keskiviikko 16. helmikuuta 2011

Mikko, tässä on Matti, Matti, Mikko

Oletko koskaan joutunut tilanteeseen, jossa ystäväsi tapaa sattumalta jonkun tuttavansa ja he juttelevat pitkät pätkät keskenään ja sinä seisot vieressä, pelaat katseella pingistä ja mietit, että kukahan tuo on? Olisitko toivonut, että ystäväsi olisi esitellyt teidät? Vai oletko kenties ottanut hiljaisen paikan tullen ohjat omiin käsiisi, ojentanut räpylän ja sanonut, että ”Mä oon muuten Maiju, moi”? Mitä muuta tuossa tilanteessa voisi tehdä?

Ennen vanhaan oli helppoa. Näihin asioihin oli jonkinlaisia sääntöjä. Vanhempi esitteli nuoremman ja mies naisen ja ylipäätään oli niin paljon formaalimpaa, että esittely kuului asiaan, sillä sooloilla ei voinut. Mutta miten tämmöisellä modernilla 2000-luvulla pitäisi suhtautua esittelyyn? Vieläkö sille on tilausta? Pitäisikö olettaa, että kaikki ovat niin ronskeja ja reippaita, että esittelevät ihan itse itsensä?

Sitäkin olen miettinyt, että miksi esittely tehdään kahteen kertaan. Miksi sanotaan ensin Mikko ja Matti ja sitten uudestaan Matti ja Mikko vuoroin kehon kielellä kumpaakin osoittaen? Ymmärrän sen, että ensin esitellään Mikolle Matti ja sitten Matille Mikko, mutta pelkkinä nimien luettelemisina tämä ”Matti, Mikko, Mikko, Matti” on aina herättänyt minussa hämmentynyttä hilpeyttä. Formaali rakenne tuo toki tilanteeseen helppoutta, on varsin helppoa luetella neljä nimeä putkeen sen kummempia miettimättä. Luovaksikin saa varmasti heittäytyä taidon niin salliessa.


Minusta on kiva tulla esitellyksi. Jos seison ja ping pongaan keskustelua, tunnen oloni tärkeäksi, kun ystävä pysähtyy ja esittelee minut. Aina on myös jännittävää kuulla, mikä määre minulle annetaan: olenko ”työkaveri”, ”opiskelututtu” vai ”lukioaikaisen kaverin entinen tyttöystävä”. Vaikkei itse sanoisi keskusteluun yhtään mitään ja vaikkei sitä toista ihmistä näkisi koskaan ikinä enää, on silti mukava tulla tunnustetuksi. Ja onhan aina olemassa se mahdollisuus, että maailman pienuus iskee jossain sosiaalisessa tilanteessa ja on mukava, että voi (ainakin teoriassa), puhutella toista nimellä uudelleen kohdatessa.

Olisin siis taipuvainen kehottamaan ihmisiä esittelemään toisiaan. Se on huomaavaista sitä hiljaista osapuolta kohtaan. Eikä se kovin vaikeaakaan ole, kun siihen tottuu. Neljä nimeä peräkanaa lueteltuna ja käden tai pään heiluttelu puolelta toiselle, ei ole suurikaan ponnistus, mutta tekee maailmasta taas vähän lämpimämmän paikan olla. Vai ehkä sittenkin virallisemman ja pönöttävämmän? Ehkä? En tiedä. Mitä mieltä sinä olet?

5 kommenttia:

  1. Itse ainakin reagoin asiaan tilanteesta riippuen. Jos näyttää todennäköiseltä että miitinki on nopea muutaman sanan vaihtaminen (olettaen siis että Mikko ja Matti eivät tilanteessa juuri puhu toiselleen vaan vaihdan itse pari sanaa toiselle ja pakenen sitten paikalta), ei mielestäni kannata "nähdä vaivaa" että esittelee toisilleen tuntemattomat ihmiset vain siksi, että he todennäköisesti näkevät toisensa tässä maailmankaikkeudessa yhteensä sen törmäämisen kestävän 10 sekunnin ajan.

    Jos tilanne eskaloituu siihen, että juttu lähtee käyntiin kaikkien kolmen osapuolen kesken, sitten esittely tottakai. Olen muokannut tuon iänikuisen vanhan "X, tässä Y, Y, tässä X"-esittelyn siihen muotoon että mainitsen kummankin nimen vain kerran: "Tässä X, tässä Y". Hyvät tavat pitäisi aina muistaa, mutta ei niitä välttämättä kannata toteuttaa 50-luvun tapaisella jäykistelyllä.


    t. "Mikko"

    VastaaPoista
  2. Mita sitten, jos nelja ihmista tapaa kerralla? Onko etikettia, vai voiko esittelyn tehda vapaamuotoisessa jarjestyksessa? Esim.
    Matti, Mikko, Mikko, Matti.
    Pekka, Matti, Pekka, Mikko.
    Matti, Pekka, Juha-Pekka, Pekka.
    Juha-Pekka, Matti, Mikko, Pekka.
    Pekka, Juha-Pekka, Matti, Juha-Pekka.
    Mikko, Juha-Pekka, Juha-Pekka, Mikko.

    Pelkastaan neljan nimen lausumiseen yksinkertaisesti jarjestyksessa en aio koskaan alistua :)

    VastaaPoista
  3. "Mikko", olen kanssasi samoilla linjoilla siitä, ettei 50-lukulaiseen jäykistelyyn ole tarvetta.

    Anonyymi, kjeh. Ainakin tuollainen esittely herättäisi eittämättä hilpeyttä, jos vaan hetkessä pysyisi vielä kärryillä, että ketkä on jo esitelty riittävän monta kertaa ja ketkä ei. :)

    VastaaPoista
  4. Nimien toistelussa on se hyvä puoli, että sit munkin pitäis muistaa! Usein tosin silti unohtuu.

    VastaaPoista
  5. Samoilla linjoilla Mikaelin kanssa, repetitio est mater studiorum!

    Toinen tapa on se, ettei "kolmas pyörä" esittele vaan roheesti kättä esiin ja itse esitellään itsensä. Meikäläisellä ainakin yleisempi tapa kuin toi hitusen koominen mikkomattimattimikko.

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails