tiistai 15. tammikuuta 2013

Liis, älä huuda

Minä olen kovaääninen ihminen. Todella. Antakaa tuoppi olutta ja aihe, josta innostun, niin desibelit lähtevät kipuamaan kohti korkeuksia. Kovaäänisyyteni on myygistä, kun otetaan huomioon fakta, että minulla on kuitenkin hieman keskimääräistä pienemmät keuhkot. Mutta eipä se ole se koko, vaan se tekniikka.

Noh, olen ollut koko ikäni kovaääninen, eikä se ole ominaispiirre, jolle varsinaisesti voisin mitään. Monet ajattelevat, että "senkus puhut hiljempaa, kyllähän se aina onnistuu", muttei asia ole niin yksinkertainen. Jos vahdin volyymiani taukoamatta, en uskalla innostua. Sillä välittömästi, kun unohdan ulkoiset puitteet ja alan selittää jotakin oikein todella tohkeissani, unohdan olla hiljempaa.

Luonnollisesti seuralaiseni välillä vaivaantuvat äänestäni. Olen saanut lukemattomia kertoja kuulla, että "kuulen vähemmälläkin" tai "Liis, älä jooko huuda" tai "shh, naapuripöytäkin kuulee". Ja joka kerta tuo huomautus tuntuu pahalta, ellei ihan jopa loukkaa.

Huomautus saa minut vaikenemaan ja vaivaantumaan hetkeksi. Hetken perästä innostun kuitenkin taas ja taas unohdan hyssytellä. Onko siitä huomautuksesta siis juurikaan hyötyä?

Niin metsä vastaa, kuin sinne antaumuksella selittää.

Miksi huomauttaminen tuntuu pahalta? Eikö seurueeni vain ajattele parastani, kun he pyrkivät hillitsemään ääntäni, jolloin en herättäisi niin paljon huomiota tai juttuni ei kantautuisi naapuripöydänkin korviin? Varmasti.

Mutta kun kovaäänisyys on jotain, mikä on minussa lähtökohtaisesti, vaikka sitä yrittäisin välillä vaientaa. Siksi huomautus tuntuu samalla tavalla kohtuuttomalta kuin jos joku sanoisi, että "älä jooko ole noin blondi" tai että "nauraa voi röhkimättäkin".

No anteeksi nyt vain, mutta kun minä olen tällainen. Tiedän myös, etten ole ominaispiirteeni kanssa yksin. Meitä "kojottavia", "pajattavia", "möliseviä" ja "huutavia" on muitakin.

Toisaalta, ristiriitaista kyllä, minusta on mukavakin, jos joku välillä hillitsee elämöimistäni. Se vaatii kuitenkin todella läheisen suhteen ja hienovaraisen tavan ilmaista asia. "Älä huuda" ei ole hienovarainen tapa.

Kas, kun en minä huuda. Minä vaan puhun antaumuksella lujaa. Haittaakse?

26 kommenttia:

  1. mua ei kovaääniset ystävät ole pahemmin haitannut jollei olla jossain leffateatterissa tai kirjastossa, mutta auta armias kun on kovaääninen kaveri joka vielä puhuu sun päälle koko ajan ja haluaa aina oman asiansa kuuluviin ihan sama mitä mulla on kerrottavaa. Se on sellainen piirre joka saa vaan näkemään punaista :(

    VastaaPoista
  2. Miss Shi, juu, on eri asioita olla kovaääninen, kuin epäkohteliaasti päällepuhuva. Saatan joskus sortua myös jälkimmäiseen, mutta se puolestaan on jotain, jossa voi kehittyä ja josta ystävien olisi sallittua ja syytäkin mainita. Ymmärrän, että se saa näkemään punaista, mutta olisi hyvä muistaa, että toinen ei välttämättä edes huomaa toimivansa niin eikä välttämättä tee sitä ilkeyttään. Tällöin se toinen ei voi korjata virhettään, ellet sinä sano, että "hei, mulla oli kyllä juttu kesken!"

    VastaaPoista
  3. Oi vitsi, olen miettinyt ihan samaa asiaa! Itsekin olen kovaääninen ja koen yhtälailla sen välillä loukkaavaksi, kun joku sanoo että "älä viitsi huutaa". En oikeasti voi sille mitään! Minulla on tosiaan sama ongelma myös innostumisen suhteen - jos niin käy, volyymi nousee entisestään. Pitäisikö siis olla innostumatta mistään?

    Tajuan tietysti, että joihinkin tilaisuuksiin kovaäänisyys ei sovi ja yritän sitä tietysti hillitä jos koen sen tarpeelliseksi, mutta aina ei vain onnistu. Kauhean lohduttavaa kuitenkin tietää etten ole ainoa, en ole hirveästi törmännyt muihin ihmisiin joilla on "huuto-ongelma" enkä myöskään sellaisiin, jotka varsinaisesti ymmärtäisivät, ettei ole niin helppoa (tai välttämättä edes mahdollista) päästä kovaäänisyydestä eroon.

    VastaaPoista
  4. Minä loukkaannun yleensä pidemmäksi aikaa, jos joku sanoo mulle sen "älä vitsi huutaa." Usein alan huutaa oikeasti, että "en minä huuda, olen vain innostunut"! Kun näin on toiminut riittävän monta kerta, se ikävä huomauttelu huutamisesta lakkaa. Ekäi se ole niin kamalaa, jos naapuripöytä kuulee,kunhan juttujen taso on sinänsä siisti. Jos kaverillani on sukupuolitauti, enpähän minä siitä niin innostukaan, että alkaisin huutamaan.

    VastaaPoista
  5. Hassua. Jotenkin mulla oli mielikuva että olet volyymitasolla hiljainen. Ei siis perustu mihinkään tietoon vaan itsekseen syntyneeseen oletukseen. Tai perustuu ehkä siihen etten ole koskaan nähnyt (kuullut) sinua "huutamassa". :P

    VastaaPoista
  6. Olga, maikkiainen, <3 Sepä siinä juuri on, että itseä ei hirveästi se naapuripöydän salakuuntelu haittaa. Ja totta on sekin, että harvemmin sitä innostuu ikävistä ja salaisista asioista. Toisaalta yleensä myös innostunut puhekin lakkaa varsin pian, kun hiljenee kuuntelemaan ystävän vastausta tai aihe vaihtuu.
    Tuntuu, että jos yrittäisi jatkuvasti puhua hillitysti ja hiljaa, kadottaisiko silloin jotain olennaista itsestään?

    jyrik, ehkä johtuu siitä, että tekstini eivät (tiämmä) ole kovin "möykkääviä"? :) Mielelläni annan itsestäni hiljaisen ja sivistyneen vaikutelman (? :D), mutta harmin paikka kyllä, oikeasti olen innostuvaa ja kovaäänistä sorttia. (ps. Ehkä näet/kuulet mut vielä huutamassa jossain.)

    VastaaPoista
  7. Hassua. Enpä ole ajattellut edes, että siitä huomauttamisesta voisi loukkaantua. Hyvä tietää jatkossa tämä. Jotenkin ajatellut että toinen innostuksissaan korottaa ääntään kovemmaksi mitä itse edes on tarkoittanut tehdä ja kaverina olisi reilua häntä siitä muistuttaa. Vähän niinkuin oletuksella, että hän ei todellisuudessa haluaisi puhua niin kovaa. Olen huomannut kavereilla erilaisia tilanteita jolloin puhuvat kovalla äänellä. Humalassa monikin. Monilla on myös hassu tapa huutaa puhelimeen vaikka eivät muuten olisi kova äänisiä. Sillekään eivät kuulema mitään voi vaikka ovat yrittäneet. Puhelimessa tietty vastapuoli voi säätää kaiutinta pienemmälle mutta mitenhän livetilanteessa sen pystyisi tekemään. Itse yleensä nojaudun enemmän taaksepäin tuolillani kun muuten nojaan pöytään käsilläni juttelukumppanin puoleen. Ja olen ehtinyt minäkin huomata, että ei kukaan niistä äänenvoimakkuuskommenteista tapojaan muuta, joten pitää vaan itse löytää tapa selvitä asian kanssa.

    VastaaPoista
  8. Anonyymi, tietystikään kovaääninen ei tarkoita puhua kovaa eikä todellisuudessa haluaisi aiheuttaa seurueelleen tarvetta nojata kauemmas. Kuten sanoinkin, huomattajan aikeet ovat varmasti hyvät, eivätkä alkuunkaan loukkaavat.

    Tosiasiassa kovaääninen ei vaan voi äänelleen mitään ja kuten kirjoitatkin, äänenvoimakkuuskommentit eivät saa kovaäänistä "muuttamaan tapojaan". Näin on siksi, että äänenvoimakkuus ei ole tapa, vaan luontainen ominaisuus, kuten se röhkivä naurukin. Se on jotain, mikä yksinkertaisesti vain tapahtuu, kun kovaääninen innostuu ja selittää antaumuksella jotain.

    Ehkä se taaksepäin nojaaminen on yksi niitä hienovaraisia tapoja viestiä sille toiselle, että nyt on ääntä taas aika tavalla. :)

    VastaaPoista
  9. Toi naapuripöytä kuulee juttu varmaan on paljon kiinni siitä mitä puhutaa. Omassa seurueissa aiheet on järjestään ronskeja, poliittisesti epäkorrekteja ja mustaa huumoria pullollaan. Oikein omiaan saamaan ihmisiä ärsyyntymään. Silloin toivoisi kaverien puhuvan hiljempaa. Nämä tosin taas nimenomaan puhuvat kovempaa jotta ympäristö kuulisi.
    Ehkä sitä huomauttamista parempi tapa on vaan puhua itse rauhallisesti jolloin toinenkin itsestään aina innostuksen jälkeen palauttaa ääntään samaan suuntaan.

    VastaaPoista
  10. Näin kun asiaa pohtii niin eipä tuo mikään ongelma oikeastaan ole. Eikä edes ärsyttävä piirre. Paljon enemmän haittaa on siitä kun joku puhuu liian hiljaa. Etenkin hälysissä tiloissa on tosi raskasta pinnistelllä, että saa selvää. Siskon kanssa autolla matkustaessa mä oon kuskin paikalta koko matkan silleen vinossa etumatkustajan puolelle päätä kurottaen, että edes jonkun sanan saisin selvää. Eli kovaäänisyys paljon parempi vaihtoehto.

    VastaaPoista
  11. Anonyymi 2, nimenomaan tuo itse rauhallisesti puhumimen lienee paras politiikka. Kun aihe vähänkään vaihtuu, äänenvoimakkuuskin automaattisesti siinä mukana taas hiipuu. Ja mitä tulee naapuripöydän ärsyyntymiseen, niin vasta sitten on naapuripöydällä oikeus suuttumiseen, jos toisen pöydän meteli todella haittaa oman pöydän keskustelua ja olemista. Muutoin kai jokainen vastaa omasta mustasta huumoristaan. :)

    Anonyymi 3, puolensa ja puolensa siis. :)

    Ainiin ja ihanat anonyymit, laittaisitteko jonkun T:Paprika -tyyppisen tunnisteen loppuun, niin teille olisi helpompi vastata? Ei tarvi siis laittaa mitään nimeä tai muuta, mut joku nimimerkin tapainen tunnistetieto ois mahtavuutta!

    VastaaPoista
  12. Yksi ja sama anonyymi täällä :) Tunnistevinkkinä ex-naapuri. Lisää asiaa pohdittuna tulin tulokseen, että se hiljaa puhuminen on ongelma, kun puolet jutuista menee arvuutteluksi, mitä toinen edes sanoo. Kovaa puhuminen haittaa harvoin. Lähinnä silloin, kun ne puheiden kuuluminen naapuripöytään aiheuttaa itsessä häpeäntunteita. Eli siis puheensisältökysymys silloin. Ja yhden kaverin puhelimeen puhuminen estää muiden samassa tilassa olijoiden keskustelun. Eli aika harvinainen ongelma sekin. Joskus kyllä joutunut ravintolassa vaihtamaan pöytää viereisen pöydän huutajan takia, kun ei pysty omassa pöydässä keskustelemaan. Mutta sekin kyllä saattaa olla myös oman pöydän hiljaa puhumisongelma. Ehkä sitä "sopivaa" äänenvoimakkuustasoa ei ihmiset määrittele desibeleissä vaan sillä jääkö jotain muuta ääntä sen alle.

    VastaaPoista
  13. No hei ex-naapuri. :) Tietysti silloin, jos puheen sisällön kuuluminen toiseen pöytään aiheuttaa häpeää, kannattaa sille kaverille volyymista sanoakin, vaikka se siitä vähän pahastuisi. Silloin se lienee kuitenkin kaikkien etu?

    Tuo naapuripöydän terrorisoiminen omalla volyymilla lienee myös sellainen tilanne, mitä kukaan kovaääninen ei oikeasti halua aikaansaada. Tällöinkin ennenmmin kuulee omasta kovasta äänestään, kuin saa pahansuopaa silmäilyä selkänsä takana. Nämä ovat tilannekohtaisia kysymyksiä. Tähän liittyy myös ensimmäisten kommenttien leffateatterit, kirjastot ja arat aiheet. On tilanteita, joissa ihan mielellään vahtii itseään ja on ennemmin innostumatta ja hiljaa, kuin aiheuttaa äänellään häiriötä ja häpeää.

    Onpa ihana, miten tästä syntyi keskustelua! Tykkään!

    VastaaPoista
  14. Oi, miten mahtavaa kuulla, tai siis lukea, että myös normaalikuuloisilla on sama ongelma! Aina olen luullut, että ainoastaan tällaiset kuulovammaiset immeiset saavat hävetä kovaa ääntään. Tosin luulen kyllä, että luonteeni puolesta olisin kovaääninen, vaikka kuulisin normaalistikin!

    Mutta ihmiset eivät juuri tajua ymmärtävän, että varsinkaan näin kuulovammaisena, ja jos kuulolaitteet vielä ovat jostain syystä poissa korvista, minun on kovin vaikea äänenvolyymiani säädellä, varsinkaan juuri innostuessani. Tai tietysti voin yrittää kiinnittää huomiota, mutta sitten en ole oma itseni.

    Onneksi minulle eivät enää oikeastaan huomauttele kuin perheenjäseneni, koska jostain syystä ystäväni tajuavat perhettäni paremmin, ettei se "älä huuda!" vähennä äänenvoimakkuuttani kuin puolikkaan desibelin verran millisekunnin ajaksi. Varsinkin pikkusiskollani on tapana valittaa äänestäni, ja okei, häntä tajuan koska hän on hieman yliherkkä kaikille äänille, mutta silti se sattuu joka kerta. Ihan kuin minussa olisi jotain vikaa.

    Siispä näin kuulovammaisen (tosiaan, lievä/keskivaikea synnynnäinen kuulovamma molemmissa korvissa, jos selvennystä haluaa) näkökulmasta halusin tulla kommentoimaan, kuinka ihanaa on tietää, että en ole ainoa kovaääninen!

    Mutta yhtä asiaa mietin: onko teidän kovaäänisten naurusta ikinä valitettu? Itselläni on kovin kuuluva nauru, josta minulle joskus huomautetaan. Mutta jos joku on hauskaa, miksi pitäisi vain hihittää? Onneksi kuitenkin mm. nyt uutenavuotena eräs ystäväni, jota en ollut hetkeen nähnyt, sanoi kaivanneensa nauruani :-)

    VastaaPoista
  15. Eli molemminpuolista ymmärrystä tarvitaan. Niinkuin kaikessa kanssakäymisessä. Äänekkäiltä hiukan tilannetajua. Ympäristön tiedostamista esim ollaanko kirjastossa tai leffassa yms. Itse saatan vaikka romanttisella illallisella kumppanin kanssa ollessa ärsyyntyä, jos naapuripöydässä kerrotaan kovaan ääneen kuulumisia tuttavalle. Siis jos ääni on sellainen, että itse tulee pakotetuksi korottamaan ääntä omassa pöydässä. Mutta taas jossain normaalissa baari-iltamassahan sitä on nimenomaan lähtenyt hakemaan hälyä, ääntä ja elämänääniä. Ja toisaalta taas herkästi ärsyyntyvät voisivat pitää mielessä, että jos kerran ihmisten ilmoille kotoa lähtevät niin saattavat jopa altistua toisille ihmisille kaikkine piirteineen mitä heihin kuuluu. T:Anonyymi :)

    VastaaPoista
  16. Pakko tulla ihan vaan kertomaan, että samaistun täysin sun tekstiin! Ja vaikken ole kuulovammainen kuten Anni-Maria ^, niin mullakin on koville äänille herkkä pikkuveli sekä iskä, jotka huomauttaa eniten mun kovasta äänestä iha päivätolkulla. Jostain syystä mun volyymi nousee aina sitä mukaa mitä myöhäsemmäks menee, niin toisaalta ymmärrän kyllä että tarvii vähän huomauttaakin... :D

