Alaks olee testaa!

Kun painin kaverien priorisoinnin ja aikapulan kanssa, muistutti nerokas lukijani Tuukka  Lahti seuraavaa:

Lopuksi vielä muistutuksena että myös arkisia asioita voi tehdä kavereiden kanssa - koska viimeksi kävit kaupassa kaverin kanssa? Entä kokkasit kotona?

Niin-pä! Ei näkemisen välttämättä tarvitse olla sitä suuresti parjaamaani kahvikupittelua, toisinaan maksan päälle käyvää kaljoittelua saati muuta aikaa vievää paikallaan oloa. Joskus, eikä vain joskus vaan aika usein, on aika hyvä idea mennä ystävän tai tuttavan kanssa kauppaan!

Yhdessä ystävän kanssa voi pakata.

Kun sitten vielä töissä kävi ilmi, että kollegani oli käynyt ystävänsä kanssa kaupassa ja piti sitä varsin valaisevana kokemuksen, tulin entistäkin vakuuttuneemmaksi Tuukan ideasta. Voihan olla avartavaa - suorastaan uraa uurtavaa - katsoa kauppaa, tai arkea ylipäätään välillä jonkun muun kuin itsensä näkökulmasta.

Kauppaan en ole vielä kaverin kanssa ehtinyt, mutta aikaa montaa muuta vaihtoehtoista näkemismuotoa on tullut sekä ystävien että potentiaalisten puolisokandidaattien kanssa koitettua. Siispä tuonkin iltojenne iloksi ja aamujenne auringoksi jokusen kokemuksen sarjastamme Alaks olee testaa.

Ennen kuin kuitenkaan pääsen asiassa sen pidemmälle, haluan kysyä sinulta, rakas kesäinen lukijani, mitä arkista puuhaa eli askaretta sinä teit viimeksi ystävän kanssa? Entä treffikumppanin?

Älä uraudu

Perjantaita ja edessä häämöttävää viikonloppua!

Tänään en uraudu. Rikon taipumukseni perfektionismiin, enkä laita tähän päivitykseen kuvaa. En aio suunnitella tähän rakennetta. En ota paineita siitä, että viikon viimeisen päivityksen pitäisi olla spektaakkeli. Ei sen tarvitse.

Sen sijaan keskityn kulkemaan erilaisia polkuja mummolan mailla, ottamaan kontaktin sukulaisiini, jättämään puhelimen päiväkausiksi kirjahyllyyn ja syventymään maalaiselämän mainiouteen. Lisäksi kokeilen kollegalta omaksuttua toimintamallia. Hän makaa joka ilta piikkimatolla ja miettii kolme asiaa, josta hän on kiitollinen.

Ilman piikkimattoa:

Olen kiitollinen siitä, että sain herätä ilman herätyskelloa.
Olen kiitollinen ihmisistä, jotka jakavat päiväni tänään.
Olen kiitollinen siitä, että eilen illalla sain nauraa itseni kipeäksi tälle:



Meinaatko kulkea viikonloppuna tuttuja uria vai tehdä jotain uutta? Mistä sinä olet kiitollinen?

Älä uraudu: syvenny

Moro nääs! Teemaviikon toiseksi viimeinen osa ei niinkään irrota meitä urista vaan syventää niitä. Mutta syvempi ura on erilainen ura, kuin kepeä naarmu tien pinnassa. Kun menee riittävän syvälle, alkaa löytää asioita, joita ei pinnalta käsin näe.

Ajatus syventymisestä ja sen merkityksestä kimposi itse asiassa musiikista. Minä olen pintapuolinen kuuntelija; kuuntelen hitin sieltä, toisen täältä ja kuorin kaikesta päältä pelkät suosikit. Lukuisilla ystävilläni on kuitenkin perusteellisempi lähestymistapa musiikkiin. Levyt kuunnellaan levyinä alusta loppuun sanat lukien.

Noudatin sitten tätä lähestymistapaa ja yllätyin. Kappaleet, joiden merkitystä olin vähätellyt, saivat ihan uuden elämän osana kokonaisuutta. Keskittymällä, pohtimalla ja rauhoittumalla albumeista löytyi polkuja, joiden seuraaminen olisi ollut pintapuolisella syventymisellä täysin mahdotonta.

Syvennyimme ensimmäisen kämppikseni kanssa
Yves Kleinin tauluun Madridissa.

Näin uskon käyvän myös ihmisten kanssa. Kyllähän moikkaustuttuja ja kavereita täytyy olla, mutta vasta todellisista ystävistä näkee elämän koko kirjon. Vasta sydänystävän kanssa oppii sekä toisesta, itsestään että yhdessä olemisesta.

Monet parhaat asiat vaativat kypsyttelyä, aikaa ja tekeytymistä. Vaikka eläisimme millaisessa pikapikapika-kulttuurissa, puusauna lämpenee edelleen yli puoli tuntia, grilli hiillostuu, jahka kerkiää, taulun tulkinta avautuu vasta maltillisen tuijottelun jälkeen, eikä ihmisestä voi oppia kaikkea yhdessä yössä - ei, vaikka ei edes nukkuisi ollenkaan.

Syvennytään siis tänään johonkin. Olipa kyseessä lehtiartikkeli, albumi, elokuva, taulu, ihminen, ruoka, sauna, luonto tai valkoinen seinä, annetaan asioille niiden vaatima aika.

Mihin sinä syvennyt?

Älä uraudu: laita luuri pois

Keskiviikkopäivää, arvon olevaiset! Minua kritisoitiin juhannuksena siskojeni taholta puhelinkoomaamisesta. Ensin suutuin, sitten menin itseeni. Vaikka olen edelleen sitä mieltä, että koomasin puhelimeni kanssa varsin vähän, on totta sekin, että joskus voisi olla syytä olla koomaamatta ihan yhtään. Ja sekös meille älyluurikansalaisille vaikeaa on!

Onneksi siihen on olemassa varsin helppo ratkaisu: laita se puhelin pois.

Haastan joka ikisen laittamaan puhelimensa taskuun, laukkuun tai muualle pois näkyviltä. Eikä vain hetkeksi, ei tunniksi, ei kahdeksi, vaan kokonaiseksi päiväksi. Tämä haaste koskee myös teitä, joilla on käytössä Foursquare, Instagram tai Facebook. Eikä tämä päästä pälkähästä teitäkään, jotka olette koukuttuneet Candy Crush Sagaan. Tämä koskee kaikkia.

Armoa annan ainoastaan herätyskellon ja puhelintoiminnon kanssa. Ensimmäisen siksi, ettei monella enää ole fyysistä herätyskelloa. Ne, joilla on, eivät saa armoa edes herätyskellon käyttöön. Jokaisella meistä on tekosyitä, mallia "mutta kun siellä on mun kalenteri". Olkoon jos. Päivän tapahtumat voi kirjoittaa paperillekin.

Tällaista ei voinut ottaa mukaan ulos. Siinäkin ajassa oli puolensa.
Kuva: Esparta Palma

Puhelimen irrottaminen kämmenen urista helpottaa myös paitsi reittiurautumisen, myös erityisesti ihmisurautumisen kanssa. Sitä tulee vaihteeksi katsottua ympärilleen, kun ei ole puolikumarassa hohtavan ruudun ylle kyyristyneenä. Saattaa olla, että pöydissä keskustellaan ja väitellään faktoista sen sijaan, että joku kaivaa puhelimen ja googlettaa. Ja mikä parasta, ilman puhelinta olemme yhden päivän verran vähemmän vaaraksi liikenteessä.

Ellemme välillä luovu puhelimista vapaaehtoisesti, saattavat jotkut tahot ruveta järeämpiin toimiin. Kuten tällaisiin:

The Offline Glass from Mauricio Perussi on Vimeo.

Koomaatko sinä? Pystytkö olemaan kokonaisen päivän ilman Instagrammia tai Fouraquarea?

Älä uraudu: ota kontakti

Päivää. Tänään tarjolla toinen osa uljaassa sarjassamme, jonka tarkoitus on estää urautumista ja tehdä sinustakin mies - tai nainen - jolle aina tapahtuu kaikkea. Tänään otamme kontaktin.

Näin se käy:
Valitse ihminen. Astele kohti. Sano jotain. Poistu.

Näinkin se voi käydä:
Valitse ihminen. Nosta pääsi. Katso silmiin. Hymyile.

Kontaktin voi ottaa myös pitämällä toveria kädestä. 

Emme uraudu pelkästää reittien ja rutiinien kanssa. Kohtaamme päivittäin samoja ihmisiä samalla tavalla. Bussikuski, lounasravintolan myyjätär, kantabaarin mikko, R-kioskissa Kenoa pelaava pappa, samassa lähikaupassa käyvä poika, jolla on sininen polkupyörä. Kuka on sanonut, että heidän ohitseen täytyy kävellä, kuin heitä ei olisikaan olemassakaan?

Pelkkä hyvän päivänjatkon toivotus rikkoo rutiinin. Bussikuskille voi kommentoida nopeasti säätä. Lounasravintolan myyjälle voi kertoa, kuinka hyvältä ruoka sinä päivänä tuoksuu. Baarimikon päivän kulkua voi tiedustella hymyillen. Papalta voi kysyä, että minkä tason Kenoa hän pelaa. Ja sille lähikaupan pojalle voi antaa etua kassajonossa.

Pienet ihmiskontaktit saattavat pelastaa jonkun päivän. Ja varsin todennäköisesti omasi. Koita vaikka.

Minä rupattelen usein asiakaspalvelijoille, mutta voisin rikkoa rutiinin ja puhua tänään vaikka naapurille hississä. Keneen sinä otit kontaktin viimeksi? Keneen haluaisit ottaa kontaktin, muttet rohkene?

Älä uraudu: valitse eri reitti

Hyvää huomenta, alkavaa viikkoa ja heinäkuuta, olevaiset! Tämä viikko on teemaviikko, joka on suunniteltu meille kaikille arjessa urautuneille, jotka ovat kuin se mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Jos tekee aina kaiken samalla tavalla päivästä, viikosta ja vuodesta toiseen, ei voi olettaa mitään uutta koskaan tapahtuvankaan.

Tässä sarjassa on viisi osaa ja ne kaikki tähtäävät siihen, että pääsemällä eroon vanhoista urista, voi löytää uusia sellaisia. Juttusarja sai osittain inspiraationsa vanhasta postauksesta, jossa kavereita löydettiin kyllä-maasta ja valokuvasta, joka muistutti omasta retkestäni kyllä-maahan. Voin kertoa sen tarinan joskus toiste...

Krhm. Mutta asiaan.

Lyhyessä ytimekkyydessään koko asiani on otsikossa. Valitse eri reitti. Kehotan siis kaikkia valitsemaan tietoisesti jonkun muun, kuin sen tavallisen reitin siihen paikkaan, johon usein kuljette. Ne teistä, jotka ovat heinäkuussakin töissä, voisivat valita eri reitin sinne. Muita mahdollisia reittejä ovat tiet kirjastoon, lähikauppaan, kampaajalle, bussipysäkille tai vaikka koiranulkoilutusreitti.

Monenlaisia reittejä Dublinissa.

Mitä sitten oletan, että tapahtuu, jos valitsee eri reitin? Rehellisesti? Ei välttämättä mitään.

