Parempi pieni anti

...kuin suuri lupaus. Teot puhuvat puolestaan. Olla sanojensa mittainen mies. Actions speak louder than words. Vanha kansa meillä ja muualla tuntuu pitäneen suuria puheita varsin pienessä arvossa. Välillä koen olevani niin kovin paljon vanhan kansan kaltainen.

Mitä hyötyä on luvata, jos lupaustaan ei aio pitää? Miten omatunto antaa periksi, että pettää antamansa lupauksen? Etenkään en ymmärrä sellaisia selkärankoja, jotka eivät voi myöntää, että lupaus jää pitämättä. Käsittämättömät esittävät, kuin mitään ei olisi luvattukaan.

Kättä päälle?
Kuva: Orin Zebest

Mielestäni sanat "minä lupaan" velvoittavat ihmistä tekemään kaikkensa, että luvattu asia tapahtuu. Jos kuitenkin jostain syystä lupaukseen ei ylety, on myönnettävä ja pyydettävä anteeksi. Hiljaa kasvatettu luottamus romuttuu muutoin hetkessä, kun rikottu lupaus osoittaa lupaajan epäluotettavaksi.

Ehkä se minua kiukuttava passiivi antaa meille liian usein anteeksi sen, ettei asioihin tartuta. Passiivin takana riittävän kauan kökötettyään alkaa kuvitella, etteivät lauseet, kuten "soitan sinulle huomenna", "nähdään ensi viikolla" tai "korvaan tämän sinulle" merkitsekään mitään.

Tästä syystä uskon, että on aina parempi tehdä vähän, kuin maalailla taivaanrantaan puhumalla paljon. Niinhän ne pikkuiset kanteleensoittajatkin, Marjukkaiset, laulussaan lauloivat: "Parempi pieni anti, kuin suuri lupaus."

Mitä muita suurten lupausten sananlaskuja sinä tiedät? Pidätkö lupauksesi? Ymmärrätkö lupaustenrikkojaa?

Alaks olee testaa!

Kun painin kaverien priorisoinnin ja aikapulan kanssa, muistutti nerokas lukijani Tuukka  Lahti seuraavaa:

Lopuksi vielä muistutuksena että myös arkisia asioita voi tehdä kavereiden kanssa - koska viimeksi kävit kaupassa kaverin kanssa? Entä kokkasit kotona?

Niin-pä! Ei näkemisen välttämättä tarvitse olla sitä suuresti parjaamaani kahvikupittelua, toisinaan maksan päälle käyvää kaljoittelua saati muuta aikaa vievää paikallaan oloa. Joskus, eikä vain joskus vaan aika usein, on aika hyvä idea mennä ystävän tai tuttavan kanssa kauppaan!

Yhdessä ystävän kanssa voi pakata.

Kun sitten vielä töissä kävi ilmi, että kollegani oli käynyt ystävänsä kanssa kaupassa ja piti sitä varsin valaisevana kokemuksen, tulin entistäkin vakuuttuneemmaksi Tuukan ideasta. Voihan olla avartavaa - suorastaan uraa uurtavaa - katsoa kauppaa, tai arkea ylipäätään välillä jonkun muun kuin itsensä näkökulmasta.

Kauppaan en ole vielä kaverin kanssa ehtinyt, mutta aikaa montaa muuta vaihtoehtoista näkemismuotoa on tullut sekä ystävien että potentiaalisten puolisokandidaattien kanssa koitettua. Siispä tuonkin iltojenne iloksi ja aamujenne auringoksi jokusen kokemuksen sarjastamme Alaks olee testaa.

Ennen kuin kuitenkaan pääsen asiassa sen pidemmälle, haluan kysyä sinulta, rakas kesäinen lukijani, mitä arkista puuhaa eli askaretta sinä teit viimeksi ystävän kanssa? Entä treffikumppanin?

Älä uraudu

Perjantaita ja edessä häämöttävää viikonloppua!

Tänään en uraudu. Rikon taipumukseni perfektionismiin, enkä laita tähän päivitykseen kuvaa. En aio suunnitella tähän rakennetta. En ota paineita siitä, että viikon viimeisen päivityksen pitäisi olla spektaakkeli. Ei sen tarvitse.

Sen sijaan keskityn kulkemaan erilaisia polkuja mummolan mailla, ottamaan kontaktin sukulaisiini, jättämään puhelimen päiväkausiksi kirjahyllyyn ja syventymään maalaiselämän mainiouteen. Lisäksi kokeilen kollegalta omaksuttua toimintamallia. Hän makaa joka ilta piikkimatolla ja miettii kolme asiaa, josta hän on kiitollinen.

Ilman piikkimattoa:

Olen kiitollinen siitä, että sain herätä ilman herätyskelloa.
Olen kiitollinen ihmisistä, jotka jakavat päiväni tänään.
Olen kiitollinen siitä, että eilen illalla sain nauraa itseni kipeäksi tälle:



Meinaatko kulkea viikonloppuna tuttuja uria vai tehdä jotain uutta? Mistä sinä olet kiitollinen?

Älä uraudu: syvenny

Moro nääs! Teemaviikon toiseksi viimeinen osa ei niinkään irrota meitä urista vaan syventää niitä. Mutta syvempi ura on erilainen ura, kuin kepeä naarmu tien pinnassa. Kun menee riittävän syvälle, alkaa löytää asioita, joita ei pinnalta käsin näe.

Ajatus syventymisestä ja sen merkityksestä kimposi itse asiassa musiikista. Minä olen pintapuolinen kuuntelija; kuuntelen hitin sieltä, toisen täältä ja kuorin kaikesta päältä pelkät suosikit. Lukuisilla ystävilläni on kuitenkin perusteellisempi lähestymistapa musiikkiin. Levyt kuunnellaan levyinä alusta loppuun sanat lukien.

Noudatin sitten tätä lähestymistapaa ja yllätyin. Kappaleet, joiden merkitystä olin vähätellyt, saivat ihan uuden elämän osana kokonaisuutta. Keskittymällä, pohtimalla ja rauhoittumalla albumeista löytyi polkuja, joiden seuraaminen olisi ollut pintapuolisella syventymisellä täysin mahdotonta.

Syvennyimme ensimmäisen kämppikseni kanssa
Yves Kleinin tauluun Madridissa.

Näin uskon käyvän myös ihmisten kanssa. Kyllähän moikkaustuttuja ja kavereita täytyy olla, mutta vasta todellisista ystävistä näkee elämän koko kirjon. Vasta sydänystävän kanssa oppii sekä toisesta, itsestään että yhdessä olemisesta.

Monet parhaat asiat vaativat kypsyttelyä, aikaa ja tekeytymistä. Vaikka eläisimme millaisessa pikapikapika-kulttuurissa, puusauna lämpenee edelleen yli puoli tuntia, grilli hiillostuu, jahka kerkiää, taulun tulkinta avautuu vasta maltillisen tuijottelun jälkeen, eikä ihmisestä voi oppia kaikkea yhdessä yössä - ei, vaikka ei edes nukkuisi ollenkaan.

Syvennytään siis tänään johonkin. Olipa kyseessä lehtiartikkeli, albumi, elokuva, taulu, ihminen, ruoka, sauna, luonto tai valkoinen seinä, annetaan asioille niiden vaatima aika.

Mihin sinä syvennyt?

Älä uraudu: laita luuri pois

Keskiviikkopäivää, arvon olevaiset! Minua kritisoitiin juhannuksena siskojeni taholta puhelinkoomaamisesta. Ensin suutuin, sitten menin itseeni. Vaikka olen edelleen sitä mieltä, että koomasin puhelimeni kanssa varsin vähän, on totta sekin, että joskus voisi olla syytä olla koomaamatta ihan yhtään. Ja sekös meille älyluurikansalaisille vaikeaa on!

Onneksi siihen on olemassa varsin helppo ratkaisu: laita se puhelin pois.

Haastan joka ikisen laittamaan puhelimensa taskuun, laukkuun tai muualle pois näkyviltä. Eikä vain hetkeksi, ei tunniksi, ei kahdeksi, vaan kokonaiseksi päiväksi. Tämä haaste koskee myös teitä, joilla on käytössä Foursquare, Instagram tai Facebook. Eikä tämä päästä pälkähästä teitäkään, jotka olette koukuttuneet Candy Crush Sagaan. Tämä koskee kaikkia.

Armoa annan ainoastaan herätyskellon ja puhelintoiminnon kanssa. Ensimmäisen siksi, ettei monella enää ole fyysistä herätyskelloa. Ne, joilla on, eivät saa armoa edes herätyskellon käyttöön. Jokaisella meistä on tekosyitä, mallia "mutta kun siellä on mun kalenteri". Olkoon jos. Päivän tapahtumat voi kirjoittaa paperillekin.

Tällaista ei voinut ottaa mukaan ulos. Siinäkin ajassa oli puolensa.
Kuva: Esparta Palma

Puhelimen irrottaminen kämmenen urista helpottaa myös paitsi reittiurautumisen, myös erityisesti ihmisurautumisen kanssa. Sitä tulee vaihteeksi katsottua ympärilleen, kun ei ole puolikumarassa hohtavan ruudun ylle kyyristyneenä. Saattaa olla, että pöydissä keskustellaan ja väitellään faktoista sen sijaan, että joku kaivaa puhelimen ja googlettaa. Ja mikä parasta, ilman puhelinta olemme yhden päivän verran vähemmän vaaraksi liikenteessä.

Ellemme välillä luovu puhelimista vapaaehtoisesti, saattavat jotkut tahot ruveta järeämpiin toimiin. Kuten tällaisiin:

The Offline Glass from Mauricio Perussi on Vimeo.

Koomaatko sinä? Pystytkö olemaan kokonaisen päivän ilman Instagrammia tai Fouraquarea?

Älä uraudu: ota kontakti

Päivää. Tänään tarjolla toinen osa uljaassa sarjassamme, jonka tarkoitus on estää urautumista ja tehdä sinustakin mies - tai nainen - jolle aina tapahtuu kaikkea. Tänään otamme kontaktin.

Näin se käy:
Valitse ihminen. Astele kohti. Sano jotain. Poistu.

Näinkin se voi käydä:
Valitse ihminen. Nosta pääsi. Katso silmiin. Hymyile.

Kontaktin voi ottaa myös pitämällä toveria kädestä. 

Emme uraudu pelkästää reittien ja rutiinien kanssa. Kohtaamme päivittäin samoja ihmisiä samalla tavalla. Bussikuski, lounasravintolan myyjätär, kantabaarin mikko, R-kioskissa Kenoa pelaava pappa, samassa lähikaupassa käyvä poika, jolla on sininen polkupyörä. Kuka on sanonut, että heidän ohitseen täytyy kävellä, kuin heitä ei olisikaan olemassakaan?

Pelkkä hyvän päivänjatkon toivotus rikkoo rutiinin. Bussikuskille voi kommentoida nopeasti säätä. Lounasravintolan myyjälle voi kertoa, kuinka hyvältä ruoka sinä päivänä tuoksuu. Baarimikon päivän kulkua voi tiedustella hymyillen. Papalta voi kysyä, että minkä tason Kenoa hän pelaa. Ja sille lähikaupan pojalle voi antaa etua kassajonossa.

Pienet ihmiskontaktit saattavat pelastaa jonkun päivän. Ja varsin todennäköisesti omasi. Koita vaikka.

Minä rupattelen usein asiakaspalvelijoille, mutta voisin rikkoa rutiinin ja puhua tänään vaikka naapurille hississä. Keneen sinä otit kontaktin viimeksi? Keneen haluaisit ottaa kontaktin, muttet rohkene?

Älä uraudu: valitse eri reitti

Hyvää huomenta, alkavaa viikkoa ja heinäkuuta, olevaiset! Tämä viikko on teemaviikko, joka on suunniteltu meille kaikille arjessa urautuneille, jotka ovat kuin se mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Jos tekee aina kaiken samalla tavalla päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen, ei voi olettaa mitään uutta koskaan tapahtuvankaan.

Tässä sarjassa on viisi osaa ja ne kaikki tähtäävät siihen, että pääsemällä eroon vanhoista urista, voi löytää uusia sellaisia. Juttusarja sai osittain inspiraationsa vanhasta postauksesta, jossa kavereita löydettiin kyllä-maasta ja valokuvasta, joka muistutti omasta retkestäni kyllä-maahan. Voin kertoa sen tarinan joskus toiste...

Krhm. Mutta asiaan.

Lyhyessä ytimekkyydessään koko asiani on otsikossa. Valitse eri reitti. Kehotan siis kaikkia valitsemaan tietoisesti jonkun muun, kuin sen tavallisen reitin siihen paikkaan, johon usein kuljette. Ne teistä, jotka ovat heinäkuussakin töissä, voisivat valita eri reitin sinne. Muita mahdollisia reittejä ovat tiet kirjastoon, lähikauppaan, kampaajalle, bussipysäkille tai vaikka koiranulkoilutusreitti.

Monenlaisia reittejä Dublinissa.

Mitä sitten oletan, että tapahtuu, jos valitsee eri reitin? Rehellisesti? Ei välttämättä mitään.

On kuitenkin olemassa mahdollisuus, että valitsemalla uuden reitin, näkee jotain kiinnostavaa. Voi löytää uuden kaupan, kahvilan tai puistonpenkin. Sieltä voi taas löytää uuden ihmisen. Ja ellei mitään muuta, uudet reitit stimuloivat rutinoituneita aivojamme ajattelemaan edes hitusen uusia ajatuksia, eikä se voi olla pahasta, eihän?

Minä menen tänään töistä kotiin eri bussilla kuin yleensä ja kävelen korttelin toista puolta. Minkä reitin sinä valitset? Koska olet viimeksi mennyt eri reittiä kotiin?