maanantai 12. maaliskuuta 2012

Odota, älä pakota

"Se, jolla on varaa olla kärsivällinen, voi saada minkä haluaa." -Benjamin Franklin

Miksi parisuhteessa olevalle satelee treffikutsuja? Miksi ihmiselle, jolla on jo kavereita, niitä tuntuu kertyvän koko ajan lisää? Miksi raha tulee rahan luo? Miksi, oi miksi?

Benjamin on oikeassa. Se, jolla on varaa olla kärsivällinen, odottaa. Se, joka odottaa, saa lopulta sen, mitä odottaa. Jos ei ole pakko ottaa ensimmäistä vastaan tullutta asuntoa, saa lopulta sellaisen, minkä on aina halunnut. Olettaen, että sellainen asunto, jollaisen on aina halunnut, on ylipäätään olemassa.

Jos on tyytyväinen omaan elämäänsä sellaisena kuin se on, on mahdollista odottaa. Odottaa sopivaa asuntoa. Odottaa sopivaa ystävää. Odottaa sopivaa puolisoa.


Aina ihminen ei kuitenkaan ole tyytyväinen elämäänsä. Voi olla, ettei ystäviä ole. Voi olla, että sinkkuus ottaa hermosta. Voi olla, että entisestä asunnosta on vain päästävä pois. Silloin pakko aiheuttaa meissä äärimmäistä toimintaa. Etsimme raivokkaasti ja tartumme jokaiseen mahdollisuuteen kuin se olisi ainoa ja taatusti viimeinen.

Se ei kuitenkaan ole ja jos käyttäydymme niin kuin se olisi, todennäköisyys kaiken pieleen menemiseen on suuri. Takerrumme, tukehdutamme, yritämme liikaa ja liian varhain. On toki niitäkin tapauksia, joissa äkillinen tilanteeseen täysiä heittäytyminen yksinkertaisesti toimii. Valitettavan usein ihminen kuitenkin tarvitsee aikaa ja rauhaa toiseen totuttautuakseen.

Kuva: Andreas Rodler

Ihminen harvoin haluaa kokea olevansa pakotettu. Siksi ne, joilla on jo ystäviä, vaikuttavat silmissämme kiehtovammilta: he eivät pakota, koska heidän ei tarvitse. Siksi, kun tapaa uuden ihmisen, on käyttäydyttävä niin kuin olisi aikaa odottaa, vaikkei olisikaan.

Olemalla kärsivällinen, voittaa enemmän. Kun antaa kärsivällisesti toiselle mahdollisuuden olla välillä se aloitteellinen osapuoli, tulee suhteesta molemminpuolinen ja tasapainoinen. Jos tekee itseään koko ajan tykö, saattaa toista alkaa pitää itsestäänselvyytenä, eikä se ole hyvä lähtökohta ihmissuhteelle.

Vaikka odottavan aika onkin ikuisuus ja vaikka kärsimättömyys on yleinen vaiva, on se hyve, jota jokaisen on syytä harjoitella.

Kuka antaisi minulle kärsivällisyyttä nyt heti? Pitääkö toista odottaa? Kauanko pitää odottaa? Entä, jos ei voi odottaa?

4 kommenttia:

  1. Jonkin asian odottamisessa on se ongelma, että se syö energiaa juuri nyt tapahtuvasta elämästä.

    Odottamansa asian eteen voi toki tehdä "esivalmisteluita" eli muuttaa mielentilaansa ja muita elämänsä puitteita sellaisiksi, että ne tukevat tavoitteen "maalitilaa".

    Tämän jälkeen pitää kuitenkin osata päästää irti odottamisesta ja vain ottaa vastaan mitä tulee. Se, mitä odottaa, tapahtuu juuri silloin kun lopettaa odottamisen.

    VastaaPoista
  2. No on odotettu ja ei ole odotettu.

    Yhtä laihoin tuloksin.

    VastaaPoista
  3. Unohtui mainita, että niillä joilla on vientiä ja varaa valita on myös aikaa odottaa. Ne joilla oli jotain vuonna -96 ja heti perään 2002, pitää ottaa kun saa.

    Tietty niinhän se on millä tahansa markkinoilla.

    VastaaPoista
  4. AP, odottamisen ongelma on nimenomaan tuo! Odottaminen on siksi välillä niin tuskallista. Olen kuullut, että naisten on vielä vaikeampi lopettaa odottamisen ajattelemista kuin miesten (enkä itsekään ole tässä mitenkään erityisen lahjakas). Siksi yritän aina pitää itseni mahdollisimman kiireisenä ja puuhakkaana silloin, kun en malttaisi odottaa jotakin. Aika menee nopeampaa ja malttaa paremmin, kun ei yksinkertaisesti ehdi ajatella odottamista. :)

    Anonyymi, pointtinihan olikin juuri se, että ne, joilla on siihen varaa, odottavat. Ja ne, joilla tavallaan ei ole varaa, eli kuten sinä asian ilmaiset: joiden on otettava, kun saa, eivät voi odottaa. Jos kuitenkin jälkimmäiset käyttäytyvät ikään kuin olisi varaa odottaa, olisi saaminen todennäköisempää.

    En tarkoita tällä sitä, että pitäisi torjua mahdollisuuksia ja istua tyhjän panttina muuten vain. Tarkoitan sitä, että ei pidä hätäillä ja sen hätäilyn myötä mahdollisesti hätyyttää karkuun potentiaalista ihmissuhdetta.

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails