maanantai 24. toukokuuta 2010

Tapaus pyykkitupa

Uusimman kaverini kohtasin asuntolani pyykkituvalla muutama viikko takaperin. Olin kiskonut päälleni vaatekaappini uumenista kummallisimman asukokonaisuuden, pyykkipäivä kun oli kyseessä ja ajattelin, että pikaisesti vaan kipaisen pyykit pesukoneeseen ja hiivin kenenkään huomaamatta takaisin. Kampus oli pääsiäisen aikaan hyvin autio, enkä epäillyt suunnitelmani onnistumista, kunnes avasin pyykkituvan ja siellä olikin joku muu.

Hyvin epäsuomalaisittain kajautin ovelta, että ”HI!” ja aloin mättää pyykkiä rumpuun. Mättämiseni keskeytti epävarma pojanääni udellen, että ”Ollaanko me tavattu?”. Totesin, että eihän me olla ja kun siinä käsipäivää sitten nimet kerrottiin, niin tämä zimbabwelaispoika T kommentoi, ettei Englannissa kukaan tervehdi ovelta tuntematta entuudestaan.

Näinhän me tehdään Suomessakin. Vieraita ei tervehditä, ellei siihen ole joku pätevä syy. Mutta kokemukseni mukaan kerrostaloissa naapureille sanotaan kyllä ”Moro!”, kun niihin rappukäytävissä tai pyykkituvissa törmätään. No tästä se keskustelu sitten T:n kanssa virisi ja pelasimme kerhohuoneella erän biljardia pyykkien peseytyessä, koomisesta asustuksestani huolimatta.

Siitä lähtien olemme aika ajoin istuneet alas juttelemaan. Uuden tuttavuuden kanssa keskustelunaiheet eivät ihan heti lopu kesken, kun molempien koko elämän kaikki tarinat on kuulematta. Todellisen potentiaalin tunnistaa vasta sitten, kun keskustelunaiheita pitää alkaa ammentaa nykyhetkessä. Aika näyttää.

Missä ja miten sinä olet kohdannut kavereita? Sanotko sinä ”Moro!” rappukäytävässä?

8 kommenttia:

  1. Minä kävin viikonloppuna ihan verkostoitumistapahtumassa Sometime2010, jossa tuli kohdattua sekä tuttuja että tuntemattomia. Sanoin todellakin "Moro!", videostreamiinkin.

    Mun pyykkituvassa (lue: yhden hengen talouden kylppäri) ei kyllä juuri pääse morjestelemaan kuin itseään.

    VastaaPoista
  2. Ompa hauska aihe blogille!
    Me likes!
    Lisään sun blogin osoitteen mun omaan linkkilistaan, oi ihana Elisa! <3

    VastaaPoista
  3. Hanna, itsellekin on ihan hyvä välillä sanoa, että MORO!

    Miina, kiitokset. :) Onnellisuuden vuosi on tukevasti suosittelemieni joukossa.

    VastaaPoista
  4. Muistatko Lellu tapauksen Rohdinkujalla, kun olin tulossa kotia? Moikkasin (en yli-innokkaasti, tuttavallisesti vaan enemmänkin lakonisesti) jotain tyttöä rapussa, johon se vastas: "Tunnetaanko me?" :D Mahtista siis, että brittilässä ollaan yhtä sosiopaatteja...

    VastaaPoista
  5. Lissu, en muista tapausta, mutta näen mielessäni kuinka tämä tapahtui. Joo, ei ole ylisosiaalisuus suomalaisten vaiva. :) Englantilaiset on vähän parempia tässä small talkissa, mutta ilmeisesti satunnainen MOROttelu ilman esimerkiksi asiakaspalvelutilanteen suomaa pätevää syytä ei täälläkään kuulu kuvioihin.

    VastaaPoista
  6. Minä hämmennyin joskus kaupassa todella pitkäksi aikaa, kun minua moikattiin. Vasta vartin päästä tajusin, ettei minun kuulunutkaan tuntea moikkaajaa - hän oli myyjä.

    VastaaPoista
  7. Minä hymyilen aina kun katon ihmisiä, ja jos joku ihminen kattoo mua. Se on outoo jos joku tuijottaa vakavalla naamalla. :) Sitten jos ollaan tuttuja niin morottelen, ja töissä hymyn lisäks tervehdin asiakkaita.

    VastaaPoista
  8. Heidi, joskus varsinkin, kun myyjillä ei ole selkeästi erottuvat vaatteet päällä, sitä hämääntyy tervehdyksestä. :)

    Katja, sinä oletkin aurinko ja hymyilet aina. Ei kaikki hymyile niin kuin sinä. Mutta mitä tarkoittaa "olla tuttu"? Milloin on riittävän tuttu, että voi morotella?

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails