Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit

tiistai 24. joulukuuta 2013

Joulutarina - hiiret, karhu ja tonttu

Poikaystäväni kerrostalon aulassa on kivipuutarha, jossa on pitkän aikaa seikkaillut kaksi pehmoleluhiirtä. Tiesimme, että kerrostalossa asuvan vanhan pariskunnan lapsenlapset olivat aina vierailulla käydessään innolla tutkineet, mihin hiiret olivat sillä kertaa menneet. Eräänä perjantai-iltana nuo hiiret olivat kuitenkin kadonneet mystisesti jäljettömiin.

Hiiristä oli tehty myös katoamisilmoitus.

Ensin meitä harmitti hiirten katoaminen - erityisesti, koska arvelimme lasten kaipaavan noita pieniä pehmoleluhiiriä. Sitten mieleemme juolahti, että voisimme selvittää, mihin hiiret olivat joutuneet. Näin se kävi.

***

Kun kivipuutarhan hiiriä ei näkynyt eikä kuulunut, oli luonnollista, että kivipuutarhan kolosta esiin ryöminyt karhu tuli surulliseksi.

Missä ovat hiirulaiset?

Esiin ryöminyt karhu.

Karhu ikävöi hiiriä kivipuutarhassa.


Mutta karhupa ei tiennytkään, että hiiret olivatkin vain lähteneet pienelle seikkailulle, eivätkä suinkaan olleet unohtaneet kivipuutarhan karhua.


Hiiret lähettivät terveisiä...

... Napapiiriltä.


Eikä karhukaan voinut olla enää murheellinen, saatuaan hiirten terveiset Napapiiriltä!

***

Yllätystä naapuripariskunnan lapsenlapsille junaillessamme emme osanneet aavistaa, että mekin saisimme osamme joulun ihmeestä. Nimittäin ennen kuin karhu sai postia, hänen murheitaan oli ilmestynyt lohduttamaan tonttu. Nyt he saavat yhdessä lukea hiirten terveisiä Korvatunturilta.



Taianomaista ja ihmeen ihanaa joulua, rakkaat olevaiset! *<|:)


keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Älä vie kahville, vie eläintarhaan

Olen ollut kiireinen. Sellaista sattuu elämässä. Paahdoin ihan kauheaa tahtia menemään pari, kolme viikkoa kunnes joku pysäytti minut niille sijoilleni ja kysyi, että mitä minulle kuuluu. Ja sitten tajusin. Minullahan on torstaina treffit!

No, nuolaista ei kuulemma pidä ennen kuin tipahtaa (jälleen yksi niitä sanontoja, joita en vaan ymmärrä...), joten eipä vannota vielä. Ellei kuitenkaan ihmeitä tapahdu, minut viedään torstaina katsomaan kotieläimiä. Se on paras ehdotus treffipaikaksi pitkään aikaan.

Mietitäänpä hetki: eläintarhallinen kaikenlaisia söpöjä ja vekkuleita eläimiä. Voiko tulla vaivaantunutta hiljaisuutta? Ei. Voiko olla tylsää? Ei. Liittyykö tähän kahvikupin tuijottamista pöydän ääressä? Ei. Täydellistä.

Kuva: Roger Davies

Tässä suunnitelmassa kaikista nerokkainta on sen oveluus. Millainen määrä hellyyttä kasaantuu tyttöön, joka tuijottaa tunnin tai kaksi eläinvauvoja, joita ei kuitenkaan pääse rapsuttamaan? Valtava!

Pojan strategiaa ei voi kuin ihailla, olipa se tahallinen tai tahaton. Odotan näitä treffejä oikeastaan innolla. Nyt sitten toivotaan kollektiivisesti, ettei torstaina sataisi vettä, jooko?

Menkää tekin eläintarhaan. Jos ei treffeille, niin ystävien kanssa muuten vaan. Eläimet on kivoja ja yhdessä tekeminen vahvistaa ja lujittaa ystävyyttä.


Mikä olisi parempi treffipaikka kuin eläintarha?

keskiviikko 22. syyskuuta 2010

Miten saa kavereita, osa 5

Jos haluat, että tuntemattomat ihmiset alkavat jutella kanssasi kadulla, lainaa koira. Tai vauva. Koiran lainaaminen on parempi idea, kuin vauvan lainaaminen ja ehdottomasti tilapäisempi ratkaisu kuin koiran ostaminen. Suosittelen valitsemaan koiran, joka ei aiheuta pelkoa lainaajassa eikä ympäristössä ja jonka hallinta on varmaa. Ehkä myös sellainen, jollaisen itsekin kuvittelisi haluavansa. Kaikista parhaimman lopputuloksen saa koiranpentua lainaamalla. Mutta ellei valinnanvaraa ole, mikä tahansa lähipiiristä löytyvä nelijalkainen toimii.

Olen ollut mukana lenkittämässä useampaakin eri koiraa ja joka kerta olemme pysähtyneet matkalla jorisemaan jonkun vieraan kanssa ummet ja lammet. Joskus kyseessä on toinen koiranomistaja, joskus muuten vaan koirista pitävä ihminen, joka polvistuu luvan saatuaan lutustelemaan, heittäen välillä asiaankuuluvia kysymyksiä myös omistajalle. Johtopäätelmä: ihmiset lähestyvät helpommin koiraa kuin ihmistä. Johtopäätelmä 2: ihmiset juttelevat mieluusti ihmisille jostain helposta aiheesta, eli koirasta.


Koiran lenkittäminen on jokapäiväistä hommaa, eikä ketään voi aina huvittaa tehdä sitä. Olettaisin, että koirien omistajat olisivat mielissään, jos joku tarjoutuisi toisinaan viemään koiran pitkälle lenkille, niin että omistaja saisi puuhata jotakin muuta. Enkä minä ainakaan laittaisi pahakseni, jos oma koirani toimisi avustustehtävissä ystävystyttäjänä. Olettaen siis, että minulla olisi koira.

Tietysti koiranomistajan pitää voida luottaa lenkittäjään, eikä lainattua koiraa tietenkään saa kohdella pelkkänä ihmiskontaktien välineenä. Mutta jos yhdellä koiran lainaamisella saadaan hyvä mieli sekä koiralle, lenkittäjälle että omistajalle, ei voi olla ihan poskettoman huono idea. Vai voiko?

Se vielä sanottakoon, että jos tietää saavansa koiran suosiolla kiinni ja koiran käyttäytyvän hyvin, kannattaa koira viedä koirapuistoon. Koirien juostessa pitkin ja poikin, ei omistajilla (tai lainaajilla) ole oikeastaan mitään muuta tekemistä, kuin keskustella keskenään. Mahtava huomaamattoman ystävystymisen formaatti.

Lainaisitko sinä koiran? Entä lainaisitko koiraasi?

torstai 24. kesäkuuta 2010

Ei se ole naamasta kiinni

Törmäsin eilen mahdottoman suloiseen ystävyystarinaan. Iltalehden sivuilla kerrottiin kehitysvammaisesta hevosesta, Diegosta, joka oli saanut hevoskasvattajilta lopetustuomion. Pikku reppana oli syntynyt vinon turvan ja purentavian kanssa. Kuitenkin pikkuinen Maddison rukoili perhettään säästämään hassunmallisen hevosystävänsä hengen ja Maddyn sinnikkyys sai perheen heltymään. Monet tahot ovat kirjoittaneet tästä parivaljakosta, joka on nyt erottamatton.

Vaikka pikkuvarsa muistuttaa enemmän laaman, kamelin ja kirahvin risteytystä, kuin hevosta, se ei vähennä Maddyn rakkautta lemmikkiään kohtaan. Hän on puolustanut ystäväänsä sellaisella tarmolla, että allekirjoittaneelta meinasi itku päästä. Voi kun ihmiset suhtautuisivat moisella ymmärryksellä ja hyväksynnällä myös kehitysvammaisiin ihmisiin.

Diegon ja Maddisonin tarina vain yksi esimerkki siitä, kuinka ystävyys ei katso ulkoisia puitteita tai muiden mielipiteitä. Ja ystävää haluaa puolustaa joka mäessä ja mutkassa, vaikkei aina olisikaan niin helppoa. Nyt perhe toivoo keräävänsä tarpeeksi rahaa, jotta Diegolle voitaisiin suorittaa leikkaus, joka helpottaisi sen elämäänsä jatkossa. Siten Diego voisi elää terveen ja hyvän elämän ystävänsä Maddisonin kanssa.

Oletko kuunaan nähnyt jotain noin hellyttävää?
Related Posts with Thumbnails