keskiviikko 30. maaliskuuta 2011

Pikavalinnassa Seiska

On olemassa hyviä ystäviä, huonoja ystäviä ja erittäin huonoja ystäviä. Juorulehden toimittaja kuuluu jälkimmäiseen kastiin. Mutta epäilyttävin ihmisryhmä kaikista lienee kuitenkin se, joka pitää juorulehden toimittajaa ystävänään. Jos puhelimen pikavalintanäppäimissä on 7 päivää –lehti, on valtaosa muumeista tainnut hakea turvapaikkaa smurffimaasta.

Otetaan esimerkiksi koko kansan kestosuosikki Matti Nykänen, tuo juorulehtien ehtymätön lähde. Pahat kielet kertovat, että kun tämä ikääntynyt mäkitilhi juo kaikki rahansa, soittaa hän luottotomittajalleen Kai Merilälle. Kain rynnätessä paikalle, saa Nykänen leivän päälle voita ja Seiska taas uuden juorun kirjoitettavakseen. Seiskan sivuilla on ruodittu uudet, vanhat, menneet ja petetyt salarakkaat, Mervin puukotukset, avioerot ja pari oikeudenkäyntiäkin. 7 päivää -lehti tituleeraa omaa toimittajaansa Matin ”läheiseksi ystäväksi”. Läheinen ystävä? For real?


Tasa-arvon nimissä puhutaan toki myös kuluneen viikon kansikuvatytöstä, Johanna ”Tuksu” Tukiaisesta. Johanna väittää uusimmassa (7 päivää –lehden ylläpitämässä) bloggauksessaan, ettei hänen ja Arton avioliitosta ”tule mitään Nykänen-Tapola draamaa joka kestää vuosia että erotaan ja palataan yhteen”, sillä siihen hän ”ei alistu”. Sen sijaan hän on täysin valmis hyväksymään, että huolimatta siitä kenen kanssa hän on tai on olematta, hänen elämänsä on joka tapauksessa Nykänen-Tapola -mediadraamaa. Niinhän se joku joskus väitti, ettei huonoa julkisuutta olekaan. Se joku kuitenkin kuoli kauan ennen kuin nykyaikainen juorulehdistö syntyi.

Havaitsen ihmisten ja ystävyyden kannalta kaksi todella huolestuttavaa kehityskulkua. Ensimmäisessä erilaiset ”haluatko julkkikseksi” -formaatit sylkevät ulos toinen toistaan julkisuudenkipeämpiä hoopoja, jotka elävät lööpeistä ja pitävät juorutoimittajia läheisinä ystävinään. Ei tarvitse olla suurikaan ruudinkeksijä kyseenalaistaakseen juorutoimittajan lojaliteetin ja ystävyyden todellisen laadun. Jos syystä tai toisesta ajautuu alalle, jossa julkisuus on välttämätön paha, on tärkein asia panostaa vahvoihin ja luotettaviin ystävyyssuhteisiin. Mistä päästään sujuvasti toiseen kehityskulkuun.

”Lähipiiri paljastaa”, ”ystävä kertoo”, ”paikalla ollut vahvistaa”. Olisi ehkä syytä miettiä, mitä vikaa on lähipiirissä ja ystävissä, jos he ovat lojaalimpia juorulehdille kuin läheiselleen. Tietysti jos ottaa alasti aurinkoa keskellä yleistä uimarantaa, riehuu kännissä Jenny Woossa tai muuten vaan käyttäytyy kuin huomionkipeä strutsi, ei kai ole ihme, että lehdet kirjoittavat. Mutta jos yrittää välttää lööppijulkisuutta kaikin tavoin ja siitä huolimatta löytää naamansa Hymystä, voi aiheellisesti kysyä mikä ”ystäviä” oikein vaivaa. Ja hankkia parempia ystäviä. Ja parempaa luettavaa.

Luotettavan tietolähteen mukaan
monen kaveripiirissä on julkkiksia. Kysymys onkin siinä, kuinka hyviä ystäviä he omille julkkisilleen ovat. Kuka sinulla on pikavalinnassa numero seitsemän?

tiistai 29. maaliskuuta 2011

Alea iacta est

Kuten jo muinaiset roomalaiset... no eikun, arpa on heitetty ja sen heitti luotettavaksi havaittu random.org. Arpaonni osui...


...arvalle numero neljätoista, joka on kommenteista tutun Maikkiaisen ideaehdotus. Paljon onnea! Maikkiaisen työkaveripulmiin, kuten muidenkin lähettämiin erinomaisen hyviin ideoihin lupaan paneutua asian vaatimalla hartaudella pikimmiten.

Sitä odotellessa käykää tykkäämässä Alaks olee?:sta myös Facebookissa! Eikä arvonnan päättyminen sitä tarkoita, etteikö niitä ideoita saisi aina lähettää. :)

maanantai 28. maaliskuuta 2011

Ilmoita sit, kun sulla on aikaa

Meitä kun on niin moneen junaan, on niitäkin, jotka kääntävät asian kuin asian aina toisen vastuulle. He ovat yleensä sitä samaa ihmisryhmää, joka haluaa nähdä minimimäärän vaivaa ja olettaa saavansa asiat suorastaan valmiiksi ojennettuina. Myös ystävyyden. He ovat niitä, joita on ihan mahdotonta saada tekemään mitään muuta kuin sen, minkä he ovat etukäteen päättäneet tekevänsä.

Tuttavallani on ystävä, jota on vaikea nähdä. Kuten on nykyajalle tyypillistä, täytyy tapaamisesta sopia hyvissä ajoin etukäteen. Tapaaminen täytyy tehdä mahdollisimman helpoksi sopimalla näkeminen jonnekin kyseisen ystävän lähiympäristöön. Koska näiden kahden tytön elämänrytmit ovat hyvin erilaiset toisen tehdessä iltatöitä ja toisen ollessa päivät koulussa, on yhteistä säveltä muutenkin vaikea saavuttaa.

Koska tuttavani koulu sijaitsee vajaan puolen kilometrin päässä hankalan ystävän kodista, ajatteli tuttava ehdottaa, että ystävä tulisi joskus koululle kahville. Hän ehdotti, että ystävä voisi tulla minä päivänä tahansa ja pelkästään soitto kotoa lähtiessä riittäisi, että tuttavani ehtisi laittaa koulutyöt hetkeksi sivuun ja saapua kahvilaan. Kaiken tämän helpoksi tekemisen jälkeen totesi ystävä, että ”nojoo, soita sitten, kun sulla on aikaa”.


Kyseinen lause ilmentää erinomaisen hyvin sitä vastuun ottamisen kykenemättömyyttä, mikä hankalaa ystävää vaivaa. Hänelle oli juuri tehty selväksi, että aikaa on minä päivänä hyvänsä, kun ystävä vain päättää sitä haluta. Silti tuo ystävä vaati, että hänelle nimenomaan erikseen soitettaisiin ja pyydettäisiin tulemaan paikalle. Kun hänen olisi pitänyt tehdä jotain eri tavalla kuin mihin hän oli varautunut, ei siitä tullut mitään.

Syitä voi olla monia: Epävarmuus toisen välittämisestä (tai sen määrästä) saa joskus ihmisen vaatimaan ”soittamaan, kun toisella on aikaa”. Haluttomuus nähdä totuttujen tapaamis-muotojen ulkopuolelle aiheuttaa torjuvan vastareaktion. Kykenemättömyys ottaa vastuuta yhteisestä ystävyydestä lamaa tilaan, jossa asiat pitää tehdä valmiiksi tai niitä ei tapahdu. Haluttomuus tulla puoliväliin vastaan saattaa viitata vääristyneeseen kuvaan ystävyyden luonteesta. Tai ehkä kyseessä on muuten vain hankala persoona.

Olipa syy mikä hyvänsä en syytä tuttavaani yhtään, kun hän kertoi, ettei jaksaisi enää millään tehdä kaikkea toiselle valmiiksi. Ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista, tasa-arvoista ja jos toinen tuntee kokoajan joutuvansa näkemään kohtuutonta vaivaa, ennemmin tai myöhemmin iskee halu antaa periksi. Jos tunnistat itsessäsi hankalan ystävän piirteitä, tunne pisto sydämessäsi. Me kaikki toisinaan sorrumme siihen, että haluaisimme saada kaiken valmiina. Silloin täytyy omia asenteitaan tarkistaa ja ottaa itseään korvista kiinni.

Ps. Osallistumisaika arvontaan on nyt päättynyt. Suoritan arvonnan ja julistan voittajan pikapuoliin. Kiitos kaikille osallistujille! Ideoita tuli mukavasti ja käsittelen monia niistä kevään aikana. :)

perjantai 25. maaliskuuta 2011

Saalista kaverin kanssa

Olen tehnyt hiljaista havainnointia aina ihmisten ilmoilla ollessani: ihmiset tuntuvat liikkuvan ulkosalla pareittain tai pienissä ryhmissä. Kaikesta kannustuksestani huolimatta tiedän, että yksin ulos lähteminen ei ole helppo tehtävä. Ja toisinaan voi olla hyväkin idea valjastaa kaveri tai pari avuksi, kun lähtee tutustumaan uusiin ihmisiin. Esitän seuraavaksi kolme eri skenariota selvittämään, miksi joskus joukossa voima piilee.


Skenario 1

Pöydässä istuu yksi yksinäinen, häntä lähestyy yksi ihminen. Pahimmassa tapauksessa: Alku on kankeaa. Kumpikaan ei oikein tiedä, mitä sanoa. Jännittää. Epäillään, että toinen yrittää iskeä, joten kyseenalaistetaan saapumisen motiivit. Jos tulee hiljaista, on todella kuolettavan hiljaista. Tilanteesta on hankala irtautua luontevasti, jos pakomoodi iskee päälle. Jos täytyy poistua vessaan tai hakemaan toinen kuppi kahvia, voi olla vaikea palata luontevasti tilanteeseen.

Skenario 2

Pöydässä istuu kaksi, heitä lähestyy yksi. Pahimmassa tapauksessa: Kohteliaisuuttaan nuo kaksi eivät tohdi kieltäytyä, vaikkeivät haluaisi tulla häirityksi. Yksi tuntee olonsa epämukavaksi ja ulkopuoliseksi. Keskusteluun on vaikea päästä mukaan, kun ei ymmärrä sisäpiirivitsejä. Olo on kuin työhaastattelussa kahden vieraan katsellessa arvioiden, että mikä ihme tämä uusi oikein on. Kummatkin kuvittelevat pöytään tulijan yrittävän iskeä ja kyseenalaistavat motiivit ja/tai pitävät suuruudenhulluna.

Skenario 3

Pöydässä on kaksi, seuraan liittyy kaksi. Paikan ollessa täysi, toimii tungos erinomaisen hyvänä tekosyynä. Keskusteluun voi hivuttautua vaivihkaa, kuten Punatulkkujen verilöylyn tapauksessa. Mutta voi myös ihan reippaasti vaan kysyä, saako seuraan liittyä. Yhden aloittaessa keskustelun, on todennäköistä, että ainakin oma kaveri tukee avauksessa. Tällöin keskustelu ei tökkää ainakaan ensimmäiseen kommenttiin. Toisen poistuessa tupakoimaan, jää toinen paikalle, jolloin pöytään on helppo mennä takaisin. Tai jos tilanteesta täytyy päästä pois, voi toinen pyytää kaverinsa seuraksi ja tarjota molemmille pakotien. Kaverin viihdyttäessä toista uutta, voi itse tutustua toiseen. Tutun ihmisen seurassa on helpompi olla rento.

Eli jos kaipaa lisää kavereita, voi yhdestä olemassa olevasta saada apua uusien etsintään. Täytyy vaan sanoa, että ”hei, tahtoisin uusia kavereita, voitko auttaa?”, niin tulee vanhalle kaverillekin selväksi illan funktio. Muutoin saattaa vanha kaveri kiskaista plantaasin herneitä nenäänsä. Jos sitten käykin niin, ettei ketään löydy, tuleepahan vietettyä aikaa kaverin kanssa ja nautittua illasta ihan sellaisenaan.

Oletko sinä saalistanut ryhmässä? Miten siinä kävi?

Ps. Viikonlopun verran aikaa vielä osallistua arvontaan!

keskiviikko 23. maaliskuuta 2011

Huomaavaisuus on pieni ele

Usein kuulee kerrottavan juttua, että pidemmän päälle pari- ja missä tahansa suhteissa romantiikka ja uutuudenviehätys katoavat. Tulee arki, suuret eleet häviät. Silloin ei enää hurmata toista, ei enää tehdä asioita vain siksi, että halutaan toisen viehättyvät. Tätä pidetään monesti pahana. Mutta onko välttämättä?

Väitän, että vaikka uutuudenviehätys ja hurmaamiseleet loppuvatkin, tulee tilalle jotain muuta. Ja se jokin muu on toisen tuntemiseen perustuva pienieleinen huomiointi. Siihen ei pysty kuin ajan kanssa, tuntemalla, osaamalla toisen piirteet ulkoa. Mielestäni se on hurmaamista parhaimmillaan.


Olin lauantaina kylillä. Viereisessä pöydässä istui tyttö ja poika tiiviisti jutellen. Jossain vaiheessa poika nousi ylös ja veti takin niskaan, liekö suunnannut hengittämään nikotiinia. Sivusilmällä seurasin pojan menoa ulko-ovea kohden: hän käveli, pysähtyi äkisti, peruutti askeleen tai pari. Sitten hän nappasi lehtihyllystä Aamulehden ja palasi pöydän luo. Selän takaa hän ojensi lehden tytön eteen pöydälle ja rapsutti kevyesti tytön olkapäätä, ennen kuin aloitti uudelleen matkansa ulos.

Siinä tytön hymyssä, minkä tuo pienen pieni ele sai aikaan, oli jotain sanoinkuvaamattoman kaunista. Se ei vaadi suuria eleitä, ei mahtitemppua, ei tusinaa ruusuja, ei kilometrin pituista kirjettä. Toisen huomiointi on sitä, että tuo tälle lehden, kun tietää toisen istuvan yksin odottamassa. Niin pienestä se on kiinni.

Miten sinä huomioit toisen viimeksi?

tiistai 22. maaliskuuta 2011

Osallistu arvontaan!

Muistutus ystävät hyvät: arvonta-aika lähenee loppuaan! Ensi maanantaina (28.3.) suljen arvonnan ja arvon voittajan. Joten vielä ehtii lähettää ihan minkä tahansa idean, pulman tai kysymyksen TÄNNE. Jokaisesta ideasta kilahtaa arvontalippu, voittajalle Finnkinon leffaliput. Toimi heti!

maanantai 21. maaliskuuta 2011

7 huomiota huomiosta

On kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka syystä tai toisesta huomataan aina ja niitä, jotka jäävät huomiota vaille. Kun ulkona on kaksikko, joista toinen vie huomion ja toinen jää aina ilman, se alkaa ennen pitkää rassata sitä, joka ilman huomiota jää. Ei kuitenkaan auta istua kädet sylissä ja toivoa, että "voi kun joku huomaisi minutkin". On tehtävä jotain. Mutta mitä?

1) Lähde ulos vastakkaisen sukupuolen kanssa

Ainoana sukupuolensa edustajana, on helpompi tulla huomatuksi. On kuitenkin parempi, että seurueessa on useampi toisen sukupuolen edustaja, etteivät ulkopuoliset jätä lähestymättä, koska pitävät kaksikkoa pariskuntana. Kerro myös reilusti porukalle, että toiveissasi on saada huomiota muilta, jolloin he osaavat paremmin jättää tilaa ja tietävät olla näyttämättä uhkaavilta, jos joku lähestyy.

2) Tee töitä itsevarmuudellesi


Faktahan on se, että pitkäaikainen hengailu ihmisen kanssa, joka varastaa kaiken huomion, nakertaa itsetuntoa. Usein syyttä. Suuri osa kaikesta viehätysvoimasta tulee asenteesta ja itsevarmuudesta. Sitä täytyy harjoitella ja itseä täytyy tsempata. Jokainen ansaitsee tulla huomatuksi, siihen täytyy uskoa. Katso video.

3) Valitse ympäristö


Ei kannata mennä paikkoihin, jotka korostavat huonoja puoliasi. Muhkea ihminen välttää matalat penkit, erityisesti säkkituolit. Jos ongelmakohta on huono iho, hämyisä valaistus on hyvä vaihtoehto. Ujo ihminen ja hiljainen ääni jäävät meluisissa tiloissa helposti vaille huomiota. Vastaavasti kun tietää omat vahvuutensa, pitää valita tila, jossa ne loistavat kirkkaimmin.


4) Älä mene epämukavuusalueelle

Kun haluaa huomiota, pitää olla rento ja silloin uusia tilanteita on hyvä välttää. Valitessaan paikan, jossa viihtyy, rentous näkyy päällepäin. Kun ympärillä on tuttuja ihmisiä, voi antaa persoonansa loistaa. Tutuissa tilanteissa tietää, miten toimitaan, eikä tarvitse jännittää. Silloin voi keskittyä olennaiseen: hymyilemiseen, nauramiseen, rupatteluun, flirttailuun, luonnolliseen loistamiseen.

5) Kiinnitä huomio

Pukeudu niin, että hyvät puolesi korostuvat ja valitse riittävän huomiota herättävät vaatteet. Mustiin telttoihin kätkeytyminen ei ainakaan auta herättämään huomiota. Käytä asusteita ja koruja, jotka vangitsevat katseen. Käytä vähän tavallista enemmän aikaa peilin edessä puunaten ja hymyillen itsellesi. Kävele ryhdikkäästi, nosta katse ylös, hymyile riittävästi. (Varo kuitenkin joulukuusi-efektiä ja liiallisuuksia. Usein vähäinenkin riittää, kun se vähäinen on oikeanlaista.)

6) Kaveri, anna tasoitusta

Jos tiedät olevasi kaunis/komea ja valovoimainen, tiedät myös, että saat paljon huomiota. Anna siis huomiota vaille jäävälle kaverille tasoitusta. Pukeudu välillä vähemmän huomiota herättävästi ja anna toisen loistaa. Seurueessa anna tilaa, olemalla välillä vaiti. Tue keskusteluissa, älä ainakaan nolaa ja lyttää toista. Kiinnitä huomiota kaverisi hyviin puoliin ja vedä keskustelua urille, joissa tiedät kaverisi olevan hyvä. Ole välillä yksinkertaisesti sivummassa, kun ystävä juttelee ihmisille, joista on kiinnostunut.

7) Käytä toisen vetovoima hyväksesi


Ei ole pelkästään huono asia, että seurassa on magneetinomaisia ihmisiä. Kun yksi vetää puoleensa toisia, tulee itsekin jutelleeksi uusien ihmisten kanssa. Vaikka kaikki olisivat alkujaan tulleet seuraan sen valovoimaisen takia, eivät kaikki hänestä kuitenkaan loppujen lopuksi viehäty. Kun itsevarmuudella tuo koko oman ihanuutensa esiin, havaitsevat toisetkin aiemmin sivuun jääneen ja tilanne saattaa muuttua ihan toiseksi.

On tietysti muutama ekstrapointti: Voi valita seuraansa vain toisia huomiota vaille jääviä ja painia kevyemmässä seurassa. Voi tehdä ystävälle kasapäin hyvää ruokaa ja toivoa hänen lihovan. Tai voi yksinkertaisesti perustaa salanimellä muotiblogin, koukuttaa ystävänsä siihen ja alkaa sitten salakavalasti väittää muodiksi mitä järkyttävämpiä karmeuksia. Mutta kaiken paras on kuitenkin vain uskoa itseensä ja kertoa ystävälle rehellisesti, että haluaisi myös tulla huomatuksi. Silloin on suurin todennäköisyys, että kaikki voittavat.

Huomataanko sinut?
Related Posts with Thumbnails