Minä se sitten jatkan tätä kipeänä oloa. Viimeisin vinkeys oli se, kun lähti ääni. Lääkärikin totesi, että ”jaha, ääni on kuin variksenpojalla” ja pisti antibioottikuurille ja puhelakkoon, kunnes ääni palaa. Diagnoosi oli, että minua vaivaa joko mykoplasmainfektio tai, voitteko kuvitella, hinkuyskä. HINKUYSKÄ. Eikö sitä sairastettu joskus kolmekymmentäluvulla? No niin tai näin, yöt menevät puoli-istuvassa asennossa nukkuen ja päivät puhumista vältellen. Ja sekös vasta vaikeaa on!
Oletteko joskus joutuneet olemaan puhumatta? On taatusti tuskainen yritys, varsinkin tällaiselle pölöttäjälle kuin minäkin olen. Se on välillä suorastaan ihan mahdotonta. Lääkärille on pakko puhua, apteekissa on pakko puhua, kaupan kassalla on pakko puhua. Ja sitten on vielä ne tilanteet, kun haluaisi puhua, mutta kun ei saisi. Hississä törmää naapuriin ja haluaisi sanoa jotain, mutta ei saisi. Puhelin soi ja sisko soittaa ekaa kertaa kuukauteen, haluaisi vastata, muttei saisi. Kämppis tulee kotiin kertoillen päivän kuulumisia. Tekisi mieli sanoa jotain, mutta ei vaan saisi.
Kyllä puhumatta voi helposti olla päivän, jos ei halua puhua. Minäkin koitin lukiossa yhden päivän ja vaikka hiljaisuuteni ei äidin jakeluun meinannut mennä ollenkaan, niin ihan hyvin se päivä puhumattakin sujui. Mutta päivästä toiseen hiljaa oleminen… ei olisi minusta intialaiseksi pyhäksi mieheksi.
Tässä yhteiskunnassa on miltei mahdotonta olla olematta kanssakäymisissä muiden ihmisten kanssa. Ja kanssakäyminen vaatii puhetta. Ei sillä, etteikö mykkänäkin pärjäisi, mutta miten paljon helpompaa onkaan, kun voimme puhua! Puhe on yksi niistä asioista, joiden hyötyarvon ja tärkeyden muistaa tasan silloin, kun sen on menettänyt.
Niin että tänään, kun avaatte suunne sanoaksenne jollekulle jotakin, miettikää hetki miten kauheaa olisi, jos ette siihen pystyisikään. Puhe on yksi hienoimpia asioita, mitä keholla voi tehdä ja kanssakäymisen välineenä elintärkeä. Joten puhukaa tänään toisillenne ihan vain siksi, että voitte! Puhukaa minunkin edestäni, sillä tämänhetkisestä tilanteesta päätellen, ei minusta lähde kunolla ääntä vielä hetkeen.
Olet näköjään aloittanut sopivasti laskiaisena puhepaaston, vaikkakin tahtomattasi. ;o) Koko tuo tekstisi on itse asiassa aika jännä esimerkki, millaisia ajatuksia paastoaminen voi tuottaa.
VastaaPoistaPikaista paranemista ja toivottavasti vuorovaikuttaminen sujuu vähäsanaisestikin mutkitta.
Hih, hassu sattuma, olin tässä (kaikessa hiljaisuudessa)lueskelemassa ja pohdiskelemassa hiljaisuutta, puhetta ja kommunikaatiota. Kaipa minun pitää muutama huomio jakaa muillekin.
VastaaPoistaMulla henkilökohtaisesti on hiljaisuuteen ja puheeseen aika kaksijakoinen suhtautuminen. Olen huomannut että kaikesta puheesta huolimatta ihmiset eivät välttämättä kommunikoi keskenään (no, ei ehkä mikään maailman omaperäisin huomio). Kun olet tässä katsellut suomalaisia niin suomalaiset kyllä puhuvat, harmillisen vähän toki, mutta varsin usein he ovat vain hiljaa. Toisaalta, suomalaisessa kulttuurissa ei kuitenkaan osata olla oikeasti hiljaa. Olen joskus ristinyt tämän suomalaisen hiljaisuuden 'negatiiviseksi hiljaisuudeksi' - sanottavaa ehkä olisi, mutta sitä ei osata/uskalleta/haluta sanoa. Ihmiset pitävät kaiken patoutuneen sisällään. Eikä se kai voi koskaan olla mitenkään positiivista jos ei koskaan saa väylää avautua. Eli, vaikka olisikin ehkä hieman ikävää jos meillä ei tosiaan olisi tätä yhdistämisen välinettä eli kieltä, se ei kuitenkaan vielä riitä sinällään. Sen avulla pitäisi vielä saada aikaan yhteys, kommunikaatio. Ja se vasta vaikeaa onkin. Lähettäjä-viesti-vastaanottaja eivät oikein koskaan ole synkassa ja samalla aaltopituudella.
Tosiaan, puhe ei ole suinkaan ainoa kommunikaation muoto. Myös hiljaisuudella voi välittää yllättävän paljon toiselle ihmiselle. Itse olen joskus joutunut suorastaan ällistymään hiljaisuuden voiman edessä. Hiljainen hymy vieraalle ihmiselle rautatieaseman penkillä esimerkiksi. Ja tuntuu aika hyvältä saada samanlainen takaisin. Jouduin myös huomaamaan että se mitä koitin välittää meni perille, joskin se on jo toinen juttu ja jätän sen nyt kertomatta (ei, kyseessä ei tällä kertaa ollut flirttailu!).
Mitä taas tulee sitten kieleen, niin musta ainakin joskus tuntui pikemminkin siltä että kieli suorastaan erottaa minua maailmasta ja elämästä, tästä hetkestä. Ehkä vain olen sitten ollut sellainen tyyppi joka pyrkii löytämään suunnilleen jonkun elämän tarkoituksen ja selittämään vaikka koko maailman, kiäh kiäh. Mutta tällainen tapa on lopulta hyvin rasittava (siis tämä kielellinen intellektualisointi) koska hetkeen tarttuminen on huomattavan vaikeaa jos sisällä käy hirvittävä monologi ja aivotyö koko ajan, ja tietysti se sama monologihan jatkuu seurassakin, muuttuen usein onneksi ihan dialogiksi ja ehkä jopa kommunikaatioksikin. Toisaalta, onpahan tullut harjoiteltua kielellistämistä vaikka aina ei olisi kavereitakaan ollut paikalla tai elämässä :P Kai tämä on vähän tällainen intellektualisoijien kirous ettei oikein koskaan saa siitä taukoa, ehkä. Totean siis, ettei kieli ole suinkaan pelkkä siunaus, jatkuva kielellisyyden kourissa oleminen saattaa hyvinkin tulla hetken kauneuden ja sen hetken kokijan väliin.
jatkuu...
...jatkuu
VastaaPoistaJa hassua on myös että mainitsit nuo intialaiset pyhät miehet ja heidän hiljaisuutensa. Hassua siis siksi, koska viime aikoina olen tutustunut tällaiseen henkiseen kulttuurin mielenkiinnolla tutkien (siis tutkaillut ja miettinyt kaikkea aiheeseen liittyvää skaalalla Tapani Koivuniemestä Buddhaan). Mä oon jo lähtökohtaisesti aika lailla kaiken maailman hömppäguruja vastaan ja suhtaudun heihin äärimmäisen kriittisesti, mutta väitän että joukossa on myös muutama hyvin varteenotettava poikkeus (Buddha on yksi, Koivuniemi ei). Ja eräs mielenkiintoinen seikka on se, että intialaiset hiljaisuutta arvostavat pyhät miehet ovat väkisin hiljaa (eikä heillä kyllä ole mitään annettavaakaan toisille ihmisille, joten ihan hyvä että suu pysyy supussa), sen sijaan sellaiset tyypit jotka ovat jääneet historiaan suurina pyhinä miehinä ovat joutuneet toteamaan kielen olevan hyvin rajoittunut väline. Niille on vissiin käynyt sellainen "wovon mann nicht sprechen kann, daruber musst mann schweigen" -tyylinen kokemus joka on ollut niin hieno etteivät he ole millään saaneet sitä kielellistettyä, joskin kovasti ovat yrittäneet (todisteena tästä jokainen maailmanuskonto). Osalla taas on vissiin mennyt vaan pää niin hiljaiseksi että kielelliset kyvyt ovat kadonneet.
Mietin tässä että sinänsä on aika hassua tämä kulttuurien välinen ero, että Suomessa (tai länsimaissa yleisemminkin) jos tällaista kävisi, tai käyttäytyisi kuin joku Jeesus tai Buddha, niin joutuisi mielisairaalaan tai saisi jonkun Parkinson-diagnoosin. Intiassa nostettaisiin kultatuoliin ja pidettäisiin vähintään jonain jumalaisena inkarnaationa. Tosin, intiassa nyt on vähintään joka kolmas jo muutenkin joku elävä ihmisjumala :P
No, maailma on hullunkurinen paikka ja hyvä niin. Tämä on meidän ainut tämä elämä (huom. "kerranhan vain sitä eletään" -fraasi sopeutettuna mahdollisen jälleensyntymisen ajatukseen, hihi) ja kannattaa ottaa siitä kaikki irti. Hiljaa tai pölöttäen, molemmat ovat arvokkaita ja oikeastaan aika mutkikkaita juttuja.
-Antti
Anonyymi-Antti: mä luulen, että Parkinson-diagnoosi olisi väärin diagnosoitu, jos kyseessä olisi joku uusi guru/profeetta/mikäikinä. Parkinsonin tauti on mm. vapinaa aiheuttava keskushermostosairaus :)
VastaaPoistaAliisalle pikaista äänen palautumista! Onneksi kirjoittaenkin voi itseään ilmaista, nykymaailmassa jopa enemmän kuin koskaan aikaisemmin.
Tiedän kokemuksesta, että äänen kadottaminen (varsinkin puheliaalle ihmiselle) on kuin raajan lähteminen, mutta onneksi voi kommunikoida myös esim. kirjoittamalla. Itselläni lähtee lähes aina ääni kokonaan tavallisen flunssankin yhteydessä, joten samastun kokemukseesi. Kuinka soittaa vaikkapa aikaa lääkäriin, kun ei lähde kuin pieni pihaus kurkusta?
VastaaPoistaÄänen menettäminen on kyllä yksi pahimmista asioista, mitä voi tapahtua. Eräs läheiseni sairastaa ALS-nimistä sairautta, jonka myötä hän on menettänyt puhekykynsä kokonaan. Hänellä on käytössään kone, johon hän voi kirjoittaa jonkin sanan ja kone toistaa ääneen hänen kirjoituksensa, mutta eihän tuo ole sama asia - jokaisella on omanlaisensa ääni, tapa käyttää sitä jne. Kone tappaa kaikki sävyt ja vivahteet äänestä, ja on tietenkin myös hidas tapa kommunikoida.
Nyt vain pikaista tervehtymistä sinulle! Toivottavasti saat pian äänesi takaisin ja yösi kunnolla nukutuksi!
-Mia-
"Anonyymi-Antti: mä luulen, että Parkinson-diagnoosi olisi väärin diagnosoitu, jos kyseessä olisi joku uusi guru/profeetta/mikäikinä. Parkinsonin tauti on mm. vapinaa aiheuttava keskushermostosairaus :)"
VastaaPoistaHaha, jep, oikeassa olet. Katatoninen skitsofrenia? Varmaan jokainen profeetta sopisi siihen diagnoosiin ("hei, ei toi Buddha oo liikahtanut tosta mihinkään viikkoon ja silloin kun se liikkuu se puhuu ihan höpöjä!")
Kiitos sympatiasta ja mahtavista kommenteista!
VastaaPoistaTuoja, no toden totta, eräänlaista paastoa tämäkin. Mä vaan olen sitten kontribuoinut tilannetta puhumalla sitäkin enemmän internetitse. Ja nyt alkaa äänikin palailla, vaikkei se vielä mahottomia kestäkään. Mutta ihan valaiseva kokemus sinällään.
Antti, hyviä pohdintoja! Se on ihan totta, että puhe ja kommunikaatio ovat kaksi eri asiaa. On myös totta, etteivät viesti, lähettäjä ja vastaanottaja ikinä kohtaa toisiaan täydellisesti, sillä aina on välissä niin kutsuttuja häiriötekijöitä: väärinymmärrystä, epäselvyyttä, hälyä.
Mutta puhetta itsessään ei osaa arvostaa, ellei sitä yhtäkkiä menetä. Kuten Mia totesi, olo on vähän kuin jos toinen käsi puuttuisi. Se, että sitä välinettä pitäisi sitten vielä osata käyttää... no se lienee elämän mittainen projekti, joka jää yhtä kesken kuin ajatus perusteellisesta joulusiivouksesta. Mutta sitä varten on myös esimerkiksi tämä blogi, jotta ihmiset pysähtyisivät arjessa tutustumisen, kommunikaation, ihmisyyden ja toiseuden kysymysten äärelle. Jos ei ikinä pysähdy ja mieti, ei ikinä myöskään havaitse, opi ja kehity.
Olikohan mulla vielä muuta? AINIIN! Tää puhumattomuus tulee vastaan nyt aika tavalla. Aamulehden Valo-liite kertoi tänään Rikusta, joka aikoo olla koko maaliskuun puhumatta. Hänen blogiinsa voi tutustua osoitteessa http://shut-up-riku.blogspot.com/