiinny. Mutta kuten sanottu, tämä on vain oma kokemukseni ja raakaa yleistystä asiasta.
Ehkä jokainen ihminen - oli mies tai nainen - voisi keskittyä pohtimaan, miten itse on mahdollisimman hyvä ja luotettava ystävä. Aika monesti vanha sanonta: "Niin metsä vastaa kuin sinne huutaa" pitää paikkansa, eli kun olet itse luottamuksen arvoinen, myös sinun salaisuutesi pidetään :)
-Mia-
Oho, jahas. Osaan yksinkertaiset laskutoimitukset, eikös juu? Korjaan...
VastaaPoistaNo otin tämän lähinnä näin siksi, että tilasto puhui nimenomaan miehistä. Luonnollisesti kyse on yksilöistä, mutta kyllä yleisellä tasolla joku sukupuolinen ero tuntuu olevan, ainakin näiden lukujen valossa.
Ärsyyntyminen on oikeutettua, eikä mitenkään eriskummallista. Kiitäs kommentistasi. :)
Mia, naisten vastaava luku oli sekin suuri, kolmenkymmenen prosentin luokkaa. En siis halua väheksyä luettavan ystävän puuttetta naisilla, päin vastoin. Mutta koska tuo äidin kertoma 0,7 pysäytti minut, pitäydyin miesnäkökulmassa.
VastaaPoistaEhdotuksesi oman luotettavuuden tutkiskelusta on erinomaisen hyvä. Sen sijaan minua huolettaa se, etteivät jotkut osaa tai pysty kurottamaan itsestään ulospäin löytääkseen ystäviä. Ei siis se, etteikö ihminen olisi luottamuksen arvoinen, voisi hyvinkin olla, muttei ujouttaan tai muuten uskalla lähestyä ihmisiä ja jää siksi huomiotta.
Tätä varten kehotan katsomaan ympärille. :)
Olen samaa mieltä kanssasi, että täytyy myös olla itse aktiivinen, että voi ylipäätään päästä toisen ihmisen kanssa sille tasolle, että tätä voi ystäväksi - tai edes kaveriksi - kutsua. Sehän nyt on selvää! :) Ja joskus se, että ns. antaa itsestään jotakin, auttaa myös niitä ujompiakin sitten avautumaan.
VastaaPoistaJa tätä tarkoitin sillä itsetutkiskelullakin: ihmissuhteet kun ovat aina vähän riskialttiita. Pitää tunnustella, voiko toiseen luottaa paljastamalla vähitellen jotakin itsestään ja aina on vaara, että saatkin kertomasi asiat vasten kasvojasi. Pitäisi siis pystyä olemaan itse luottamuksen arvoinen, jotta toiselta voi samaa vaatia. Mutta toisaalta, jos ei mitään anna, ei mitään voi saadakaan. Siksi mielestäni onkin tärkeää ottaa kontaktia muihin, mutta toisaalta myös "suojella" itseään. Ehkä paras tapa siihen, ettei ihmissuhteessa tule ns. lokaa niskaan, on yrittää ansaita toisen luottamus olemalla niin hyvä ystävä kuin vain osaa olla! :)
-Mia-
Enkä siis ilkeyttäni ärsyyntynyt tai kohdistanut ärsyyntymistä siihen, että olit nostanut tämän asian esille. Keskustelua syntyy, ja sehän lienee vain hyvä? :-) Ärsyyntyminen (jos se on asiaa kohtaan, ei ihmistä) voi olla hyvin hedelmällinen olotila. Tämä ärsyttää, asialle on siis tehtävä jotain - voinko itse olla se, joka tekee?
VastaaPoistaMia, viisaita sanoja, joihin minulla ei ole paljon lisättävää. :)
VastaaPoistaTuomas, en epäillytkään, että ilkeyttäsi ärsyynnyit. Ärsyyntyminen on hyvä ja, kuten sanoit, hedelmällinen olotila, koska ellei mikään ikinä ärsytä, ei mikään oikein muutukaan. Kivi, joka kengässä hiertää, tulee yleensä poistetuksi. Hyvä vaan. Olisi hyvä, että ihmiset muutenkin ottaisivat kantaa kärkkäämmin. :)
Kauhean suurelta tuo keskiarvo tuntuu kun miettii määritelmää "luotettava ystävä". Tosin ei sellaisen puute estä asioista puhumista jonkun kanssa, etenkään jos ei kiinnosta sen kuuntelijan luotettavuus pätkääkään.
VastaaPoistaEnsimmäisenä tuli mieleen, että monilla iäkkäillä ei ole yhtään ystävää ja monet heistä ovat naisia. Ystävyyssuhteet noin yleisesti kai vähenevät iän myötä.
VastaaPoista------
Tuomas:
"Tietysti voi olla totta, että keskimäärin suomalainen mies on sisäänpäinkääntyneempi kuin vaikka suomalainen nainen, mutta omasta ja muiden kokemuksesta olen huomannut, että kyllä suomalainen mieskin voi puhua itseään vaivaavista asioista, jos vain joku kysyy. "
On kai kyse ainakin osittain siitä, että ei yksinkertaisesti ole ketään joka kysyisi. Sinänsä ihan relevantti pointti tuo keskusteleminen/yhdessä tekeminen. Molemmilla on sijansa henkisen hyvinvoinnin ylläpitäjinä eikä ole olemassa mitään universaalia oikeaa tapaa.
------
Olisi hienoa lukea jonkun sosiologiaa tai vastaavaa tuntevan kommenttia aiheeseen. Odotellessa päätin etsiskellä vähän omatoimisesti lisää, ah niin mahtavia tilastoja :)
http://www.nuorisotutkimusseura.fi/julkaisuja/polarisoituvanuoruus.pdf
Joitain poimintoja:
s. 65
"Ilman yhtään ystävää on 2007 Nuorisobarometrin aineistossa vain alle prosentti nuorista. Kouluterveyskyselyssä ystävien määrää selvitettiin eri tavoin kysymällä onko nuorilla todella läheistä ystävää, jonka kanssa voi keskustella luottamuksellisesti lähes kaikista itselle tärkeistä asioista. Näin mitattuna ilman läheistä ystävää on huomattavasti suurempi osuus nuorista, vuonna 2006 peruskoululaisista 11 prosenttia ja lukiolaisista 9 prosenttia. Kouluterveyskyselyn mukaan pojat (14 prosenttia) ovat selvästi useammin ilman todella läheisiä ystäviä kuin tytöt (6 prosenttia). Nuorisobarometrissa ei ystävän määritelmää täsmennetty, jolloin myöskään eroja sukupuolten välillä ei ollut. Tämä kertonee jotain tyttöjen ja poikien erilaisista ystäväverkostoista, ehkä myös erilaisista tavoista määritellä ystävyys. "
Tukea Aliisan esittämälle löytyy siis ainakin tästä. Toki tuo ystävyyden määrittelyn ongelma on tiedostettava.
Nuorisobarometri koskee siis 15-29 vuotiaita.
Lisää sivulta 86
"Omillaan pärjääminen eriyttää myös suku-
puolittain. ”Seurallista yksilöllistymistä” korostavan kulttuurin on syystä tai toisesta katsottu olevan edullisempaa naisille kuin miehille, ja negatiiviseksi määrittyvän yksinäisyyden uhan voi tutkimusten perusteella nähdä erityisesti nuorten miesten elämänriskiksi (esim. Saresma 2005, 60–61). Nuorten miesten sosiaalisia suhteita jännitteistävät maskuliiniset hierarkiakamppailut, “miehuuskokeet”, jättävät vain vähän tilaa levollisille ja läheisille ystävyyssuhteille (ks. jokinen 2000), kun taas tyttöjen ja nuorten naisten kohdalla on puhuttu jopa paras kaveri instituutiosta (Puuronen 1995). Sen sijaan esimerkiksi maaseutu-kaupunki-erottelu ei ole osoittautunut tilastollisissa analyyseissa merkitykselliseksi yksinäisyyden kokemista tai kokemattomuutta selittäväksi taustatekijäksi (Moisio
& Rämö 2007). Maaseudun peräkamari pojista
puhutaan yleisesti, mutta yksinäisyyden kokemista mittaavat tutkimukset eivät vahvista ilmiön runsautta."
Naula "peräkammarinpoika"-myytin arkkuun? :)
s. 88
"Huomionarvoista kuitenkin on, että kaikista ikäryhmän ihmissuhteensa erittäin hyviksi määritelleistä 62 prosenttia on naisia ja 38 prosenttia miehiä (p=.000). Näyttää
siltä, että poikien ja nuorten miesten elämässä ystävyys- ja muut ihmissuhteet eivät muodostu elämän myönteisiksi sisällöiksi samalla tavalla kuin tyttöjen ja nuorten naisten elämässä."
Toinen heti mieleeni tullut asia on ruotsinkielisten (miesten) pienempi pahoinvointi ja kuolleisuus (!) suomea mongertaviin veljiinsä verrattuna. Tämän katsotaan johtuvan lähinnä kulttuurillisista tekijöistä, erityisesti yhteisöllisyydestä. Suomenruotsalaiset eivät esimerkiksi sylje kuppiin suomenkielisiä enempää vaan ainoastaan vetävät yksinäiset kalsarikännit suomenkielisiä harvemmin. Viitteitä samaan suuntaan löytyy sivulta 65
VastaaPoista"yli kymmeneen ystävään säännöllisesti yhteyttä pitävien ruotsinkielisten nuorten osuus (43 prosenttia) on lähes kaksinkertainen verrattuna suomenkielisiin nuoriin (22 prosenttia). (Myllyniemi 2007, 96–97.)"
--------
Päivi Harisen artikkeli "Hyvä, paha yksinäisyys" (sivut 84-92) on ihan lukemisen arvoinen. Esimerkiksi toinen näkökulma, joka näissä keskusteluissa harvemmin nousee esiin. Kyseisen artikkelin lopusta:
"Oma analyyttinen aihepiirinsä yksinäisyyden tematiikassa on vapaaehtoinen suhteiden ja
kohtaamisten välttely: positiiviseksi määritelty ja haluttu sivuun asettuminen, tietoisesti ylläpidetty sosiaalinen niukkuus. Tätä artikkelia varten tarkastellusta kirjoitelma-aineistosta löytyy kuitenkin vain yksi tarina, jossa sivullisuutta pohditaan tietoisena valintana tai päämääränä. Sivullinen ei pidä ihmisistä – mutta tämähän on asia, jota iloista seurallisuutta korostavana aikana ei ole soveliasta sanoa ääneen."
-----
Tuntuu, että unohdin jotain, mutta eiköhän tämä spämmääminen tältä erää riitä :)
- Juho
Teemu, isolta se tuntuu myös siksi, että vastanneet kokivat tilanteen huonoksi ja ystävän puuttumisen nimenomaan puutteeksi.
VastaaPoistaJuho, vau. Todella mielenkiintoisia juttuja, kiitos tiivistystyöstä. Tuosta riitti ajatusmateriaalia pitkäksi aikaa. Noita voisi pohtia laajemminkin, ehkä parin jutun verran. Kiitos vielä! Jos heräsi lisää ajatuksia, niin anna tulla vaan. Spämmäämistä ei ole mikään, missä on ajatuksia. :)