Vaikka on perjantai, haluan pohtia kanssanne yhtä fantastisen jännittävää, ehkä jopa filosofista lausetta ennen viikonlopun villityksiä. Perustelen filosofisuuden sillä, että filosofia on karkeasti käännettynä viisauden rakastamista ja tässä lauseessa on kyllä nyt viisautta taas roppakaupalla. Viisaus määräytyy tietenkin viisaudeksi vasta, jos joku muukin tunnustaa sen sellaiseksi. Kokeillaan.
Ystäväni Antti sanoi eilen: ”Ihmiset eivät vielä osaa, mutta niiden pitäisi oppia olemaan tyytyväisiä siihen, että he tekevät hienoja ja hyviä asioita huolimatta siitä, miten vastapuoli tuohon tekoon reagoi.” Piti juoda vähän lisää Simaa, ennen kuin ymmärsin, mistä on kysymys. Näin sen tulkitsen: Ihmiset tykkäävät toisistaan, ovat uteliaita ja kiinnostuneita, haluaisivat tutustua, ottaa kontaktia, lähentyä ja tehdä itseään liki. Sitten me teemme rohkeita ja hienoja, spontaaneja tempauksia: menemme juttelemaan, lähetämme sähköposteja, teemme tuttavuutta, pyydämme treffeille, laitamme itsemme likoon. Ja valitettavan usein (henkisesti) turpaan tulee.
Mitä Antti yritti minuun takoa, on se, että meidän pitäisi olla tyytyväisiä ja onnellisia siitä, että olemme uskaltaneet. Olemme tehneet ja yrittäneet huolimatta siitä, mikä lopputulos on. Ja niin vaikeaa kuin se kaiken harmittamisen, itsetuntoalhon ja ”miksi minulle aina käy vaan näin?”-mietteiden keskellä onkin, meidän pitäisi pystyä taputtamaan itseämme selkään ja sanoa, että HYVÄ MINÄ!
Ja voi kuinka oikeassa Antti onkaan! Ajatelkaas, mitä tästä maailmasta oikein tulisi, ellei kukaan uskaltaisi yrittää? Ja eihän se yrittäjän vika ole, jos se vastapuoli on nuiva. Saati jos se ei osaa käyttäytyä, eikä kieltäytyä kohteliaasti tai olla muutoin huomaavainen. Niin, että tehkää! Yrittäkää! Jutelkaa ihmisille, yrittäkää kaverustua, menkää sanomaan kivoja asioita, toteuttakaa spontaanit ideat pelkän hautomisen sijaan. Sillä mikä nyt on sitten pahinta, mitä voi käydä? Kuollaan täällä lopulta kuitenkin kaikki. Sitäpaitsi koskaan ei tiedä, milloin on se päivä, kun se riskinotto kannattaa. Muutenkin kuin siksi, että onpahan ainakin uskaltanut.
Näihin sanoihin tällä erää. Oikein hyvää viikonloppua kaikille!
Hämmentävää, miten jollain voi olla klo 8.00 kokonainen ja ajatuksia sisältävä blogikirjoitus julkaisukunnossa. Ainakin alkukappale viittaa siihen, että teksti on syntynyt aamulla.
VastaaPoistaTämä ei nyt liity varsinaisesti uskaltamiseen, vaan palautteeseen. Samanlainen palaute voi sisältää eri kontekstissa täysin erilaisen ajatuksen. Tämä tuli tänä aamuna taas mieleen, kun puhuin kymmenen minuuttia parille sadalle alakoululaiselle ja lapset jaksoivat kuunnella ja seistä pyörimättä koko sen ajan. Se on paras palaute ja suurin onnistumisen kokemus, mitä tuosta voi saada. Keskustellessa kymmenen minuutin hiljaisuus on taasen aika tylykin signaali. Voiko tuota edes sanoa keskusteluksi?
Hih, kiitos Jarno. Joskin pakko tunnustaa, että edellisen illan ja ajastimen yhteistulos se kuitenkin on. Ja ennakoiva julkaisuajankohdan huomiointi. Kahdeksalta aamulla minulla on harvinainen opiskelijan etuoikeus kääntää kylkeä ennen vartin päässä odottavaa herätystä.
VastaaPoistaHmm, olet oikeassa. Palaute ja miten sen antaa ja missä kontekstissa ovat erittäin tärkeitä juttuja. On se kumma, miten vähän me loppujen lopuksi tulemme väärinymmärretyiksi, kun ottaa huomioon, kuinka paljon pelkkä äänensävy vaikuttaa merkitykseen. Siksi kai The Big Bing Theoryn Sheldon aina joutuukin kysymään, että "oliko tuo sarkasmia?".
Kymmenen minuutin hiljaisuus keskustelussa on joko jäätävä tauko tai ilmaisu siitä, ettei keskustelua enää ole. Toisaalta joskus hyvän ystävän kanssa voi olla ihan ok olla kymmenne minuuttia hiljaa. Ei tosin tilanteessa, jossa reagointia odotetaan.
Tulevan journalistin on hyvä juuri osata tuo tulevaisuuteen kirjoittaminen, eli kirjoittaa torstaina ikään kuin olisi perjantai. Tämä blogi on varmasti hyvää harjoitusta tulevan varalle!
VastaaPoistaItse jouduin aikoinaan eräältä ihmiseltä (eli poikani äidiltä) kysymään monta kertaa kunnes tunnettiin tarpeeksi hyvin, että oliko edellinen lause sarkasmia, sillä äänensävy kun oli hyvin sarkastisen kuuloinen, vaikka asia itse oli ihan tosissaan sanottu. Ja toisaalta: varsinkin hymiöittä kirjoittaessa kannattaa olla varovainen, jos iskee jotain monitulkintaista! Tekstissä kun ei ole edes äänensävyjä, joita voi tarvittaessa sarkastiseen sävyyn lausua.
Itse asiaan en osaa sanoa muuta kuin, että kaikkien olisi hyvä osata ajatella noin. En itse varmasti ajatellut noin ainakaan silloin, kun olin vienyt Neiti EVVK:lle vaivalla laaditun synttäri–CD-R:n ja sain hetken päästä jäätävät pakit. Varsinkin kun 16-vuotiaana ollaan vieläpä erityisen haavoittuvia.
All in all, tästäkin kirjoituksesta tulin hyvälle mielelle, eli hyvä sinä!
Itse kirjoituksesi kanssa olen tietysti samaa mieltä, etenkin kun aikanaan itsekin vuosien ajan hakkasin päätäni ujouteni ja suomalaiskansallisen jurouden seinää vasten oppiakseni kohtaamaan toisia ihmisiä -- siitä huolimatta, että yritykseni päättyivät kerta toisensa jälkeen järjestelmällisen nolosti. Tein sen, ja se kannatti, ja kaikki ne kokemukset joita ihmisten lähestyminen on minulle antanut - ne nolotkin - ovat mittaamattoman arvokkaita. Kiitän että kaikesta huolimatta uskalsin ja jatkoin yrittämistä.
VastaaPoistaMutta tähän ystäväsi Antin sitaattiin: "Ihmiset eivät vielä osaa, mutta niiden pitäisi oppia olemaan tyytyväisiä siihen, että he tekevät hienoja ja hyviä asioita huolimatta siitä, miten vastapuoli tuohon tekoon reagoi", tähän minun on huudettava kovaan ääneen EI! Ei hyvää tekoa voida edes yrittää mittauttaa ilman että otetaan huomioon miten toinen tekoon reagoi.
Kuvitellaan vaikka, että joku ihminen päättäisi järjestää minulle yllätysjuhlat, vaikkapa syntymäpäivän kunniaksi. Olen neuroottinen ihminen, ja ahdistun helposti (tietynlaisissa) tilanteissa, joissa menetän kontrollin omasta elämästäni. Vähän huonompana päivänä minulle järjestetty yllätysjuhla aiheuttaisi minussa täysimittaisen paniikkikohtauksen, ja livahtaisin vessaan itkemään hallitsemattomasti ja hyperventiloimaan. Tämä ei tietenkään ole juhlien järjestäjän vika, mikäli hän ei etukäteen tiedä minun reagoivan tällaisiin tilanteisiin tällä tavalla, ja totta kai minun velvollisuuteni on pyytää häneltä käytöstäni anteeksi -- mutta, ja tätä painotan: Niin on myös hänen velvollisuutensa pyytää minulta anteeksi. Se, että hänen tavoitteensa oli ilahduttaa minua, ja että hänen tekonsa hänen omista lähtökohdistaan oli varmasti ainoastaan hyvää tarkoittava, ei kuitenkaan voi, eikä _saa_ hyvittää sitä, että tämä teko tahattomasti satutti minua hyvin paljon. Eikä varsinkaan voi ajatella, että minun reaktiollani ei olisi mitään väliä, koska se on odotuksiin nähden "väärä".
Keskeinen tekijä niin kutsutuissa hyvissä teoissa on kuitenkin aina se, kenelle niitä tehdään. Ei kannata antaa kukka-allergiselle kukkia, ei viedä täysraittiille tupariviinoja, eikä valmistaa täyslihapihviä kasvissyöjälle. Hyvistä teoista paras on kuitenkin aina toisen ihmisen huomioonottaminen omana itsenään, toisen ihmisen kuunteleminen ja hänelle sen antaminen, mitä hän pyytää ja haluaa. Jos mummo seisoo suojatien reunassa, on kohteliasta kysyä onko hän menossa suojatien yli ja voisiko häntä auttaa, mutta käsikynkkään tarttuminen ja mummoparan raahaaminen tien yli vain siksi, että "auttaja" kokee tekevänsä "hyvän työn", se on vain loukkaavaa ja selkeästi väärin. Mummo voi seistä siinä myös odottamassa netistä iskemäänsä treffiseuraa ilman minkäänlaista tarkoitusta ylittää tie.
Minun korviini tämä Antin argumentti kalskahtaa siis hyvin vahvasti toisten ihmisten yli kävelemiseltä, enkä siksi voi sitä hyväksyä -- vaikken tietenkään usko, että sitä oli sanottaessaan sellaiseksi tarkoitettu.
Kimmo, olen kanssasi samaa mieltä ja huomaan, että vika oli minun, kun en avannut ja kontekstoinut sitaattia tarpeeksi. Sen sijaan komenntisi avaa oikean suunnan minulle tehdä niin nyt. Kuten lopussa toteat, kommenttia ei todellakaan ole tarkoitettu toisen yli kävelemiseksi eikä muiden tunteiden huomioon ottamatta jättämiseksi. Vaan nimenomaan puhelimme siitä, miten torjutuksi tuleminen tuntuu pahalta ja pitäisi osata nähdä se oman yrityksen merkitys, hienous ja hyvyys, vaikka torjunta tulisikin.
VastaaPoistaKieltämättä jos sitaattia lukee sellaisenaan, antaa se vaikutuksen, että tämä olisi yleispätevä KAIKKIIN tilanteisiin, mitä se ei tietenkään ole. Ja kaikki mainitsemasi tilanteet osoittavat sen vääräksi. Eikä sitä niiden soveltamiseen alun alkujaan tarkoitettukaan, vaikka sen unohdin mainita.
On luonnollisesti hyvin tärkeää ottaa huomioon mitä tekee, kenelle ja millä ehdoilla. Jos ei tiedä toisen olevan allerginen ja vie hänelle kukkia, voi tietysti lohduttaa itseään sillä, että ajatus oli hyvä, muttei se poista lopputuloksen katastrofaalisuutta. Ja anteeksipyyntö on toki paikallaan sekä tässä, että muissakin vastaavissa tilanteissa.
Suurta viisautta on myös sanoissasi: "Hyvistä teoista paras on kuitenkin aina toisen ihmisen huomioonottaminen omana itsenään, toisen ihmisen kuunteleminen ja hänelle sen antaminen, mitä hän pyytää ja haluaa." Ja ajatus nettitreffeillä olevista mummoista sai minut hyvälle tuulelle.
Mutta kyllä, Antin kommentti oli tarkoitettu ohjeelliseksi toimintaehdotukseksi vain niissä tilanteissa, kun hyvät ja hienot asiat ovat itsensä ylittämistä suhteessa muihin ihmisiin heitä lähestyen ja heihin kontaktia ottaen. Ja vastapuolen reaktion sivuuttaminen on suotavaa vain silloin, kun se on torjunta, joka harmittaa. Se ei myöskään tarkoita sitä, että jos pyytää toista treffeille tökeröllä ja loukkaavalla tavalla ja toinen pahoittaa mielensä, niin siitä huolimatta pitäisi taputella itseään selkään, että "hyvä minä, hienosti toimittu".
Kiitos hyvästä kommentista!
Mitä ihmettä on treffeille pyytäminen "tökeröllä ja loukkaavalla tavalla"? Tulee mieleen lähinnä suomalaisen yökerhokulttuurin kömpelön suorat ehdottelut, mutta eihän siinä pyydetä treffeille vaan vaakamamboamaan.
VastaaPoistaultrix, se nyt oli heitto. Että jos joku onnistuu jotenkin pyytäessään toista ulos loukkaamaan tätä, niin ei se silloin hyvä juttu ole. Äkkiseltään esimerkiksi jos toista pyytää ulos vaikka sanoen: "No sähän voit lähtee mun kanssa ulos, kun ei sua kukaan muukaan huoli." Kyllä minä pitäisin sitä tökerönä ja loukkaavana. Oisin voinut käyttää esimerkkinä myös sitä, että jos joku toistuvasti lähestyy ihmistä, vaikka tämä torjuisi ja lopulta tämä lähestymisen kohde ahdistuu ja kärsii siitä, niin ei silloinkaan se lähestyjä saa sivuuttaa toisen reaktiota ja olla vain tyytyväinen omaan uskaltamiseensa.
VastaaPoistaAivan, eihän kukaan koskaan kenellekään tuollaista mene sanomaan? Siis ellei se ole joko kornia läppää tai suoraa vittuilua.
VastaaPoistaPään seinään hakkaamis-esimerkkiä minähän olen jo kahdessakin kommentissani käyttänyt, mutta tökeröä tai loukkaavaa (ahdistelua) siitä tulee minusta vasta siinä vaiheessa jos se jatkuu suoraan sanotun "ei kiinnosta, eikä tule kiinnostamaan"-replan jälkeen. Ignore ei välttämättä riitä.
ultrix, ahdistelua siitä tulee ainakin sitten, jos se jatkuu suoran ei:n jälkeen. Mutta ahdistavaa se voi silti olla jo ennen sitä. Varsinkin jos vastapuoli on kiltti, eikä haluaisi loukata ja yrittää siksi välttää tylyä torjuntaa.
VastaaPoista