    Mä kyllä loukkaannun usein kun mulle huomautetaan tosta, mut ennen ku luin tän tekstin, niin luulin ettei kukaan muu siitä suutu. Se on totta että siitä menee osa itsestä, jos mut yritetään vaientaa. Kiva aina tietää että on muitakin innostuksesta äänensä korottavia! :D

    VastaaPoista
  17. Anni-Maria, tartun tuohon "ihan kuin minussa olisi jotain vikaa" -ajatukseen. Mitä vidaan laskea ihmisen "viaksi", mitä "vika" tarkoittaa? Jos se on jotain, mikä ei toimi (niinkuin laitteessa), niin silloinhan tavallaan kovaäänisyys on vika sikäli, että äänilaite toimii liian kovalla, eikä normaalitasolla. Mutta jos se on megafoni, sen pitääkin toimia kovalla äänellä, jolloin se ei enää ole vika. Ja toisaalta voidaanko jotain pitää vikana vain siksi, ettei jokin toimi niin kuin useimmilla? Onko linkkaava jalka vika? Onko autismi vika? Onko kehitysvamma vika? Periaatteessa kyllä, kun jokin "ei toimi niin kuin pitäisi", mutta onko ihminen silloinkaan viallinen? Ja kuka tarkalleen ottaen meistä on viaton, vailla vikoja? Kenen vioista on soveliasta ja oikeutettua huomauttaa ja kenen ei ja miksi?

    Ei siis se, että toiset saavat meidät kovaääniset tuntemaan, ikään kuin meissä olisi jotain vikaa, sillä tavallaanhan meissä on. Vaan se, että onko ylipäätään kohtuullista osoitella toisen vikaa, jos toinen ei vialleen mitään mahda?

    Lisäksi huomauttaisin, että kova ääni on myös omanlaisensa kohteliaisuus. Se osoittaa, että ihmisellä on niin luottavainen ja hyvä olla toisen kanssa, että uskaltaa olla juuri sellainen kuin on, uskaltaa innostua, uskaltaa rentoutua ja uskaltaa olla vahtimatta itseään. On ihmisiä, jotka eivät koskaan kuule minun "huutavan". Heidän seurassaan en osaa olla vapautunut. He eivät myöskään näe sitä, kun innostun ja riemastun tai kiihdyn ja antaudun keskustelun vietäväksi.

    Anonyymi :), se on juuri niin, että meitä on niin monenlaisia, että vaikeaa on ulkoilmoilla, jos erilaisuudesta herneen nenäänsä kiskoo.

    Elamilia, :D On meitä muitakin, todella. Siksi halusinkin tämän tekstin kirjoittaa! On huojentavaa myös minulle huomata, etten tosiaan ole ainoa, joka pahastuu huomauttelusta.

    VastaaPoista
  18. Musta lähtee myös ääntä aika reippaasti, nuorempana kaverit huomautteli että mun äänen erottaa jäähallissa toiselle puolelle katsomoa ;) Hyötyähän siitä lähinnä on ollut, kun on viettänyt nuorempana aikaansa lavalla pelehtiessä, mutta kyllä se volyymi tietysti välillä liialliseksikin yltyy. Pitkään sai kuitenkin harjoitella että oppi puhumaan pääsääntöisesti maltillisella voimakkuudella.

    Suurin syy harjoitella hiljempaa puhumista oli kyllä se että mutsilla on sisaruksineen taipumus keskustella lähinnä huutamalla eikä sitä helvetillistä meteliä oikein pysty sietämään. Etenkään krapulaaamuina :p Niille tulee kyllä välillä aiheesta sangen suoraan huomautettua kun oma sietokyky loppuu. Loukkaavaa tai ei, on kuitenkin parempi sanoa mielipiteensä kuin kärsiä hiljaa.

