maanantai 1. marraskuuta 2010

Mualima pieni paikka on

Olin viikonloppuna tupareissa ja tulin siellä ajatelleeksi asioita. Minusta on suorastaan jännä, miten kotibileiden määrä vaan lisääntyy iän myötä, kun ihmiset viettävät yhä mieluummin aikaa vaan tutulla porukalla paikallaan sen sijaan, että pitäisi välttämättä lähteä rymyämään kaupungille, niin kuin teininä. Mutta se ei ollut tämän kirjoituksen pointti. Vaan se, että toisinaan päätyy bileisiin, joissa tuttu porukka ei olekaan oma tuttu porukka. Ja mitäs sitten tehdään?

Jos tunteekin bileistä vain isännän tai emännän ja loput ovat vieraita, huomaa yhtäkkiä seisovansa orpona piruna kynnyksellä ja miettivänsä, että mitäs nyt hittoa seuraavaksi. Paitsi että päästään tilanteeseen, jossa pitäisi opiskella äkisti liuta uusia nimiä, niin pitäisi myös jotenkin keksiä, miten soluttaa itsensä jo olemassa oleviin kuppikuntiin. Karmea paikka, jopa minulle.

Kuva: DrenBoy-

Apuun ryntää kuitenkin äkisti maailman pienuus. Aina voi etukäteen kysyä isännältä/emännältä valideja linkkejä ihmisten välillä, joista saa puheenaihetta aikaiseksi, tyylillä: ”Niin, sä olet kuulemma Karpon äidin miesystävän veljenpoika.” Se hämmentää keskustelukumppania kummasti, jos tuntematon seuraan putkahtanut ihminen tietää toisesta jotain ja se herättää usein myös keskustelua. Esimerkiksi minä häkellyin kerran vieraassa seurassa, jossa kaksi ensimmäistä kanssani keskustellutta ihmistä totesivat, että ”aa, sä olet se kirjallisuudenopiskelija”. Siitä oli hämmennyksen hälvettyä kuitenkin hyvin helppo lähteä jutulle.

Jos ei ehdi tentata tutuilta etukäteen apua ihmisviidakkoa varten, voi alkaa omin avuinkin selvittää yhdistäviä tekijöitä. Olette ehkä kuulleet kuuden ketju –teoriasta (six degrees of separation), jonka mukaan jokainen meistä on kytketty kaikkiin maapallon ihmisiin korkeintaan kuuden muun ihmisen kautta. Luulen, että verkostoituneessa länsimaailmassa tämä voi hyvinkin pitää paikkansa. Suomessa tuskin tarvitsee kuuttakaan. Ja varsinkin bileissä noita linkkejä on yleensä yllättävän paljon.

Reippaalla ”Moi, oon [insert nimesi tähän]. Kuka sinä oot?” –aloituksella pääsee vauhtiin. Sitten kun tämä toinen kertoo kuka on ja mitä puuhaa, niin siitä aukeaa hyvin nopeasti kymmenkunta polkua, joiden varrelta löytyy todennäköisesti yksi yhdistävä tekijä, ihminen. Ja se onkin jännä, miten helppo ihmisten on puhua yhteisistä tuttavista ja sitä myöten löytyy varsin kivuttomasti yhteinen sävel.

Tämä maailma on kuitenkin ihan pikkuruinen. Oletko huomannut?

12 kommenttia:

  1. Todellakin karmea tilanne, siinä kyllä sosiaaliset taidot punnitaan. Itse koen kuvaamasi tilanteen niin vaikeana, että ehkä kieltäytyisin kutsusta. Mutta toisinpäinkin tilanne on hankala eli jos on tilaisuuden emäntä tai isäntä, voi olla paineita saada kaikki vieraat viihtymään. Tästä esimerkkinä sukujuhlat, joihin joudutaan kutsumaan sukulaisia, jotka eivät ennestään tunne toisiaan. Todella hauska seurata, kun jäyhä suomalainen yrittää viritellä yhteistä puheenaihetta tyyliin: "Joko on tullut talvirankaat vaihdettua?" rh

    ps. eka komentti menee ikävästi blogitekstin päälle, vaikeuksia saada selvää.

    VastaaPoista
  2. Ensinnäkin: :-) :-D :-) :-D :-) :-D

    Joka maasta tarvitsee aina niin monta linkkiä joka ihmiseen, kuin on miljoonaa ihmistä koko maassa jaettuna kahdella. Ihan selkeesti. Näin olen tutkinut.

    Liettuassa tuntuu usein että riittää vain yksi ihminen ja kaikki tuntee kaikki. Suomessa ehkä sitten jo kaksi tai kolme.

    Mutta bileissä, joista tuntee vain yhden ihmisen, on kyllä toisinaan vähän ahdistavaa alkuun, jos ei edes pääse tulemaan heti alkajaisiksi, vaan pitäisi soluttautua valmiisiin kuppikuntiin. Anonyymille siis vinkiksi, että kannattaa tulla reilusti ajoissa moisiin pippaloihin. Ei tarvitse sitten siellä kynnyksellä ihmetellä että ohhoh kun on jengiä, vaan voi tutustua pikkuhiljaa muutamaan ihmiseen.

    VastaaPoista
  3. Voi, enkö mä nyt onnistunutkaan tekemään koko kappaletta yhdeksi lauseeksi,,, :-/

    VastaaPoista
  4. rh, talvirenkaathan ovat oivallinen keskustelunaloitus, koska kaikilla on niistä jotain sanottavaa. Jos ei muuta, niin se, että "onpa hyvä ettei ole autoa, niin ei tarvitse niiden renkaiden kanssa puljata". Mutta joo, joskus sitä ei vaan tiedä etukäteen joutuvansa moiseen tilaisuuteen ja sitten on orpo piru kynnyksellä.

    Mikaelin vinkki on hyvä, jos menee ajoissa, pääsee varaamaan turvallisen sohvasijainnin, jossa voi tutustua vähän kerrassaan ihmisiin, kun niitä valuu paikalle. Minun tapauksessani tulin junalla suoraan töistä niin myöhään, että kaikki muut olivat jo paikalla. Eli jos noin käy, niin sitten sanoisin, että kannattaa valita joku keskisuuri ympyrä, jonka laitamille soluttautua ensin ja siitä sitten rohkeusasteen mukaan joko keskustella vieressä olevien kanssa tai koko ringin juttuun osaa ottaen.

    Mikael, :D <3
    Hmm, oivallinen kaava. Eli Suomessa on kuusi miljoonaa ja se jaetaan kahdella, niin linkkejä tarvittaisiin kolme. Loogisesti ajatellen varsin todennäköistä, että mitä vähemmän jengiä, sitä enemmän yhteisiä linkkejä. Myös pinta-ala saattaa vaikuttaa. Sillä vaikka olisi vähän ihmisiä, jos välimatkat ovat pitkät, ei pääse niin helposti tuntemaan toisiaan kuin jos kaikki ovat ahtautuneet muutaman neliökilometrin alalle.

    Ainiin, rh, hetkinen, mikä kommentti? Miten päälle? Mä en nyt hoksaa, enkä voi siksi korjata. Höh.

    VastaaPoista
  5. Sitten vaan testailemaan hyviä keskustelunavausrepliikkejä meidän tupareihin :)

    Tämä on muuten samalla pieni stressi myös juhlien järjestäjälle, että kuinka saadaan kaveriporukat sulautumaan toisiinsa, jos esimerkiksi otetaan omat tulevat tuparit, joihin on tulossa kaksi eri opiskelukaveriporukkaa, lukiokavereita ja sisko poikaystävän kera. Järjestääkö jotain yhteistoimintaa vai antaa asioiden mennä omalla painollaan? Pitäisi varmaan aloittaa tupakoiminen, kun tuntuu että tupakoijilla on aina paljon keskusteltavaa tupakkapaikalla, vaikka entuudestaan ei tunnettaisikaan.

    VastaaPoista
  6. Niin, mulla toisinaan, ei aina, on eka komentti blogitekstin päällä. En tiedä, onko muilla samaa ongelmaa.

    Jos tilaisuudessa ei nautita alkoholia, voi olla vaikeaa, kun ei tunne ketään. Jos taas nautitaan alkoholia, alkaa pikku hiljaa kaikki ihmiset vaikuttamaan jotenkin tutuilta ja helposti lähestyttäviltä :DD rh

    VastaaPoista
  7. Ansku, jos vaan olen hoodeilla, niin totta ihmeessä! Ja joo, sitä se rhkin mainitsi, että emännän/isännän rooli on myös vaikea. Sinänsä onkin hyvä idea esitellä seurueita toisilleen. Myös jotkut yhteistoiminnat ehkä auttavat, joskin että ujoimmat saattavat niistä ahdistua. Paitsi jos on sellainen ryhmätoiminta, joissa muutama rohkea saa husata ja loput seuraavat vierestä hyväntahtoisesti naureskellen.

    Onneksi valtaosan ajasta omalla painollaan sujuu ihan hyvin. Ja alkoholi kummasti kielenkannat irrottaa ja laskee raja-aitoja ja kynnyksiä. Ihmiset on sellaisia.

    VastaaPoista
  8. Ai että olenko huomannut? Jatkuvasti!

    Jostain syystä erityisesti viime kesästä asti olen huomannut poikkeuksellisen paljon tosi erikoisia, jopa käsittämättömiäkin maailmanpienuuksia. Meitä suomalaisiakin on sentään vain 5,2 miljoonaa, mutta millä ihmeen matemaattisella kaavalla joihinkin ihmisiin on joko (tietämättään) törmännyt joskus kauan sitten tai sitten on joku yhteinen tuttavuus? Tai niin siis, juuri Mikaelinhan kaava näköjään skulaa aika hyvin.

    On sekin aika jännä, miten joskus törmää johonkin vanhaan tuttuun jossain äärettömän epätodennäköisessä paikassa. Törmäsin kerran yhteen kaveriini randomisti Tukholman Gamla Stanissa, se oli hieman hassua.

    Mitä tulee tuohon ilohoklan vaikutukseen kielenkannattimien liukastajana niin joo, ikävä kyllähän se niin on. Joskus vaan on niin paljon helpompaa ottaa rohkasuryyppy ennen kuin menee sosialisoimaan.

    VastaaPoista
  9. big girl in a big world2. marraskuuta 2010 klo 19.39

    Koin hämmästyttävän asian kanssa tupareissa tuossa alkusyksystä. Menin ystävän luo majailemaan ja lähdettiin hänen frendien tupareihin. Mulla ei ollut mitään käsitystä siitä ketä sielä on tai minkälaisia tyyppejä vastassa ois, paitsi tietysti ystäväni kertomuksia heistä. Iso ja vieras kaupunki jossa itsellä on lähinnä satunnaisia frendejä eikä linkity millään tavalla ystävääni jonka luona olin. Kuitenkin tupareissa törmäsin mm. parin vuoden takaiseen luokkatoveriini ja myös pariin muuhun jotka opiskeli samassa koulussa kun minä, vaikkakin eri paikkakunnalla mutta olin ollut parin kanssa jopa samalla kurssilla siitä huolimatta. Juttelin ensin tuntemattoman ihmisen kanssa siitä, että en tunne sieltä ketään ja hän ihmetteli miten ihmeessä olen eksynyt sinne ja tästä löydettiinkin jutun aihe. Myöhemmin samainen henkilö kummasteli iloissaan tälle yhteensattumalle että olinkin löytänyt sieltä tuttuja. Lisäksi opiskelutoverini ja ystäväni jonka kanssa tupareihin lähdin, tiesivätkin lopulta toisensa yhteisen tuttunsa kautta (jonka kanssa opiskelutoverini peräti asui) vaikkeivät olleet nähneet niin että olisivat muistaneet toisensa kasvoista.

    VastaaPoista
  10. big girl in a big world, juurikin näin. Erinomainen esimerkki siitä, miten pieni tämä maailma on ja miten joka paikasta löytää jotakin tuttua. Jos ei ihan noin suoraan, niin ainakin mutkan kautta. Siksi ei pitäisi lannistua, vaikka aluksi näyttääkin siltä, ettei tunne ketään, sillä kyllä niitä yhteisiä tekijöitä vähällä kaivelulla löytyy kuitenkin.

    Ja tuokin on hyvä huomio, että siitäkin saa keskustelun aikaiseksi, kun tunnustaa, ettei tunne ketään. Sillä voi ehkä jopa helpommin "oikeuttaa" vieraaseen seurueeseen soluttautumisen, kun voi vedota siihen, ettei tunne ketään. Ei sillä, että ikinä olisi huono idea soluttautua vieraaseen seuraan ja että siihen välttämättä kovin kummoisia perusteluja ja/tai tekosyitä tarvitsisi. :)

    VastaaPoista
  11. Täytyy palata takaisin aiheeseen tupareiden jälkimainingeissa... Meilläkin löytyi muutamia yllättäviä vanhoja tuttavuuksia tuparivieraista. Kaksi avecia tunsivat toisensa lukiosta ja lisäksi yksi avec tunsi yhden opiskelukavereistani siten, että tämä avec oli ollut opiskelukaverin isoveljen luokkakaveri ja hyvän ystävän poikaystävä, ja muutamaan vuoteen ei oltu nähty. Yllättävissä ympyröissä ja ihan "väärässä" kaupungissa pääsivät vaihtamaan kuulumisia :)

    VastaaPoista
  12. Ansku, mua edelleen harmittaa, etten päässyt tupareihisi. :/ Mutta kiva kuulla, että sielläkin maailman pienuus on tehnyt tehtävänsä yhdistääkseen muutoin toisiaan tuntematonta kansaa. Yllättävät jälleennäkemiset ja kuulumisten vaihtelut ovat kivoja. :)

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails