Pikisukkien piinassa

Koska lupasin parantaa tapani, niin parannetaan sitten kunnolla. Siis tänään käykäämme käsiksi toiseen lukijan pulmaan, jonka lähetti ihanainen Nanna. Tiivistän Nannan ongelman näin.

Nannalla on ystäviä, jotka ovat poikia. Pojilla on tyttöystäviä. Tyttöystävät tulevat Nannasta toisinaan/usein mustasukkaiseksi. Kenelläkään ei ole kivaa.

Mitä on tehtävissä? Ei kai ystävyyttä tarvitsisi lopettaa siksi, että toinen on parisuhteessa, jossa ollaan mustasukkaisia. En kokisi sitä järkeväksi ratkaisuksi. On monia syitä, miksi jokaisella ihmisellä pitäisi olla vastakkaista sukupuolta olevia ystäviä. Niistä syistä lisää myöhemmin.

Tahtoisin ajatella, että ihmiset ovat älykkäitä, sivistyneitä ja osaavat suhtautua asioihin rationaalisesti. No näinhän ei vallankaan aina ole, Nannan esimerkki on siitä yksi havaintokappale. En minäkään asioihin aina rationaalisesti suhtaudu, vaikka kuinka tahtoisin. Tunteet kun tahtovat ottaa vallan aina väärällä hetkellä.

Kuva: Vinoth Chandar

Olen ennenkin sanonut sitä, että epävarmuus synnyttää mustasukkaisuutta. Jos puolikas on kuitenkin tehnyt toiselleen selväksi, kuinka platoninen suhde ystävään on, eihän silloin pitäisi asiasta olla epävarmuutta. Yksi kulmakivi suhteessa on luottamus ja ellei toisen anna nähdä ystäväänsä, eikö se kieli luottamuksen puutteesta?

Tilanne on erityisen kinkkinen, jos ystävä on uudempi kuin tyttö/poikaystävä. Silloin puoliso voi helpommin pitää uutta ystävää reviirille tunkeutujana. Sen sijaan arvohierarkiassa saa helposti nenilleen, jos yrittää estää puolisoa näkemästä iän kaiken vanhaa ystävää, olipa tämä mitä sukupuolta hyvänsä.

Kahteen toimeen kehotan. Ensinnäkin rehellinen ja avoin täytyy olla. Puolison täytyy olla kartalla siitä, millaista ystävyys on ja mitä ystävykset puuhaavat. Toisekseen puoliso on syytä esitellä ystäville, uusille ja vanhoille. Tällainen korttien levittely pitkin pöytää helpottaa epävarmuutta ja sitä myöten myös mustasukkaisuutta.

Sanon minä, joka en mustasukkaisuudesta juuri mitään tiedä. Entäs sinä? Oletko ollut mustasukkainen? Tai kolikon kääntöpuolella? Mitä tämmöisessä tilanteessa voi oikein tehdä?

Ystävien avulla

Ei pelkästään tylsempää, vaan usein myös hankalampaa olisi elämä ilman ystäviä. Minut muutettiin keskiviikkona uuteen kotiin neljän mahtavan ihmisyksilön voimin, eikä siinä kauaa mennytkään. Yksin kantaisin niitä laatikoita vieläkin.

Lisäksi tavaroitteni pakkaamisessa ja pakkausmateriaalien kanssa auttoi yksi ja toinen. Uusia huonekaluja haki ja kokosi ystäväpariskunta apunani, kun oma pääni meinasi vallan haljeta. Pelkästään jo pakettiauton ajamiseen tarvitsin vähän kykenevämpiä tovereita.

Kyllähän näihin hommiin voi jonkun toki palkatakin, mutta kalliiksi se tulee. Ja tylsempääkin se on! Niin, että jokaiselle avuliaalle käsiparille vielä erikoiskiitos.



I got by with a little help from my friends. <3

Tutustu naapureihisi!

On viimeinen ilta, kun kirjoittan vanhassa kodissani. Istun lattialla, koska huonekalut on jo jaettu koteihin, joissa niille on tilaa. Tavarat on pinottu laatikoihin lähtövalmiiksi. Huomenna eli siis tänään muutan.

Kiinnyn herkästi asioihin, paikkoihin ja ihmisiin. Vaikka olen kiintynyt tähän taloon talona, naapureita minun tulee kuitenkin suurin ikävä. Viiden vuoden aikana sitä on ehtinyt nähdä kaikenlaista ja tavata tyyppi jos toinenkin.

 

Kun tutustuu naapureihinsa, saa usein enemmän, kuin osaa pyytääkään. Yläkerran humanistiteekkarin kanssa meillä oli hyvin toimiva vaihdantatalous, jossa minä sain apua sähköpulmiin ja vastapuoli sai nivaskan luentomuistiinpanoja. Alakerran laturinlainaus johti vähintäänkin mystisiin uudenvuodenjuhliin. Naapurin parvekkeelta poimittiin eräs paperilla täydellinen...

Katuliitusessio

Minun tyhjät pulloni on viety kaapista kotioluen pullotukseen ja minä taasen olen saanut omenoita. Suustani olen jäänyt kiinni rappukäytävään niin monta kertaa, ettei helmitaulukaan riitä. Kun jäin jumiin hissin oven taa, yksi naapuri rauhoitteli minua varmuuden vuoksi jutuillaan huoltomiehen tuloon asti. Toinen naapuri on ottanut minut yöpaidassani kotiinsa odottelemaan, kun onnistuin taas kerran postinhakureissulla lukitsemaan itseni ulos.

Parvekkeella laulettu suvivirsi herätti hilpeyttä pyöränkorjaajissa, parvekebingo enimmäkseen vain pelaajissa. Talon bileissä istuttiin monesti pidempään kuin pikkutunneille. Asukastoimikunnan kanssa järjestettiin bileet ja kannettiin puut. Kokouksissa juoruttiin sunnuntai-iltaisin reippaasti yli olennaisen asiamäärän, koska toimikuntalaiset olivat yksinkertaisesti niin fantastisia tyyppejä. Isännöitsijästäkin ehti tulla hyvä kaveri.

Paljon tylsempää olisi ollut, jos olisi pitänyt yksin kotona pönöttää.

Tänään haluankin kehottaa teitä kaikkia tutustumaan naapureihinne. Erityisesti, jos asutte TOASilla tai HOASilla tai KOASilla tai vastaavassa opiskelija-asumisratkaisussa. Mutta muutenkin! Ei sitä äkkiä uskoisi, millaisia kultakimpaleita seinän takaa löytyy.

Kiitos Rohdinkuja. <3

Onko sinulla ikävä naapureitasi? Tunnetko yhtäkään?

Kamalan hankala kaveri

Tänään käsittelemme pitkästä aikaa Kysy Aliisalta -postia! Teiltä on tullut paljon postia ja minua suorastaan hävettää, kuinka hitaasti muistan reagoida niihin. Yritän kuitenkin parantaa tapojani. Joten otetaan heti käsittelyyn lukijan pulma.

Nuori neiti lähestyi minua kaveriongelman kanssa: Hänen kaverinsa on hankala, ei kuuntele ja suuttuu, jos tyttö yrittää olla muiden kanssa. Kaveri ei osaa olla lainkaan yksin ja tuntuu takertuvan tyttöön kuin purkka Cockerspanielin korvaan. 

On sanomattakin selvää, että tällainen takertuminen ahdistaa. Varsinkin, kun tytöt ovat juuri aloittaneet uuden koulun, jossa olisi mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin. Kun vanhasta kaverista ei kuitenkaan halua eroonkaan, miten voi toimia?

Kuva: Russell Bernice

Kylmän viileä ehdotukseni on, että kissa pitää nostaa pöydälle. Kaverille täytyy sanoa, että juttu on nyt niin, että tämmöinen peli ei vetele. Kaverilla pitäisi olla ainakin jonkinlainen selitys sille, miksei hän kuuntele ja miksi hän suuttuu, jos toinen yrittää tutustua muihinkin.

Todennäköisin syy on mustasukkaisuus. Tosikaveri kuitenkin hyväksyy kaverilleen muitakin kavereita. Kuten olen muistuttanut, kavereita on syytä olla monta! Lisäksi se, että toinen on sosiaalinen ja rohkea voi auttaa ujompaakin kaveria saamaan uusia tuttavuuksia. Ei huono diili.

Kavereiden kanssa pitää voida puhua vaikeistakin asioista. Ei se muuten mitään kaveruutta ole. Hankaluuksista selviää vain selvittämällä. Jos ne jäävät hautumaan, niistä tulee melko pahanhajuista soppaa.

Onko sinulla hankalia kavereita? Mitä tehdä, jos hankala kala jää koukkuun?

Googlettaminen on väärin!

On tiedättekö olemassa vinkeä laki yksityisyyden suojasta työelämässä. Sen mukaan työnantaja ei saa googlettaa firmaansa pyrkivää työnhakijaa. Se on nimittäin VÄÄRIN!

No miksi se muka on väärin? Siksi, että esimerkiksi Jenni Heikkisiä ja Matti Kemppaisia on palttiarallaa viisikymmentä kumpaakin. Tuleva työnantaja pistää Googleen "Jenni Heikkinen" ja parka työnhakija saa kontolleen kaiken minkä yksikään Jenni niminen Heikkinen on koskaan internetissä tehnyt. Onko tämä nyt sitten reilua Jenniä kohtaan?

Ehkä ei. Tästä huolimatta jokainen googlettaa työnhakijansa, oli se sallittua eli ei. Jos prosessi olisi avoin ja sallittu, voisi työnantaja työhaastattelussa kysyä kaikesta epäilyttävästä, kuten ystäväni Hanna totesi. Avoimuutta on yleensä pidetty hyvänä asiana, eikö?

Jos viedään tätä ajatusta hivenen pidemmälle, eikö kaikki nimellä googlettaminen olisi yhtä väärin? Kaimojen painolasti roikkuu niskassa, tutkipa sitten juuri kohtaamansa uuden ystävän tai oman lapsensa googletuloksia. 

Miettikääpä omalle kohdalle, mitä teidän äitinne löytää teidän nimellänne Googlesta? Saati joku vieras? Kuka tahansa voi googlettaa kenet tahansa koska tahansa ja jokainen voi saada väärän käsityksen tuloksista. On itseasiassa todennäköisempää, että joku on nimeäsi googlettanut, kuin että ei olisi!

Olen sitä mieltä, että holhoamisella ei välillä ole mitään rajaa. Olisi taatusti parempi, että asioista voisi puhua sen sijaan, että pitää sitten keskenänsä pähkäillä, mikä Googlesta löytynyt tieto on totta ja mikä ei.

Sitä paitsi jos tuloksia saisi selittää, kaimojen niskoillehan voisi kätevästi sälyttää kaikki omat nuoruuden internet-hoopoilut... Paitsi jos sattuu olemaan yhtä onnekas (?) kuin allekirjoittanut, jolla ei ole kaimoja ensinkään. :P

Miten sinä tämän asian näet? Onko googlettaminen VÄÄRIN?

Miten kohdata kyyneleet?

Yhtäkkiä keskustelukumppani purskahtaa itkuun. Hän itkee vuolaasti kuin vesiputous, nenä vuotaen ja silmät tomaatin ulkomuotoa tapaillen. Mitä teet?

a) Tuijotat vaivaantuneena ympärillesi ja toivot, ettei kukaan huomaa.

b) Yrität hyssytellä ja työntää nenäliinaa käteen.

c) Kohmaiset kaverin karhunhalaukseen ja taputtelet tämän selkää kämmenelläsi.

d) Jotain muuta, mitä? ________________________________________

Tilanne voi olla hyvinkin kimurantti, etenkin jos vastapuolta ei tunne läpikotaisin. Jos yleensä menee ihan hämilleen tilanteesta, tässä jokunen ehdotelma toimintamalliksi.

Sivuuta yksi tai kaksi kyyneltä.

Joskus käsillä oleva aihe nostattaa silmäkulmaan kyyneleen tai pari. Jos kyynelehtijä itse sivuuttaa asian pyyhkäisemällä silmäkulmat puhtaaksi ja jatkamalla juttua, on parasta, ettei vastapuolikaan nosta asiasta meteliä. Jokainen kyynel ei muutu tulvaksi. Jos kuitenkin muuttuu, niin:

Anna toisen itkeä.

Jos itkettää, toisen hyssyttely todennäköisesti vain pahentaa tulvaa. Itkevää saattaa itseäkin nolottaa ja jos toista nolottaa, niin tilanne on yksinkertaisesti kamala. Itkeminen on ihan normaalia, luonnollista ja puhdistaa kyynelkanavia. Niin kuin nauruakin, pitäisi tähän maailmaan mahtua myös kyynel tai pari.

Kuva: Shandi-lee

Osoita myötätuntoa. 

Katso toista silmiin ja sano, ettei haittaa. Jos se tuntuu luontevalta, ota kädestä tai olkapäästä kiinni. Älä tartu reiteen tai ylipäätään mihinkään kylkiluita alemmas. 

Tuttua ihmistä on hyvä myös halata, olkapäätä vasten itkeminen on lohdullista. Vieraampaakin voi halata, jos itse on sinut yhtäkkisen läheisyyden kanssa, eikä toinen vaikuta säikyltä. Jos halaaminen tuntuu vieraalta konseptilta, älä halaa väkisin. Väkinäinen läheisyys ei lohduta vaan saa toisen tuntemaan olonsa vieläkin hankalammaksi.

Puhu rauhallisella ja matalalla äänellä.

Vaikket sanoisi kummiakaan asioita, matala ääni rauhoittaa. Voit jatkaa itkettävästä aiheesta puhumista, jos tuntuu siltä, että asian käsittely on tarpeen. Joskus on kuitenkin viisainta ohjata keskustelupaatti jotakuinkin tyvenempään uomaan. Esimerkiksi aiheeseen, josta puhuitte muutama tovi ennen padon murtumista.

Selvitä itkun syy.

Jos toinen vain alkaa yhtäkkiä itkeä, eikä ole ihan varma, mistä moinen reaktio, suosittelen kysymään sitä. Varovainen "Mikä hätänä?"-tiedustelu saattaa aluksi lisätä tulvaa, mutta todennäköisesti johonkin väliin kaveri saa myös kerrotuksi. 

Siitä on paljon helpompi tehdä ratkaisuja, ottaako karhunhalaukseen (vakavuusaste: kuolleita ihmisiä), ojentaako nenäliina (äkillinen allergiareaktio chilistä) vai yrittääkö rupatella toinen tyyneksi (parisuhdeongelmat julkisella paikalla, esimerkiksi ravintolassa).

 

Mutta miten on: a, b, c vai d?

Miksi katsoisit peiliin?

Me syytämme helposti toisiamme omasta tilanteestamme. Maailmaa on helppo syyttää, kosmista universumia sitäkin helpompi. Syyttävä sormi on kiva tökätä ihan mihin tahansa muualle, paitsi itseensä.

Itseensä on kuitenkin syytä mennä. Toki, toisinaan ihmisongelmat ovat itsestä riippumattomia. Kuitenkin valtaosassa tapauksista itse on ainakin osittainen syypää. Joskus kannattaisi pysähtyä arvioimaan, mikä ikävään tilanteeseen todella ja objektiivisesti ajatellen on johtanut.

Jos on aina yksinäinen, johtuuko se siitä, ettei pidä ainoatakaan ihmistä lähestymisen arvoisena? Hylkääkö kaikki yrittäjät? Onko tyly ja ikävä toisia kohtaan? 

Jos muiden ihmisten seura ahdistaa ja tekee olon tukalaksi, johtuuko se siitä, ettei osaa valikoida seuraansa paremmin? Suostuuko ihminen syyttä kynnysmatoksi? Eikö arvosta itseään tarpeeksi?

Kuva: Sarah G

Jos ihmissuhteet tuppaavat kariutumaan alkutekijöihinsä, johtuuko se siitä, ettei ole riittävän kiinnostunut toisesta? Vai liian kiinnostunut? Jyrääkö toisen yli? Vai eikö anna itsestään tarpeeksi? Eikö muista puhua?

Jos ei ole kuullut yhdestäkään ystävästä viikkokausiin, johtuuko se siitä, ettei ole itsekään soitellut? Onko kenties uusi parisuhde saanut unohtamaan ystävät? Onko laiminlyönyt ystäviään muuten?

Kaikilla on ongelma tai pari ihmissuhteissaan. Moniin niistä yritän keksiä ratkaisuja. Mutta ainoa asia, jota en voi kenenkään puolesta ratkaista, on asenne itse.

Minä olen liiallinen ystävärohmu, minkä seurauksena aika ei riitä kaikkeen ja siksi laiminlyön ihmisiä, joista pidän ja välitän. Se on minun heikko kohtani.

Mikä sinun heikko kohtasi on?

Miten lähestyä vierasta ihmistä?

Käydään tänään läpi näennäisen yksinkertaista ja totaalisen monimutkaista asiaa. Eli siis sitä, miten vierasta ihmistä lähestytään. Ihminen kun saattaa olla yhtä säikky kuin peura ajovaloissa. Vaikka monet ovatkin rohkeita ja avoimia, ovat nämä ohjeet niitä tilanteita varten, kun vastassa on ujo, arka, sisäänpäinkääntynyt ja/tai pelokas. 

Ensinnäkin, älä säikytä. Selän takaa hiipiminen ja toisen yllättäminen eivät helpota ihmispelkoa. Eivätkä tee toista vastaanottavaisemmaksi.

Älä tee kuten tämä kaveri. Kuva Aamulehdestä.

Toisekseen, älä syöksy. Lähesty rauhallisesti, anna toiselle tilaa reagoida saapuvaan ihmiseen. Kysy kohteliaasti, saako seuraan liittyä, saako jutella, saako kysyä ja niin edelleen. Pidä tauot riittävän pitkinä, jotta mietteliäämpikin ehtii vastata.

Kolmanneksi, usko ei. Joskus ihminen on mieluummin yksin. Kuultuaan ein, voi vielä varmistaa, että onko varmasti niin, että toinen ei kaipaa seuraa. Varmistuksen kuultuaan on kuitenkin syytä uskoa ja peruuttaa.

Hymyile. Hymyilevä ihminen on helposti lähestyttävä ja lempeämmän oloinen. Hymy viestii, että lähestyjä ei aio kaataa täyslaidallista kuraa toisen niskaan. Hymy myös rauhoittaa.

Olen ennenkin sanonut, että toista tulisi lähestyä kesyttäen. Jotkut ovat syntymäkesyjä, toiset vaativat paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Kuten lempikirjani Pikku Prinssi opettaa: "Kesyttää on sama kuin 'solmia siteitä...'"

Oletko sinä kesyttänyt jonkun? Miten se kävi?

Uuden pelko ja ihanuus

Siihen aikaan, kun tämä bloggaus putkahtaa internet-eetteriin, minun on pitänyt jo päättää. Päättää, että muutanko vai en. Revinkö juureni alakerran kämpän katosta ja hilaan itseni vieläkin lähemmäs keskustaa, pikkuruiseen yksiöön, jossa ei ole edes uunia.

Olen siis iltapuhteilla miettinyt uuden alkamista ja vanhan taakse jättämistä ja minua ihan rehellisesti pelottaa. Olen muuttanut elämässäni kerran. Olen kiintynyt tähän taloon, näihin seiniin, tähän kämppään. Miksi siis muuttaisin? Siksi, että osaltani alkaa soluasuminen, ainakin toistaiseksi, rittää.

Tämän maiseman jättäisin...

Asken on tavallaan iso. Tavallaan pieni. Mutta askeleen äärellä ymmärrän paremmin kaikkia niitä, joita muutos pelottaa. Olipa se muutos sitten hyvään, pahaan, isoon tai pieneen. Kun miettii askeleen ottamista, tuntuu kuin jalkoja pitelisi maassa kymmenen kiloa rautaa.

Kuitenkin samalla ajatus uudesta kutkuttaa sanoinkuvaamattoman paljon.

Elämässä näitä kohtia tulee aina. Joskus haluaa vielä hetkeksi jäädä paikalleen, jos paikkallaan on ihan hyvä. Joskus on mentävä eteenpäin. Kumpi aika minulla on? Vielä en tiedä.

Huomenna tiedän.

Minkä päätöksen äärellä sinä epäröit viimeksi?

Missä sinun isovanhempasi ovat?

Tänään minä lähden mummolaan ja kuten olen teille sanonut, mummolassa saan elämääni aina tervettä perspektiiviä. Aion nauttia viikonlopun verran maaseudun rauhasta, nähdä kaiken maailman sukulaisia ja tuijotella virtaavaa jokea. Ja tietenkin kuunnella mummon juttuja.

Olen miettinyt, että mihin sitä sitten vanhana oikein joutuu. Onko vanhoilla ihmisillä ystäviä ja tuttavia? Vaivaako kaikkia vanhuksia yksinäisyys?

Ukkini kuolivat niin kauan aikaa sitten, että heistä en osaa sanoa juurikaan. Toinen mummoni kuoli viime kesänä ja hän eli viimeisiin aikoihin asti kotonaan. Kotihoito kävi kolmesti päivässä, joten täysin yksinäistä päivää ei onneksi ollut. Lisäksi meidän perhe ja sedän perhe sekä muutamat naapurit kävivät kylässä mahdollisimman usein.

Mummo päiväunilla

Toinen mummoni sen sijaan asuu tädin, tätipuolen, enon ja enopuolen kanssa samassa maatalossa. Siellä riittää ihmisiä ja vilinää. Varsinkin, kun sukulaisia tulee kylään. Harmillista vaan, ettei mummo meinaa oikein enää kuulla mitään, joten jutustelu on yksipuolista.

Haluaisin kuitenkin mielelläni kuulla teidän isovanhemmistanne! Missä he ovat? Onko heillä ystäviä, tuttavia ja seuraa? Kerkesin jo Facebookin puolella iloita, että tuhannen kommentin raja on ylittynyt. Hyvä te! Jatkakaa ihmeessä tarinoilla mummoista ja ukeista. :)

Syitä hakata tyttöystäväsi?

Twitterissä kuohuu, kun tämän hetken yksi trending topics (eli suosittu aihe) on #reasonstobeatyourgirlfriend eli syitä hakata tyttöystäväsi. No, sehän huutaa kirahvin kokoisin neonkirjaimin olevansa vitsi, trolli, tapa saada suuri joukko ihmisiä loukkaantumaan ja metelöimään. Ja siinä se onnistuu erinomaisen hyvin.

Selattuani kyseisiä, hashtagattuja viestejä tulin siihen tulokseen, että reagoijia on kolmenlaisia. 1) Ne, jotka meuhkaavat, että "tämä on väärin, brutaalia, inhottavaa, kenelläkään ei pitäisi olla MITÄÄN syytä hakata ketään". 2) Ne, jotka huomauttavat, että "ainoa syy, miksi aihe on pinnalla on se, että jotkut kauhistelevat sitä, että se on pinnalla". 3) Ne, jotka heittävät hurtilla huumorilla syitä, kuten "se, ettei hän ole keittiössä laittamassa sinulle voileipää". 