    VastaaPoista
  19. Mulle huomautellaan myös kovasta naurusta. Näen tilanteita, kun kavereitani hävettää olla seurassani, minä kun saatan nauraa tyhjällekin. Useimmin mulla oli ajatuksissani joku hauska juttu, joka tulee sopimattomassa paikassa mieleen. Mutta nauru tarttuu väkisinkin ja sitten voidaan yhdessä hävetä nauruamme! :D

    VastaaPoista
  20. Huuda ihan vapaasti vaan, jos siltä tuntuu! :D En ymmärrä, miksi kaikkien pitäisi olla hiljaisia hissukoita, kunhan vain molemmat ääripäät ja kaikki siltä väliltä hyväksyttäisiin. Itse en ole kovin kovaääninen, puhun itse asiassa melko hiljaa, ja olen kuullut siitä joskus huomauttelua, eikä sekään kivalta tunnu. Aika ristiriitaista tosin on, että nauran helposti tosi kovalla äänellä, jos oikeasti joku juttu naurattaa :D Mutta on hiljaa puhumisessa toki hyvätkin puolensa, joskus nimittäin tuntuu siltä, että kun puhuu hiljaa ja rauhallisesti, ihmiset keskittyvät tarkemmin kuuntelemaan :)

    Tosi kiinnostava blogi sulla muuten, taidanpa tulla vierailemaan toistekin :) Mainostan tähän loppuun vielä omaa blogiani, sillä kirjoittelen samantyyppisistä aiheista, joten saattaisit vaikka kiinnostuakin. Osoite on siis http://positiivisuusprojekti.blogspot.com :)

    VastaaPoista
  21. Teemu, sekä kovasta että hiljaisesta äänestä molemmista lienee sekä haittaa että hyötyä, kuten Nannankin viestistä voi päätellä.

    maikkiainen, nauru tarttuu ja kova nauru tarttuu kovasti. :)

    Nanna, kiitos linkistä. Blogisi on kyllä varsin hyväntuulinen. :) Linkitinkin siitä Alaksin Facebook-sivuille halaamista käsitelleen jutun, koska tulin siitä itse niin hyvälle tuulelle. Halailen paljon ja ilmankos oon aika onnellista sorttia! :D Tuu toki vierailemaan uudestaan ja kommentoi vaan rohkeasti. Tänne mahtuu kyllä ja kaikki otetaan kovin ilahtuneena vastaan. :)

    VastaaPoista
  22. Itse olen yleensä hiljainen mutta myös minä huomaan desibelien nousun silloin kun kohdalle sattuu kiinnostava aihe. Sitä ei siinä puhuessa heti itse huomaa mutta keskutelun jälkeen yleensä alkaa miettimään että tulikohan nyt turhan kovalla äänellä.

    Monasti olen myös ihmetellyt, kun sellaisen keskustelun, jossa on itse innokkaasti mukana, jälkeen tuntuu ihan kuin olisi huutanut kurkku suorana vaikkei oikeasti olekaan. Siis se tuntuu tuolla kurkussa :)

    -cmyk-

    VastaaPoista
  23. -cmyk-, kurkku reagoi jännällä tavalla erilaisiin ärsykkeisiin. Kuoronjohtaja joskus kertoi, että kuiskaaminen rasittaa kurkkua enemmän kuin puhuminen ja juuri opin, että rykiminen rasittaa kurkkua myös. Joten ehkä loogista on sekin, että kiivas keskustelu voi tuntua kurkussa huutamiselta. Kiivas ja innostunut keskustelu on kyllä parhautta!

    VastaaPoista
  24. Nyt kun mainitsit tuon miten kuiskaaminen rasittaa niin muistan itsekin kuulleeni saman asian.

    Kiivas keskustelu on kyllä hienoa. Hyvällä tavalla kiivas. Aina välillä näkee ja kuulee kuinka kiivas keskustelu menee yli ja se ei ole enää mukavan kuuloista.

    -cmyk-

    VastaaPoista
  25. -cmyk-, hiuksen hienolla rajalla hyvin usein elämässä tasapainoillaan. :)

    VastaaPoista
  26. Mulla on kans ongelma just kovan äänen ja ton innostumisen kanssa. Vaikuttanut tuhoisasti kaikkiin ihmissuhteisiini, kavereista ystäviin,puolisosta perheeseen. Koen olevani yksin, kirottu. En minä huuda. Puhun vain. Läheiset ei ymmärrä, luulevat että olen vihainen tai suuttunut. Ihan saatanan raskasta käydä jokaisen sulle tärkeän ihmisen kanssa kyynel silmässä keskusteluita et kun en oo suuttunu tai mitään et miksi huudan. Joka vitun ihmissuhde kaatuu ennemmin tai myöhemmin siihen että on kova ääni ja kuulema huudan. Ja vaikka etukäteen varoitat et oon kovaääninen niin silti saa käydä toistuvasti. -Teemu

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails