Mitä teet ensi lauantaina?

Eilen yöllä ukkosmyrsky pyyhki yli Loughborough’n. Makasin sängyssä kuuntelemassa tuota majesteettista jylinää ja mietiskelin, mistä teille tänään luonnon rauhoituttua kirjoittaisin. Osuipa sitten silmiini kirjahyllystä pilkistävä Sinkkuelämää-kirja, jonka ystäväni Auli laittoi mukaani ennen maailmalle lähtöäni. Sehän on siis aiemmin mainitsemani tv-sarjan pohjateos. Yksi asia minua sekä kirjan että sarjan jälkeenkin mietityttää. Sex and the City käsittelee kyllä varsin seikkaperäisesti treffien, seurustelun ja eron eri vaiheita, mutta ei kerro juuri ollenkaan, miten nuo naiset päätyvät tilanteeseen, jossa heillä on treffit lauantai-iltana.

Kokemusteni mukaan suomalaiset miehet eivät paljon treffeille pyytele. Tai sitten minä olen yksinkertaisesti niin pelottava, että he eivät vaan uskalla lähestyä minua. Ne ainoat kerrat kun minut on pyydetty ulos, olen ollut töissä, mikä on vähän hämmentävää ja joskus aavistuksen vaivaannuttavaakin. Minä kun en normaalisti pukeudu siihen ruutu-vormuun ja aloita keskustelua kysymällä, että mitä saisi olla. Noh niin tai näin, olen tullut todenneeksi, että jos Suomessa tahtoo treffeille, on tehtävä aloite itse, mikä ei näin modernina tasa-arvon aikakautena tietenkään ole mikään ongelma. Tässä kolme esimerkkiä aloitteista, jotka ovat johtaneet treffeihin.

Esimerkki 1: historianopiskelija

Tämä oli vaikea tapaus. Olin ihaillut kyseistä ihmisyksilöä kaukaa varmaan vuoden päivät ja kerännyt rohkeutta toisen mokoman, ennen kuin viimein päätin, että syteen tai saveen. Mummona harmittaa kuitenkin, jos en yritä. Ennen luentoa kokosin nurkan takana kaikki viimeisetkin rohkeuden rippeet ja marssin pelottavaan historianopiskelijalaumaan ja nykäisin kaveria hihasta. Kerroin, että olen nähnyt hänet usein yliopistolla ja että hän herättää minussa uteliaisuutta. Sitten kysyin, että haluaisiko hän joskus nähdä minut tahallaan, eikä vaan sattumalta yliopistolla törmäten. Vastaus oli myöntävä.

Esimerkki 2: statisti

Olin järjestänyt juhlat kandin työn loppumisen kunniaksi ja kesken illan huomasin baaritiskillä kaverin kaverin kaverin, jonka joku oli tuonut juhliin. Marssin kysymään, että ”Päivää, kuka sinä oikein olet?” ja hän vastasi salaman nopeasti, että ”Statisti”. Katsahdin alas ja huomasin käteeni unohtuneen kakkulapion. ”Eli, jos käsken sinua puhdistamaan tämän kakkulapion, sinä teet sen?” kysyin. ”Joo, näin teen”, hän vastasi. Ojensin kakkulapion ja muitta mutkitta hän lipoi sen puhtaaksi. Tapahtumaketjun absurdiudesta hämmentyneenä lainasin baarimikolta kynän ja raapustelin puhelinnumeroni hänen kämmeneensä. Ei mennyt kauaakaan, kun statisti laittoi viestiä perään.

Esimerkki 3: naapurinpoika

Asun opiskelija-asuntolassa ja asukastoimikunta järjestää aina välillä talon yhteisiä bileitä. Eräänä tuollaisena lauantaina vaihdoin muutaman sanan alakerran naapurin kanssa. Fantastisen mielenkiintoinen tapaus ja kaveri jäi mieltäni kaivelemaan, kun hän hävisi bileistä enemmän tai vähemmän vauhdilla. Kipaisin sunnuntaina sitten alakerran ilmoitustaululle ja lukaisin asuntolistan läpi. Bongasin oikean sukunimen ja kämpän numeron ja hilpaisin kolmanteen kerrokseen. ”Ping pong!” ovikello soi ja unenpöpperöinen naapuri ryönäytyy puolialastomana ovelle. ”Öö, hei… ajattelin tulla kysymään lähtisitkö iltakävelylle… mutta taisin herättää. Anteeksi.” Ei se kuulemma mitään haitannut ja kyllä me sitten sinne iltakävelyllekin mentiin.

Olisi minulla ollut vielä ainakin yksi esimerkki, mutta kun jostain syystä esimerkkejä pitää aina olla kolme tai viisi, niin jätetään se sitten säästöön. Mutta ollakseni rehellinen, olisihan se nyt ihan kiva, että joskus ei tarvitsisi itse tehdä aloitetta...

Oletko sinä pyytänyt jotakuta treffeille? Onko sinua pyydetty treffeille? Olenko todella hirmuisen pelottava?