Syksyisin ihmiset uhoavat, että ”tänä vuonna minä aloitan URHEILUN”. Monissa moinen ajatus katoaa kuitenkin varsin nopeasti. Pimeys iskee, sadesää houkuttelee jäämään kotiin, arjen kiireet iskevät päälle yhtä varmasti kuin ruska hiipii puihin. Kauas jäävät hyvät aikeet kuntoilusta. Paitsi, jos sopii menevänsä kaverin kanssa lenkille. Tämä pätee kaikenlaisiin muihinkin yhteisiin liikuntaharrastuksiin, mutta lenkkeilyyn kynnys lienee matalin, niin otetaan se nyt malliesimerkiksi.
Kun sopii menevänsä lenkille toisen kanssa, ei voi olla lähtemättä, vaikka kuinka haluaisi kissan tavoin välttää märkää viimeiseen asti. Itsekseen sitä helposti lykkää ja siirtää ja jättää välistä ikävänlaisia urheiluvaateita. Mutta sovittu lenkki tulee tehtyä todennäköisemmin, vaikka kumpikin tahollaan kiemurtelisi, eikä haluaisi astua ulos ovesta.
Ystävän kanssa reipas lenkki metsään palvelee montaa eri tarkoitusta: liikunta tekee hyvää keholle, happi aivoille ja ystävä mielenterveydelle. Tunnin mittaisen puhelun sijaan voi käydä kävelemässä tunnin mittaisen yhteisen lenkin ja yhtäkkiä sitä onkin tullut urheilleeksi. Ja lujittaneeksi ystävyyttä, sillä ystävyydelle pitää antaa aikaa. Ja jos kaveri sijaitsee kaukana, voi tietenkin yhdistää puhelun ja lenkkeilyn.
Lenkkeily on sopivan neutraali yhteisen ajan viettomuoto. Sykemittareilla, gps-paikantimilla ja muilla vimpaimilla saa lenkkeilyyn myös tarvittavaa teknistä mielenkiintoa, jota voin nähdä esimerkiksi miespuolisten ystävieni lenkkeilyssä kaipaavansa. (Isäni lähtee minne tahansa, jos siihen voi yhdistää jonkinlaisen laitetestauksen.)
Nykyaikana on multitaskauksesta (eli monen asian yhdenaikaistamisesta) tullut uusi muoti-ilmiö (tai kirous). Kaikki pitää tehdä yhtä aikaa ja kaikessa pitää säästää aikaa. Kaverin kanssa lenkkeily palvelee tarvittaessa myös tällaisia tarkoitusperiä. Mutta ilman mitään tarkoitusperiäkin yhdessä lenkkeily on vaan erinomaisen hyvä idea. Seuraavan kerran, kun sisäilma alkaa ahdistaa, soitan minäkin kaverin mukaan pihalle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti