Käydään tänään läpi näennäisen yksinkertaista ja totaalisen monimutkaista asiaa. Eli siis sitä, miten vierasta ihmistä lähestytään. Ihminen kun saattaa olla yhtä säikky kuin peura ajovaloissa. Vaikka monet ovatkin rohkeita ja avoimia, ovat nämä ohjeet niitä tilanteita varten, kun vastassa on ujo, arka, sisäänpäinkääntynyt ja/tai pelokas.
Ensinnäkin, älä säikytä. Selän takaa hiipiminen ja toisen yllättäminen eivät helpota ihmispelkoa. Eivätkä tee toista vastaanottavaisemmaksi.
 |
| Älä tee kuten tämä kaveri. Kuva Aamulehdestä. |
Toisekseen, älä syöksy. Lähesty rauhallisesti, anna toiselle tilaa reagoida saapuvaan ihmiseen. Kysy kohteliaasti, saako seuraan liittyä, saako jutella, saako kysyä ja niin edelleen. Pidä tauot riittävän pitkinä, jotta mietteliäämpikin ehtii vastata.
Kolmanneksi, usko ei. Joskus ihminen on mieluummin yksin. Kuultuaan ein, voi vielä varmistaa, että onko varmasti niin, että toinen ei kaipaa seuraa. Varmistuksen kuultuaan on kuitenkin syytä uskoa ja peruuttaa.
Hymyile. Hymyilevä ihminen on helposti lähestyttävä ja lempeämmän oloinen. Hymy viestii, että lähestyjä ei aio kaataa täyslaidallista kuraa toisen niskaan. Hymy myös rauhoittaa.
Olen ennenkin sanonut, että toista tulisi lähestyä kesyttäen. Jotkut ovat syntymäkesyjä, toiset vaativat paljon aikaa ja kärsivällisyyttä. Kuten lempikirjani Pikku Prinssi opettaa: "Kesyttää on sama kuin 'solmia siteitä...'"
Oletko sinä kesyttänyt jonkun? Miten se kävi?
"Hymy myös rahoittaa". Jos kumminkin rauhoittaa :)
VastaaPoista:D Saattaa se rahoittaakin. Mutta juu, korjaan.
VastaaPoistaEikä rahoita :(
VastaaPoistaTerveisin nimimerkki Perse auki, suu virneessä (eli Antti)
Mulle käy helposti niin, että jos keskustelukumppani on arka, hiljainen tai muuten vaan hitaasti keskusteluun reagoiva, tulee kovasti tarve täyttää jokainen hiljainen hetki ja väli ja pälättää pölöttää ihan tauotta. Yritän kiinnittää tähän tietoisesti huomiota, jotta seurassani pystyisi myös hieman hitaammat keskustelijat keskustelemaan, eivätkä vaan kuuntelemaan, mutta on se vaan niin vaikeeta!! Eli vaikka lähestyminen on sujunut, menee lähestymisen jälkeinen hetki kaootiseen pölötykseen ja pelotan hiljaisimmat sen jälkeen karkuun :D
VastaaPoistaNimimerkki Perse auki, suu virneessä, onneksi sentään on suu vielä virneessä. Ehkä hyvä tulee hyvän luo ja lopulta virnekin palkitaan. Näin toivon.
VastaaPoistaAnsku, mulla on täsmälleen sama ominaisuus! Se on vaan juttu, jota pitää harjoitella. Olenkin kehoittanut syleilemään vaivaantunutta hiljaisuutta, kuten pakkasta konsanaan. Kyllä se vähän totuttelua vaatii, mutta humahtanee ennen pitkää lihasmuistiin. Toivokaamme!