Alaks olee testaa!

Kun painin kaverien priorisoinnin ja aikapulan kanssa, muistutti nerokas lukijani Tuukka  Lahti seuraavaa:

Lopuksi vielä muistutuksena että myös arkisia asioita voi tehdä kavereiden kanssa - koska viimeksi kävit kaupassa kaverin kanssa? Entä kokkasit kotona?

Niin-pä! Ei näkemisen välttämättä tarvitse olla sitä suuresti parjaamaani kahvikupittelua, toisinaan maksan päälle käyvää kaljoittelua saati muuta aikaa vievää paikallaan oloa. Joskus, eikä vain joskus vaan aika usein, on aika hyvä idea mennä ystävän tai tuttavan kanssa kauppaan!

Yhdessä ystävän kanssa voi pakata.

Kun sitten vielä töissä kävi ilmi, että kollegani oli käynyt ystävänsä kanssa kaupassa ja piti sitä varsin valaisevana kokemuksen, tulin entistäkin vakuuttuneemmaksi Tuukan ideasta. Voihan olla avartavaa - suorastaan uraa uurtavaa - katsoa kauppaa, tai arkea ylipäätään välillä jonkun muun kuin itsensä näkökulmasta.

Kauppaan en ole vielä kaverin kanssa ehtinyt, mutta aikaa montaa muuta vaihtoehtoista näkemismuotoa on tullut sekä ystävien että potentiaalisten puolisokandidaattien kanssa koitettua. Siispä tuonkin iltojenne iloksi ja aamujenne auringoksi jokusen kokemuksen sarjastamme Alaks olee testaa.

Ennen kuin kuitenkaan pääsen asiassa sen pidemmälle, haluan kysyä sinulta, rakas kesäinen lukijani, mitä arkista puuhaa eli askaretta sinä teit viimeksi ystävän kanssa? Entä treffikumppanin?

Kaverihamsteri

Hamsteri hamstraa. Hamstraajat keräävät asioita usein liiallisia määriä. Liiallisista määristä seuraa ongelmia. Mutta ominaisuudesta tulee ongelma vasta, kun sen myöntää ja minä myönnän sen nyt:

Hei kaikki, oon Liis, kaverihamstraaja.

Oikeasti olen saavuttanut elämässäni pisteen, jossa olen priorisoinut sosiaalisen elämäni niin pahasti arjen yli, etten ole ehtinyt kauppaan. Ihmiset ovat ihania ja vietän aikani mieluiten hyvässä seurassa. Toisinaan unohdan kuitenkin, että oma seurakin olisi hyvää seuraa, kun vaan malttaisi joskus pysähtyä.

Elämän varrella sitä sekä vahingossa että tahallaan tutustuu lukemattomaan määrään ihmisiä. Kaverihamsterit ovat ihmisrotu, jolle ihmisistä luopuminen on täysin mahdotonta. Koska he eivät osaa luopua, he yrittävät pitää elämässään kaikki tapaamansa ihanat ihmiset.

No, mutta miten ihmisestä muka voi luopua? En ymmärrä!

O-ou!
Kuva: Jesse Barker

Nyt tämä hamstraus on kuitenkin lähtenyt ihan täysin lapasesta. Siinä vaiheessa, kun ei malta sanoa kenellekään ei ja huomaa, että jääkaapissa on pelkkää maapähkinävoita, on syytä tehdä itsetutkiskelua.

Itsetutkiskeluni suuntasi kalenteriani kohti, jossa havaitsin sopineeni jokaiselle illalle menoa tästä hetkestä heinäkuun alkuun asti. Samalla havaitsin menojen karsimisen suoranaiseksi mahdottomuudeksi. Osasin siis ottaa silmän käteen ja todeta tilanteen olevan pielessä, mutta en kuitenkaan osannut auttaa itseäni ulos itse aiheutetusta ongelmasta.

Siksi käännynkin nyt teidän puoleenne. Kertokaa minulle, oi armaat olevaiset, että miten ihmisasioissa priorisoidaan? Miten ihmisestä voi luopua? Millä perusteella jollekin riittää aikaa ja jollekin toiselle ei?

25 astetta parempaa tutustumiskysymystä

Kahvikupilla tai ei, tutustuminen on joskus ongelmallista. Jos molemmat ovat hivenen ujoja ja hiljaisia, voi tikusta asian tekeminen olla hankalaa. Tässä takataskuun 25 astetta parempaa tutustumiskysymystä, ettei aina tarvitsisi aloittaa sillä hankalahkolla "mitä sinä teet työksesi" -kysymyksellä. Osa on omiani, osa hävyttömästi varastettu, olkaa hyvä:

1. Missä synnyit?
2. Mikä on ensimmäinen muistosi?
3. Mikä oli lempilelusi pienenä?
4. Mitä mummosi opetti sinulle?
5. Mitä sanontaa käytät useasti?

6. Mikä vika sinussa on?
7. Mitä pidät suurimpana heikkoutenasi?
8. Mistä tuo arpi on peräisin?
9. Mitä pelkäät?
10. Mitä pahetta et tunnusta vanhemmillesi?

Mummoni opetti minulle,
että koira on viisaampi kuin tyhmä ihminen.
Kuvassa edustaa Nelli eli Ninnannunna.

11. Mistä haaveilet?
12. Mitä tekisit suurella rahasummalla?
13. Näitkö unia viime yönä?
14. Mihin uskot?
15. Mikä on huikein kokemuksesi?

16. Kenestä et voisi koskaan luopua?
17. Kenelle soitat ensiksi kertoaksesi uutisen?
18. Tunnetko naapurisi?
19. Tuomitsetko ihmisiä tekojen perusteella?
20. Millaisia ennakkoluuloja sinulla on?

21. Mitä sun mielestä mielenkiintoista maailmassa on viimeaikoina tapahtunut?
22. Minkä asian vuoksi osallistuisit mielenosoitukseen?
23. Mikä saa sinut itkemään?
24. Mistä innostut?
25. Mikä saa sydämesi sykähtelemään?


Muista myös jäänsärkemislauseet, ideat tutustumispaikoiksi ja vinkit, mitä kaikkea uuden ystävän kanssa voi tehdä. Kevät (kuten kesä, syksy ja talvikin) on orastavien ihmissuhteiden aikaa. Siis ulos aurinkoon ja esimerkiksi valmistujaisiin tai puistoon ihmisiin tutustumaan.

Ja nyt: I dare you! Vastaa vähintään viiteen yllä olevista tai esitä uusi ja minä vastaan siihen.

Kaiken se kestää, kaiken se kärsii

Olen ollut viime aikoina aivan sietämätön ja koetellut rakkaiden ystävieni pinnaa oikein toden teolla. Olen ollut 40 päivää sairas (vaikka kuka näitä laskee), mikä luonnollisesti vaikuttaa paitsi puheenaiheisiini myös mielialaani reippaasti. Suomeksi sanottuna minä valitan.

En ole tottunut olemaan pitkiä aikoja sairas. Itse asiassa oivalsin juuri, etten ole tottunut siihen, että jokin olisi ylipäätään ollenkaan vialla. Olen etuoikeutettu ja tynnyrissä kasvanut hyväosainen, sillä minulla on aina ollut asiat aivan hyvin. Ei mitenkään kultalusikka takataskussa -hyvin, mutta kuitenkin aivan hyvin.

En siis ole tottunut siihen, että pitäisi osata elää jostakin huolimatta. En ole tottunut siihen, että pitäisi osata nähdä onni arjessa, vaikka on koko ajan sairas, koska minun ei ole koskaan täytynyt. Siksi tämä on ollut äärimmäisen opettava kokemus.

Samalla se on ollut läheisilleni varmasti todella piinallista. Siksi haluan tässä kohtaa kiittää joka ikistä, joka on joutunut sietämään tätä jatkuvaa marinaa. Kiitos, että olette jaksaneet ja että olette auttaneet minua oppimaan, että on osattava elää siitäkin huolimatta, ettei kaikki ole koko ajan hyvin.

Vaikka olisi kahden kiven välissä puristuksissa,
voi silti kukkia. 

Tämän kokemuksen myötä ymmärrän paremmin ja kunnioitan suuresti ihmisiä, jotka jaksavat pitkäaikaisesta sairaudesta huolimatta säilyttää elämänilonsa. Nostan kaikkia kuvitteellisia hattujani niille, jotka eivät valita, vaikka heillä on terveys-, raha- tai työhuolia, jotka varjostavat jokaista päivää.

Me suomalaiset olemme eräänlaisia elämäntapavalittajia. Aloitin päivää ennen sairastumistani 21 päivän valittamattomuushaasteen ja lienee sanomattakin selvää, että epäonnistuin siinä kirkkaasti. Tämän kokemuksen jälkeen ymmärrän entistä paremmin, miten turhaa on valittaa etenkin silloin, kun kaikki on ihan oikeasti aivan hyvin.

Me valitamme, vaikka ympärillämme ihmiset, joilla olisi oikeasti syvempiä synkkyyden ja valittamisen aiheita, kärsivät kaikessa hiljaisuudessa. Tai jopa osaavat nähdä onnen ja ilon synkkyydestään huolimatta. Olisi todella syytä ottaa mallia.

Palaan tähän valittamattomuusasiaan myöhemmin lisää. Tulossa on paitsi tarkempaa pohdintaa myös mahdollisesti eräs haastattelu. Sitä ennen kuitenkin menen itseeni ja yritän pistää asiat oikeaan mittasuhteeseen.

Osaatko sinä laittaa synkkyyden sivuun ja olla onnellinen jostakin huolimatta? Kärsivätkö ihmiset ympärilläsi hiljaa vai jatkuvasti valittaen? Miten oppisi elämään sen asian kanssa, että aina kaikki ei voi olla hyvin?

Mistä löytää kavereita, osa 16

No ka, viime kerrasta onkin aikaa. Sitä suuremmalla syyllä onkin taas aika kertoa teille tarina elävästä elämästäni. Se on välillä erittäin metkaa, elämä nimittäin.

Kuten hyvin tiedetään... minä tykkään matkustaa junalla! Salakuuntelen junissa (ja nykyisin myös busseissa), kerään ajatuksia junissa (ja nykyisin myös busseissa) ja nukun junissa (mutta busseissa ei ehdi). Viimeksi kuitenkin kävi niin, että pääsisäisen ruuhkajuna oli niin täysi, etten ehtinyt nukkumaan lainkaan.

Nimittäin menomatkalla viereisellä paikalla istui insinöörimies, jonka kanssa jutun juureen käsiksi pääsimme keskustelemalla rikkinäisestä keskusradiosta. Sitten hän kysyi kirjasta, jota olin aikonut lukea, minkä jälkeen juttu luistikin niin, että seuraavana olikin jo Kuopio.

Joskus on inspiroiva maisema,
joskus inspiroiva matkaseura.

Tulomatkalla juna oli sitäkin täydempi ja kaksi ilman paikkalippua jäänyttä piruparkaa, joista toinen lienee sanomattakin selvästi allekirjoittanut, istui ravintolavaunussa. Pakoilimme kiukkuista myyjätärtä, joka olisi halunnut meidät häätää kuka ties minne. Väänsimme juttua juurta jaksain aina Jyväskylään saakka.

Tämän päivän ratkaisu kaverittomuusongelmaan on siis juna, mieluiten ruuhkainen juna. Älä siis ole kaukaa viisas ja mene edeltä tai tule jäljestä, vaan tunge siihen kaikista pahimpaan ryysikseen ja ryhdy jutulle kanssamatkustajien kanssa. Kaikista ei tule uusia parhaita ystäviä, mutta ainakin se harjoittaa juttelemaan vieraille ja vaivaamaan jutunjuurta pullaksi.

Vai mitä? Oletko jutellut junissa? Keksitkö mitään sanottavaa? Mistä sinä löydät kavereita? Miten teidän talvi on mennyt, kun tuntuu, että olen ollut poissa ikuisuuden? Mutta nyt oon taas täällä, jee! Jeehän?

Älä esitä

Ei pidä olettaa, mikä saa toisen kiinnostumaan ja yrittää olla tai muuttua sellaiseksi. Kun etsii uusia ystäviä, tuttavia, kavereita tai kumppaneita, ei kannata missään tapauksessa esittää olevansa muuta kuin itse todellisuudessa on. Miksi? Siksi, ettei voi mitenkään etukäteen tietää, mistä se toinen syttyy.

Yksi syttyy sanoista, kuten auto, punainen, minun, suuri ja autotalli. Toinen päästää ihastuneen huokauksen sanojen Intia, jooga, porkkana, retriitti ja luomu kohdalla. Kolmas sulaa sisäisesti, kun keskustelukumppani vaivihkaa pujottaa lauseisiinsa sanat diskreetti, käännössointu, kirjakauppa, jeesusteippi ja Maslow'n tarvehierarkia.

Mikä sinun sydäntäsi sykähdyttää?

Ei sitä voi etukäteen tietää, mistä se toinen innostuu.
Mutta eikö ole parasta, kun se toinen innostuu juuri sinusta?

Mistä sinä innostut?

PS. Hyvää ystävänpäivää, muruset! ♥

Liis, älä huuda

Minä olen kovaääninen ihminen. Todella. Antakaa tuoppi olutta ja aihe, josta innostun, niin desibelit lähtevät kipuamaan kohti korkeuksia. Kovaäänisyyteni on myygistä, kun otetaan huomioon fakta, että minulla on kuitenkin hieman keskimääräistä pienemmät keuhkot. Mutta eipä se ole se koko, vaan se tekniikka.

Noh, olen ollut koko ikäni kovaääninen, eikä se ole ominaispiirre, jolle varsinaisesti voisin mitään. Monet ajattelevat, että "senkus puhut hiljempaa, kyllähän se aina onnistuu", muttei asia ole niin yksinkertainen. Jos vahdin volyymiani taukoamatta, en uskalla innostua. Sillä välittömästi, kun unohdan ulkoiset puitteet ja alan selittää jotakin oikein todella tohkeissani, unohdan olla hiljempaa.

Luonnollisesti seuralaiseni välillä vaivaantuvat äänestäni. Olen saanut lukemattomia kertoja kuulla, että "kuulen vähemmälläkin" tai "Liis, älä jooko huuda" tai "shh, naapuripöytäkin kuulee". Ja joka kerta tuo huomautus tuntuu pahalta, ellei ihan jopa loukkaa.

Huomautus saa minut vaikenemaan ja vaivaantumaan hetkeksi. Hetken perästä innostun kuitenkin taas ja taas unohdan hyssytellä. Onko siitä huomautuksesta siis juurikaan hyötyä?

Niin metsä vastaa, kuin sinne antaumuksella selittää.

Miksi huomauttaminen tuntuu pahalta? Eikö seurueeni vain ajattele parastani, kun he pyrkivät hillitsemään ääntäni, jolloin en herättäisi niin paljon huomiota tai juttuni ei kantautuisi naapuripöydänkin korviin? Varmasti.

Mutta kun kovaäänisyys on jotain, mikä on minussa lähtökohtaisesti, vaikka sitä yrittäisin välillä vaientaa. Siksi huomautus tuntuu samalla tavalla kohtuuttomalta kuin jos joku sanoisi, että "älä jooko ole noin blondi" tai että "nauraa voi röhkimättäkin".

No anteeksi nyt vain, mutta kun minä olen tällainen. Tiedän myös, etten ole ominaispiirteeni kanssa yksin. Meitä "kojottavia", "pajattavia", "möliseviä" ja "huutavia" on muitakin.

Toisaalta, ristiriitaista kyllä, minusta on mukavakin, jos joku välillä hillitsee elämöimistäni. Se vaatii kuitenkin todella läheisen suhteen ja hienovaraisen tavan ilmaista asia. "Älä huuda" ei ole hienovarainen tapa.

Kas, kun en minä huuda. Minä vaan puhun antaumuksella lujaa. Haittaakse?

Ystävyys on rutiini

Alaks olee? on minulle kuin ystävä. Kun annan sille aikaa ja näen sen eteen vaivaa, se palkitsee minut. Haluan huolehtia siitä, välitän siitä ja tulen siitä iloiseksi. Käytännössä tulen teistä iloiseksi. Usein.

Alaks, kuten muutkin ystävyyssuhteet, on osa elämän rutiinia. Jos tuo rutiini muuttuu, on ystävyyskin vaarassa. Näin meinasi käydä viime vuonna, kun tulin yhtäkkiä muka niin kiireiseksi, että aloin laiminlyödä Alaksia.

Ystävyys on vaarassa aina, kun ystävysten elämänrutiini jollain tavalla muuttuu. Kun ystävä muuttaa toiselle paikkakunnalle, työpaikat tai koulut vaihtuvat, toinen löytää puolison, tai ilmaantuu jokin muu elämänrutiinia selkeästi muuttava asia, ystävyyden täytyy taas mukautua uusiin olosuhteisiin.

Ystävyys suorastaan syntyy rutiineista eli yhdessä tehdyistä asioista ja yhteisistä elämäntilanteista. Siksi ystävystymme helposti naapureidemme ja koulu-, työ- ja harrastuskavereidemme kanssa. Ihmiset, joita näemme usein ja joiden kanssa tulee vietettyä paljon aikaa kuin varkain, tulevat meille automaattisesti läheisiksi.

Kun rutiini rikkoutuu, on etsittävä uusia yhdessä olemisen tapoja. Yhteiset koiralenkit, ruokatauot, välitunnit tai iltateet muuttuvat muunlaisiksi ystävyyden ilmenemismuodoiksi. Etäystävyys etsii toteutumistaan kirjein, puheluin, Facebookein, messengerein ja sähköpostein. Lakannut työkaveruus vaatii sovittuja tapaamisia jatkuakseen. Koulussa yhdessä vietetty aika muuttuu muunlaisiksi näkemisiksi.

Skype mahdollistaa uusia etäystävyyden muotoja.

Ellei uutta rutiinia synny, ystävyys helposti hiipuu. Vaikka kuinka välittäisi ystävästään ja haluaisi pysyä yhteyksissä, uudet elämänrutiinit vievät helposti mennessään. Ajan saatossa ystävyyden käy kalpaten, ellei jonkinlaista yhdessä olemisen tapaa ole.

Vaikka nähtäisiin harvemminkin, rutiini ankkuroi ystävyyttä. Tällöin joka jouluiset näkemistraditiot ja muut pienet sanattomat sopimukset muodostuvat korvaamattoman arvokkaiksi. Ne lujittavat ystävyyttä silloinkin, kun oma arkirutiini tahtoo syrjäyttää vanhaa uuden tieltä.

Näin ollen minäkin yritän palauttaa Alaksin lujemmin osaksi arkirutiiniani. Sopivaa hetkeä ei synny, ellei sellaista yksinkertaisesti ota. En ole vielä koskaan löytänyt itseäni tilanteesta, jossa minulla ei olisi kerta kaikkiaan mitään tekemistä.

Aika on loppujen lopuksi priorisointikysymys. Tajusin sen sunnuntaina, kun otin kaksi kokonaista tuntia muka täydestä päivästä siivotakseni lupaa kysymättä sulaneen pakastimen. Mistä se muka olematon kaksi tuntia ilmestyi? Nii-in, sanopa se. :)

Mutta mistäs minä sitten oikein kirjoittaisin? Ovatko sinun ystävyyssuhteesi rutiineja?

Mistä löytää kavereita, osa 15

Päivää vaan! Eilen oli kaunista ja aurinkoista, joten söin brunssia ensimmäisen kämppikseni kanssa puistossa. Olimme ehtineet ruokailun loppuvaiheeseen, kun kaksi nuorta miestä keskeyttivät meidän rupattelumme. "Hei, me haluttais pelata Ristiseiskaa, mutta meitä on liian vähän. Pelaisitteko te meidän kanssa?", kysyi toinen nuorista miehistä.

Ellei meillä olisi ollut juttu pahasti kesken, olisimme suostuneet mieluusti. Onneksi vähän matkan päässä istunut kaksikko keskeytti oman Yatzy-pelinsä ja ryhtyi poikien kanssa Ristiseiskalle. Silloin se valkeni minulle: kavereita löytää puistosta!

Kun on rohkea rokansyöjä, voi toteuttaa tämän yksinkin. Yksin on aika vaikea pelata seurapelejä, joten tuntuu loogiselta kysyä seuraa. Jos on kuitenkin pelokkaampi pannukakun popsija, kaksin voi olla helpompi lähestyä vieraita puistoilijoita. Kaksin on köyhänlaista pelata esimerkiksi Ristiseiskaa, joten on ihan hyvä idea kysyä naapuriviltin väkeä mukaan peliin.

Puistossa on rentoa ja mukavaa. Ihmiset hengailevat jo valmiiksi hyvällä tuulella. Siksi korttipeliin (tai Yatzyyn tai Mölkkyyn tai miksei vaikka Kimbleen) seuran löytäminen ei ole mitenkään mahdoton tehtävä. On helpompi myös sanoa kyllä, kun tietää, että tehdään jotain mukavaa, eikä ole vaivaantunutta hiljaista tuijottelua. Siis miten nerokasta!

Kannattaa siis ottaa pelikortit, lautapeli tai Mölkky kainaloon ja painella puistoon yksin, kaksin tai hyvin pienellä porukalla. Eikä muuta kuin kaverustumaan. :)

Minä pelaisin mieluiten Tuppea. Mitä peliä sinä pelaisit mieluiten puistossa?

Luotan, kun en meikkaa

Yleisesti jakamista pidetään luottamisen merkkinä. Kun toiselle uskaltaa puhua ja avata sydämensä suurimmat salat, silloin uskotaan myös luottamuksen vallitsevan. Eikä se väärä oletus olekaan.

Puhuminen ei kuitenkaan ole ainoa tapa osoittaa luottamusta. Olen tuntenut olevani luottamuksen arvoinen, kun...


1) ... haltuuni on uskottu koira, lapsi, puoliso, kukkaset tai iguaani.
Kun ystävä kokee voivansa laskea käsiini minkä tahansa hänelle tärkeän asian, se on luottamuksen merkki.

2) ... seurassani on oltu ilman meikkiä ja hiuslakkaa.
Meikki on eräänlainen suojamuuri sekin. Se peittää alleen jotain, vaikka olisikin tarkoitettu korostukseksi. Kun seurassani on niin helppo olla, että ihminen uskaltaa näyttää juuri ja täysin omalta itseltään, koen se luottamiseksi.

3) ... minulle on huudettu ja kiukuteltu.
Vain ihmisille, joiden luottaa pysyvän elämässään ehdoitta, uskaltaa kiukutella, mököttää ja huutaa.

4) ... kanssani on lähdetty matkalle.
Reissussa toisesta näkee paljon, toisinaan kaiken. Jos uskaltaa lähteä yhteiselle matkalle, uskaltaa näyttää itsestään arkoja ja hankaliakin puolia.

5) ... seurassani on istuttu hiljaa.
Hyväksyvä ja vaivaton hiljaisuus on siihen luottamista, että ei ole pakko puhua silloin, kun ei vaan ole mitään asiaa.

6) ... minulle on lainattu tavaroita.
Etenkin kirjojen lainaaminen on minulle merkki siitä, että luottotietoni ovat kunnossa.

7) ... olen saanut kuunnella soittamista tai laulamista.
Ujon ihmisen rakkaimman harrastuksen kuunteleminen osoittaa enemmän luottamusta kuin tuhat juorua.

8) ... syliini on nukahdettu.


Mikä sinun mielestäsi kertoo luottamuksesta?

Odota, älä pakota

"Se, jolla on varaa olla kärsivällinen, voi saada minkä haluaa." -Benjamin Franklin

Miksi parisuhteessa olevalle satelee treffikutsuja? Miksi ihmiselle, jolla on jo kavereita, niitä tuntuu kertyvän koko ajan lisää? Miksi raha tulee rahan luo? Miksi, oi miksi?

Benjamin on oikeassa. Se, jolla on varaa olla kärsivällinen, odottaa. Se, joka odottaa, saa lopulta sen, mitä odottaa. Jos ei ole pakko ottaa ensimmäistä vastaan tullutta asuntoa, saa lopulta sellaisen, minkä on aina halunnut. Olettaen, että sellainen asunto, jollaisen on aina halunnut, on ylipäätään olemassa.

Jos on tyytyväinen omaan elämäänsä sellaisena kuin se on, on mahdollista odottaa. Odottaa sopivaa asuntoa. Odottaa sopivaa ystävää. Odottaa sopivaa puolisoa.


Aina ihminen ei kuitenkaan ole tyytyväinen elämäänsä. Voi olla, ettei ystäviä ole. Voi olla, että sinkkuus ottaa hermosta. Voi olla, että entisestä asunnosta on vain päästävä pois. Silloin pakko aiheuttaa meissä äärimmäistä toimintaa. Etsimme raivokkaasti ja tartumme jokaiseen mahdollisuuteen kuin se olisi ainoa ja taatusti viimeinen.

Se ei kuitenkaan ole ja jos käyttäydymme niin kuin se olisi, todennäköisyys kaiken pieleen menemiseen on suuri. Takerrumme, tukehdutamme, yritämme liikaa ja liian varhain. On toki niitäkin tapauksia, joissa äkillinen tilanteeseen täysiä heittäytyminen yksinkertaisesti toimii. Valitettavan usein ihminen kuitenkin tarvitsee aikaa ja rauhaa toiseen totuttautuakseen.

Kuva: Andreas Rodler

Ihminen harvoin haluaa kokea olevansa pakotettu. Siksi ne, joilla on jo ystäviä, vaikuttavat silmissämme kiehtovammilta: he eivät pakota, koska heidän ei tarvitse. Siksi, kun tapaa uuden ihmisen, on käyttäydyttävä niin kuin olisi aikaa odottaa, vaikkei olisikaan.

Olemalla kärsivällinen, voittaa enemmän. Kun antaa kärsivällisesti toiselle mahdollisuuden olla välillä se aloitteellinen osapuoli, tulee suhteesta molemminpuolinen ja tasapainoinen. Jos tekee itseään koko ajan tykö, saattaa toista alkaa pitää itsestäänselvyytenä, eikä se ole hyvä lähtökohta ihmissuhteelle.

Vaikka odottavan aika onkin ikuisuus ja vaikka kärsimättömyys on yleinen vaiva, on se hyve, jota jokaisen on syytä harjoitella.

Kuka antaisi minulle kärsivällisyyttä nyt heti? Pitääkö toista odottaa? Kauanko pitää odottaa? Entä, jos ei voi odottaa?

Mistä löytää kavereita, osa 14

Aiemmin olemme etsineet kavereita jostain tietystä paikasta tai tilanteesta. Tänään kokeilemme hivenen erilaista lähestymistapaa. Olen tullut havainneeksi yhden olennaisen seikan, joka vaikuttaa kavereiden löytymiseen ja tuo seikka on rutiini.

Totesin kerran, että ihmiset ovat pohjimmiltaan eläimiä. Me olemme säikkyjä kuin peurat ajovaloissa ja siksi ihminen täytyy kesyttää. Kesyttäminen vaatii aikaa, mutta on ainoa tapa päästä lähelle vierasta ihmistä. Eikä mikään muu kuin toistuvuus auta kesyttämään toista.

Toistuvuus syntyy rutiineista, kuten siitä, että menee tietyllä bussilla töihin tai kouluun joka aamu. Tai siitä, että notkuu samassa kuppilassa useammin kuin joskus ja jouluisin. Kun saman ihmisen näkee samassa paikassa tai tilanteessa riittävän monta kertaa, sitä alkaa vahingossa vähän kesyyntyä. Toinen ei vaikuta enää satunnaiselta, vieraalta, pelottavalta.

Kuva: Steve Garry

Vähän kerrallaan vieras ihminen muuttuu satunnaisesta tyypistä juuri siksi tyypiksi, joka tykkää aina juosta reunimmaisella juoksumatolla keskiviikkoisin. Ajan kanssa se juoksumattotyyppi käy kasvoiltaan ja eleiltään niin tutuksi, että kynnys keskustelun aloittamiseen on suorastaan olematon.


En kehota ketään väijymiseen, siitä ei hyvä seuraa. Väitän kuitenkin, että rutiineissa piilee mahdollisuus. Mahdollisuus kesyttää ja kesyyntyä.

Kenet sinä näet sattumalta usein?

Mistä löytää kavereita, osa 13

Kannattaa lukea lehtiä, niistä oppii kaikkea mielenkiintoista. Lauantaina opin Aamulehdestä, että on olemassa sivusto nimelta Ole ystävä. Ole ystävä on Suomen Punaisen Ristin ystäväpalvelu, jolla etsitään vapaaehtoisia ystäviä esimerkiksi syrjäytyneille, maahanmuuttajille tai vanhuksille.

Punaiseen Ristiin voi ottaa yhteyttä, jos on todella yksinäinen ja kaipaa ystävää. Yksinäisyydestä kärsii moni ja olisi hyvä, että ihmiset uskaltaisivat ja kehtaisivat hakea apua. Vaatii kuitenkin kanttia myöntää yksinäisyytensä ja hakea siihen helpotusta.

Kuva: Suomen Punainen Risti

Toisaalta taas ystävätoiminnasta voi saada uusia kavereita ryhtymällä itse vapaaehtoiseksi ystäväksi. Jos haluaa tutustua uusiin ihmisiin, auttaa jotakuta yksinäistä ja tuoda iloa tähän maailmaan, on erinomaisen hyvä idea ryhtyä ystäväksi. Kuten Aamulehdessä sanottiin: ystävyys on hyvä harrastus.

Monet sanovat, että olisi kiva tehdä jotain hyväntekeväisyyttä. Ei sen tarvitse olla niin kovin vaikeaa. Jo se, että olisi ystävä esimerkiksi yksinäiselle vanhukselle tunnin tai pari viikossa, olisi jo aivan valtava apu yksinäisyyden vähentämisessä. Vanhuksilta oppii itse tervettä perspektiiviä ja viisautta.

Jos et tiedä, mistä löytäisit ystäviä, anna Punaisen Ristin auttaa!

Voisitko sinä kuvitella ryhtyväsi vapaaehtoiseksi ystäväksi?

Mistä löytää kavereita, osa 12

Tänään etsitään pitkästä aikaa kavereita. Viimeeksi niitä etsittiin nimittäin valmistujaisista ja silloin oli vielä kesä. Tänään kaverinmetsästykseen lähdetään vähän hämmentävään suuntaan, nimittäin ruvetaan pelaamaan Facebook-pelejä.

Pelaten tuhlaa helposti tunnin, kaksi, viisitoista. Omani ja parhaan ystäväni aikarohmu on Scrabble, sitä kun voi ryökälettä pelata Facebookissakin. Scrabblen kyljessä on jännittävä pieni chat, jonka avulla pääsee juttelemaan vastapelurin kanssa.

En olisi koskaan tullut ajateleeksi, että Facebookin pelit voisivat olla kavereiden lähde, mutta sitten istuin vaihteeksi junassa ja salakuuntelin.

"Niin, minä huomasin, että sinä olet mennyt pariutumaan jonku soman brittipojan kanssa..?"
"Joo, niin siinä nyt sitten pääsi käymään."
"Mistä sinä semmoisen oikein löysit?"
"Noh.. *kröh* pelasin Facebookissa sellaista örkkisotapeliä ja siinä ohessa sitten rupesin juttelemaan tämän pojan kanssa ja sitten me juteltiin vähän lisää ja vähän lisää..."
"Sitten te näitte ja siitä se ajatus sitten lähti?"
"Juu, niin siinä kävi."

Tämän keskustelun kuultuani aloin katsoa sitä samaista Scrabblen chattia ihan eri silmin. Kyllä siellä monet rupattelevat, mutta jos ei itse jatka keskustelua liiemmin, se yleensä kuolee. Väitän kuitenkin, että jos vaan jatkaa keskustelua sinnikkäästi, saattaa siitä poikia kaveruus. Tai jopa parisuhde, kuten tytön tapauksessa kävi.

Scrabble on toki vain yksi vaihtoehto monien interaktiivisten pelien joukossa, jonka muassa voi pelitoveriin tutustua rupatellen. Jos joku sattuu tietämään, mikä oli se örkkisotapeli, johon junassa matkustanut tyttö viittasi, voi linkittää kommentteihin. Ja muitakin on. 

Löytäisitkö sinä kaverin pelaamalla pelejä? Mitä muuta peliä voi pelata Facebookissa kuin Scrabblea?

Kamalan hankala kaveri

Tänään käsittelemme pitkästä aikaa Kysy Aliisalta -postia! Teiltä on tullut paljon postia ja minua suorastaan hävettää, kuinka hitaasti muistan reagoida niihin. Yritän kuitenkin parantaa tapojani. Joten otetaan heti käsittelyyn lukijan pulma.

Nuori neiti lähestyi minua kaveriongelman kanssa: Hänen kaverinsa on hankala, ei kuuntele ja suuttuu, jos tyttö yrittää olla muiden kanssa. Kaveri ei osaa olla lainkaan yksin ja tuntuu takertuvan tyttöön kuin purkka Cockerspanielin korvaan. 

On sanomattakin selvää, että tällainen takertuminen ahdistaa. Varsinkin, kun tytöt ovat juuri aloittaneet uuden koulun, jossa olisi mahdollisuus tutustua uusiin ihmisiin. Kun vanhasta kaverista ei kuitenkaan halua eroonkaan, miten voi toimia?

Kuva: Russell Bernice

Kylmän viileä ehdotukseni on, että kissa pitää nostaa pöydälle. Kaverille täytyy sanoa, että juttu on nyt niin, että tämmöinen peli ei vetele. Kaverilla pitäisi olla ainakin jonkinlainen selitys sille, miksei hän kuuntele ja miksi hän suuttuu, jos toinen yrittää tutustua muihinkin.

Todennäköisin syy on mustasukkaisuus. Tosikaveri kuitenkin hyväksyy kaverilleen muitakin kavereita. Kuten olen muistuttanut, kavereita on syytä olla monta! Lisäksi se, että toinen on sosiaalinen ja rohkea voi auttaa ujompaakin kaveria saamaan uusia tuttavuuksia. Ei huono diili.

Kavereiden kanssa pitää voida puhua vaikeistakin asioista. Ei se muuten mitään kaveruutta ole. Hankaluuksista selviää vain selvittämällä. Jos ne jäävät hautumaan, niistä tulee melko pahanhajuista soppaa.

Onko sinulla hankalia kavereita? Mitä tehdä, jos hankala kala jää koukkuun?

Miksi katsoisit peiliin?

Me syytämme helposti toisiamme omasta tilanteestamme. Maailmaa on helppo syyttää, kosmista universumia sitäkin helpompi. Syyttävä sormi on kiva tökätä ihan mihin tahansa muualle, paitsi itseensä.

Itseensä on kuitenkin syytä mennä. Toki, toisinaan ihmisongelmat ovat itsestä riippumattomia. Kuitenkin valtaosassa tapauksista itse on ainakin osittainen syypää. Joskus kannattaisi pysähtyä arvioimaan, mikä ikävään tilanteeseen todella ja objektiivisesti ajatellen on johtanut.

Jos on aina yksinäinen, johtuuko se siitä, ettei pidä ainoatakaan ihmistä lähestymisen arvoisena? Hylkääkö kaikki yrittäjät? Onko tyly ja ikävä toisia kohtaan? 

Jos muiden ihmisten seura ahdistaa ja tekee olon tukalaksi, johtuuko se siitä, ettei osaa valikoida seuraansa paremmin? Suostuuko ihminen syyttä kynnysmatoksi? Eikö arvosta itseään tarpeeksi?

Kuva: Sarah G

Jos ihmissuhteet tuppaavat kariutumaan alkutekijöihinsä, johtuuko se siitä, ettei ole riittävän kiinnostunut toisesta? Vai liian kiinnostunut? Jyrääkö toisen yli? Vai eikö anna itsestään tarpeeksi? Eikö muista puhua?

Jos ei ole kuullut yhdestäkään ystävästä viikkokausiin, johtuuko se siitä, ettei ole itsekään soitellut? Onko kenties uusi parisuhde saanut unohtamaan ystävät? Onko laiminlyönyt ystäviään muuten?

Kaikilla on ongelma tai pari ihmissuhteissaan. Moniin niistä yritän keksiä ratkaisuja. Mutta ainoa asia, jota en voi kenenkään puolesta ratkaista, on asenne itse.

Minä olen liiallinen ystävärohmu, minkä seurauksena aika ei riitä kaikkeen ja siksi laiminlyön ihmisiä, joista pidän ja välitän. Se on minun heikko kohtani.

Mikä sinun heikko kohtasi on?

Randomin luovuuden mustikkaprojekti

Kuulkaas rakkaat olevaiset! Yours truly oli eilen mustikkametsässä. Ystävälläni Hannalla on kirja, jossa on 52 randomin luovuuden projektia. Niistä projekti #2 käskee tehdä key limestä piirakkaa. Koska olin eilen mustikkametsässä, päätin varioida luovuusprojektia vähäsen. Tässä teille sekä alkuperäinen projekti, että Alaksin randomin luovuuden projektimuunnos! Kaikki kuvat on ottanut Anni Weckman.

Project #2
Find a recipe for key lime pie. If you’ve already got a favorite recipe for key lime pie, even better. Make the pie. Take pictures of the pie.

 Poimi ystävien kanssa reilusti mustikoita. 

Ainakin melkein monta mustikkaa

Kaiva esiin mustikkapiirakan resepti.

Kotsankirja yläasteelta

 Tee piirakka. 

Mikä siivilä?

Raaka taikina on parasta, Anni sai kaapia kulhon.

Rasiasta vaan sen verran kuin tarvitsee.

Ota kuvia piirakasta.

Sydämellinen mustikkapiirakka

Raa'asti keskeltä sydäntä vaan leikataan.

Lahjakasta...

Invite some friends over, and take pictures of them eating the pie. Have a friend take a picture of you eating the pie.

Jaa piirakka kämppiksen kanssa, tai puolison, ystävien tai työkavereiden. Älä rohmua kaikkea itse!

Kämppis järjestysnumerolla neljä

Allekirjoittanut ja kuuuma piirakka

Next, get a box and some key limes. Put the limes in the box, along with a handwritten copy of the key lime pie recipe and the pictures that were taken of your key lime pie party. Mail off the box to a friend.

Mustikoita ei voi lähettää postissa, ovat pahuksen huonoja ennen perille pääsyä. Reseptin voi kuitenkin lähettää ystävälle. Minä jaan reseptin kuvien tavoin teidän kanssanne:

Mustikkapiirakka

100g voita

1dl sokeria
1 kananmuna
2dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

n. 5dl mustikoita
1dl sokeria
1/2dl hillosokeria


Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen, voitele vuoka. Vatkaa 100g voita ja 1dl sokeria vaahdoksi. Lisää yksi kananmuna. Sekoita keskenään 2dl vehnäjauhoja ja 1tl leivinjauhetta ja lisää seokseen. Taputtele vuoan pohjalle ja reunoille

Sekoita noin 5dl mustikoita, 1dl sokeria ja 1/2dl hillosokeria (ei pakollinen) keskenään ja kippaa vuokaan. Paista uunin keskitasolla 20min tai kunnes näyttää hyvältä.

Ystävyyttä on olla yhdessä mustikkametsässä ja syödä yhdessä piirakkaa. Olisiko sinusta luovaan mustikkaprojektiin?

Hanki lisää kavereita!

Ja ehkä myös parempaa luettavaa. :D No ei vaan, on otsikon takana ihan mattopyykin kestävä ajatuskin. Lähtökohtaisesti ihminen tarvitsee yhden hyvän ystävän. Aina yksi hyvä ystävä ei kuitenkaan riitä. Eikä ehkä pari kaveriakaan. 

Ensinnäkin, on asioita joita ei voi yhden ainoan ystävän kanssa tehdä. Sitä yhtä ystävää ei ehkä juuri käsillä oleva tekeminen kiinnosta . Tai juttuun tarvitaan kaksi, kolme tai viisi. Ryhmässä piilee voima, kun lähdetään ulos etsimään parisuhteita tai muita suhteita. Joskus on numeroissa on vaan voimaa.

Toisekseen, yksi ystävä ei vaan ehdi joka paikkaan. Vaikka ystävää kiinnostaisikin, hänellä voi olla muutakin tekemistä ja se on hyväksyttävä. Jos laskee koko elämänsä yhden ystäväkortin varaan, voi jäädä käteen Musta Pekka. On parempi kohdata totuus: ei jää niin todennäköisesti yksin, kun on useampi kaveri, joille soitella.

Kuva: Riza Nugraha

Kolmanneksi, aina ei jaksa katsella samaa naamaa. Pidemmän päälle joka ikisen vapaahetken yhdessä viettäminen alkaa nyppiä. Tulee ryppyjä ystävyyteen, eikä niitä hetkessä silotella. Liika on liikaa jopa ystävyydessä ja siksi on parempi välillä nähdä muitakin tyyppejä. Sitäpaitsi uusista tyypeistä saa lisää keskustelunaiheita ja niitä nyt ei voi koskaan olla liikaa.

Paras lähtökohta etsiä kavereita on se, että on jo kavereita. Kuten olen sanonut, voi yhden kaverin avulla etsiä niitä lisää. Kun on rehellinen ja sanoo, että kaipaisi lisää kavereita, reilu kaveri ei laita pahakseen vaan on jutussa mukana.

On helpompi tutustua uusiin ihmisiin, kun on turvaverkko jo olemassa, jos ei onnistukaan. Ja jos on jo kavereita, ei niin helposti takerru uuteen tuttavuuteen hukkuvan pakonomaisella kuristusotteella. Uuden kanssa voi ottaa rauhallisesti, tutustua hiljaksiin, sopivalla tahdilla. (Toisin kuin uuden kämppiksen kanssa, jollainen minulle muuten TAAS tulee tässä kuukauden päästä. Puhhuijaa…)

Mutta että niin! Hankkikaa lisää kavereita! Ellei niitä jo entuudestaan ole kylliksi, jolloin tilanne on tietysti mainio. Onko sinulla tarpeeksi kavereita? Montako kaveria on tapreeksi? Montako on liikaa?

PS. Sain todella haasteellisen Kysy Aliisalta -postin. Jos olet sosiaalipsykologi, tai muu ihmisen käyttäytymisen asiantuntija ja haluaisit ratkoa ongelmaa kanssani, ota yhteyttä osoitteeseen aliisainwonderland ( a ) gmail.com.

Ystäväpojista poikaystäviä?

Vaviskaa, sillä sieltä se taas tulee. Nimittäin tuo pahamaineinen helluntai, joka yli vuosi sitten meinasi minutkin ajaa kummallisiin temppuihin. Sanontahan kuuluu, että ellei heilaa helluntaina, niin ei koko kesänä. Mene ja tiedä. Mutta näin helluntain korvalla haluan kiinnittää huomionne erääseen huomionarvoiseen huomioon! Siis huomio!

Olen seuraillut Susan Walshin blogia nimeltä Hookign Up Smart ja olen sitä mieltä, että muidenkin kannattaisi. Jo kauan aikaa sitten HUS kirjoitti jutun siitä, kuinka ihmiset harvoin näkevät ystäviään potentiaalisena parisuhteena. No ei kai nyt, kun kyseessä on ystävä, eli joku, johon suhde on ollut platoninen mahdollisesti pienen ikuisuuden.

Kuva: mollypop

Susan käyttää kaveripojista ja -tytöistä termiä ”personality crush” eli persoonaihastus. Termillä viitataan ihmisiin, joiden persoona ja luonne viehättävät kovasti, mutta joita kohtaan sitä ihastuksen kipinää ei vain tunnu. Kuitenkin, kuten HUS kirjoittaa, tunteet kehittyvät ja monesta persoonaihastuksesta saattaisi tulla erinomainen tyttö- tai poikaystävä, kun tilanteelle antaisi mahdollisuuden.

Susan kehottaa ajattelemaan ystävälaatikon ulkopuolelta. Samaa ehdotan minäkin. Helluntain tehdessä tuloaan, mitä, jos pyytäisitkin kaveriasi treffeille? Olisitte toistenne helluntaiheiloja ja kokeilisitte, miltä tällainen asetelma tuntuisi? Eihän sitä koskaan tiedä, vaikka löytyykin kipinöitä, kun kahta kiveä vähän uudesta kulmasta toisiinsa sovittaa.

Majaileeko sinun kaverilaatikossasi persoonaihastuksia?

Mistä löytää kavereita, osa 11

Blogissa on vuoden aikana keretty etsiä kavereita vaikka mistä: harrastuskavereista, penkkiurheilusta, baareista, vaihto-oppilaista ja järjestöistä, erityisesti YADista. Kaveruuden vuoksi on myös tehty ystävyyden tekoja, lainattu koiraa, menty tilanteisiin ja tehty retkiä kyllä-maahan. Muitakin ratkaisuja taatusti on, niistä tänään käsittelyssä yksi, nimittäin valmistujaiset.

Valmistujaiset voivat olla jäykkää pönötystä ja epätoivoista nimien opettelua. Potentiaalisesti ne ovat kuitenkin myös kaveruuden keitaita. Ajatelkaas: Lasi kuoharia alkuun, jotta pahin alkujäykkyys menee ohi. Sitten, suomalaisen kesäsään tuntien, sisätiloihin sullottuna useita kourallisia ihmisiä. Kaikilla on yhteinen syy olla paikalla, nimittäin juhlakalu, mikä on luonteva keskustelun aloitus. Tilanteita tulee tämän tästä, milloin ruokapöydästä herkkuja hakiessa, milloin väärältä käytävältä vessaa etsiessä. Oikein hyvä.

Kuva: Jani Laaksonen

Eli vaikka ei huvittaisi YHTÄÄN lähteä sen kolmannen serkun viidensiin valmistujaisiin, niin kannattaa harkita silti. Ei sitä kuitenkaan koskaan tiedä, että kuinka monta herkumpaa serkkua juhliin onkaan eksynyt. Entä kuinka moni niistä onkaan potentiaalinen uusi kaveri! Sinne sekaan vaan, muistaen, kuinka soluttaudutaan kuppikuntiin ja keksitään tikusta asiaa.

Erityisesti nyt kesän alkaessa erilaisia valmistujaisia on kaikkialla kasapäin. Näin myös minun lähipiirissäni. Suurella ylpeydellä saan kertoa, että pikkusiskoni valmistuu media-assistentiksi teatteri- ja esitystekniikan linjalta. PALJON ONNEA SISKO! Lisäksi huomenna päähän painettavista valkoisista lakeista yksi kuuluu kämppikselleni Annille. PALJON ONNEA ANNI!

Paljon onnea tasapuolisesti kaikille muillekin valmistuville. :)

PS. Jos sinulla on erihyviä ideoita tai kokemuksia, mistä kavereita löytää, pistä postia tulemaan.
PPS. Vielä ehtii osallistua kilpailuun! Osallistua saa useammin kuin vain kerran. ;)