Aika veijareita

Elokuvateatterimme on vallannut uusi suomalaisen elokuvan taidonnäyte. Veijarit. En odottanut elokuvalta paljoa, en oikeastaan yhtään mitään. Siksi olinkin positiivisesti yllättynyt. Kaiken sen Syntynyt rellestää –kappaleen kuvaksitulemisen ohella, tai ehkä jopa sen sijasta, se oli elokuva ystävyydestä. Kertomus kahdesta parhaasta kaveruksesta, joista toista vie villiys ja toista rakkaus kuin pässiä narussa.

Kuva: Nordisk Film

Usein me pelkäämme eniten, että asiat muuttuvat. Että yksi päivä heräämme ja huomaamme, ettei elämämme olekaan enää sitä mitä se oli ennen. Ja joskus juuri tuollaiseen hetkeen ajaa rakkaus. Ei oma, vaan parhaan ystävän. Niin käy myös Sakulle ja Ässälle. Ja siitä alkaa kehittyä tilanne, joka johtaa leffan sloganiin: ”Täs nyt on ollu vähän kaikenlaista.” Tuossa ehdoin tahdoin entisestä kiinni pitämisen, elämän muuttumisen ja ystävyden säilymisen mökelikön kuvailussa elokuva onnistuu hyvin.

Nurksen ohjaama, Leppilammen ja Luusuaniemen tähdittämä kaveruuselokuva on koristeltu somilla naisilla ja sävytetty Riston musiikilla. Soppahan se on, mutta kyllä tuon ennemmin syö kuin selkäänsä ottaa. Kun lopputekstit vielä alkavat sanalla ”Ystäville!”, en voi muuta kuin sulaa. Jos et vielä tiedä, mitä tekisit viikonloppuna, niin mene vaikka katsomaan Veijareita.

(Varoitus, video sisältää voimakkaita kohtauksia.)

Syö, rukoile, rakasta

Vaikka olisi pitänyt olla kotona ja lukea tenttiin, lähdin eilen elokuviin Hannan kanssa. Perustelin tätä itselleni sillä, että olen luvannut tehdä joka viikko jotain ystävyysjuttua, jonka meinaisin ajanpuutteen vuoksi perua. Voinhan joutua edesvastuuseen, ellen pidä lupauksiani. Näin ollen menimme katsomaan elokuvaversiota Elizabeth Gilbertin muistelmateoksesta Eat, pray, love – omaa tietä etsimässä (One Woman’s Search for Everything Across Italy, India and Indonesia).

Kyseessä ei ole mikään elokuvahistorian merkkiteos eikä kukaan kuukauden päästä muista enää sitä nähneensä. Mutta sanoisin silti, että ottakaa ystävää kädestä ja viekää katsomaan tätä elokuvaa. Ei vain siksi, että tulee tehneeksi ystävän kanssa jotain. Mutta myös siksi, että kyseinen elokuva on hyvä esimerkki siitä, kuinka ystäviä löytää ihan mistä tahansa, kun on maailmalle riittävän avoin.

Tarinassa (enempiä spoilaamatta) Elizabeth lähtee etsimään itseään maailmalta matkaten ensin Italiaan, sitten Intiaan ja lopuksi Indonesiaan ja aloittaa täten kolme kertaa alusta. Ja joka kerta hän ystävystyy uusien ihmisten kanssa. Elokuva, kaikesta siirappisuudestaan huolimatta, onnistuu erinomaisesti näyttämään, kuinka ihminen voi onnistua luomaan itselleen tukiverkon ihmisistä, minne ikinä päätyykin. Koska kirja (ja siten elokuvakin) pohjaa tositapahtumiin, sen on pakko olla totta, eikö niin?

Itse koin tämän samanlaisen tyhjän päälle joutumisen viime keväänä Englannissa ja tiedän kokemuksesta, että sitä alun tyhjyydestä huolimatta löytää itsensä lähtiessään kuitenkin vaikeiden hyvästien edestä. Ja parikin kaveriani ovat lähteneet hiljattain jonnekin maailmalle ja opettelevat arkeaan siellä tutustuen uusiin ihmisiin. Elokuvassa käy hyvin ilmi, miten sattumanvaraisia ja huomaamattomia nuo uusien ihmisten löytymiset lopulta ovatkaan, kunhan on vain riittävän utelias ja vastaanottava ympäristöään kohtaan.