Ensimmäiset ovat oikeassa siksi, että silmitön väkivalta on väärin. Ketään ei saisi hakata mistään syystä. Ei edes siksi, ettei tyttöystävä tee voileipää.

Kuva: Philippe Put

Toiset ovat oikeassa siksi, että hash tag on todennäköisesti tehty saamaan aikaan hulabaloo heikkohermoisten kustannuksella. Ja mitä enemmän ihmiset siitä raivostuvat, sitä enemmän pinnalla se on. 

Kolmansia naurattaa tämän lajin musta huumori.

Minua ei naurata, mutta saatankin olla takakireä ämmä. Minua olisi tasa-arvon kannattajana naurattanut ehkä enemmän, jos hashtag olisi #reasonstobeatyourspouse. Siellä olisivat sitten sekä miehet että naiset saaneet keksiä mitä älyttömämpiä syitä toistensa hakkaamiseen.

Ajattelematon tuo leikki silti on. Parisuhdeväkivalta, kohdistuipa se miehiin tai naisiin, ei ole leikin asia sille, joka siitä kärsii. Aiheen karnevalisointi ei välttämättä helpota asian käsittelyä, ehkä jopa päinvastoin. Kautta aikojen on kuitenkin karnevalisoitu vaikeita aiheita, joten uutta tämä ei ole.

Jonkun mielestä se oli hauska juttu. Oliko sinun mielestäsi?

5 syytä miksi ihminen tarvitsee ystävän

Sitä voisi pitää itsestäänselvyytenä, että ihminen tarvitsee ystävän. Mieluummin jokusen. Mutta oletko tullut ajatelleeksi, että ihminen tarvitsee ystäviä myös siksi, että:

1) Ystävä laajentaa maailmankuvaa

Ellei koskaan pääse keskustelemaan omasta maailmankuvastaan kenenkään kanssa, se todennäköisesti kaventuu. Ja ehkä myös hämärtyy. Näin voi käydä myös silloin, jos ystävät ovat liian samanlaisia. Useimmiten ystävien kesken saa kuitenkin tervettä perspektiiviä asioihin. 

2) Ystävä toimii katalyyttinä ja vastavoimana

Ystävä yllyttää, kun ei itse meinaa uskaltaa. Ystävä tökkii liikkeelle, kun tekisi mieli pitää kaksin käsin kiinni entisestä. Ystävä myös hillitsee syntyviä Napoleon-syndrooman oireita ja estää, ettei kaveri syöksy suin päin pää edellä tyhjään uima-altaaseen.

Kuva: D. Sharon Pruitt

3) Ystävä auttaa näkemään irrationaaliset pelot

Kenellä muka ei ole niitä? Kuka pelkää itsensä nolaamista, kuka kasvojen menettämistä, kuka vanhuutta tai kuolemaa. Paperipussiin hengittäminen auttaa, mutta enemmän kuitenkin auttaa ystävän tukeva karhunhalaus. Ystävä auttaa yli niistä paikoista, kun meinaa pelko tai kriisi ottaa vallan.

4) Ystävyys vaikuttaa terveyteen
 
Erilaiset tutkimukset osoittavat, että ystävyydellä on myönteisiä vaikutuksia ihmisen terveyteen. Ystävyys vähentää sydänkohtauksen riskiä ja kehittää aivoja. Puhumattakaan kaikista mielenterveydellisistä vaikutuksista, joita ystävyydellä on.


5) Ystävä pönkittää itsetuntoa

Ystävyys kertoo ihmiselle, että "hei, oon hyvä tyyppi, toikin haluaa hengata mun kanssa". Ystävän huomio on tärkeää ja positiivinen palaute luonteesta ja ulkonäöstä vahvistaa. Se, että joku välittää, kuuntelee ja arvostaa, tekee ihmisestä vahvemman.


Miksi sinä tarvitset ystävän?