Rakas 2014...

Tiedättekö, jos sitä aina etukäteen tietäisi, mitä seuraavan nurkan takana piilee... no, toisinä päivinä ei tahtoisi ottaa askeltakaan ja toisina taas juoksisi sinne nurkalle ihan täysiä. Ja siinä sen kauneus varmaan okin. Koska ei tiedä, ei kiirehdi eikä vitkastele.

Olen aina vuoden alussa esittänyt toiveita uudelle ja alkavalle kasalle päiviä ja kertonut siitä teillekin. Kolme vuotta sitten toivoin, että pääsisin saman pojan kanssa neljänsille treffeille ja vuoden 2012 alussa kerroin, kuinka toiveeni oli toteutunut.

En kuitenkaan ollut tyytyväinen kahvikuppitreffeihin, joten toivoin seuraavaksi vuodeksi tyrmäävää ihastumista, mikä sekin minulle ystävällisesti - jopa viisi kertaa - suotiin. Tästä raportoin teille siis vuosi sitten, kun käännyimme vuoteen 2013. Samalla toivoin uudelta, viime viikolla päättyneeltä vuodelta vähän pitkäkestoisempaa ja molemminpuolista pihkaantumista.

Miten sitten kävi? No, sanotaan vaikka niin, että jos oisin viime vuoden tammikuussa tiennyt, olisin juossut kesäkuuhun asti ihan täysiä.

Tältä vuodelta en uskalla toivoa mitään. Tai ehkä ihan salaa toivon maailmalta myötäistä tuulta ja itseltäni rohkeutta, sitkeyttä, viisautta ja vakautta.

Viime vuoden paras kuje.

Ja sitten päivän muihin uutisaiheisiin.

Täytyy myöntää, että edellisessä vuodessa oli erinäisiä haasteitakin. Etenkin aikataulullisia. Aloitin täysipäiväsen aikuisen täysipäiväiset työt sellaisessa projektissa, joka kertaheitolla koetteli jaksamistani ja aivokapasiteettiani aivan huolella. Kun siihen soppaan lisätään suunnaton menemisen ja tulemisen tarve ja orastava parisuhteen taimi...

Pahoittelen radiohiljaisuuttani. Alaksi, kaikessa ihanuudessaan, muodostui minulle hieman ahdistuksen aiheeksi. Hetken jopa harkitsin laittavani lapun luukulle - enkä kai rehellisyyden nimissä ole hylännyt ajatusta vieläkään. Ehkä kuitenkin ensin mietin, voisiko tätä hieman uudistaa ja tuulettaa, jotta ahdistus muuttuisi innostukseksi.

Sinä voit auttaa! Kerro minulle, millaisista jutuista sinä pidät. Mitkä asiat sinun mieltäsi askarruttavat? Haluaisitko sinä kirjoittaa vieraskirjoituksen Alaksiin? Mitkä keskeneräisistä juttusarjoista joutaisi lopettaa? Millaisia uusia haluaisitte? Haluaisitteko enemmän tarinoita vai analyysejä vai kuvia? Mikä tekisi Alaksista vielä paremman?

Entä mitä sinä toivot alkavalta vuodelta, kasalta uusia päiviä?

Joulu on pieniä tekoja

Viime maanantaina kirjoitin siitä, kuinka joulu on mielestäni taianomainen aika. Olen sitä mieltä, että jokainen voi löytää joulusta ihmeen. En suostu näkemään joulua pelkkänä krääsäjuhlana tai kulutuspakkona, vaan haluan uskoa, että joulun ihme tulee muualta - kun sen vain antaa tulla.

Mainitsin tekstissäni, että jouluikkunat ja -mainokset voi katsoa näkemättä niiden piilotettua agendaa, jouluun itseensä keskittyen. Kävelin sitten erään ikkunan ohitse, ja pysähdyin lukemaan siihen kiinnitettyä tekstiä.

Merry Christmas.

Christmas is 

doing a little

extra something

for someone.

Tässä lauseessa kiteytyy mielestäni täydellisesti se, mitä yritin edellisessä tekstissäni sanoa. Joulu on sitä, että tekee vähän jotain ylimääräistä jollekulle toiselle. Olipa tuo "a little extra" joululahja, joulukortti, ikkunaan kiinnitetyt jouluvalot, liedelle nostettu glögikattila, pieni yllätys työpaikalla, hyvän joulun toivotus, hymy, katse tai suudelma, se tuottaa aina iloa. Näitä pieniä tekoja me viljelemme ympärillemme koko joulukuun!

Christmas is doing a little extra something
for someone.

Voidaan toki hurskastella ja sanoa, että ainahan meidän pitäisi tehdä vähän ylimääräistä toistemme iloksi ja että ihmisten huomioinnin ei pitäisi keskittyä vain jouluun. Olen luonnollisesti samaa mieltä, sehän on koko tämän blogin ydinsanoma. Mutta me jäyhät ihmiset emme usein muista, kuinka suuri merkitys noilla erittäin pienillä ylimääräisillä huomionosoituksilla on.

Jouluna meistä houkutellaan esiin se lapsenomainen ja hyväntahtoinen puoli, joka haluaa tehdä kaikkea pientä ylimääräistä hyvää muille, koska on joulu. Joulun tekeminen itsessään on "doing a little extra something for someone" ja sellaisenaan se on jo ihme.

Ihmeellistä joulunaikaa kaikille!

Joulu on ihme

Olen aina ihmetellyt sitä, miksi joulu aiheuttaa stressiä ja pahaa mieltä ihmisille. Joulu, jonka pitäisi olla vuoden satumaisin, taianomaisin ja iloisin aika! Silti joka vuosi näihin aikoihin, kun kalenterin ensimmäinen luukku aukeaa, alkaa samalla armoton kiire, stressi ja kurttunaamojen paraati pitkin katuja.

Lapsena joulu oli taikaa. Olen pikkutyttönä katsonut ulos ikkunasta ja todennut oravanjäljet nähtyäni, että "Tuosta se tonttu on mennyt!". Äitiä se hymyilytti pitkän aikaa. Miten tästä satumaisesta ajasta pystyy tulemaan ihmisille niin järkyttävä stressin aihe?

Siten, että ihmiset lakkaavat muistamasta, miksi joulu tehdään. Ei kukaan pakota ketään tekemään joulua. Ei kukaan rankaise tai sakota jouluvalojen laittamatta jättämisestä tai joululaulujen kuuntelemattomuudesta. Joulu on pääasiassa vapaaehtoinen juhla. Toki siltä ei voi välttyä, mutta siihen ei ole pakko ottaa osaa.

Sen sijaan halutessaan voi katsoa ympärilleen ja nähdä sen taianomaisen satumaailman, jonka me ihmiset yhdessä rakennamme, jotta meillä olisi joulu. Kaikki ne valot, tuoksut, äänet, värit, koristeet... Ne rakennetaan vuosi toisensa jälkeen joulun sadun vuoksi.

Joulun taikaa kera siskon ja koiran.

Se on jokaisen oma asia, miten tähän kaikkeen haluaa suhtautua. Oma valintani on kiitollisena ihmetellä kaikkea sitä kauneutta, minkä ihmiset voivat halutessaan yhdessä rakentaa - kaikkien iloksi! Eikä silloin joulu ole enää kuluttamista, tuotehysteriaa, kiirettä tai stressiä. Joulu on satu, tarina, seikkailu, palanen jotain ihmeellistä.

Toki joulun varjolla myydään asioita ja joulu valjastetaan kulutushysterian apuriksi, mutta ei sitä ole pakko ruokkia. Voi katsoa jouluikkunat ja -mainokset ja nähdä pelkästään sadun, kieltäytyä näkemästä piilotettua agendaa. Monesti on helpottavaa olla tahallaan naiivi ja sinisilmäinen.

Parasta joulussa on juuri se, että se kehottaa meitä olemaan naiiveja, lapsellisia ja hetken aikaan uskomaan satuihin ja ihmeisiin.

Toivon jokaiselle rauhallista ja taianomaista joulukuuta! Ehkä tainaomaista joulua voi houkutella esiin kuuntelemalla vaikka Alaksin kokoamia joululauluja, jotka on saatavilla myös YouTubessa ja Spotify:ssa.

Mitä sinä ajattelet joulusta?

Hyvää syntymäpäivää sinulle, Alaks!

Jaa, että minkälaista hommaa? Alaks olee? täyttää tänään kolme vuotta! Melkosta hommaa siis. Täytyy ehkä syödä vähän kakkua sen kunniaksi. Syökää tekin, sillä kakku on hyvää. :) 

Teillä on tähän myös erityinen lupa, sillä olette rustanneet kolmen vuoden aikana Alaksiin yli 1600 kommenttia! Tarkalleen ottaen 1644 kolmessa vuodessa, tekee 548 vuodessa, keskimäärin 1,5 kommenttia päivässä. Mieletön homma, kiitos jokaiselle. ♥

Osa teistä on tullut kanssani koko matkan ja siitä kiitollisena olenkin poiminut pitkäaikaisimmilta ja ahkerimmilta kommentoijiltani heidän ensimmäiset kommenttinsa. Koittakaahan arvata lunttaamatta, mihin juttuun kommentit liittyvät. ;)

Hanna: 

Minä kävin viikonloppuna ihan verkostoitumistapahtumassa Sometime2010, jossa tuli kohdattua sekä tuttuja että tuntemattomia. Sanoin todellakin "Moro!", videostreamiinkin.

Mun pyykkituvassa (lue: yhden hengen talouden kylppäri) ei kyllä juuri pääse morjestelemaan kuin itseään.
24. toukokuuta 2010 13.02

jyrik:

Itse en lisäisi missään nimessä työtovereita tai esimiehiä. Siinä menee jokin kriittinen raja mulla. Ehkä siksikin jos tulee feisbuukattua työajalla, kjäh kjäh. Työsuhteen päätyttyä heitä saatan lisätäkin.

Tuntuu oudolta lisätä vanhat koulututut ihan vaan sen takia että joskus on käyty samaa koulua, jos siihen aikaan tai sen jälkeenkään ei ole ollut mitään muuta yhteistä.

Toisaalta olen lisännyt joitakin ihan tuntemattomia huvin vuoksi tai pelkästä mielenkiinnosta. Joskus tämä on saanut aikaan ihan konkreettisia käänteitä elämässä. Esimerkiksi nykyinen asuntoni löytyi henkilön kautta johon tutustuin ensin vain Facebookin kautta. 
26. toukokuuta 2010 16.21

 

Mikael:

Haa haa - parhautta on reissatessa kun pääsee kaupassa kysymään; mikä valuutta tässä maassa käy?
26. toukokuuta 2010 20.08

 

RH:

Mitä tarkalleen ottaen tarkoitat maanmittauslaitoksen mittausTOLPILLA? Mutta kyllähän aina tervehdyksestä tulee hyvälle tuulelle. Esim. tänä aamuna työmaan pihalla tuntematon nuori mies sanoi minulle *Huomenta*, hyvä alku päivälle.
28. toukokuuta 2010 21.50

 

Pertti Huotari:

Ystävä on luotettava eikä lakkaa pitämästä siitä, jonka ystävä on, mistään syystä.
-en osaa yhdellä lauseella.
30. toukokuuta 2010 15.52

 

Voti:

Niiii.. kuten puhuttiinkin, eikös toi treffikulttuuri ole peräisin jenkkisarjoista ja -leffoista.. miten se "lähetäänkö elokuviin?" sopiikaan suomalaiseen kulttuuriin? Kyllä kai media vaikuttaa siihen miten ihmissuhteissa toimitaan.. ja treffithän on ihan kivojakin.. mutta vähän pintapuoliselta se hattaransyöminen välillä tuntuu.. ainakin meikäläisen näkökulmasta.

Salkkarit, iltalehti, sex and the city.. Nyt kun pääsin vauhtiin, niin.. halutaanko me nyt ihan oikeasti elää saippuasarjassa... Ja ennenkaikkea, missä saippuasarjassa? Mun puolesta vois olla reilusti enemmän Serranon perhettä ja Fireflytä. (Viimeisimmässä ei romantiikkaa ainakaan haettu treffien avulla, mutta kyllä, kyllä siinä silti oli rakkautta ja romantiikkaa..)

Ja et sie oo hirmusen pelottava.
6. kesäkuuta 2010 16.28

ultrix: 

 "Valtaosa ihmisistä tykkää puhua itsestään. On tarve kertoa, mitä on tehnyt, miksi on tehnyt ja kenen kanssa. Siitä kai Facebookin statuspäivityksetkin ovat esimerkki. Ihmiset haluavat jakaa, puolittaakseen murheensa ja tuplatakseen ilonsa."

Niin totta. Ja tässäkin eri sosiaaliset mediat toimivat eri tavoin: Twitter ja blogit ovat usein varsin yksisuuntaisia tiedotuskanavia (itse aforisoin ja muutenkin heitän sinne päässäni vellovia ajatuksia post-it-lappujen asemesta), kun taas Qaiku, johon vasta olen tutustumassa on kuin IRC-galleria noin vuosina 2001-03, eli yhteisöllinen pienehkö piiri, jossa kuulumisia kommentoidaan porukalla.

Lärvikirja lienee varsin kaksisuuntainen, itse en siellä vieläkään sijaitse. Mutta ilmeisesti lähinnä kaksisuuntainen, eli ei yhteisöllinen Qaikun tyyliin.

Livenä meikäläisellä käy liian helposti sillä tavalla, että joku kysyy minulta kuulumisia ja kerron, mitä nyt kuuluu, mutta unohdan kysyä itse, mitä toiselle kuuluu.
19. elokuuta 2010 10.28

maikkiainen: 

Ismo on perusasioissa kanssani samaa mieltä, vaikka kuunteleekin erilaista musiikkia ja tykkää erijutuista kuin minä.

Unohdit nyt kokonaan sen, kuinka tärkeää seksi ja seksuaalisuus on parisuhteelle. Jos intohimo ja muut hommat toimii, niin toimii suhdekin.

Itselleni paras määritelmä kumppanille on "paraskaveri, johon tuntee intohimoa."

Tv.Maija
23. elokuuta 2010 11.28

 

Kimmo Kristian Rajala:

Itse kirjoituksesi kanssa olen tietysti samaa mieltä, etenkin kun aikanaan itsekin vuosien ajan hakkasin päätäni ujouteni ja suomalaiskansallisen jurouden seinää vasten oppiakseni kohtaamaan toisia ihmisiä -- siitä huolimatta, että yritykseni päättyivät kerta toisensa jälkeen järjestelmällisen nolosti. Tein sen, ja se kannatti, ja kaikki ne kokemukset joita ihmisten lähestyminen on minulle antanut - ne nolotkin - ovat mittaamattoman arvokkaita. Kiitän että kaikesta huolimatta uskalsin ja jatkoin yrittämistä.

Mutta tähän ystäväsi Antin sitaattiin: "Ihmiset eivät vielä osaa, mutta niiden pitäisi oppia olemaan tyytyväisiä siihen, että he tekevät hienoja ja hyviä asioita huolimatta siitä, miten vastapuoli tuohon tekoon reagoi", tähän minun on huudettava kovaan ääneen EI! Ei hyvää tekoa voida edes yrittää mittauttaa ilman että otetaan huomioon miten toinen tekoon reagoi.

(Koska Kimmo on perusteellinen, loput kommentista täällä.)
10. lokakuuta 2010 0.38

Mankinen: 

Kommentoidaanpa nyt kerrankin tänne. Tuo lopun kysymys lienee tarkoitettu retoriseksi, mutta vastaanpa siihen silti: pahinta mitä voi tapahtua, on torjutuksi tuleminen. Se voi - varsinkin toistuvina annoksina - aiheuttaa häpeän tai riittämättömyyden tunteita ja äärimmillään itsetunnon täydellisen romahtamisen. Se taas voi johtaa henkiseen pahoinvointiin, mikä puolestaan voi purkautua esim. päihteisiin turvautumisena tai itsetuhoisuutena. Oikeasti.

Ei toki meillä kaikilla, tai onneksi edes useimmilla, mutta jos puhutaan nyt hetki siitä (henkisesti) "heikoimmasta lenkistä", ei tuo esittämäsi ja sinällään mainio ajatus ("mennään vaan juttelemaan") välttämättä kuulosta enää kovin hienolta. Siellä vaakakupissa on silloin toisella puolella oikeasti jotain painavaa, ja tällöin niitä saumoja on ehkä syytä pohtia.

(Mankinen on myös perusteellinen, loput kommentista täällä.)
31. tammikuuta 2011 21.05

On muuten varsin miespainotteinen tämä kommentoijakaarti. Toki naisvahvistuksiakin mukaan mahtuu. Ellet ole vielä koskaan jättänyt kommenttia, tee se nyt! Kerro vaikka, että missä tutustuit uuteen ihmiseen viimeksi, mitä olet suunnitellut kesälle, mikä on lempijäätelömakusi tai millaisia juttuja haluaisit lukea ensi vuoden aikana. :)

PS. Älkäätten unohtako, että Alaksilla on myös Facebook-sivu! Sinne kaikki mars. 

Tartteisko auttaa?

Miksi autamme? Onko pyyteetöntä apua olemassakaan? Onko auttaminen itsekkäitä tarkoitusperiä ajatellen silti jalo teko? Ehtiikö ihminen ajatella auttamisensa syitä vai ovatko syyt alitajuisia?

Sonija pyysi kommenteissa minua lukemaan kirjoituksensa, joka käsittelee auttamista ja sen pyyteettömyyttä ja minä olen tehnyt työtä pyydettyä. Kirjoituksessaan hän pohtii, kuinka epäitsekästä auttaminen lopulta on. Sonija kysyy, miettiikö ihminen auttaessaan auttamatta jättämisen tuomaa huonoa omatuntoa, auttamisen tuomaa mahdollista kiitollisuuden velkaa, mainetta ja kunniaa tai muita itsekkäämpiä motiiveja?

Kysymys on kiinnostava. Altruismi, eli toisten edun ajatteleminen ja ajaminen vailla itsekkäitä motiiveja (eli äärimmillään itsensä uhraaminen muiden puolesta) on ajatuksena toki kaunis, mutta onko se ylipäätään mahdollinen?

Otetaan  Sonijan esimerkki lapsensa puolesta uhrautuvasta vanhemmasta. Olen kuullut kerrottavan, että äidinrakkaus (Yleensä esimerkki on ollut äidistä, liekö isistäkin vastaavia juttuja? Tietääkö kukaan?) olisi välillä niin vahvaa, että äiti on valmis uhraamaan itsensä lapsensa hengen säilymisen edessä. Entäs jos on useampia lapsia? Uhraako äiti itsensä silloinkin, jotta yksi lapsi elää, mutta kaikki jäävät äidittömäksi?

Toisaalta, kuten Sonija huomautti, onko äidillä vaihtoehtojakaan? Pystyykö hypoteettinen äiti elämään itsensä kanssa, jos antaa lapsensa kuolla, vaikka olisi voinut estää lapsen kuoleman oman henkensä hinnalla?

Minusta tuntuu, että tämä aihe herättää päässäni vain lisää kysymyksiä vastauksien sijaan. Uskon kuitenkin, että auttamisen ei varsinaisesti tarvitsekaan olla pyyteetöntä.

Tartteeko auttaa siiliä?
Kuva: Tomi Tapio

Autettava tuskin välittää, auttaako ihminen häntä siksi, ettei halua huonoa omatuntoa vai siksi, että toivoo osakseen kiitosta ja kunniaa. Kun on todella pulassa, apu kelpaa kyllä auttajan tarkoitusperistä huolimatta. Eikä avun vastaanottaminen sido (muutoin kuin ehkä autettavana olleen omatunnon nimissä) täyttämään avunantajan salaisia toiveita.

Jos taas auttajalla on riittävästi pokkaa sanoa, että "autan sua, jos...", kyse ei enää ole mielestäni auttamisesta vaan kaupankäynnistä.

Uskon, että ihminen auttaa alitajuisesti, koska olemme empaattisia emmekä halua nähdä toisten kärsivän. Lisäksi uskon, että auttamisen tuoma hyvä mieli on tavallaan osoitus siitä, että ihminen on luonnostaan auttavainen eläin. Jos uskoisin suurempiin voimiin, sanoisin, että ihminen on luotu auttamaan, koska auttamisesta tulee hyvä mieli.

Toisaalta taas meille rakkaiden ihmisten auttaminen tuottaa suurempaa mielihyvää ja heidän kärsimyksesä katsominen satuttaa meitä enemmän. Tästä syystä autamme rakkaitamme enemmän ja mieluummin kuin vieraita ihmisiä. Onko se itsekästä? Ehkä. Mutta se on myös luonnollista. 

Auttamisesta tuli mieleeni, että Tampereella lanseerataan "Saa auttaa" -hihanauhoja vanhuksille. Juutalaisassosiaatiot sivuuttaen totean, että tässä on hyvä idea. Joskus tuntuu vaikealta tarjota apua, kun ei ole varma, onko avuntarpeessa olevan näköinen tyyppi niitä, joita "ei tartte auttaa!". Hihanauha antaa luvan lähestyä ja auttaa, eikä lähestyvän tarvitse pelätä, että toinen loukkaantuisi tai torjuisi avun.

On toki mietittävä, kuten paras ystäväni Hanna minua muistutti, estääkö hihanauhan puuttuminen entisestään auttamasta niitä, joiden avuntarpeesta ei ole aivan varma. Eihän sen pitäisi, mutta niinkin saattaa käydä: ajatellaan, että kun hihanauhaa ei kerran ole, toinen ei halua apua. Kynnys lähestyä vierasta on nimittäin yllättävän korkea.

No, yritetään me kuitenkin parhaamme mukaan edes kysyä, tarvitseeko toinen apua, oli hihanauha eli ei. Ja toisaalta opetellaan myös ottamaan vastaan apua, silloin kun sitä tarjotaan.

Tartteeko sua auttaa?

Kiitos Sonijalle juttuideasta ja paljon kysymyksiä herättäneestä tekstistä. :)

Rakas 2013...

Noniin, hyvää alkanutta ja parhaillaan kuluvaa vuotta vaan teillekin olevaiset! Ajattelin tehdä pienen katsauksen viime vuoden ensimmäiseen postaukseen, jossa kirosin kahvikuppitreffien piinaa ja esitin toiveita uudelle vuodelle.

Nääs vuoden 2011 alkaessa esitin kosmiselle universumille toiveen, ihan pienen vain, että jos näissä parisuhdehomissa pääsisi edes sen verran eteenpäin, että saman pojan kanssa neljänsille treffeille pääsisin. Ja pääsinkin. Sitten vuoden vaihtuessa uudeksi kirosin teille kahvikuppitreffien kauheutta.

Päätin modifioida toivettani kokemusteni perusteella ja näin ollen vuoden 2012 ensimmäisessä kirjoituksessa esitin uudelle vuodelle uudenlaisen toiveen. Toivon, että vuoden aikana "ihastuisin kerta kaikkiaan lamaannuttavan tyrmäävästi". Ja ihastuinkin. Kaikkiaan viisi kertaa!

Ihastumisista syntyy hyviä tarinoita.

Sain siis mitä tilasin, kiitoksia vain. No, ei siinä sinänsä mitään vikaa, ihastuminen on mukavaa. Jos nyt kuitenkin pienin askelin kehitetään tätä uuden vuoden toivetta, niin tämän vuoden toive kehittyisi seuraavasti:

Rakas kosminen universumi, voisinko tänäkin vuonna ihastua kerta kaikkiaan lamaannuttavan tyrmäävästi, mutta tällä kertaa niin, että se ihastuminen kestäisi kauemmin kuin kaksi viikkoa? Lisäksi, jos suinkin mahdollista, olisi kiva, että se pihkaantuminen olisi molemminkätistä.

Jännityksellä jäämme odottamaan, mitä tänä vuonna sitten tapahtuu.

Entäs sinä? Mitä sinä toivot uudelta vuodelta? Entä Alaksilta?

PS. Olen lakannut tekemästä uuden vuoden lupauksia, mutta lupaamatta mitään yritän vähentää Facebookissa roikkumistani etenkin iltakymmenen jälkeen! Mitä sinä et lupaa mutta yrität?

PPS. Jos saan toivoa jotakin teiltä lukijoilta, niin uuden vuoden kunniaksi toivon kasapäin kommentteja, juttuideoita, palautetta, tykkäyksiä, tökkäyksiä ja muuta osallistumista!

Ystävyysbloggaajakin erehtyy

Lauantaina oli Kansainvälinen epäonnistumisen päivä. Juu, muuttuivat globaaliksi sitten viime vuoden. Maanantaina, siis eilen, paras ystäväni linkitti sitten minulle Blogi realitya käsittelevän bloggauksen Liemessä-blogista. Siinä kirjoittaja haastoi jokaisen bloggaajan kertomaan päivästään rehellisesti: ei kaunistellen, vaan myös epäonnistumiset näyttäen.

En aio kertoa teille eilisestä päivästäni, kun ei se ollut kovin jännä eikä esimerkillisesti epäonnistunutkaan. Tai, no jos joku nyt ihan välttämättä haluaa päivästäni lukea, niin lisätään se päivä tuonne loppuun. Sitä ennen kuitenkin epäonnistun silmissänne toisin tavoin.

Voin kuvitella, että ruokabloggaajien ruokavaliot ja sisustusbloggaajien kodit näyttävät ihanteellisen hyveellisiltä ja tulee sellainen olo, että enhän minä ikinä tuohon pysty. Ehkä minun blogistani saa sen kuvan, että tiedän aina, miten ihmisten kanssa ollaan, enkä ikinä möläyttele tai tee mitään typerää, en ikinä tuomitse tai syrji enkä ikinä ole epäoikeudenmukainen tai kelju.

Mutta eihän se ole totta lainkaan. Minäkin erehdyn. Minullakin on päiviä, kun en vaan jaksa olla kohtelias ja ystävällinen ja saatan pitää kaupan kassalla kuulokkeet korvissa tai - mikä vielä pahempaa - puhua puhelimeen. Sellaisina päivinä kuuntelen huonosti, enkä ole tilanteessa läsnä.

Minulla on päiviä, jolloin kiukuttelen läheisilleni. On päiviä, viikkoja, jopa kuukausia, kun laiminlyön ystävyyssuhteitani. En ole nähnyt mummoani kesäkuun jälkeen, enkä ole soittanut kertaakaan. (Olkoonkin, ettei mummo juuri mitään kuule, mutta silti!)

Olen välillä tuomitseva. Välillä ajattelen muista ihmisistä rumasti, toisinaan puhun ilkeämielisesti, usein juoruan. En ota aina kaikkia huomioon. Joskus valitsen helpon tien ja suljen silmäni ihmisiltä. Joskus torjun ihmisiä kylmästi, vaikka tiedän paremmin.

En anna aina mahdollisuutta, vaikka ihminen sen ansaitsisi. Minäkin olen välillä ennakkoluuloinen ja sorrun stereotypioihin. Toisinaan närkästän ihmisiä vahingossa, joskus tahallani. Joskus ahdistun ja lähden karkuun selittämättä.

Minäkin epäonnistun ihmisasioissa. Ellen epäonnistuisi, ei tämä olisi kovin hyvä blogi. Ellen epäonnistuisi, en oppisi. Ellen epäonnistuisi, en olisi yrittänytkään.

Mökömökö.
Kuva: Arttu Toivonen

Ja sitten se päivä.

Eilen heräsin torkuttamatta, mutta vain ja ainoastaan siksi, että puhelimeni torkkuominaisuus on siinä määrin hajalla, että myöhästyin viime viikolla kaksi kertaa töistä sen takia. Kävinkin ostamassa tänään uuden herätyskellon. Se on ruma, mutta onneksi se oli halpa.

Menin sitten kahdeksaksi töihin, myöhästyin kolme minuuttia. Töissä pidimme esityksen yritysasiakkaan johtoryhmälle. Se meni muuten ihan hyvin, mitä nyt piuhojen kanssa oli kaikennäköistä ja esitys katosi välillä televisioruudulta.

Esityksen jälkeen palasimme keskustaan ja siirryin lounaan jälkeen yliopistolle. Kirjoittelin gradua neljä tuntia ja sain suunnilleen neljä sivua tekstiä aikaiseksi. Facebookiin livahdin suurin piirtein puolen tunnin välein, mutta en tunnusta sitä kenellekään.

Lipastolta menin kaverin kanssa oluelle - olihan maanantai ja ihan sovelias päivä juoda olutta. Puolustuksekseni sanottakoon, että join vain yhden! Sitten tulin kotiin ja näin ystävää, jonka kanssa oli selvitettäviä asioita. Ne vaikuttivat selviintyvän, joten siinä ei mittavia epäonnistumisia.

Sitten kello oli monta, joten söin jääkaapista lauantain lounaalta jääneen, hieman kuivahtaneen pizzan lopun ja kirjoittelin blogia ja maksoin laskuja. Lopuksi muistin, että unohdin aloittaa kahden artikkelin kirjoittamista, jotka täten jäävät keskiviikon harteille.

Noin, sellainen oli kaunistelematta allekirjoittaneen päivä eilen.

En siis ole erehtymätön, eikä sellaiseksi minua pidä missään nimessä luulla. Ehkä meidän ei tarvitsekaan olla! Toivottavasti tämä rohkaisee ja kannustaa. 

Pidätkö sinä sisustusblogien koteja masentavat täydellisinä? Vaikutanko minä raivostuttavalta besserwisseriltä? Pitäisikö minun epäonnistua enemmän vai vähemmän? Entä sinun?

Kaksivuotispäivä

Olisin halunnut kirjoittaa, että "Paljon onnea vaan, kohta kakkua saan!", mutta sitten tajusin, että kirjoitin niin jo viime vuonna (enkä saanut kakkua silloinkaan... :D). Mutta mitä, onko siitä jo vuosi? Taas vuosi? Kokonainen vuosi? Olinpas muka nokkela vuosi sitten. Mitä minä nyt oikein sanon?

Ehkä jaan kanssanne jotain, mikä hämmentää minua suuresti ja lämmittää tuplasti. Nimittäin, Alaks olee? on...

Kuva: Charles Kremena

314 tekstiä
1351 kommenttia 
58 Kysy Aliisalta -postia 
55 974 käyntiä  
108 995 sivunlatausta 
82 eri maasta tullutta vierailijaa 
112 Google-lukijaa 
3548 Googlen kautta saapunutta
160 Facebook-fania 
2 Liebster-palkintoa.

Jokaisen luvun takana on ihminen. Joku, niin kuin esimerkiksi minä, on useammankin luvun takana. Yhteensä näistä muodostuu 170 596 ihmisen tekoa.

Olipa se sitten Facebook-tykkäys, kommentin kirjoittaminen tai hiljainen lukeminen, jokainen noista teoista tekee Alaksista sen, mikä se nyt on.

Siis kiitos. ♥

Kakkonen, kuutonen ja pari muuta numeroa

Ihmiskunta jaksaa ihmetyttää minua kerta toisensa jälkeen. Juttelimme lounaalla ystäväni kanssa siitä, miten kiinalaiset laskevat kertolaskuja, harjoittavat lääketiedettä ja ajattelevat ylipäätään maailmasta niin eri tavalla kuin länsimaalaiset. Kiinalainen ajattelutapa tekisi välillä äärimmäisen hyvää tälle minä, minä, minä -keskeiselle kulttuurille.

Hiljattain olemme asettaneet minä, minä, minä -ajattelun syrjään, sillä kansaa yhdistää uusi agenda. Presidentinvaalit. Nämä ovat ensimmäiset muistamani vaalit, jotka herättävät suurta kuohuntaa. Ihmisillä tuntuu olevan mielipide. Rivit yhdistyvät. Kantaa otetaan. Asia ei ole yhdentekevä.

Ongelma on siinä, että siellä missä on meidän joukkue, on aina myös se vastajoukkue. Kansan rivit yhdistyvät yhteisen vihollisen edessä, tässä tapauksessa Niinistöläiset vastaan Haavistolaiset. En ollut uskoa, kun kuulin, että vaalikampanjointi on mennyt mielivaltaisuuksiin. Sitten luin vaihteeksi Aamulehteä.

"Kokoomuksen ja vihreiden opiskelijajärjestöt vetosivat sunnuntaina rehdin vaalikampanjoinnin puolesta. Järjestöjen mielestä äärimielipiteet ovat lisääntyneet huolestuttavasti nyt, kun presidentinvaalien toisen kierroksen ratkaisuvaiheet lähestyvät. Järjestöjen mukaan tietoon on tullut tappouhkauksia ja yksi väkivallanteko." - AL 30.1.2012

Sitä sanotaan, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Asia ei kuitenkaan lyö ketään. Asia ei uhkaa tappaa ketään. Asia ei käy käsiksi vaalikampanjoijaan vain siksi, että tämän rintapielessä on väärä numero.

Kuva: The Ulkopolitist

Tässä kohdassa ihmiskunta alkaa jälleen ihmetyttää minua. Itämaisessa kulttuurissa ihminen on vain osa suurta energiaa. Me kaikki olemme lähtöisin samasta energiasta ja siihen myös palaamme. Ihmisen tehtävä on pitää itsensä balanssissa ja olla vahingoittamatta muita.

Länsimainen ajattelu taas menee kokoajan syvemmälle individualismin syövereihin. Kaiken keskipiste on minä, minä itse, eikä kukaan muu. Toista voi vähän hutkia ja mätkiä, kun se on vieras, erilainen tai väärä. Ihmisiä voidaan solvata ja halventaa, koska he kannattavat väärää presidenttiehdokasta.

Huolimatta poliittisesta mielipiteestään, toinen ihminen on aina ihminen. Kun vaalit ovat ohi, ihminen lakkaa olemasta Haavistolainen tai Niinistöläinen ja on taas ihan sama naapurin Martti kuin aina ennenkin. Et kai solvaisi saati löisi Marttia?

Minun mielestäni on ihan sama, kumpi on maamme seuraava presidentti. Ihmisten on oltava suvaitsevaisia toisiaan kohtaan lopputuloksesta huolimatta.

Kun vaalit ensi sunnuntaina saadaan pois päiväjärjestyksestä, syntyykö siitä jonkinlainen vaaliaktivismin jälkeinen tyhjiö? Jos syntyy ja se tarvitsee täyttää jollakin, minulla on eri kelpo ehdotus!

Minä olen ihan toivoton, mitä tulee korvamatoihin. Kaikki soi päässäni aina ja lakkaamatta. Nyt minua pelottaa, että ensi kesän joka ikinen päivä, joka hiivatin valoisa yö päässäni soi Frontside Ollie. Hajoan vartissa, jos niin käy.

Siis te kaikki tyhjiön riivaamat vaalikannattajat - ja muutkin - liittykää riveihini ja pelastakaa minut hermolomalta. Ehdotan vaihtoehtoiseksi kesäbiisiksi alla olevaa kappaletta. Se sitä paitsi vie meidät metrin lähemmäs yhdistyneitä numeroita ja kauemmas minä, minä, minä -maniasta.




Ellet ole puolellani, olet minua vastaan. Vai miten se meni?


Hyvää syntymäpäivää, sisko! <3

Epäonnistu!

Me elämme kulttuurissa, jossa epäonnistuminen on kauheaa. Sananakin se on jo negaatio: onnistumisen vastakohta. Epäonnistuminen on häpeällistä ja se täytyy piilottaa, kuten onni konsanaan. Näin ei pitäisi olla. Siksipä onkin lanseerattu Kansallinen epäonnistumisen päivä ja se on kuulkaa tänään!

Vaikka päivä on suunnattu yritysmaailmaa silmälläpitäen, elää siinä totuuden siemen. Me pelkäämme aivan liiaksi epäonnistumista. Tuntuu, että epäonnistuminen on sellainen mörkö, että se jäädyttää Muumimamman kukkapenkkien lisäksi kaiken uskon tulevaisuuteen. Se lamaannuttaa ja estää meitä yrittämästä, ellemme voi olla varmoja lopputuloksesta.

Tämä on hedelmätön tapa ajatella. Monet parhaat asiat ovat syntyneet erehdyksen kautta, monet keksinnöt saaneet ideansa vahingossa. Epäonnistuminen sisuunnuttaa ja auttaa näkemään vaihtoehtoisia tapoja ajatella ja toimia. Vaihtoehtoisia ja ehkä jopa parempia!

Me olemme ihmeellisiä kananjalkoja kaikki, mitä tulee epäonnistumisen pelkoon, myös ihmissuhteissa. Emme puhu vieraille, koska pelkäämme… niin, mitä me oikein muka pelkäämme? Olen kysynyt tätä ennenkin: mikä oikeastaan on pahinta, mitä voisi tapahtua?

Minun tekisi mieleni lisätä tähän lause niistä tekemättömistä asioista, joita vanhana katuu enemmän kuin tehtyjä. En kuitenkaan lisää, koska se on niin loppuun kulutettu. Sen sijaan haluan takoa jokaisen päätä pikkuisen valurautapannulla ja tolkuttaa, että itsestä se muutos tässä maailmassa lähtee.

Ellet sinä, juuri SINÄ SIINÄ, tee ensimmäistä askelta, ei sitä sinun puolestasi kukaan tee. Kaikki eivät ole rohkeita ja uskaliaita, eikä tarvitsekaan olla. Kaikki voimme kuitenkin päättää välillä tekevämme jotain senkin uhalla, että pieleen menee. Tänään on se päivä. Do your thing!


  
Epäonnistu!

Sakot pihtaamisesta avioliitossa

Tiedän, että tästä aiheesta on puhuttu jo pari päivää ja keskustelu alkaa jo laantua. Itse satuin kuitenkin lukemaan tapauksesta vasta eilen ja haluan siksi käsitellä aihetta vielä vähän lisää. Kyseessä on siis Ranskan tuomioistuimen päätös, jossa mies tuomittiin maksamaan vaimolleen 10 000 euron sakot siitä, että tämä ei ollut harrastanut tarpeeksi seksiä vaimonsa kanssa.

Voitte arvata, mitä mieltä minä tästä olen. Ainakin jos olette lukeneet aiemmat aihetta sivuavat tekstit kommentteineen. Minun mielestä tuo ranskalainen tuomari on väärässä!

En kuitenkaan halua puhua siitä, kuinka jokaisella on oikeus omaan kehoonsa. Saati siitä, kuinka tuon tuomarin päätös kierosti mahdollistaa toisen pakottamisen seksiin, eli karkeasti määriteltynä raiskaamisen. Ei ehkä fyysistä, mutta rahallista pakottamistahan tuollainen sakon uhalla seksin vaatiminen on.  

Sen sijaan haluan kysyä, että mihin se raja oikein vedetään?

Voisiko tuo tuomion saanut mies haastaa vaimonsa oikeuteen siitä, ettei tämä ymmärtänyt miehensä väsymystä ja terveydellistä tilaa? Eikö puolison tukeminen, kannustaminen ja ymmärtäminen ole yhtä keskeinen osa "yhteistä elämää" kuin fyysinen kanssakäyminenkin?

Kuva: o5com

Voiko puolison haastaa oikeuteen siitä, että tämä ei silitä tukkaa tarpeeksi? Suukottele aamuin illoin? Kuuluuko yhteiseen, jaettavaan elämään se, että kysyy joka päivä miten toisen päivä on mennyt? Voiko oikeusteitse vaatia korvausta siitä, ettei toinen ehdi ikinä samaan ruokapöytään tai ota kainaloon yöllä?

Entäpä nämä petihommat sitten? Määrittelikö tämä tuomari, että riittääkö pelkkä yhdyntä siihen, ettei sakkoa tule? Miten on esileikin laita, saako sitä vaatia? Entä jos puolisolla on jotain jänniä taipumuksia, mihin kaikkeen täytyy "yhteisen elämän" nimissä ruveta, ettei saa sakkoja?

Kyllä minä olen sitä mieltä, että jos puoliso on tyytymätön avioeloon (ihan mihin tahansa osaan siitä), täytyy molempien mennä itseensä. Yhdessä voi sitten miettiä, missä vika piilee ja miten tuo vika voitaisiin ratkaista. Yhdessä! Kyllä se nimittäin siinä kohtaa olisin minä, joka lähtisin menemään, jos toinen alkaisi kaivaa asianajajan numeroa...

Hullu maailma?

Tule, tule hyvä kakku…

Nykyaikaisiksi ihmisiksi me olemme edelleen melko taikauskoisia. Koputamme puuta, välttelemme tikapuiden ali kävelemistä ja lohduttaudumme sirpaleiden keskellä sanoen, että ne tuovat onnea. Juhannukseenkin liittyy taika jos toinenkin. Kummasti ne tuntuvat liittyvän jotenkin naimaonneen…

Katsottaessa kaivoon, lampeen tai lähteeseen juhannusyönä, mieluiten alasti, näkee tulevan puolison.
(Toivottavasti se puoliso ei ole siellä kaivossa, lammessa tai lähteessä.)

Jos juhannusyönä tyttö lakaisee makuuhuoneensa lattian ilkosen alastonna punainen rihma vyötäisillä, niin hänen sulhasensa haamu tulee häntä tervehtimään.
(Mitä iloa on sulhosta, joka on jo kuollut?)

Juhannuskokon savu kääntyy sen suuntaan, joka pääsee pian naimisiin.
(Minulle on koko pieni ikäni väitetty, että savu seuraa sitä, joka on pienenä kiusannut lehmiä.)

Jos juhannusyönä kerää seitsemän kukkaa ja ylittää seitsemän aitaa ja nukkuu kukat tyynyn alla, niin unessa näkee tulevan sulhasen/morsiamen.
(Miksei mulle ollut kukaan noista aidan ylittämisistä kertonut? Ilmankos eivät ole pelkät kukkaset toimineet.)

Kuva: Paul Williams

Neito voi kuunnella juhannusyönä käen kukuntaa. Niin monta kertaa kuin kukahtaa, niin monta vuotta on sulhasen löytymiseen. Jos ei kuku lainkaan, tulee sulho vielä samana vuonna.
(Eli kannattaa viettää juhannusta paikassa, jossa ei ole käkiä.)

Kun juhannusyönä asettaa peilit vastakkain ja toiseen peiliin katsoo, näkee toisesta peilistä tulevan sulhasensa/morsiamensa.
(Ajatuksena hivenen pelottava… Tulee mieleen kauhuleffa tai pari)

Tulevasta sulhosta voi uneksia myös vasemman jalan sukka väärin päin jalassa.
(Vain Suomen suvessa tarvii nukkua sukat jalassa.)

Kun juhannusyönä kiertää kolmikulmaisen pellon kolmeen kertaan alastomana, niin kolmannella kerralla tulee sitten se tuleva elämänkumppani vastaan.
(Kolmikulmainen pelto? For real?)

Hyvän naimaonnen saa, jos juhannusyönä kierittelee alastomana kasteisella niityllä.
(No varmasti ainakin, jos joku sattuu paikalle.)

Kun juo itsensä juhannuksena kaatokänniin, soutaa keskelle järveä ja nousee kusemaan seisaaltaan, voi nähdä rannalla tulevan leskensä.
(Että viisaasti vesillä sitten, eiks juu?)

Erinomaisen hyvää juhannusta ja naimaonnea kaikille!

Toivoo Aliisa, vasemman jalan sukka jalassa väärinpäin

ps. Olisi kyllä kätevää olla irlantilainen, sillä Irlannissa kokon savun yli kolmesti hyppäämällä puhdistuu sekä synneistä että sairauksista. Melko nerokasta!

Kymmenviikkoinen kesä

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että koululaisen kesä on kymmenen viikkoa pitkä? Kymmenen! Vaikka esimerkiksi me opiskelijarentut saamme jatkaa kesälomaamme elokuun loppuun asti, kyllä ilmassa alkaa olla jo selvää kesän lopun tuntua, kun koulureppuja aletaan mainostaa lehdissä. Ei sitä turhaan sanota, että Suomen kesä on lyhyt, vaikkakin vähäluminen.

No tämän ei nyt ole tarkoitus millään tavalla masentaa ketään. Tämän tiedon on määrä toimia samanlaisena herätteenä kuin se oli minulle ja asiasta kertoneelle työkaverillenikin. Kesä on NYT! Just juurikin nyt eikä melkein kohta huomenna.

Olen sivukorvalla kuullut monien käyttävän seuraavanlaista lausetta: ”hei pitäs joskus tässä kesän aikana nähdä ja tehdä sitä tai tätä”. Ehdotankin seuraavaa. Älkää tuudittautuko petolliseen ”vielä on kesää jäljellä” –rallatteluun, vaan ottakaa silmä käteen. Kesä on nyt, joten sitä jotain kesän aikana tehtävää juttua olisi parempi tehdä jo huomenna, ellei tänään.

Älä siis lykkää sen varjolla, että ehtiihän tässä. Kuten tuossa kevään korvalla muistuttelin, tämä hetki tässä ja nyt unohtuu liian usein, vaikka juuri nyt saattaisi olla aivan erinomainen hetki mennä syömään jäätelöä.

Hmm… pitäisiköhän mennä syömään jäätelöä?

Mistä löytää kavereita, osa 11

Blogissa on vuoden aikana keretty etsiä kavereita vaikka mistä: harrastuskavereista, penkkiurheilusta, baareista, vaihto-oppilaista ja järjestöistä, erityisesti YADista. Kaveruuden vuoksi on myös tehty ystävyyden tekoja, lainattu koiraa, menty tilanteisiin ja tehty retkiä kyllä-maahan. Muitakin ratkaisuja taatusti on, niistä tänään käsittelyssä yksi, nimittäin valmistujaiset.

Valmistujaiset voivat olla jäykkää pönötystä ja epätoivoista nimien opettelua. Potentiaalisesti ne ovat kuitenkin myös kaveruuden keitaita. Ajatelkaas: Lasi kuoharia alkuun, jotta pahin alkujäykkyys menee ohi. Sitten, suomalaisen kesäsään tuntien, sisätiloihin sullottuna useita kourallisia ihmisiä. Kaikilla on yhteinen syy olla paikalla, nimittäin juhlakalu, mikä on luonteva keskustelun aloitus. Tilanteita tulee tämän tästä, milloin ruokapöydästä herkkuja hakiessa, milloin väärältä käytävältä vessaa etsiessä. Oikein hyvä.

Kuva: Jani Laaksonen

Eli vaikka ei huvittaisi YHTÄÄN lähteä sen kolmannen serkun viidensiin valmistujaisiin, niin kannattaa harkita silti. Ei sitä kuitenkaan koskaan tiedä, että kuinka monta herkumpaa serkkua juhliin onkaan eksynyt. Entä kuinka moni niistä onkaan potentiaalinen uusi kaveri! Sinne sekaan vaan, muistaen, kuinka soluttaudutaan kuppikuntiin ja keksitään tikusta asiaa.

Erityisesti nyt kesän alkaessa erilaisia valmistujaisia on kaikkialla kasapäin. Näin myös minun lähipiirissäni. Suurella ylpeydellä saan kertoa, että pikkusiskoni valmistuu media-assistentiksi teatteri- ja esitystekniikan linjalta. PALJON ONNEA SISKO! Lisäksi huomenna päähän painettavista valkoisista lakeista yksi kuuluu kämppikselleni Annille. PALJON ONNEA ANNI!

Paljon onnea tasapuolisesti kaikille muillekin valmistuville. :)

PS. Jos sinulla on erihyviä ideoita tai kokemuksia, mistä kavereita löytää, pistä postia tulemaan.
PPS. Vielä ehtii osallistua kilpailuun! Osallistua saa useammin kuin vain kerran. ;)

Iso paha internet

Edellisellä kerralla Ylen A2-keskusteluillassa oli aiheena homot. Tällä kertaa peistä väännettiin internetistä ja erityisesti sosiaalisesta mediasta. Kuten arvata saattaa, keskustelu oli aseteltu niin, että mielipiteet olivat provosoivia ja tunnelma oli lähes maailmanlopun hengessä maalattu tuho ja hävitys. Mutta mielestäni keskustelussa ei ollut koko totuus, ei edes puoli totuutta paikalla.

En minäkään aina sosiaalisesta mediasta niin mielissäni ole. Kaikenlaiset laitteet ja kommunikaatiovälineet tuovat toki mukanaan erilaisia lieveilmiöitä ja haittapuolia. Mutta olisi yksisilmäistä jättää huomiotta, että noita lieveilmiöitä oli myös menneiden aikojen tavoissa toimia. Kirjeet eivät ehkä koukuttaneet pöydän ääreen samalla tavalla kuin Facebook, mutta ne kulkivat hitaasti ja joutuivat välillä hukkaan. Kyllä sekin on aikoinaan harmia aiheuttanut.

Kuva: Yle A2-teema

Koko keskustelusta henki ajatus jonka mukaan sosiaaliseen mediaan pudotaan kuin pää edeltä Ihmemaahan, jossa tulemme vuoroin pieniksi ja vuoroin suuriksi, voimatta kontrolloida mitä meille tapahtuu tai mitä meistä tiedetään. Mutta eihän se nyt niin mene. Ihminen voi internetissäkin kontrolloida tekemisiään ja sanomisiaan. Voi valita mitä tekee ja missä, eikä sinne tarvitse alkujaankaan laittaa sellaista materiaalia itsestään, minkä epäilee myöhemmin haluavansa sieltä pois.

Tämä liittyy olennaisesti myös ystävyyteen. Kaikkia ihmisiä ei ole pakko seurata Twitterissä, lisätä Facebookissa, kaikille ei tarvitse kertoa sijaintiaan FourSquaressa ja niin edelleen. Sen sijaan näitä moderneja välineitä voi käyttää hyväkseen siihen, mihin ne on tarkoitettu: niiden avulla voi nopeasti ottaa yhteyttä ja laajentaa omaa sosiaalista kenttäänsä kirjeiden lähettelyä paremmin. Lisäksi sosiaalinen media aktivoi uudella tavalla.

Hyvänä esimerkkinä tällaisesta sosiaalisen median aktivoivasta puolesta on #taskolut-konsepti. Aina ne omat luottoystävät eivät vaan ole saatavilla ja silti tekisi mieli lähteä työviikon jälkeen oluelle. Mikä neuvoksi? Kirjoittamalla Twitteriin, että aikoisi lähteä ulos ja olisi seuraa vailla ja lisäämällä #taskuolut-tagin voivat muut samaa ajatusta päässään pyörittelevät etsiä ja löytää kutsun ja siten tulla paikalle. Helppo ja mukava tapa saada seurakseen välillä uusia kasvoja.

Kaikkia ajanvietto-ongelmia tämä ei tietenkään poista. Saattaa käydä kuten Sakarille, joka etsi kaveria illanviettoon Facebookista, kun muut tekivät samaa Twitterissä. :D Mutta enimmälti sosiaalinen media tarjoaa kuitenkin niin paljon mahdollisuuksia, että haittoihin järkevästi suhtautuva osaa kyllä kääntää uudet sovellukset omaksi hyödykseen. Kultaisella keskitiellä ja maalaisjärjellä pääsee näissä asioissa pidemmälle kuin kirjekyyhkyjen aikakaudella.

Oletko käynyt #taskuoluella? Koetko internetin upottavaksi suoksi? Mistä kaikki hysteria aina kumpuaa?

Kirjoitatko mun ystäväkirjaan?

Tänään on SE päivä. Vaikka kliseitä varjellen haluan muistuttaa ystävänpäivän olevan joka päivä, on minusta silti ihan kivaa, että on tämmöinen päivä ystäville. Koska tämä on ystävyysblogi ja koska täällä ollaan kaikki ihmisiä ihmisten keskellä, tein minäkin jotain erikoista ystävänpäivän kunniaksi. Perustin nimittäin ystäväkirjan! Se löytyy täältä ja toivon, että käytte nostalgiaa uhkuen kirjoittamassa sinne. :)

Kuva: Ystäväni.net

Ihanaa ystävänpäivää kaikille!

Yhteistä vastuuta

Sunnuntaina alkaa taas Yhteisvastuukeräys. Tänä vuonna rahoilla poistetaan suomalaisten ja mosambikilaisten nuorten yksinäisyyttä. Enpä paljon parempaa kohdetta taskuroposilleni keksi! Tehkää tekin ystävyyden teko, ja pistäkää kolikko tai pari, kun kerääjän jossain näette. Yritetään yhdessä vähentää maailmasta yksinäisyyttä, eikös juu?

Lupauksia uudelle vuodelle

Mikä teidän suhtautumisenne uuden vuoden lupauksiin on? Lupaatteko jotain? Pidättekö lupauksenne? Onko tässä perinteessä mitään järkeä? Itse kuulun siihen kategoriaan, joka aina hyväuskoisesti lupaa jotain, eikä sitten pidä sitä kuitenkaan. Siksi tulin tässä uuden vuoden aaton tuntumassa miettineeksi, mitä tekisin tänä vuonna toisin. Sitten istuin mökissä keskellä metsää, katsoin Dr. Philiä ja sain vaikutteita. Älkää huolestuko vielä!

Phil-setä kertoi, että uuden vuoden lupauksissa pitäytyminen ei ole kiinni tahdonvoimasta vaan uudelleenohjelmoinnista. Hämmentävästä termistä viis, pähkinänkuoressa homma menee näin: pitää muokata ympäristöään niin, että se mahdollistaa lupauksen toteuttamisen. Tästä sain idean ja sanoisin, että jokainen on vapaa kaikessa rauhassa kopioimaan ideani, sillä se on lähestulkoon aika hyvä.

Vuoden 2011 uuden vuoden lupaukseni on seuraava: aion soittaa enemmän ihmisille. Erityisesti siskoille, mutta myös kauempana asuville ystävilleni. Ja miten aion nyt uudelleenohjelmoida ympäristöäni? Aion ottaa ensin kalenterin ja valita satunnaisia päiviä (muutamia kuukaudessa) ja kirjoittaa satunnaisia kellonaikoja ja satunnaisia ystäviä/sukulaisia noiden kellonaikojen perään. Ja piirtää luurin kuvan. Sitten otan puhelimen ja kopioin nuo päivämäärät ja kellonajat tehden niistä muistutuksia, jotten voi unohtaa. Joka kerta, kun puhelin muistuttaa itsestään, minä soitan ja kysyn, että mitä kuuluu.

Kuva: macinate

Ehkä joskus kesäkuussa kerron sitten, olenko pitänyt tänä vuonna lupaukseni. Mitä sinä aiot luvata? Soitatko sinä tarpeeksi sukulaisillesi ja ystävillesi?

Voihan joulu!

Onko taas käsissä se ikuinen päänvaiva, että mitä ihmettä sitä keksisi kavereilleen lahjaksi? Joka joulu ei viitsisi antaa lahjaksi kynttilää tai saippuaa. Roinaa tuntuu ihmisllä olevan muutenkin enemmän kuin tarpeeksi. Keräsin teille ensihätään muutaman idean, mitä tänä vuonna voisi lahjaksi antaa.

Aina voi antaa aineetonta hyvää. Useat ovat jo kuulleet Lahjaksi lehmä –palvelusta, mutta kertaus on opintojen äiti. World Vision on järjestö, jonka Lahjaksi lehmä -palvelussa voi auttaa hädänalaisia lahjoittamalla puuntaimia, vesiputkea, moskiittoverkkoja tai vaikka lehmän. Lahjan antaja maksaa summan, lahjan vastaanottaja saa hyvän mielen ja joko sähköisen tai pahvisen kortin.

Muitakin vastaavia ratkaisuja on. Voi esimerkiksi ostaa Luonnonperintösäätiöltä lahjaksi palasen suomalaista ikimetsää, jolloin lahjan saaja suojelee suomalaista luontoa. Kokonainen eettisten joululahjojen lista on kehitysyhteistyön palvelukeskuksen (Kepa) nettisivuilla.

Kuva: jayneandd

Erilaiset syötävät lahjat ovat myös erinomainen vaihtoehto. Minä sain synttärilahjaksi kaakaolusikoita ja ne lämmittävät sisältä ja ulkoa. Jokapäiväistä leipää –blogista löytyy ohje, jos sellaisia innostuu lahjaksi tekemään. Tai sitten voi tehdä, kuten Aamulehti aamuna menneenä opasti, eli leipoa satsin ihania pipareita ja pistää ne kivaan purnukkaan. Oivallisia lahjoja ovat myös itse tehdyt hillot, sinapit, tai vaikka myslit, joiden valmistukseen ohjeen tarjoaa Kemikaalicocktail.

Lahjaksi voi myös antaa käytännön oppia: Tee video, jossa opetat, kuinka neulotaan villasukan kantapää. Piirrä kuuden kohdan kaavio, kuinka laitetaan ketjut pyörään paikalleen. Kirjoita seikkaperäinen selvitys, kuinka suomustetaan siika. Nauhoita piparkakkuresepti ja työvaiheet. Valokuvaa vaihe vaiheelta ranskanletin rakenne. Eli jaa osaamista eteenpäin ja tee joku vähäsen kätevämmäksi.

Ja jos haluaa antaa jotain, jota voi pitää kädessä, niin erinomaisen hyvä idea on antaa lahjaksi koirapatteri (eli koiran kuvalla varustettu, vehnällä täytetty tyyny). Siitä riittää paijattavaa joulun pyhiksi ja helpottaa ainakin ensihätään pahimman koirakuumeen kanssa painivaa. Lisäksi se on oiva niskasäryn, päänsäryn, selkävaivojen ja jäykkien polvien parantaja, joten se ei ole pelkästään söpöinen, vaan oikeasti melko kätevä lahja.

Ihanin lahja on kuitenkin pyyteetön aika. Sopikaa, että lahjojen sijaan menette yhdessä syömään tai ensi kesänä Linnanmäelle. Voi myös sopia, että lahjojen rahat pistetään purkkiin ja kun purkki on riittävän iso, lähetään rahoilla yhdessä reissuun. Siihen voi mennä parit joulu- ja synttärilahjat, mutta antaa jotain, mitä odottaa.

Allekirjoittanut ottaa mielellään lahjaksi reseptejä. ;) Minkälaisia lahjoja sinä haluaisit?

Tehtäviä Suomelle

Maabrändivaltuuskunta julkaisi raportin. Kahden vuoden työskentelyn jälkeen joukko ihmisiä kyhäsi kokoon nipun ohjeita sinulle, minulle, meille, suomalaisille. Ohjeet, joita tuo Tehtävä Suomelle –raportti sisältää ovat enimmäkseen maalaisjärkeen, hyvään tahtoon ja tapoihin pohjaavia arkisia asioita paperille kirjoitettuna. Mutta on hyvä, että joku joskus sanoo ääneen myös niitä itsestäänselvyyksiä. Sillä aina ei ole selviö, että kaikki ihmiset toimisivat niin kuin valtaosa olettaa.

Raportissa oli kohtia, jotka kiinnostivat minua ja toivottavasti teitäkin. Ne liittyivät tietenkin ihmisten väliseen kanssakäymiseen ja ystävyydestä kumpuavaan hyvinvointiin. Olen kasannut ne tähän ja haastan teistä jokaisen toteuttamaan näistä ainakin yhden. Pidemmittä puheitta: erihyviä ehdotuksia!




Eivätkä nämä rajoitu pelkästään kouluihin ja koululaisiin. Yhtälailla on hyvä puhua myös työpaikkojen hiljaisimpien kanssa. Sovinnon päivän tulisi ulottua myös korkeakouluihin, koska ristiriitojen ratkaisu ja neuvotteleminen eivät ole aina hallussa aikuisillakaan. Eikä kiusaaminen ole suotavaa edes naapureiden kesken.




Nämä tehtävät tähtäävät ystävyyden tekoihin. Maailmasta tulee taas vähän lämpimämpi ja parempi, kun joskus pistää kiireen ja rahan syrjään, ja kysyy ihmiseltä, että "mitä kuuluu?" tai "voinko auttaa?". Tai laittaa hyvän kiertoon jättämällä luetun kirjan ratikkaan. Viimeinen tehtävä olisi ystävyyden teko siksi, että tässä maassa on liian monta aikuista, jotka eivät osaa neuloa lapasta, tehdä kaalilaatikkoa, ommella nappia tai vetää lakanoita. Minäkin haluaisin Marttaliiton aikuispakkauksen, vaikka lakanat vetää osaankin.



Ole ihminen ihmiselle. Kaikenlaisille ihmisille. Myös vieraille ja kummallisille. Myös vihaa ja rakkautta herättäville sisaruksille ja vanhemmille. Välitä, kuuntele, juttele.

Tuleeko näillä parempi Suomi? Mitä muuta me voisimme tehdä?