torstai 27. toukokuuta 2010

MORO!

Kun nyt tultiin puhuneeksi tervehtimisestä muutama päivä takaperin, niin puhutaan vähän lisää, koska puhuminen on kivaa. Täällä vaihdossa ollessani olen tullut törmänneeksi moneen erilaiseen tervehtimiskulttuuriin. Italialaiset ja ranskalaiset suukottelevat kerran molemmille poskille, hollantilaiset yhteensä kolmesti ja saksalaiset kättelevät suomalaiseen tapaan. Kuitenkin Erasmus-piireissä on meille tavaksi vakiintunut tervehtiä kahdella poskisuudelmalla kansalaisuuteen katsomatta. Isäni kysyi Skypessä, että miksi minun pitää muuttaa tapojani, mutta heidän ei.

Tulin pohdinnan jälkeen siihen tulokseen, että enempään päin on kohteliaampaa mennä kuin vähempään päin. Meille pelkkä tervehdys ilman fyysistä kontaktia on riittävä, mutta jos joku ei sano moroa lainkaan, sitä pidetään epäkohteliaana. Samaten eteläeurooppalaisille poskisuudelmat on normaali käytäntö, kun taas suutelematta jättäminen on epäkohteliasta. Ja pakko se on myöntää, että poskisuukkoihin totuttua niitä jakelee kyllä ihan mielellään.

Yksi rajanvetokysymys on taas se, että missä vaiheessa tervehtiminen muuttuu luontevaksi. Jos on töissä kioskissa ja tuntee vakioasiakkaidensa kasvot unissaankin, tervehditäänkö, kun kohdataan kadulla? Jos kävelee jotakuta vastaa jokainen aamu matkalla kouluun, voiko jonain aamuna sanoa hei? Kun menee hissiin ja siellä seisoo joku muu, tuntuu oudolta seisoa hiljaa kuusi kerrosta ja tuijotella vaivaantuneesti kenkiä, mutta tuntuuko oudolta sanoa hei? Joskus päätyy tilanteeseen, jossa ei tiedä pitäisikö sanoa hei vai ei ja sitä pohtii niin kauan, että tilanne menee ohi. Sitten jääkin miettimään, että pidetäänkö itseä nyt ylpeänä ja tylynä. Tylystä tuli muuten mieleen entinen naapurini, joka ansaitsi lempinimensä siitä, ettei koskaan tervehtinyt. Hän taisi kuitenkin olla nimestään enemmän mielissään kuin pahoillaan…

Suomalaisia pidetään jöröinä, mutta olemmeko me oikeasti? Vai onko se vain meidän kulttuuriimme iskostettu toimintamalli joka toteuttaa itse itseään? Minua kiinnostaisi tietää, että voisiko tämä stereotypia kadota, jos ihmiset alkaisivat tietoisesti vaan muuttaa sitä. Kohtasin reissuillani kanadalaisen Garyn ja hänen kokemuksensa Suomesta perustuivat kahteen tuntiin Helsinki-Vantaan lentokentällä. Hänen mukaansa suomalaiset ovat kauhean ystävällisiä: ”Kävin ostoksilla ja myyjä hihkaisi kassalla, että ’Hei hei!’Se oli iloinen tervehdys.” Muutama tällainen tarina lisää ja sana kiirii, ettei Suomi olekaan pelkkiä itsemurhatilastoja ja murheellisia lauluja.

Minulle saa aina sanoa MORO! Saako sinulle?

10 kommenttia:

  1. nyt mä lähetän näit kommentteja ainakin miljoona, koska tajusin vasta toisella kerralla, että eihän tää kone mihinkään mun kommenttia hukannut, vaan ne näytetään vasta hyväksynnän jälkeen :) mää oon niin fiksu :)

    VastaaPoista
  2. Kyllä myös minulle saa sanoa :D ja se olisi oikein mukavaakin.

    VastaaPoista
  3. Avee, No nyt mä sit epähuomiossa tuhosin ne kaikki, kun piti tuhota vaan ne tuplat. :o Oon lahjakas. Mut sua jäi kaduttaa, ettet koskaan sanonu sille komeelle miehelle huomenta. Ens kerralla, jos oot vastaavassa tilanteessa, tiedät ottaa vahingon takaisin. :)
    Ja joo, Tyly. :)

    Kipi, mä ainaski sanon sulle Moro aina, kun näen.

    VastaaPoista
  4. En meinaa millään tottua tuohon suukotusmeininkiin. Saksassa ollessani jotkut taisivat tämän huomatakin ja siirtyivät kohdallani suomalaisempaan tervehtimistapaan. :D Jos on tavatessa pakko koskettaa niin lyhyt halauskin tuntuu mulle luonnollisemmalta, tai kädenpuristus.

    Mulla on epäilys että olen jättänyt arvon blogaajankin joskus tervehtimättä, mutta vakuutan että kyseessä on siinä tapauksessa ollut pelkkä kömmähdys. Pää saattoi olla nimittäin valmiiksi vähän pyörällä. :D

    VastaaPoista
  5. Jyrik, halaaminen on minulle tervehdyksistä oikeastaan mieluisin. Mielellään sellainen kylkiluut rusentava karhunhali.

    Ei oo niin justiinsa, vaikkei aina tervehdikään. :) Minäkin olen välillä niin ajatuksissani, etten kuule enkä näe ketään enkä mitään (edes maanmittauslaitoksen mittaustolppia)...

    VastaaPoista
  6. Mitä tarkalleen ottaen tarkoitat maanmittauslaitoksen mittausTOLPILLA? Mutta kyllähän aina tervehdyksestä tulee hyvälle tuulelle. Esim. tänä aamuna työmaan pihalla tuntematon nuori mies sanoi minulle *Huomenta*, hyvä alku päivälle. RH

    VastaaPoista
  7. RH, mittaustolpilla tarkoitan niitä jännittäviä kolmijalkajuttua, joita joskus kaduvarsissa näkee. Mitä lie mittaavat niillä. :) Marco esti minua ihan sekunin murto-osalla kävelemästä pahki sellaiseen...

    VastaaPoista
  8. Pahki! Tämä jännä murresana, joka vissiin Kajaanissa meinaa et "kävellä kohti", eikä vielä kolarointiin asti.

    Poskisuudelmiin on hankalaa tottua. Mut halaus päivässä pitää tympeämielisyyden loitolla! Suomessa vaan tulee helposti halipula. Onneksi on äiti.

    VastaaPoista
  9. No onneksi et kaatanut sitä, mittalaitteet ovat aika turkasen arvokkaita. No niillähän mitataan koordinaatteja eli käytännössä rajoja, pinta-aloja, teiden/katujen reunojen paikkoja ja korkeuksia, rakennuksien perustuksien paikkoja ja korkoja tai sitten tehdään karttoja yms. kivaa.

    VastaaPoista
  10. Anonyymi, joo se oli täpärä pelastus. Vau, kaikkea vänkää sitä voikin sellaisella pikkuruisella laitteella tehdä.

    Mikael, hmm... ootas. Sit mä ajoin siihen pahki tarkoittaa että ajettiin autolla päin jotakin. Eli voi se silloin olla myös kolarointi. Mut yleensä ei vakavansorttinen. Ennemminkin kevyt muksahdus, vaikka lumipenkkaan.

    Mulla taas meinaa olla just päin vastoin. Englannissa totuin poskisuudelmiin äkkiä mutta hirmuinen halipula alkoi vaivata pian, kun ei ollut suomalaiset kaverit halaamassa. Mutta toki suomalaisilla kestää vähän kauemmin, että päästään tuttavuudessa halaamisasteelle... luulisin.

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails