keskiviikko 23. kesäkuuta 2010

Tyttöhömppää

Mediasta on tullut tutuksi kuvitelma siitä, että tytöt kihartavat toistensa tukkaa, kikattavat ja juoruavat kuunnellen viimeisintä poikabändipoppia vaaleanpunaisessa huoneessa ennen kuin hyppivät sängyllä ja leikkivät tyynysotaa saippuakuplien ja höyhensateen keskellä. Se on tietenkin ihan totta, yhtä totta kuin joulupukki. Siksi halusin kokeilla, miltä tällainen tyttöyden multuhuipentuma tuntuisi ja vaikka moisen illanvieton parasta ennen –päiväys lienee mennyt aikoja sitten, kutsuin kaksi kaveriani luokseni kokeilemaan, miten meiltä taipuu tyttöhömppä.



MG saapui täsmällisemmin kello kahdeksan ja aloitimme kihartamisen heti. MG:lle tukkaa onkin kertynet melkoinen nippu, joten siinä vierähti hyvä tovi. Saimme miltei koko tukan valmiiksi, ennen kuin C saapui paikalle. C:n saavuttua piti purkkapoppi-illan alkaa, mutta kolmen rokista tykkäävän tytön kesken Backstreet boys vaihtui hyvin nopeasti Museen, joten ihan perinteistä saippuakuplaunelmaa emme pystyneet toteuttamaan. Istuimme huoneessa juttelemassa niitä näitä ja minä piirtelin samalla naamaa, niin kuin asiaan kuuluu.

Pojat olivat kuitenkin saaneet vihiä ja eipä aikaakaan kun ovelle ilmaantuivat Mario ja Achi. Emme tohtineet heittää poikia ulos, joten annoimme heidän jäädä. Se kuitenkin siitä tyttöajasta sitten. Kun huoneenikaan ei edes ole vaaleanpunainen, on todettava, ettemme pystyneet edes väkisin lavastamaan klassista tyttöiltaa. Tyynysodan kuitenkin toteutimme, poikien suureksi riemuksi. Se oli hulvattomampaa kuin muistin. Suosittelen lämmöllä.



Oletko viettänyt joskus tyttöjeniltaa ja jos, niin minkämoista?

3 kommenttia:

  1. Ja samaan aikaan kun reippaat parikymppiset leikkivät tyynysotaa, viettävät liian useat kaksitoistakesäiset tytöt iltaansa pukeutuen minihameisiin. Poltetaan tupakkaa, juodaan siideriä, kiroillaan ja puhutaan "seksistä". Missä on ne Minni-Hiiri-paitaan pukeutuneet tupsuhiuksiset tytöt, jotka joskus elivät lapsuutensa ajallaan?
    Joillain lapsilla on niin kiire aikuisuuteen, että huomaamattaan jättävät nuoruuden välistä.

    Siksi siis kehotan kaikkia, ihan iästä riippumatta, tarttumaan samaan haasteeseen kuin Aliisa ja kokeilemaan, miltä tuntuu kun lapsettaa.

    - Nuorisotyöntekijä, Niina

    VastaaPoista
  2. Niina, olet asian ytimessä. Kyllä lapsena pitäisi saada olla lapsi. Ja aikuisenakin pitäisi aina välillä saada olla lapsi. Kaikkiaan lapsuus on ihan parasta aikaa.

    Mikael, tänks. Tykkään niistä hurjasti.

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails