Aiemmin kerroin teille tarinan pojasta, joka olisi ollut täydellinen kaikin puolin. Mutta jos mikään ei liikahda missään, on se liikahtamattomuus yleensä dealbraker. Noita ratkaisevia niittejä on toki muitakin, valitettavasti monia. Yhden sellaisen kanssa painii ystävättäreni, kuten seuraava tarina kertoo.
Saima tapasi Pekan. Pekka oli hurmaava, Saima hurmaantui. He menivät treffeille ja tutustuivat. Pekka oli edelleen hurmaava ja Saima hurmaantunut. Sitten, kuten jokaisessa suhteessa, tuli aika ensisuudelman. Mutta se oli hirveää. Te tiedätte, että kun se on hirveää, se todella on hirveää. Tässäkö se nyt sitten olisi? Olisiko tämän syyn vuoksi hylättävä muuten kaikin puolin hurmaava Pekka?
Moni on ollut samassa tilanteessa. Se taianomainen hetki juuri ennen ensimmäistä suudelmaa, kun sisukset ovat tuhannen solmussa ja kumpikin pidättää hengitystään. Mutta sitten tapahtuu hirveitä, tulee kieltä ja hampaita ja kuolaa pitkin naamaa ja rytmiikka ei osu yksiin vaikka miten yrittäisi. Se on sellainen hetki, jossa on hyvin vaikea kertoa sille toiselle, että nyt ei toimi. Eikä sitä jälkeenpäinkään osaa ottaa puheeksi mitenkään.
Mutta jos se toinen todella on hurmaava, ihana ja lumoava, niin olisiko aiheesta mahdollista puhua? Voiko toinen olla ottamatta itseensä? Miten opitaan pussaamaan hyvin, jos ei harjoittelemalla? Dear Eki, mitä Saiman pitäisi nyt tehdä?
En ole Eki, mutta ehdottaisin, että niin vaikeaa kuin se onkin, olisi yritettävä nostaa nelijalkainen kotieläin pöydälle. Vähintään olisi ystävyyden teko kertoa rehellisesti syy, jos päättää lopettaa orastavan suhteen siihen paikkaan. Eihän se toinen muuten koskaan voi paremmaksi tullakaan ja pahimmassa tapauksessa kumppani toisensa jälkeen ottaa hatkat. Aihe on vaikea, joten sanat on syytä valita tarkoin. Rehellisyys kuitenkin perii maan.
Olisiko karmea suutelo sinulle dealbraker?
Kyllä sen suutelun todella kamalaa pitäisi olla jos se olisi se yksi ja ainut syy miksi ei toisen kanssa enää haluaisi olla. Jos toinen ei kaikenmaailman pienistä vihjeistä asiaa tajuaisi ja oppisi ihan itsestään niin ei kertakaikkiaan jää mitään muuta vaihtoehtoa kuin kertoapaukauttaa ihan suoraan. Suoraan mutta hellästi, välttäen negatiivista: olet muuten ihan paska suutelemaan.
VastaaPoistaSeurustelin kerran erään miehen kanssa jonka kanssa oli kertakaikkiaan aivan kamalaa suudella. Sellaisen hetken jälkeen tuntui aina että koko naama oli pesty kuolalla ja olo oli todella epämiellyttävä. En sitten (tosinaisena...) koskaan kertonut että tuo ihminen ei osannut suudella, erottiin, mutta siinä ihmisessä oli kyllä aika monta muutakin asiaa mitkä eivät natsanneet. Sitten kun oikein tutustui ja huomasi kuinka erilaisia oltiinkaan.
En tiedä olisiko siltikin ollut hyvä kertoa henk.koht. mieltymyksestäni huomattavasti kuivempaan suudelmaan, koska voihan olla että joku tykkää... :D
Ainiin ja tähän loppuun vielä yksi kauhukokemus eräästä toisesta joka joka kerta suudellessa yritti imemällä irrottaa kieltäni! Iyyyyyyyyäh!!!
Minun ja tuon miehekkeen ensisuudelma oli kyllä aika kauhea. Ei oikein sujunut, täytyy sanoa. Istuttiin vieläpä autossa ja minä ajajan paikalla (auto ei siis ollut liikkeessä :D) rutistin koko toimituksen ajan rystyset valkoisina rattia..
VastaaPoistaMutta tässä sitä ollaan viisi vuotta myöhemmin, edelleen yhdessä. :) Eka pusu menee usein kyllä sen kuuluisan jännityksen piikkiin! Poikkeuksia tietty varmaan löytyy.
Mun mielestä pussaaminen on kuin polkupyöräily: sen sortin taitolaji, jonka oppii lähes kuka tahansa eikä unohda koskaan. :P Itse en vetäisi johtopäätöstä, että jos ensisuudelma on hirveä, että se olisi hirveä myös aina jatkossa; sehän on just niin jännittynyt tilanne, että on vain normaalia jos on huulet kuivana ja tempo hukassa, ja on vain hyvää säkää, jos se menee putkeen.