Tässä vielä traileri, se spoilaa hivenen.



Oletko nähnyt elokuvan? Mitä pidit? Tai meinaatko mennä?

Luotathan?

Muistatteko Disneyn Aladdinista kohdan, jossa Aladdin seisoo taikamatolla ja pyytää prinsessa Jasminea ajelulle? Jasmine epäröi, kun tämä tuntematon prinssi vaikuttaa enempäänsä itseään täynnä olevalta pölvästiltä. Mutta kun Aladdin kysyy ”Luotathan”, hän yhtäkkiä muistuttaa Jasminea kadulla tavatusta köyhästä pojasta, joka oli vaikuttanut mukavalta ja luotettavalta ja siksi hän uskaltaa nousta kyytiin.

Uuteen ihmiseen tutustuminen on vähän niin kuin ajelu taikamatolla. Kyytiin ei uskalla mennä, elleivät pyytäjän kasvot ja ojennettu käsi herätä luottamusta. Luottamus on siksi tutustumisen ja ystävystymisen kannalta elintärkeää. Eikä molemminpuolista luottamusta mikään muu synnytä, kuin alun usko siihen, että toinen on tuon luottamuksen arvoinen. Luottamusta herättää ja ylläpitää myös se, että itse uskaltaa luottaa. Jos toinen epäröi ja haparoi, mutta itse luottaa, niin toisessakin herää hiljalleen luottamus kuin varkain.

Kuva: Ernst Vikne

Lähtökohtaisesti ihmiset joko luottavat automaattisesti tai eivät luota kehenkään, kunnes toisin todistetaan. Ensimmäiset kohtaavat helpommin uudet ihmiset, mutta samalla myös ottavat siipeensä tuplasti. Jälkimmäiset suojelevat itseään paremmin, mutta joskus suojelevat itseään liiaksi myös hyviltä ja kivoilta ihmisiltä epäluottamuksellaan.

Kaikkiaan kehottaisin luottamaan enemmän. Varsinkin, jos on vailla uusia ystäviä ja kavereita, on opeteltava laskemaan suojamuureja hiven ja annettava toisen kurkistaa aidan yli. Ja jos toisen haluaa luottavan itseen, on opeteltava varovasti kysymään, uskaltaako toinen astua kyytiin.



Miten on, luotathan?

Sinkkuystävien elämää

Hyvää kesäkuuta! Huomenna Suomenkin valkokankaat valloittaa Sinkkuelämää (Sex and the City) TV-sarjaan perustuvien elokuvien kakkososa, yllättävällä nimellään Sex and the City 2. (Linkki spoilaa.) Sinkkuelämää on ensimmäisistä jaksoistaan alkaen ollut kertomus sinkkuudesta, seksistä, New Yorkista ja muodista, mutta ennen kaikkea ystävyydestä. Tunsin suoranaista haikeutta, kun luulin jättäväni taakseni Carrien, Mirandan, Charlotten ja Samanthan seikkailut sarjan päätyessä pakettiin You’ve Got The Love:n (Florence And The Machine) soidessa taustalla. Sittemmin olen palannut sarjan pariin paitsi ensimmäisen elokuvan myötä, mutta myös kaikki kuusi tuotantokautta sisältävän Shoe boxin kanssa. Joo, se on ihan kauheaa tyttöhuttua, mutta välillä sitä tarvitsee. Tyttöhuttua nimittäin.


(Varoitus: sisältää K-15 kuvamateriaalia ja kiljumista.)

Nyt elokuvateattereihin rantautuu uusi kaksi ja puolituntinen katsaus tutuksi tulleiden naisten tarinaan ja taas päästään juomaan Cosmopolitaneja ja aukomaan ihmissuhdesolmuja. Trailerista päätellen ystävyys pysyy keskeisessä roolissa, kuten olettaa saattaa.


(Spoilaa.)

Ellei tälle elokuvalle (ja sarjalle) mistään muusta krediittiä anna, niin edes siitä, että se muistuttaa meitä yhdestä olennaisesta tosiasiasta: puoliskoja tunnetusti tulee ja menee, mutta ystävät ovat ja pysyvät.

Aiotko hilpaista elokuviin kesäkuun alun kunniaksi? Meinaatko ottaa ystäväsikin mukaan?