On kuitenkin olemassa mahdollisuus, että valitsemalla uuden reitin, näkee jotain kiinnostavaa. Voi löytää uuden kaupan, kahvilan tai puistonpenkin. Sieltä voi taas löytää uuden ihmisen. Ja ellei mitään muuta, uudet reitit stimuloivat rutinoituneita aivojamme ajattelemaan edes hitusen uusia ajatuksia, eikä se voi olla pahasta, eihän?

Minä menen tänään töistä kotiin eri bussilla kuin yleensä ja kävelen korttelin toista puolta. Minkä reitin sinä valitset? Koska olet viimeksi mennyt eri reittiä kotiin?

25 astetta parempaa tutustumiskysymystä

Kahvikupilla tai ei, tutustuminen on joskus ongelmallista. Jos molemmat ovat hivenen ujoja ja hiljaisia, voi tikusta asian tekeminen olla hankalaa. Tässä takataskuun 25 astetta parempaa tutustumiskysymystä, ettei aina tarvitsisi aloittaa sillä hankalahkolla "mitä sinä teet työksesi" -kysymyksellä. Osa on omiani, osa hävyttömästi varastettu, olkaa hyvä:

1. Missä synnyit?
2. Mikä on ensimmäinen muistosi?
3. Mikä oli lempilelusi pienenä?
4. Mitä mummosi opetti sinulle?
5. Mitä sanontaa käytät useasti?

6. Mikä vika sinussa on?
7. Mitä pidät suurimpana heikkoutenasi?
8. Mistä tuo arpi on peräisin?
9. Mitä pelkäät?
10. Mitä pahetta et tunnusta vanhemmillesi?

Mummoni opetti minulle,
että koira on viisaampi kuin tyhmä ihminen.
Kuvassa edustaa Nelli eli Ninnannunna.

11. Mistä haaveilet?
12. Mitä tekisit suurella rahasummalla?
13. Näitkö unia viime yönä?
14. Mihin uskot?
15. Mikä on huikein kokemuksesi?

16. Kenestä et voisi koskaan luopua?
17. Kenelle soitat ensiksi kertoaksesi uutisen?
18. Tunnetko naapurisi?
19. Tuomitsetko ihmisiä tekojen perusteella?
20. Millaisia ennakkoluuloja sinulla on?

21. Mitä sun mielestä mielenkiintoista maailmassa on viimeaikoina tapahtunut?
22. Minkä asian vuoksi osallistuisit mielenosoitukseen?
23. Mikä saa sinut itkemään?
24. Mistä innostut?
25. Mikä saa sydämesi sykähtelemään?


Muista myös jäänsärkemislauseet, ideat tutustumispaikoiksi ja vinkit, mitä kaikkea uuden ystävän kanssa voi tehdä. Kevät (kuten kesä, syksy ja talvikin) on orastavien ihmissuhteiden aikaa. Siis ulos aurinkoon ja esimerkiksi valmistujaisiin tai puistoon ihmisiin tutustumaan.

Ja nyt: I dare you! Vastaa vähintään viiteen yllä olevista tai esitä uusi ja minä vastaan siihen.

Alhomöhnän karkottajaa, 0€/kk

Mitä jokaisella meistä pitäisi olla aina mukana lompakossaan? Oikea vastaus ei ole kondomi.

Oikea vastaus on paperi, jonka molemmilla puolilla on tekstiä. Toiselle puolelle jokaisen tulisi kirjoittaa kymmenen kohdan lista, jossa on lueteltu sellaisia piirteitä ja ominaisuuksia, joista tykkää itsessään. Olivatpa ne asiat sitten fyysisiä tai  henkisiä, jokaisen pitäisi löytää vähintään kymmenen mahtavaa asiaa itsestään.

Toiselle puolelle paperia pitäisi kirjoittaa ylös jokainen positiivinen palaute tai kohteliaisuus, jonka on eläessään saanut. Ihan rohkeasti siis kaikkien entisten rakkauksien ja menneiden puoliskojen tunnustukset ylös, sillä mitä useammalta ihmiseltä noita sanomisia on, sitä parempi! Ne pitää kirjoittaa ylös, koska muuten ne ajan saatossa unohtuu. Ainakin valtaosa niistä unohtuu.

Tämä ei oikeastaan ole kehotus. Jos minulla olisi valtuudet, haluaisin käskeä sinua tekemään tuon listan! Oikeasti nyt heti, eikä kohtajoskusmyöhemmin eli ei ikinä. Miksikö?

Kuva: Kevin Rawlings

Siksi, että jokaiselle meistä iskee välillä itsetuntoalho. Se on sellainen tila, jossa tuntuu, että mikään ei onnistu, tukka ei tottele, eikä kukaan tykkää musta ikinä. Erot, huonot treffit, potkut ja muut pettymykset ovat omiaan synnyttämään näitä tunnetiloja. Samoin menkat, kaamosmasennus, kiire ja stressi.

Itsetuntoalhossa ei yksinkertaisesti löydä peilikuvasta yhtään mitään kaunista katsottavaa. Tällaiset hetket voivat tulla kohdalle yllättäen ja aivan varkain. Noina hetkinä olisi elintärkeää muistaa kaikki ne ihanat asiat, mitä joku on joskus sanonut.

Siksi jokaisella pitäisi olla lompakossaan tuo paperi, johon on kirjattuna omat vahvuudet ja ne puolet, joita muut itsessä arvostavat. Sitä saa kärrättyä päästään ulos uskomattoman määrän alhomöhnää ihan vaan lukemalla niitä toisten sanomia vilpittömän kauniita sanoja.

Minun alhomöhnäni karkottaa tunnustus, jonka eräs jo kauan sitten elämästäni kadonnut poika minulle yön pimeinä tunteina lausui: "En mä edes muista, miltä se ranskanopettaja näytti. Mutta mä muistan, miltä sä näytit." Lause kulkee visusti lompakossa niitä hetkiä varten, kun alakulotila iskee.

Mikä helpottaa sinun alakulotilaasi?

Harrasta liikuntaa!

Parin vedettyä aamukahvit aivan väärään kurkkuun ja jupistua, että miten tämä nyt liittyy mitenkään mihinkään, tajuan, että lienee parempi selittää vähäsen. Selittää siis, miten liikunta vaikuttaa ystävyyteen, tutustumiseen ja ylipäätään kaikkeen kanssakäymiseen.

Kun olen harrastanut kaksi tuntia liikuntaa, saunonut puoli ja syönyt hyvin, istun tietokoneeni ääressä äärettömän rentona ja euforisena. Sitä se liikunta teettää, nimittäin mielihyvää, vaikkei sitä hikoillessa heti uskoisi.

Liikuttuani tämän vuoden aikana enemmän kuin koko edellisen elämäni aikana yhteensä, huomaan jaksavani paremmin, nukkuvani syvemmin ja kärsiväni vähemmän päänsärystä. Sitäkin se liikunta teettää, nimittäin ylläpitää terveyttä ja jaksamista.

Pidemmän päälle olen jaksanut juosta vähän pidemmälle, lyönyt palloa hivenen tarkemmin ja onnistunut voittamaan itseni kerran tai parikin. Olen oppinut luottamaan itseeni ja kehooni. Sitä se liikunta varsinkin teettää, nimittäin onnistumisen kokemuksia ja elämyksiä.

Ja kavereitakin liikunnan parista löytää!

Squashin opettelua Englannissa.

No, ajattelepa omalle kohdalle. Etkö sinäkin ole mieluummin ihmisen seurassa, joka on hyväntuulinen? Eikö ole mukavampi viettää aikaa ihmisen kanssa, joka on terve ja joka jaksaa tehdä asioita? Etkö kaipaa päiviisi ihmistä, joka luottaa itseensä ja kykyihinsä? Näihin kaikkiin asioihin liikunta vaikuttaa sekä välittömästi että pidemmällä aikavälillä.

Liikunta on sitä paitsi ihmiskeholle välttämätöntä. Vaikutusta ei ehkä näe huomenna, mutta pidemmän päälle kyllä. Minä ainakin rakastan ystäviäni niin, että haluan pitää heidät luonani mummoikään asti. Lisäksi mitä nuorempana liikkumisen aloittaa, sitä helpompi sitä liikuntakykyä on myöhemminkin ylläpitää!

Kaikki liikunta ei suinkaan ole kaikkia varten, mutta jokaiselle on jotakin aivan varmasti. Olipa se sitten kävelyä ulkoilmassa, squash-pallon perässä koikkelehtimista, raudan kurittamista salilla tai vaikkapa salsaa, joku liikuntamuoto on sopiva, kun sille antaa mahdollisuuden.

Siis miten liikunta vaikuttaa ystävyyteen, tutustumiseen ja ylipäätään kaikkeen kanssakäymiseen? Siten, että liikunta vaikuttaa sinuun ja kaikki, mikä vaikuttaa sinuun, vaikuttaa myös ihmissuhteisiisi. Siksi toivon syvästi ja kovasti, että vaikka syys saa ja pimeys myös, jokainen muistaisi silti liikkua vähän joka viikko.

Mitä liikuntaa sinä harrasta(isi)t? Uskotko liikunnan vaikuttavan ihmissuhteisiin? 

Minä-aika on laatuaikaa

Hyvän ihmissuhteen salaisuus on itsekäs minä-aika. Uskokaa pois. Minä-ajalla on nimittäin monenlaisia myönteisiä vaikutuksia.

Minä-aika parantaa keskustelujen laatua. Kun ihminen antaa tarpeeksi aikaa itselleen, hän tutustuu itseensä paremmin. Hän tulee tutuksi omien mielipiteidensä ja näkökulmiensa kanssa. "Emmätiiä" ja "ihansama" -vastaukset vähenevät, kun ihminen oppii tietämään, mitä mieltä hän asioista on.

Minä-aika vähentää hermojen kiristystä. Jokainen meistä tarvitsee välillä aikaa, jolloin kukaan ei tivaa menemisiä tai tulemisia, ei roiku niskassa, ei pyydä, ei vaadi, ei odota. Kun saa olla itsensä kanssa rauhassa, alkaa hetken päästä jo kaivata sitä, että joku kyselee perään. Kun stressi vähenee, toisten ihmisten seura kuulostaa paljon paremmalta.

Minä-aika kasvattaa ikävää. Ikävöinti on tarpeellista, sillä se saa ottamaan yhteyttä. Ellei ehdi ikävöidä, ei tule soitettua, eikä piipahdettua kylään. 

Minä-aika tekee onnelliseksi. Kun saa hyvällä omatunnolla tehdä juuri niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä ja rakkaita, ihminen tulee paremmalle tuulelle. Tämän hyvän tuulen nojalla on helpompi pitää yllä parempia ihmissuhteita. 

Minä-aika opettaa toisten ihmisten merkityksen. Kun itsekseen pööpöilee, huomaa paremmin ne asiat, joissa toiset ihmiset ovat korvaamattoman arvokkaita. Itse ei osaa kaikkea, eikä pysty kaikkeen yksin, mutta kuinka sen huomaisi, ellei koskaan joutuisi itsekseen yrittämään? 

Minä-aika on laatuaikaa.

Minä vietin minä-aikaa eilen ja ilmoitin, etten halua nähdä muita kuin Keplerin Hypnotisoijan hahmoja. Illalla teki kuitenkin mieli jo lähteä kaverin kanssa salille. Mitä sinä teit minä-ajallasi viimeksi? Olisitko minä-ajan tarpeessa?

Satunnaisia sydämellisyyksiä

Minulla on inspiroiva työkaveri. Kun puhisin ja tuskailin töissä ideoiden puutetta, hän esitteli minulle ihastuttavan ajatuksen. Sen nimi on Random Acts of Kindness (RAK) eli satunnaiset sydämelliset teot.

RAKin idea on toteuttaa spontaaneja tekoja, joilla tuotetaan hyvää mieltä sattumanvaraiselle joukolle ihmisiä. Ei siis aina omille parhaille ystäville, vaan kenelle tahansa, joka sattuu paikalle. Tällä tavoin unohdetaan hetkeksi minä, minä, minä -mania ja keskitytään siihen, mikä on tärkeää: toisiin ihmisiin.

Työkaverilleni RAK tuli mieleen siitä, kun hän kerran töihin tullessaan kohtasi työpaikan pihamaalla satunnaisen pojan, jolla oli luuta kädessään. Poika pysäytti työkaverini ja kysyi: "Onko sulla kova kiire? Saisiko sua kenties hiukan tanssittaa?" Työkaverini suostuessa poika pyöritti häntä kerran, pari ympäri, kiitti kohteliaasti ja jatkoi matkaansa. Tapaus riemastutti.

Kuva: Missy

Suomi ei ole otollinen RAK-maa. Kun joku pysäyttää ihmisen kadulla, tulee väistämättä ensin epäluuloiseksi. Onko tuo Feissari, kerjäläinen vai jonkin sortin kaupustelija. Jos pysäyttäjä ei ole mitään näistä, vaan haluaa vain antaa toiselle itse tehdyn muffinssin, käy mielessä vähintään, onko muffinssi myrkytetty tai muutoin pilalla. Mutta entäpä jos se toinen tahtookin vain vilpittömästi ilahduttaa?

Haluaisin tänne lisää satunnaisia sydämellisyyden tekoja. Siksi lupaan, että toteutan parhaan (ja toteuttamiskelpoisimman) idean, jonka joku teistä arvon lukijoista kommenttikenttääni kirjoittaa. Dokumentoin luonnollisesti tapahtuman.

Eli miten on, millaisen satunnaisen sydämellisyyden teon haluatte minun tekevän?

Inspiraatiota voi hakea osoitteesta Random Acts of Kindness tai Wikipedian RAK-sivulta.

Mistä löytää kavereita, osa 15

Päivää vaan! Eilen oli kaunista ja aurinkoista, joten söin brunssia ensimmäisen kämppikseni kanssa puistossa. Olimme ehtineet ruokailun loppuvaiheeseen, kun kaksi nuorta miestä keskeyttivät meidän rupattelumme. "Hei, me haluttais pelata Ristiseiskaa, mutta meitä on liian vähän. Pelaisitteko te meidän kanssa?", kysyi toinen nuorista miehistä.

Ellei meillä olisi ollut juttu pahasti kesken, olisimme suostuneet mieluusti. Onneksi vähän matkan päässä istunut kaksikko keskeytti oman Yatzy-pelinsä ja ryhtyi poikien kanssa Ristiseiskalle. Silloin se valkeni minulle: kavereita löytää puistosta!

Kun on rohkea rokansyöjä, voi toteuttaa tämän yksinkin. Yksin on aika vaikea pelata seurapelejä, joten tuntuu loogiselta kysyä seuraa. Jos on kuitenkin pelokkaampi pannukakun popsija, kaksin voi olla helpompi lähestyä vieraita puistoilijoita. Kaksin on köyhänlaista pelata esimerkiksi Ristiseiskaa, joten on ihan hyvä idea kysyä naapuriviltin väkeä mukaan peliin.

Puistossa on rentoa ja mukavaa. Ihmiset hengailevat jo valmiiksi hyvällä tuulella. Siksi korttipeliin (tai Yatzyyn tai Mölkkyyn tai miksei vaikka Kimbleen) seuran löytäminen ei ole mitenkään mahdoton tehtävä. On helpompi myös sanoa kyllä, kun tietää, että tehdään jotain mukavaa, eikä ole vaivaantunutta hiljaista tuijottelua. Siis miten nerokasta!

Kannattaa siis ottaa pelikortit, lautapeli tai Mölkky kainaloon ja painella puistoon yksin, kaksin tai hyvin pienellä porukalla. Eikä muuta kuin kaverustumaan. :)

Minä pelaisin mieluiten Tuppea. Mitä peliä sinä pelaisit mieluiten puistossa?

Älä vie kahville, vie eläintarhaan

Olen ollut kiireinen. Sellaista sattuu elämässä. Paahdoin ihan kauheaa tahtia menemään pari, kolme viikkoa kunnes joku pysäytti minut niille sijoilleni ja kysyi, että mitä minulle kuuluu. Ja sitten tajusin. Minullahan on torstaina treffit!

No, nuolaista ei kuulemma pidä ennen kuin tipahtaa (jälleen yksi niitä sanontoja, joita en vaan ymmärrä...), joten eipä vannota vielä. Ellei kuitenkaan ihmeitä tapahdu, minut viedään torstaina katsomaan kotieläimiä. Se on paras ehdotus treffipaikaksi pitkään aikaan.

Mietitäänpä hetki: eläintarhallinen kaikenlaisia söpöjä ja vekkuleita eläimiä. Voiko tulla vaivaantunutta hiljaisuutta? Ei. Voiko olla tylsää? Ei. Liittyykö tähän kahvikupin tuijottamista pöydän ääressä? Ei. Täydellistä.

Kuva: Roger Davies

Tässä suunnitelmassa kaikista nerokkainta on sen oveluus. Millainen määrä hellyyttä kasaantuu tyttöön, joka tuijottaa tunnin tai kaksi eläinvauvoja, joita ei kuitenkaan pääse rapsuttamaan? Valtava!

Pojan strategiaa ei voi kuin ihailla, olipa se tahallinen tai tahaton. Odotan näitä treffejä oikeastaan innolla. Nyt sitten toivotaan kollektiivisesti, ettei torstaina sataisi vettä, jooko?

Menkää tekin eläintarhaan. Jos ei treffeille, niin ystävien kanssa muuten vaan. Eläimet on kivoja ja yhdessä tekeminen vahvistaa ja lujittaa ystävyyttä.


Mikä olisi parempi treffipaikka kuin eläintarha?

Kahvikuppitreffit pelkkää piinaa

Edellisen kerran vuoden vaihtuessa toivoin, että pääsisin vuoden aikana neljänsille treffeille. Ja pääsinkin. Nyt vuoden vaihtuessa toivoin, että ihastuisin korviani myöten. Äkkiseltään vaikuttaisi siltä, että olen taantunut toiveissani askeleen taaksepäin. Mutten ole.

En tiedä mitä ihmiset toisaalla väittävät, mutta treffeillä käyminen on kaameaa piinaa. Useimmiten tilanne on jäätävän vaivaantunut. Sanottavaa ei keksi ja supliikeinkin ihminen pelkistyy kahvikuppiaan hämmentäväksi tolvanaksi. Ei meitä ole luotu sellaiseen!

Kuva: Steve Johnson

On suorastaan mahdotonta antaa itsestä parastaan, kun tilanne on niin pysähtynyt ja virikkeetön. Sille on siis syynsä, miksi olen kehottanut teitä pyytämään ulos pyytämättä kahville. Melkein mikä tahansa muu ajanviete on parempi kuin vaitonainen kahvikupin tuijottelu.

Neljänsillä treffeillä hämmensin kahvikuppia ja mietin seuraavan päivän kauppalistaa. Samalla yritin keksiä, missä valtakunnassa treffeillä käyminen voisi olla jotenkin mukavaa ja jännittävää. Viereisessä pöydässä tyttö ja poika istuivat hiljaa kahvikupit kädessään. Ero oli se, että he tuijottivat lumoutuneena toisiaan.

Siinä se siis on! Treffeillä käyminen on jännittävää ja ei niin piinallista, jos on korviaan myöten ihastunut siihen, kenen kanssa on treffeillä. Siksi toivon, että tänä vuonna ihastuisin kerta kaikkiaan lamaannuttavan tyrmäävästi ja välttäisin siten kahvikuppitreffien puuduttavan piinan.


Mitä sinä toivot uudelta vuodelta? Onko treffeillä käyminen kaameaa piinaa? Enkö minä vaan osaa?

Mistä löytää kavereita, osa 13

Kannattaa lukea lehtiä, niistä oppii kaikkea mielenkiintoista. Lauantaina opin Aamulehdestä, että on olemassa sivusto nimelta Ole ystävä. Ole ystävä on Suomen Punaisen Ristin ystäväpalvelu, jolla etsitään vapaaehtoisia ystäviä esimerkiksi syrjäytyneille, maahanmuuttajille tai vanhuksille.

Punaiseen Ristiin voi ottaa yhteyttä, jos on todella yksinäinen ja kaipaa ystävää. Yksinäisyydestä kärsii moni ja olisi hyvä, että ihmiset uskaltaisivat ja kehtaisivat hakea apua. Vaatii kuitenkin kanttia myöntää yksinäisyytensä ja hakea siihen helpotusta.

Kuva: Suomen Punainen Risti

Toisaalta taas ystävätoiminnasta voi saada uusia kavereita ryhtymällä itse vapaaehtoiseksi ystäväksi. Jos haluaa tutustua uusiin ihmisiin, auttaa jotakuta yksinäistä ja tuoda iloa tähän maailmaan, on erinomaisen hyvä idea ryhtyä ystäväksi. Kuten Aamulehdessä sanottiin: ystävyys on hyvä harrastus.

Monet sanovat, että olisi kiva tehdä jotain hyväntekeväisyyttä. Ei sen tarvitse olla niin kovin vaikeaa. Jo se, että olisi ystävä esimerkiksi yksinäiselle vanhukselle tunnin tai pari viikossa, olisi jo aivan valtava apu yksinäisyyden vähentämisessä. Vanhuksilta oppii itse tervettä perspektiiviä ja viisautta.

Jos et tiedä, mistä löytäisit ystäviä, anna Punaisen Ristin auttaa!

Voisitko sinä kuvitella ryhtyväsi vapaaehtoiseksi ystäväksi?

7 asiaa, joita tehdä uuden ystävän kanssa

Otsikko kertoo enemmän kuin tuhat muuta sanaa. Kaveri on siis löytynyt ja juttelussa on päästy alkuun, mutta mitä sitten tehtäisiin? Kahvilla istuminen alkaa pidemmän päälle puuduttaa, mutta leffassa ei pääse kunnolla tutustumaan. Tässä ensihätään seitsemän pientä suurta ideaa:

1) Pyydä avuksi 

Talkoot, muutto, rakennusprojekti, kaikki hyviä syitä pyytää toinen avuksi. Ehkä uutta ystävää ei kannata heti kuormittaa isoilla ja vaivalloisilla jutuilla, mutta jos toinen on innokas muuttomies, hän saattaa osallistua ihan mielellään. Porjektiluontoisessa hommassa ei tarvitse kokoajan keskittyä uuteen ystävään, mutta samalla pääsee juttelemaan paljon. Lisäksi toiselle tulee hyvä mieli auttamisesta.

2) Osallistu tapahtumaan

”Hei, mua kiinnostais mennä, mutten viitsisi yksin lähteä.” Se on paitsi oiva tekosyy, myös hyvä tapa viettää aikaa. Aina on jotkut pitsiviikot, runoyö, kekripukin polttajaiset tai muut hulabaloot jossain. Lehdet ja kaupunkien ja kuntien sivut kertovat, mitä on tulossa seuraavaksi.

3) Lounastreffaile

Seuratta lounastaminen on tylsää ja rupatteluhetki uuden ystävän kanssa keskellä päivää piristää. Tämä käy helpoimmin, jos uusi ystävä on kollega (työ- tai opiskelu), muttei mahdoton muillekaan. Erityisesti tunnin mittainen lounastauko mahdollistaa treffit ravintolassa, joka on jotakuinkin puolessavälin.

4) Kuljeskele

Ei aina tarvitse olla määränpäätä. Kerro vaikka, että tykkäät valokuvata ja pyydä toinen seuraksi. Päämäärätön laahustelu suuntaan ja toiseen, olipa mukana kamera tai ei, on erinomaisen rentouttavaa. Vaihtuva ympäristö tarjoaa myös lukuisia keskustelunaiheita.

Uusia ystävyksiä kuljeskelemassa Dublinissa

5) Osallistu lyhyelle kurssille

Tämä idea noudattaa samaa muotoa kohdan kaksi kanssa. Vilkaise työväenopiston kursseja tai muuta kurssitarjontaa ja ehdota jotain lyhyehköä kurssia. Esimerkiksi kokkauskurssi on yleishyödyllinen ja antaa mukavat puitteet tutustua toiseen tiiviimmin. Yhdessä tekeminen luo muistoja, jotka yhdistävät pitkän aikaa.

6) Tutustuta muihin tuttaviin

Jos et ole kovin mustasukkaista sorttia, pyydä uusi ystävä mukaan vanhojen keskuuteen. Jos teillä on esimerkiksi peli-ilta, voi uusi kätevästi täydentää parittoman määrän pelaajia ja tuoda samalla kivaa lisäväriä tuttuun porukkaan. Suuremmassa joukossa ei ole niin suuri paine sillä, että pitäisi kokoajan täyttää hiljainen hetki tai olla muuten vain suuna päänä.

7) Ota kantaa – aja junalla!

Sain pienenä pinssin, jossa luki noin. Mikset siis lähtisi junaretkelle uuden ystäväsi kanssa? Eipä tarvitse muuta, kuin ottaa päämääräksi seuraava asema, niin ei edes maksa tolkuttomasti. Kehä kolmosen suunnalla ratkaisu lienee lähijunan pääteasema, lähin asema kun on liian lähellä. Siinä voi sitten istua ja rupatella ja käydä vähän katsomassa, miltä näyttää Sukeva.

Näin minä tekisin. Miten sinä tekisit?

Haluutko kattoo, kun mä pelaan?

Kuten ystäväni asian ilmaisisi: mitäpä lottoot? Kun vietetään aikaa yhdessä, on melko harvinaista, että yhdestä olisi mukava katsoa vierestä, kun toinen puuhaa omiaan. Haluaisitko itse katsoa vierestä, kun minä mapitan papereita?

Pelaaminen on kivaa. Yhdessä pelaaminen on kivaa. Toisen pelaamisen katsominen ei ole kivaa. Erityisesti se ei ole kivaa, jos ei itse pelaa kyseistä peliä, eikä ole siitä millään tavalla kiinnostunut. 

Kuva: Vancouver Film School

Pelin vierestä seuraaminen voi olla kivaa, jos pelaava esimerkiksi opettaa peliä pelaamattomalle. Kivaa se voi olla myös, jos pelaamaton saa auttaa tai neuvoa. Harvemmin kuitenkaan saa. Yleensä vieressä olevan oletetaan istuvan hiljaa ja katsovan.

Miksi siis kukaan kysyisi seuraksi tulleelta ystävältä, tahtooko tämä katsoa vierestä, kun toinen pelaa? Eikö pitäisi ennemmin kysyä, haluatko pelata kanssani?

Tutustu naapureihisi!

On viimeinen ilta, kun kirjoittan vanhassa kodissani. Istun lattialla, koska huonekalut on jo jaettu koteihin, joissa niille on tilaa. Tavarat on pinottu laatikoihin lähtövalmiiksi. Huomenna eli siis tänään muutan.

Kiinnyn herkästi asioihin, paikkoihin ja ihmisiin. Vaikka olen kiintynyt tähän taloon talona, naapureita minun tulee kuitenkin suurin ikävä. Viiden vuoden aikana sitä on ehtinyt nähdä kaikenlaista ja tavata tyyppi jos toinenkin.

 

Kun tutustuu naapureihinsa, saa usein enemmän, kuin osaa pyytääkään. Yläkerran humanistiteekkarin kanssa meillä oli hyvin toimiva vaihdantatalous, jossa minä sain apua sähköpulmiin ja vastapuoli sai nivaskan luentomuistiinpanoja. Alakerran laturinlainaus johti vähintäänkin mystisiin uudenvuodenjuhliin. Naapurin parvekkeelta poimittiin eräs paperilla täydellinen...

Katuliitusessio

Minun tyhjät pulloni on viety kaapista kotioluen pullotukseen ja minä taasen olen saanut omenoita. Suustani olen jäänyt kiinni rappukäytävään niin monta kertaa, ettei helmitaulukaan riitä. Kun jäin jumiin hissin oven taa, yksi naapuri rauhoitteli minua varmuuden vuoksi jutuillaan huoltomiehen tuloon asti. Toinen naapuri on ottanut minut yöpaidassani kotiinsa odottelemaan, kun onnistuin taas kerran postinhakureissulla lukitsemaan itseni ulos.

Parvekkeella laulettu suvivirsi herätti hilpeyttä pyöränkorjaajissa, parvekebingo enimmäkseen vain pelaajissa. Talon bileissä istuttiin monesti pidempään kuin pikkutunneille. Asukastoimikunnan kanssa järjestettiin bileet ja kannettiin puut. Kokouksissa juoruttiin sunnuntai-iltaisin reippaasti yli olennaisen asiamäärän, koska toimikuntalaiset olivat yksinkertaisesti niin fantastisia tyyppejä. Isännöitsijästäkin ehti tulla hyvä kaveri.

Paljon tylsempää olisi ollut, jos olisi pitänyt yksin kotona pönöttää.

Tänään haluankin kehottaa teitä kaikkia tutustumaan naapureihinne. Erityisesti, jos asutte TOASilla tai HOASilla tai KOASilla tai vastaavassa opiskelija-asumisratkaisussa. Mutta muutenkin! Ei sitä äkkiä uskoisi, millaisia kultakimpaleita seinän takaa löytyy.

Kiitos Rohdinkuja. <3

Onko sinulla ikävä naapureitasi? Tunnetko yhtäkään?

Randomin luovuuden mustikkaprojekti

Kuulkaas rakkaat olevaiset! Yours truly oli eilen mustikkametsässä. Ystävälläni Hannalla on kirja, jossa on 52 randomin luovuuden projektia. Niistä projekti #2 käskee tehdä key limestä piirakkaa. Koska olin eilen mustikkametsässä, päätin varioida luovuusprojektia vähäsen. Tässä teille sekä alkuperäinen projekti, että Alaksin randomin luovuuden projektimuunnos! Kaikki kuvat on ottanut Anni Weckman.

Project #2
Find a recipe for key lime pie. If you’ve already got a favorite recipe for key lime pie, even better. Make the pie. Take pictures of the pie.

 Poimi ystävien kanssa reilusti mustikoita. 

Ainakin melkein monta mustikkaa

Kaiva esiin mustikkapiirakan resepti.

Kotsankirja yläasteelta

 Tee piirakka. 

Mikä siivilä?

Raaka taikina on parasta, Anni sai kaapia kulhon.

Rasiasta vaan sen verran kuin tarvitsee.

Ota kuvia piirakasta.

Sydämellinen mustikkapiirakka

Raa'asti keskeltä sydäntä vaan leikataan.

Lahjakasta...

Invite some friends over, and take pictures of them eating the pie. Have a friend take a picture of you eating the pie.

Jaa piirakka kämppiksen kanssa, tai puolison, ystävien tai työkavereiden. Älä rohmua kaikkea itse!

Kämppis järjestysnumerolla neljä

Allekirjoittanut ja kuuuma piirakka

Next, get a box and some key limes. Put the limes in the box, along with a handwritten copy of the key lime pie recipe and the pictures that were taken of your key lime pie party. Mail off the box to a friend.

Mustikoita ei voi lähettää postissa, ovat pahuksen huonoja ennen perille pääsyä. Reseptin voi kuitenkin lähettää ystävälle. Minä jaan reseptin kuvien tavoin teidän kanssanne:

Mustikkapiirakka

100g voita

1dl sokeria
1 kananmuna
2dl vehnäjauhoja

1tl leivinjauhetta

n. 5dl mustikoita
1dl sokeria
1/2dl hillosokeria


Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen, voitele vuoka. Vatkaa 100g voita ja 1dl sokeria vaahdoksi. Lisää yksi kananmuna. Sekoita keskenään 2dl vehnäjauhoja ja 1tl leivinjauhetta ja lisää seokseen. Taputtele vuoan pohjalle ja reunoille

Sekoita noin 5dl mustikoita, 1dl sokeria ja 1/2dl hillosokeria (ei pakollinen) keskenään ja kippaa vuokaan. Paista uunin keskitasolla 20min tai kunnes näyttää hyvältä.

Ystävyyttä on olla yhdessä mustikkametsässä ja syödä yhdessä piirakkaa. Olisiko sinusta luovaan mustikkaprojektiin?

Kymmenviikkoinen kesä

Oletko koskaan tullut ajatelleeksi, että koululaisen kesä on kymmenen viikkoa pitkä? Kymmenen! Vaikka esimerkiksi me opiskelijarentut saamme jatkaa kesälomaamme elokuun loppuun asti, kyllä ilmassa alkaa olla jo selvää kesän lopun tuntua, kun koulureppuja aletaan mainostaa lehdissä. Ei sitä turhaan sanota, että Suomen kesä on lyhyt, vaikkakin vähäluminen.

No tämän ei nyt ole tarkoitus millään tavalla masentaa ketään. Tämän tiedon on määrä toimia samanlaisena herätteenä kuin se oli minulle ja asiasta kertoneelle työkaverillenikin. Kesä on NYT! Just juurikin nyt eikä melkein kohta huomenna.

Olen sivukorvalla kuullut monien käyttävän seuraavanlaista lausetta: ”hei pitäs joskus tässä kesän aikana nähdä ja tehdä sitä tai tätä”. Ehdotankin seuraavaa. Älkää tuudittautuko petolliseen ”vielä on kesää jäljellä” –rallatteluun, vaan ottakaa silmä käteen. Kesä on nyt, joten sitä jotain kesän aikana tehtävää juttua olisi parempi tehdä jo huomenna, ellei tänään.

Älä siis lykkää sen varjolla, että ehtiihän tässä. Kuten tuossa kevään korvalla muistuttelin, tämä hetki tässä ja nyt unohtuu liian usein, vaikka juuri nyt saattaisi olla aivan erinomainen hetki mennä syömään jäätelöä.

Hmm… pitäisiköhän mennä syömään jäätelöä?