VastaaPoistaMutta jos se jatkuu sellaisena yhtä kamalana sen jälkeen, niin tomera puolisko ottaa asian positiivisella asenteella puheeksi: "ei tästä tuu kyllä yhtään mitään: nyt kuule opetan sut suuteleen kunnolla!" :D
Sinänsä en kyllä ymmärrä, miten joku onnistuu failaamaan suutelemisen niin, että olo on kuin koiran nuolleena. Ja kielivampirismi, mitä ihmettä?
junik, harvemmin se tilanne tosiaan on vain yhdestä asiasta kiinni. Liekö tässäkin joku kemia kysymyksessä? Eli kun kemia toimii, toimii suutelukin, koska sitä toista osaa jotenkin lukea paremmin. Tavallaan sovittaa itseään siihen toiseen ja jos palat osuu yksiin, niin ne vaan osuu.
VastaaPoistaAnna, ultrix, no ensimmäinen suudelma on toki yleensä jännityksen takia kankeaa. Mutta ystävättäreni ei suinkaan lannistunut ensimmäisestä, vaan tätä karmeaa suuteloa on nyt kokeiltu useampaan otteeseen ja joka kerta se on yhtä karmeaa.
Yleismaailmallisena ohjeena sanoisin, että hyvä nyrkkisääntö suutelemisessa on aloittaa hitaasti ja vähällä. Varvas edellä heikoille jäille! Jos hyökkää täysiä päälle, menee todennäköisemmin pieleen.
Mä varmaan olen jo unohtanut miten tuo homma hoituu :(
VastaaPoistaKyllä jotain muutakin täytyy olla pielessä kuin pussailutaidot. Olispa joku jonkun kanssa pussailla, se tässä nyt on pielessä.
Minulla on karmea suutelo yhdistynyt paperilla täydelliseen!
VastaaPoistaSovimme tyypin kanssa tapaamisen ja toisenkin. Hän jopa vietti öitä luonani, vaikkemme seksiä harrastaneetkaan. Olimme samaa mieltä siitä, että tutustutaan aluksi paremmin rennoissa merkeissä, ennen kuin ruvetaan deittailusta saatika sitten seurustelusta puhumaan. Pian kävi kuitenkin ilmi, että tämän toisen tunteet olivat ehtineet kasvaa voimakkaaksi ihastukseksi siinä, missä minä pahoja aavistellen vasta odotin oman roihuni syttymistä.
Minua siis ei sytyttänyt. Ei sitten millään, vaikkei kaveriparassa ollut mitään sormella osoitettavaa vikaa. Hän oli komea, keskustelutaitoinen, itseni lailla ulkoilmahenkinen, huumorintajuinen, vastuuntuntoinen, lapsi- ja eläinrakas, vakituisessa työssä... Minä vain mietin, että mikä kumma minua vaivaa, kun en jo vetelänä valahda tämän Täydellisen Miehen jalkoihin ja rukoile naimaan minua sanan kaikissa merkityksissä. Fyysistä vetoa tunsin kyllä jonkin verran, mutta henkinen kipinä puuttui tyystin.
Tuli kuitenkin aika ensisuudelman. Minä tein aloitteen. Ajattelin, että "suhteen fyysistäminen" kertoisi varmasti minullekin siitä, olenko oikeasti kiinnostunut aloittamaan varsinaisen seurustelun vai onko vain parempi jättää asia sikseen. No. Köh. Tunnustelevaan suukkoaloitteeseeni vastattiin täällä jo mainitulla kuola-hammas-kieli-haluansyödäpääsi -tekniikalla. Jälkeen päin tuijotin itseäni hämmentyneesti peilistä. Naamani oli miehen aggressiivisesta suutelutyylistä huolimatta tallella, vaikkakin sangen märkä.
Jos minulla ei muuten olisi ollut epäilyksiä tunteitteni laadusta, ei epäonnistunut pusuttelu olisi hommaa kaatanut. Kyllähän minä muuten mieluisaa miestä olisin suutelemaan opettanut. :) Tässä tapauksessa kuolakarkelo oli vain se viimeinen niitti. Seurustelusta ei tullut mitään.
- Katri
Katri, karmea kohtalo! Se on kyllä väärin, että kaikin puolin täydellinen yksilö ei silti herätä hyrinöitä vastakappaleessa. MIKSI? Ja sitten tuo suutelo! Ihmisten pitäisi katsoa vähemmän telkkaria ja kuunnella enemmän vaistoja. Ei se kuitenkaan rakettitiedettä ole.
VastaaPoistaHmm... maailmassa on kyllä välillä ihan hassusti rakennettu.
Oiskohan vika sen täydellisen miehen hajussa, kun tutkimusten mukaan partneri valitaan hajun perusteella. Väärä haju=väärät geenit. rh
VastaaPoista