Kävimme tuttavani Matin kanssa mielenkiintoisen ruokapöytäkeskustelun nykyihmisten, erityisesti lasten ja nuorten, ystävyydestä ja muusta kanssakäymisestä. Olimme Matin kanssa sitä mieltä, että pilalle on menty ja pelkkää alamäkeä on edessä. Ja syy tähän on se ennenkin parjaamani sosiaalinen media. Ja muut sähkövimpaimet, joilla kasvokkain kohtaamisen voi sivuuttaa.
Jos nyt otetaan kuitenkin vähän vähemmän tunteellinen ja ennakkoluuloinen asenne ja tarkastellaan tilannetta jäähtyneempänä, niin mitä meillä sitten oikein on käsissämme? Matin kanssa keskustelu lähti liikkeelle siis kännyköistä ja siitä, miten ne muuttavat kanssakäymistä. Mattia ärsyttää se, kun kännykän voimin voi viime minuutilla perua tulonsa, kun toinen on jo paikalla. Toisaalta, ennen ei voinut ilmoittaa, jos ei päässytkään paikalle jostain yllättävästä syystä. Mutta tottahan on, että siinä missä ennen sovittiin menemisistä ja tulemisista suullisesti ja niistä pidettiin kiinni, nyt ”soitellaan”.
Sitten meillä on tämä Internet. Muistan siskoni viettäneen tuntitolkulla aikaa ”mesessä” teinivuosinaan. Myönnettävä on, etten tainnut itsekään teininä olla paljon parempi. Mutta yhtä kaikki yhä enemmän ja enemmän ihmiset (nuoret ja vanhat) lojuvat koneella juttelemassa ystävilleen sen sijaan, että näkisivät heitä. Vaihdossa ollessani välillä ihmettelin, kun chattasin Facebookissa Erasmus-ystävieni kanssa sen sijaan, että olisin kömpinyt jonkun luo juttelemaan oikeasti kasvokkain tämän ollessa vielä mahdollista. Kyllä me tietysti paljon yhdessäkin rymyttiin, mutta silti.
Tietenkään koneella keskustelu ei korvaa eikä syrjäytä kaikkea kanssakäymistä ja se on monesti vain oheistoimintaa, kun pitäisi esimerkiksi opiskella. Mutta jos sitä chattia ei olisi, tulisiko opiskeltua nopeammin, että pääsisi jonkun luo kylään, kun ei olisi koko päivänä saanut kenenkään kanssa jutella? Tietenkin on ihan fantastisen hienoa, että voimme nyt sen chatin voimin pitää yhteyttä niihin ystäviin ympäri maailmaa. Ei onnistuisi yhtä helposti ilman Internetiä tämä.
Olen oikeasti kovin utelias tietämään, että mitä käytännön seurauksia näillä uusilla kommunikaatiomuodoilla on. Jos jollakulla on hallussaan tutkimustietoa, arkitietoa tai edes vänkiä arvauksia, niin jakakaa niitä minulle! Minä luulen, että ihminen olisi oikeasti laumaeläin ja tämä nykymaailman individualistinen ja tekninen olomuoto ei ole optimaalinen. Mutta toistaiseksi minulla ei ole mitään pitävää todistusaineistoa tälle väitteelle, vain ajatus.
Mitä sinä ajattelet asiasta?
No mieti miten ankeeta ois ku ei sais kenellekkää FB:ssä valittaa ku gradu ei edisty tai ku pitäs tehä kaikkee muttei kiinnosta :D
VastaaPoistaTommi, no ankeetahan se olisi. Hehe. Ehkä mä nyt kuitenkin olen tän asian äärellä enemmän utelias kuin tuomitseva. Vaikkei se siltä ehkä aina ihan vaikuta...
VastaaPoistaMä näkisin, että se on lähinnä puhelinsoitot, mitkä on vaihdettu meseen ja someihin varsinkin sen jälkeen, kun laajakaistat yleistyivät. Jos sanotaan että "soitellaan", niin tuskinpa oikeasti soitellaan, mutta usein kyllä muu sähköinen viestintä kyllä onnistuu. Ammoisena modeemiaikana netissä saattoi roikkua ehkä enintään tunnin päivässä, joten puhelinta tuli käytettyä netinkäyttöön verrattuna suhteellisen paljon ihan äänipuheluihin.
VastaaPoistaKun kaverin ukkeli on vihreänä (tai keltaisenakin), siitä on helppo painaa ja kysyä kuulumisia ja sitten on sen toinen asia vastata. Mutta sen vastauksen ei tarvitse tulla saman tien, kun puhelimessa pitää roikkua koko puhelun ajan: mesestä, naamasta tai irkistä on helppo lähteä vaikka suihkuun tai tiskaamaan ja palata sitten asiaan. Tuttaviin, kavereihin ja ystäviin on helpompi ja spontaanimpi ottaa yhteyttä kun ei tarvitse sitä puhelinkeskusteluetikettiä ja kaikkien asioiden höpöttämistä kerralla, mitä minä en ainakaan hallitse mitenkään järkevästi.
Chattailussa on myös ehdottomana suolana hauskojen linkkien jako, minusta naamatusten on vähän pöljää istua vain koneella ja selailla jotain naurunappulaa (vaikka sitäkin toki tehdään, ja jotain YouTube-videoita on hauska katsoa isommallakin porukalla). Mieluummin kuitenkin pelaisin Rappakaljaa. Naamatustenkin olossa vain tuppaa olemaan se sanaton määräaika, jossa vaiheessa seura rupeaa "haisemaan", joskin minä itse myönnän olevani tyyppiä "ai joko sun täytyy lähtee", "sori että sotkin sun unirytmis kun hengasin täällä puoleenyöhön" ja muutenkin jään aina suustani kiinni.
Puhelin on paras silloin, jos joku läheinen (kuten perheenjäsen) on fyysisesti kaukana. Varsinkin lankapuhelin on tällöin mukava kapistus, koska se ei kuumenna korvaa ja ne ovat oikeasti ergonomisesti muotoiltuja. Toinen tilanne, mihin puhelin on muita välineitä näppärämpi on sitten tämä, että "missä sää meet, ai sää vilkutat toiselta puolelta tietä".
Internet on siitä kavala keksintö kyllä, että kun sen avaa tehdäkseen työtä, selain onkin äkkiä viihdekeskus, Aleksandrian suuri kirjasto ja teleksi yhtäaikaa.
Mutta toisaalta: onnistuu aiheesta eksyminen jo ihan analogisen kirjahyllynkin kautta. Itse uppouduin jo ala-asteiässä varsinkin 60-lukulaiseen, 24-osaiseen Uuteen Tietosanakirjaan, jossa hakusanat olivat *:llä merkittyjä "hyperlinkkejä". Mitään sosiaalista siinä ei toki ollut.
Nyt mun pitäisi muuten tehdä tšekintehtäviä, että terveisiä Humanikasta.
Näissä moitinnoissa menee usein siihen, että parjataan koko välinettä eikä muistuteta että liika on liikaa, tietty ja sopivasti on kivasti. Automaattinen oletus että näiden käyttö nimenomaan korvaa kasvokkain näkemistä myös oudoksuttaa.
VastaaPoistaYleensä eri median suosion lasku/nousu näkyy jossain jonkin toisen median käyttömäärissä ja kasvotusten ihmisiä nähdään aivan kuten ennenkin. Mä olen ihan tyytyväinen että nuoret käyttää enemmän nettiä, siinä missä katsovat nykyään vähemmän telkkaria. Yleisesti median käyttö on lisääntynyt, joten jotain perää näissä pohdinnoissa voisi olla.
Niitä tutkimuksia on kyllä tehty Suomessakin, mutta ei nyt tule tuloksia mieleen tai tarkemmin mitään artikkeleita.
Mikael, niin, en kiellä sitä, ettenkö sokeudu omille huolilleni välillä ihan riemastuttavan paljon. Keskustelu kanssasi on itseasiassa saanut minut ajatelleeksi myös paria erittäin hyvää asiaa, mitä tämä uusi multimediaympäristö tuo ystävyydelle ja kanssakäymiselle. Niistä lisää myöhemmin.
VastaaPoistaIhana luu toi "joten jotain perää näissä pohdinnoissa voisi olla". Heh. Mutta ainahan pohdinnoissa on perää nimenomaan siksi, että pohdiskeltaisiin. Ja tultaisiin ajatelleeksi, olipa se alkuperäinen tuumaus sitten väärä tai oikea.
Mutta siksi minä näitä paikoin naivistisia ajatuksiani tänne kirjoitankin, että joku voisi tulla sanomaan, että "ei se nyt noin mene"!
Mä itseasiassa koen, että mesen, facebookin ynnämuiden olemassaolo on PARANTANUT laumautumistani, ei suinkaan eristänyt minua eikä millään lailla vähentänyt face-to-face kanssakäymistä.
VastaaPoista1. Ne mahdollistavat helpon yhteydenpidon ihmisiin, joiden kanssa ei muuten välttämättä viitsisi olla ihan niin usein yhteyksissä - usein tämä johtaa tapaamisiin myös oikeassa elämässä, joskus jopa pystyynkuolleen kaverisuhteen henkiin heräämiseen.
2. Ne mahdollistavat - aivan kuten sanoit - sosialisoinnin muun toiminnan, kuten sen opiskelun ohessa. Joo, ei ehkä ihan järkevintä opiskelun kannalta, mutta ihmissuhteiden kannalta hyvinkin. Ja se, että mielummin sosialisoi naamakirjassa kuin opiskelee, kertoo vähän siitä mikä omassa elämässä on just sillä hetkellä tärkeämpää. Koen että mitä enemmän sosialisoin ihmisten kanssa, sitä mielekkäämpi meininki mulla on. Jos oikea tapaaminen ei sillä hetkellä onnistu, on netissä puhuminenkin tyhjää parempi.
3. Tehokkuus. Joo, vähän kylmää vetää tehokkuus mukaan tälläisen aiheen kohdalla, mutta onhan se nyt vaikka kuinka upeaa että voi samaan aikaan keskustella netissä usean ihmisen kanssa ilman, että joutuu näkemään sitä hirveää vaivaa kootakseen nämä ihmiset livenä kokoon.
4. Eihän ole mitenkään kiveen hakattua, että sosiaalisen median ja vastaavan käyttö todellisuudessa jokaisen kohdalla vähentäisi niitä oikeita tapaamisia. Tottakai monien kohdalla vähentää, mutta siinä on kyllä syyttäminen ihan ihmisiä, ei sitä netin olemassaoloa x). Päin vastoin, koen netin tarjoavan niin helpon väylän tapaamisten sopimiseen niin uusien kuin tuttujenkin ihmisten kanssa, että se ennemminkin lisää oikeiden tapaamisten määrää omalla kohdallani.
Joo, kyllä ne oikean elämän tapaamiset on munkin mielestä paljon paljon parempia kuin joku nettitsättäily, mutta elämäni olisi kyllä paljon ankeampi jos nettitsättäilymahdollisuutta ei olisi.
Jevgeni, olen kieltämättä monilta osin kanssasi samaa mieltä. Itse asiassa lähestulkoon kaikilta osin. Ehkä ainoa lause, jonka haluaisin nostaa esiin on tämä: "Tottakai monien kohdalla vähentää, mutta siinä on kyllä syyttäminen ihan ihmisiä, ei sitä netin olemassaoloa x)."
VastaaPoistaOn siis totta, että ihminen nettiä näyttää hyvin tai huonosti, eikä netti sinänsä ole pahis tässä tarinassa. Välineen olemassaolo tekee kuitenkin väärinkäytön mahdolliseksi. On helpompi passivoitua kotiin, kun se on mahdollista. Ei siis niin, että netti kauttaaltaan kuolettaisi kaiken sosiaalisen kanssakäymisen.
Toisaalta soisin, että lapset menisivät pihalle leikkimään, eivätkä istuisi netissä. Se olisi ainakin fyysisesti terveellisempää.
Eikä minulla oikein muita ajatuksia asian tiimoilta juuri nyt olekaan. :D
Tiivistän: netti hyvä, netin liikakäyttö huono.