Joulu on ihme

Olen aina ihmetellyt sitä, miksi joulu aiheuttaa stressiä ja pahaa mieltä ihmisille. Joulu, jonka pitäisi olla vuoden satumaisin, taianomaisin ja iloisin aika! Silti joka vuosi näihin aikoihin, kun kalenterin ensimmäinen luukku aukeaa, alkaa samalla armoton kiire, stressi ja kurttunaamojen paraati pitkin katuja.

Lapsena joulu oli taikaa. Olen pikkutyttönä katsonut ulos ikkunasta ja todennut oravanjäljet nähtyäni, että "Tuosta se tonttu on mennyt!". Äitiä se hymyilytti pitkän aikaa. Miten tästä satumaisesta ajasta pystyy tulemaan ihmisille niin järkyttävä stressin aihe?

Siten, että ihmiset lakkaavat muistamasta, miksi joulu tehdään. Ei kukaan pakota ketään tekemään joulua. Ei kukaan rankaise tai sakota jouluvalojen laittamatta jättämisestä tai joululaulujen kuuntelemattomuudesta. Joulu on pääasiassa vapaaehtoinen juhla. Toki siltä ei voi välttyä, mutta siihen ei ole pakko ottaa osaa.

Sen sijaan halutessaan voi katsoa ympärilleen ja nähdä sen taianomaisen satumaailman, jonka me ihmiset yhdessä rakennamme, jotta meillä olisi joulu. Kaikki ne valot, tuoksut, äänet, värit, koristeet... Ne rakennetaan vuosi toisensa jälkeen joulun sadun vuoksi.

Joulun taikaa kera siskon ja koiran.

Se on jokaisen oma asia, miten tähän kaikkeen haluaa suhtautua. Oma valintani on kiitollisena ihmetellä kaikkea sitä kauneutta, minkä ihmiset voivat halutessaan yhdessä rakentaa - kaikkien iloksi! Eikä silloin joulu ole enää kuluttamista, tuotehysteriaa, kiirettä tai stressiä. Joulu on satu, tarina, seikkailu, palanen jotain ihmeellistä.

Toki joulun varjolla myydään asioita ja joulu valjastetaan kulutushysterian apuriksi, mutta ei sitä ole pakko ruokkia. Voi katsoa jouluikkunat ja -mainokset ja nähdä pelkästään sadun, kieltäytyä näkemästä piilotettua agendaa. Monesti on helpottavaa olla tahallaan naiivi ja sinisilmäinen.

Parasta joulussa on juuri se, että se kehottaa meitä olemaan naiiveja, lapsellisia ja hetken aikaan uskomaan satuihin ja ihmeisiin.

Toivon jokaiselle rauhallista ja taianomaista joulukuuta! Ehkä tainaomaista joulua voi houkutella esiin kuuntelemalla vaikka Alaksin kokoamia joululauluja, jotka on saatavilla myös YouTubessa ja Spotify:ssa.

Mitä sinä ajattelet joulusta?

Ryhtiliike!

Istuin koneella selaamassa vanhoja valokuvia. Löysin otoksen, jossa pikkusisko ystävineen rymyää etualalla ja minä istun taustalla kotikodin olohuoneessa tietokoneella, takamuksen alla selkänojaton puupenkki, ruoto aivan suorassa.

Havahduin vertaamaan, miltä ruotoni näytti siinä hetkessä, enkä voinut olla miettimättä, mitä näiden kymmenen vuoden aikana on oikein tapahtunut. Järkytyksestä toivuttuani aloin tehdä empiiristä tutkimusta, mutta järkytyin vain kahta kauheammin.

Suurin piirtein yhdeksällä ihmisellä kymmenestä on aivan häkellyttävän huono ryhti. Kävellessä sitä ei niin huomaa, mutta istuessa kyllä. Tarkkailin tilannetta etenkin KuopioRockissa ja työpaikan ruokalassa ja aloin raapia kuuppaani huolestuneena.

Jos tätä tahtia jatketaan, nuo humoristiset t-paidat siitä, miten ihminen taantuu takaisin apinamaisen kumaraan asentoon eivät välttämättä olekaan pelkkä vitsi. Pää älyluurin ylle kumartuneena, selkä mutkalla, hartiat edessä, kasaan painuneena. Tällaisessa asennossa me elämämme teräksisimmässä kunnossa olevat nuoret ihmiset vietämme päivämme.

Edukseen erottuvia poikkeusyksilöitä KuopioRockissa.

Ryhti ei ole mikään ihan pikkujuttu. Fysioterapeuttiystäväni valisti minua kertoen, että kun emme istu ryhdikkäästi, selkäämme ei tue yksikään lihas vaan koko paino on jänteiden varassa. Ajan saatossa lihakset surkastuvat ja ryhdin pitäminen on entistä hankalampaa. Kasassa istuen veri ei kierrä, ajatus ei kulje, selkä rasittuu ja kipeytyy.

Mutta tiedättekö mikä on kaikkein pahinta? Se on myös aivan käsittämättömän epäesteettistä!

Elleivät siis terveydelliset syyt saa selkää oikenemaan, mieti hetki miltä kasaan painunut olemuksesi näyttää. Hilaa penkki peilin eteen ja katso itseäsi kasaan painuneena. Nosta sitten selkä suoraksi ja pää pystyyn. Muista tuo ero joka kerta, kun huonoon kuntoon päässyt selän lihaksisto kapinoi ja yrittää painaa kumaraan.

Tämä ryhtiliike koskee eritoten minua itseäni, mutta koskeeko se sinua myös? Kärsitkö kipeästä selästä? Oletko ryhdikäs? Erottuvatko ryhdikkäät ihmiset edukseen? Missä asennossa istut juuri nyt?

Minä-aika on laatuaikaa

Hyvän ihmissuhteen salaisuus on itsekäs minä-aika. Uskokaa pois. Minä-ajalla on nimittäin monenlaisia myönteisiä vaikutuksia.

Minä-aika parantaa keskustelujen laatua. Kun ihminen antaa tarpeeksi aikaa itselleen, hän tutustuu itseensä paremmin. Hän tulee tutuksi omien mielipiteidensä ja näkökulmiensa kanssa. "Emmätiiä" ja "ihansama" -vastaukset vähenevät, kun ihminen oppii tietämään, mitä mieltä hän asioista on.

Minä-aika vähentää hermojen kiristystä. Jokainen meistä tarvitsee välillä aikaa, jolloin kukaan ei tivaa menemisiä tai tulemisia, ei roiku niskassa, ei pyydä, ei vaadi, ei odota. Kun saa olla itsensä kanssa rauhassa, alkaa hetken päästä jo kaivata sitä, että joku kyselee perään. Kun stressi vähenee, toisten ihmisten seura kuulostaa paljon paremmalta.

Minä-aika kasvattaa ikävää. Ikävöinti on tarpeellista, sillä se saa ottamaan yhteyttä. Ellei ehdi ikävöidä, ei tule soitettua, eikä piipahdettua kylään. 

Minä-aika tekee onnelliseksi. Kun saa hyvällä omatunnolla tehdä juuri niitä asioita, jotka ovat itselle tärkeitä ja rakkaita, ihminen tulee paremmalle tuulelle. Tämän hyvän tuulen nojalla on helpompi pitää yllä parempia ihmissuhteita. 

Minä-aika opettaa toisten ihmisten merkityksen. Kun itsekseen pööpöilee, huomaa paremmin ne asiat, joissa toiset ihmiset ovat korvaamattoman arvokkaita. Itse ei osaa kaikkea, eikä pysty kaikkeen yksin, mutta kuinka sen huomaisi, ellei koskaan joutuisi itsekseen yrittämään? 

Minä-aika on laatuaikaa.

Minä vietin minä-aikaa eilen ja ilmoitin, etten halua nähdä muita kuin Keplerin Hypnotisoijan hahmoja. Illalla teki kuitenkin mieli jo lähteä kaverin kanssa salille. Mitä sinä teit minä-ajallasi viimeksi? Olisitko minä-ajan tarpeessa?

Myöhästyminen on epäkunnioittamista

Tehdään yksi asia heti selväksi. Minä en ole aina ajoissa. Hyvä, jos ikinä. Sen sijaan saavun järjestään kaikkialle aina, jos en myöhässä, niin ainakin viime tipassa.

Koska en ole yksi niitä, joiden on helppo olla ajoissa, en haluaisi missään tapauksessa ajatella, että myöhästyminen olisi toisen ihmisen epäkunnioittamista. Minähän välitän läheisistäni suuresti, enkä missään tapauksessa halua olla epäkunnioittava heitä kohtaan! En minä ole koskaan myöhässä siksi, etten välittäisi ihmisestä, joka minua odottaa.

Samalla minun on pakko tuijottaa yhtä valitettavaa tosiasiaa silmästä silmään: jos on pakko olla ajoissa, niin kyllä minäkin olen ajoissa. Ajoissa oleminen ei ole - minullekaan - mahdotonta. Mistä siis johtuu, etten ole ajoissa aina?

Miksi myöhästyn?

Yksi syy on se, että vihaan odottamista. En lähde ajoissa, koska en halua odottaa. Samalla kuitenkin se joku toinen joutuu odottamaan minua. Ei ole reilua, tiedän.

Toinen syy on se, että tiedän pääseväni kuin koira veräjästä. Töissä olen ajoissa nippa nappa, koska se riittää. Muuten voin olla myöhässä aina, koska ystäväni eivät yksinkertaisesti suutu siitä. Suuttuisivatkin! Oppisinpa ainakin tavoille.

Aina ei tietenkään voi omalle myöhästymiselle mitään. Rehellisyyden nimissä on silti myönnettävä, että ehkä yhden, kaksi kertaa kymmenestä myöhästymiselleni on hyvä syy. Muina kertoina kyse on siitä, etten ole älynnyt lähteä ajoissa. (En voi edes kirjoittaa, että en ole "osannut lähteä ajoissa", sillä jos en osaisi lähteä ajoissa, en olisi ehtinyt yhdellekään lennolle, yhteenkään junaan tai ainoaankaan työhaastatteluun. Olen kyllä ehtinyt.)

Kuva: Brandon Warren

En vaan ole pitänyt myöhästymistä pahana, kunnes koin oivalluksen Aleksis Kiven patsaan juurella neljäs kesäkuuta puoli viideltä.

Sattui kerran Helsingissä...

Istuin ja odotin ystävääni, kun tuli tekstiviesti: "Menee vielä hetki, yksi isä on myöhässä. Sori." Isä oli lähtenyt töistä myöhässä, joten oli myöhässä hakemassa lastaan liikuntaleiriltä. Täten leiriä vetänyt ohjaaja joutui odottamaan isää ja olemaan siksi myöhässä sovitusta tapaamisestamme. Ja täten minä jouduin odottamaan.

Minua ei haitannut odottaa, koska olen lomalla, mutta eihän isä sitä voinut tietää. Ylipäätään isä ei voinut lainkaan tietää, missä leiriohjaajan olisi pitänyt olla töidensä päättymisen aikaan. Isän myöhästyminen ei osoittanut kunnioitusta ystäväni omaa aikaa kohtaan. Päin vastoin.

Jokaisen oma aika on henkilölle itselleen tärkeää ja arvokasta. Myöhästymällä vie toiselta oikeuden päättää, miten oman aikansa käyttää. Myöhästymällä viestii, ettei toisen aika tai yhteinen aika oikeastaan ole niin arvokasta, että viitsisi olla ajoissa.

Omasta epäkunnioittavuuteni määrästä kauhistuneena yritän parantaa tapani. Se on totuttelua ja opettelua, enkä voi luvata onnistuvani. Pakko minun on kuitenkin yrittää! Kuinka voisin myöhästyä kaikkialta tajuttuani, kuinka itsekästä ja epäkunnioittavaa se on?

Voisitko sinä olla myöhässä hyvällä omatunnolla? Miten opitaan olemaan ajoissa?

Kakkonen, kuutonen ja pari muuta numeroa

Ihmiskunta jaksaa ihmetyttää minua kerta toisensa jälkeen. Juttelimme lounaalla ystäväni kanssa siitä, miten kiinalaiset laskevat kertolaskuja, harjoittavat lääketiedettä ja ajattelevat ylipäätään maailmasta niin eri tavalla kuin länsimaalaiset. Kiinalainen ajattelutapa tekisi välillä äärimmäisen hyvää tälle minä, minä, minä -keskeiselle kulttuurille.

Hiljattain olemme asettaneet minä, minä, minä -ajattelun syrjään, sillä kansaa yhdistää uusi agenda. Presidentinvaalit. Nämä ovat ensimmäiset muistamani vaalit, jotka herättävät suurta kuohuntaa. Ihmisillä tuntuu olevan mielipide. Rivit yhdistyvät. Kantaa otetaan. Asia ei ole yhdentekevä.

Ongelma on siinä, että siellä missä on meidän joukkue, on aina myös se vastajoukkue. Kansan rivit yhdistyvät yhteisen vihollisen edessä, tässä tapauksessa Niinistöläiset vastaan Haavistolaiset. En ollut uskoa, kun kuulin, että vaalikampanjointi on mennyt mielivaltaisuuksiin. Sitten luin vaihteeksi Aamulehteä.

"Kokoomuksen ja vihreiden opiskelijajärjestöt vetosivat sunnuntaina rehdin vaalikampanjoinnin puolesta. Järjestöjen mielestä äärimielipiteet ovat lisääntyneet huolestuttavasti nyt, kun presidentinvaalien toisen kierroksen ratkaisuvaiheet lähestyvät. Järjestöjen mukaan tietoon on tullut tappouhkauksia ja yksi väkivallanteko." - AL 30.1.2012

Sitä sanotaan, että asiat riitelevät, eivät ihmiset. Asia ei kuitenkaan lyö ketään. Asia ei uhkaa tappaa ketään. Asia ei käy käsiksi vaalikampanjoijaan vain siksi, että tämän rintapielessä on väärä numero.

Kuva: The Ulkopolitist

Tässä kohdassa ihmiskunta alkaa jälleen ihmetyttää minua. Itämaisessa kulttuurissa ihminen on vain osa suurta energiaa. Me kaikki olemme lähtöisin samasta energiasta ja siihen myös palaamme. Ihmisen tehtävä on pitää itsensä balanssissa ja olla vahingoittamatta muita.

Länsimainen ajattelu taas menee kokoajan syvemmälle individualismin syövereihin. Kaiken keskipiste on minä, minä itse, eikä kukaan muu. Toista voi vähän hutkia ja mätkiä, kun se on vieras, erilainen tai väärä. Ihmisiä voidaan solvata ja halventaa, koska he kannattavat väärää presidenttiehdokasta.

Huolimatta poliittisesta mielipiteestään, toinen ihminen on aina ihminen. Kun vaalit ovat ohi, ihminen lakkaa olemasta Haavistolainen tai Niinistöläinen ja on taas ihan sama naapurin Martti kuin aina ennenkin. Et kai solvaisi saati löisi Marttia?

Minun mielestäni on ihan sama, kumpi on maamme seuraava presidentti. Ihmisten on oltava suvaitsevaisia toisiaan kohtaan lopputuloksesta huolimatta.

Kun vaalit ensi sunnuntaina saadaan pois päiväjärjestyksestä, syntyykö siitä jonkinlainen vaaliaktivismin jälkeinen tyhjiö? Jos syntyy ja se tarvitsee täyttää jollakin, minulla on eri kelpo ehdotus!

Minä olen ihan toivoton, mitä tulee korvamatoihin. Kaikki soi päässäni aina ja lakkaamatta. Nyt minua pelottaa, että ensi kesän joka ikinen päivä, joka hiivatin valoisa yö päässäni soi Frontside Ollie. Hajoan vartissa, jos niin käy.

Siis te kaikki tyhjiön riivaamat vaalikannattajat - ja muutkin - liittykää riveihini ja pelastakaa minut hermolomalta. Ehdotan vaihtoehtoiseksi kesäbiisiksi alla olevaa kappaletta. Se sitä paitsi vie meidät metrin lähemmäs yhdistyneitä numeroita ja kauemmas minä, minä, minä -maniasta.




Ellet ole puolellani, olet minua vastaan. Vai miten se meni?


Hyvää syntymäpäivää, sisko! <3