Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste joulukalenteri. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulutarina - hiiret, karhu ja tonttu

Poikaystäväni kerrostalon aulassa on kivipuutarha, jossa on pitkän aikaa seikkaillut kaksi pehmoleluhiirtä. Tiesimme, että kerrostalossa asuvan vanhan pariskunnan lapsenlapset olivat aina vierailulla käydessään innolla tutkineet, mihin hiiret olivat sillä kertaa menneet. Eräänä perjantai-iltana nuo hiiret olivat kuitenkin kadonneet mystisesti jäljettömiin.

Hiiristä oli tehty myös katoamisilmoitus.

Ensin meitä harmitti hiirten katoaminen - erityisesti, koska arvelimme lasten kaipaavan noita pieniä pehmoleluhiiriä. Sitten mieleemme juolahti, että voisimme selvittää, mihin hiiret olivat joutuneet. Näin se kävi.

***

Kun kivipuutarhan hiiriä ei näkynyt eikä kuulunut, oli luonnollista, että kivipuutarhan kolosta esiin ryöminyt karhu tuli surulliseksi.

Missä ovat hiirulaiset?

Esiin ryöminyt karhu.

Karhu ikävöi hiiriä kivipuutarhassa.


Mutta karhupa ei tiennytkään, että hiiret olivatkin vain lähteneet pienelle seikkailulle, eivätkä suinkaan olleet unohtaneet kivipuutarhan karhua.


Hiiret lähettivät terveisiä...

... Napapiiriltä.


Eikä karhukaan voinut olla enää murheellinen, saatuaan hiirten terveiset Napapiiriltä!

***

Yllätystä naapuripariskunnan lapsenlapsille junaillessamme emme osanneet aavistaa, että mekin saisimme osamme joulun ihmeestä. Nimittäin ennen kuin karhu sai postia, hänen murheitaan oli ilmestynyt lohduttamaan tonttu. Nyt he saavat yhdessä lukea hiirten terveisiä Korvatunturilta.



Taianomaista ja ihmeen ihanaa joulua, rakkaat olevaiset! *<|:)


lauantai 24. joulukuuta 2011

24. luukku




On illan sini, luonto vaiti hetkisen.
Ja tähtitaivas harmaa, pilvinen.
Kuin kauan sitten, taaskin lapsen mielin avoimin,
mä hiljentyä jouluun tahtoisin.

Rauhaisaa, ruokaisaa ja rakkaudellista joulua!  *<|:)


Ps. Koko soiva joulukalenteri on kuunneltavissa yhdellä soittolistalla YouTubessa. Sama soittolista löytyy myös Spotifysta, jossa voitte lisätä vapaasti omat suosikkinne.

perjantai 23. joulukuuta 2011

23. luukku



Tänään minun, kuten varmasti kovin monen muunkin, on aika matkustaa kotiin. Olipa kulkuvälineesi sitten auto tai allekirjoittaneen tavoin juna, turvallista matkaa. :)

"And it's been so long, but I will be there. I sing this song to pass the time away. Driving in my car. I'm driving home for Christmas."

torstai 22. joulukuuta 2011

22. luukku

Koska valitseminen oli vaikeaa tai lähes mahdotonta, laitoin molemmat.



Vaikka kaveri kuulostaa vähän liiaksi Tommi Läntiseltä, instrumenteiltaan tämä on upea.



Ja jos joulukalenteri ei ole mitään ilman Louista, niin vallankaan se ei ole mitään ilman Mercurya.

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

21. luukku



Do they know it's Christmas time at all?

tiistai 20. joulukuuta 2011

20. luukku



Mitä olisi soiva joulukalenteri ilman Louista?

maanantai 19. joulukuuta 2011

19. luukku



Vajaa viikko enää kaikenlaista tohinaa, ennen kuin rauha valtaa tienoot ja mainingit mailleen käy.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

18. luukku



<3

lauantai 17. joulukuuta 2011

17. luukku



Juokse porosein ja vauhdikasta jouluista lauantaita vaan!

perjantai 16. joulukuuta 2011

16. luukku



Yksi parhaita juttuja Ally McBealissa oli kohtaus, jossa Ally esittää tämän biisin. Viimeinen viikonloppu ennen joulua, joten olkaahan ihmisiksi. ;)

torstai 15. joulukuuta 2011

15. luukku



"I won't ask for much this Christmas
I don't even wish for snow
I'm just gonna keep on waiting
Underneath the mistletoe"

keskiviikko 14. joulukuuta 2011

14. luukku



Väkevä tulkinta väkevältä leidiltä. Kymmenen päivää jouluun enää!

tiistai 13. joulukuuta 2011

13. luukku



Nyt jos koskaan kannattais olla sitten kiltti. Ja asiakaspalvelijana pyydän: olkaa kilttejä paitsi toisillenne, myös kauppojen työntekijöille!

maanantai 12. joulukuuta 2011

12. luukku



Kyllähän se alkaa jo joululta näyttää.

sunnuntai 11. joulukuuta 2011

11. luukku

Nyt lapsettaa ihan kauheasti, enkä osannut valita, niin saatte yhden sijasta kolme videota. Ensimmäisenä se, mitä hain, koska se on vaan yksinkertaisesti huippuhyvä mainos biiseineen päivineen.



Seuraavaksi Suomen tämän vuoden, koska sekin on aika sympaattinen.



Ja viimeinen on omistettu parhallee ystävälleni, just because.

lauantai 10. joulukuuta 2011

10. luukku



Tänään vuorossa ihan huikea video! :D

perjantai 9. joulukuuta 2011

9. luukku



Tämä on omistettu kaikille niille ryökäleille, jotka ostivat Raskasta Joulua -konsertin liput loppuun sillä välin, kun minä olin angiinassa. Ärrinmurrin. Mutta biisi on upea kyllä.

torstai 8. joulukuuta 2011

8. luukku



Eels. <3 Be cool, kids.

keskiviikko 7. joulukuuta 2011

7. luukku



Armotonta puurtamista aattoon asti, koska it's hard to be a tonttu.

tiistai 6. joulukuuta 2011

6. luukku



Oi, Suomi, katso, sinun päiväs' koittaa. Sitä me soitettiin kanteleilla monet kerrat. Ja kerran laulettiin koulun pihalla kuoron kanssa ja taustanauha venyi ja paukkui pakkasessa, niin että oli tahdissa kiinni pitämistä. Yhtä kaikki se on edelleen kaunein isänmaallinen laulu, jonka tiedän.

Hyvää itsenäisyyspäivää!
Related Posts with Thumbnails