Ihminen onkin homo emphaticus?

Lukija vinkkasi katsomisen arvoisesta videosta, kiitos lukija! Se on tuossa alla. Suosittelen lämmöllä katsomaan sen, jos sattuu olemaan kiinnostunut filosofiasta, biologiasta, psykologiasta, sosiologiasta, kulttuureista, sivilisaatioista, nationalismista, ihmisen käytöksestä tai apinoista.



Ajatus on kiinnostava. Ei ole vaikea uskoa, että ihminen voisi olla pohjimmiltaan empaattinen olio. Voisiko ihminen kuitenkaan ulottaa empatiansa rajoja kansallisuuksien yli, niin että empatia koskisi koko ihmiskuntaa ja planeettaamme? Onko se mahdollista?

Mitä sinä ajattelet?

Murrekohinaa

Oletteko koskaan ajatelleet, että syntymäpaikalla on oikeasti vaikutusta siihen, kuinka me viestimme? Asiaan törmää helpoimmin muuttamalla uudelle paikkakunnalle, riittävän kauas kotiseudusta. Yhtäkkiä joku ei ymmärrä alkuunkaan, mitä yrität sanoa.

Kun minä muutin Kainuun metsistä uuteen kotikaupunkiini, sain parhaalta ystävältäni lahjaksi taskusanatietokirjan. Sen nimi on Musa taskussa pulteriairalla ja se valotti minulle uuden kaupunkini murretta ja tapoja kommunikoida. Yhden asian sieltä etenkin muistan. Nimittäin sen, että "eisevväliä" tarkoittaa kyllä.

Eihän sitä äkkiä olisi uskonut, että jotkin pikkuiset murresanat voisivat olla olennaisia viestinnässämme, kunnes sitten varastossa joku meinasi ajaa ylitseni rullakolla. Huudahdin automaattisesti, että "älä aja pahki". Poika seisoi kuin öö aapisen laidassa, eikä ymmärtänyt alkuunkaan, mitä minä horisen.

Kuva: Anne-Cathrine Nyberg

Tuima voi olla suolaista tai suolatonta. Verkkainen voi olla nopeaa tai hidasta liikkumista. Siinä voi olla perheriita lähellä, jos yksi tarkoittaa yhtä ja toinen toista.

Yksi ei kehtaa siinä missä toinen ei ilkiä. Jos joku sanoo, ettei hän kehtaa tehdä, minä ymmärrän sen niin, ettei hän viitsi. Toinen taas ymmärtää sen niin, ettei toinen tohdi tai uskalla. Ne ovat ratkaisevia sävyeroja!

Ei ole tarkoituksenmukaista joka tilanteessa miettiä, miten muut murresanamme ymmärtävät. On silti hyvä muistaa, että murre tuo viestiin kohinaa, eli kohtia, joissa viesti voi tulla väärinymmärretyksi. Yleensä se ei haittaa, sillä poika pysähtyy, huudahdinpa sanan pahki tai päin.

Voitonriemuinen oli kuitenkin se hetki, kun kysymykseeni "laitetaanko pussiin" sain vastauksen "eisevväliä" ja kuudenkymmenen watin hehkulamppu syttyi pääni päällä. Siinä ei asiakas ehkä tiennyt, mikä myyjää niin hymyilyttää, mutta hymyilytti kyllä. Ja pitkään hymyilyttikin.

Mitä sinun murteessasi tarkoittaa "visu"? Ajetaanko teillä pahki? Missä kävellään, jos kävellään pulteriairalla? Seilaavatko sinun taivaallasi iilet?

Näe maailma ympärilläsi

Olin spinningissä, kun jotain hämmentävää tapahtui. Ohjaaja, joka on muuten jäyhä suomalaismies, mainittakoon se, käski jokaista pyöräilijää katsomaan vierustoveriaan. Voitte kuvitella, mitä tapahtui.

Ei mitään. Mitään ei tapahtunut. Ehkä kolme ihmistä teki työtä käskettyä pelkästä hämmennyksestään. Loput tuijottivat, kuten tähänkin asti, käsiään hiljaa hikoillen.

Minä näin tämän kaiken, koska nostin pääni. Ja ihmettelin niin tehdessäni, miksi tarvitsen siihen toisen kehotuksen. Miksi pitää jäyhän suomalaismiehen komentaa, ennen kuin uskaltaa edes vilkaista naapuria? Ei sillä, että minua olisi lainkaan haitannut tulla komennetuksi.

Okei, ehkä spinningtunti ei ole se hetki, jolloin edes toivoo toisen katsovan päinkään. Tämä ei ole kuitenkaan pelkästään liikuntatuntien ongelma. Me emme katso, me emme näe. Meidät on opetettu olemaan tuijottamatta, koska se on rumaa ja epäkohteliasta. Niinpä me emme tuijota, emme katso, hyvä jos vilkaisemmekaan.

Kuva: konstantin

Me kävelemme laput silmillä jonojen ohi, koska emme yksinkertaisesti näe muita ihmisiä ympärillämme. Me marssimme hisseihin suoraa päätä, vaikka joku olisi tulossa ulos, koska emme havaitse sitä toista siinä edessä. Me kävelemme päät painuksissa pitkin katuja lähtöpaikasta A määränpäähän B näkemättä matkalla yhtäkään ihmistä, vaikka niitä olisi kävellyt vastaan seitsemänkymmentä neljä.

Siis ehdotan, nostakaa ihmiset hyvät päänne ja katsokaa ympärillenne. Ihmiset ovat kauniita, kiinnostavia, ihania, kiehtovia, arvokkaista, hienoja, sympaattisia, söpöjä, hauskoja ja vaikka mitä muuta! Kaikki tämä menee ohi, jos heitä ei näe. Sitä paitsi ympärillämme on paljon muutakin katselemisen arvoista.

Tulisiko meistä samalla vähän huomaavaisempia, jos näkisimme ihmiset ympärillämme? Ehkä, ja tätä todella toivon, meistä tulisi edes vähän lämpimämpiä. Eikä siihen paljon sen kummempaa tarvita, kuin että ihmiset alkaisivat vain katsoa ympärilleen.

Loppuun Alivaltiosihteereiden palindromi: ”Nosta kaunis naamasi, pisamaan sinua katson!”

Kenet sinä  näkisit, jos malttaisit hetken katsoa?

Kaverit kengissä

Ystävänpäivän jälkimainingeissa pitäydytään tässä Alaksin toisessa vierailijapostauksessa. Tänään ystävyyttä pohdiskelee Selma.

Yhdestä ei ole kaikkeen, mutta kahdesta on jo huomattavasti enempään. Esimerkiksi ystävyyteen. Ystävä ei ole ystävä ilman ystävää. Se on siis puolet? Onko ystävyys silloin kaksi puolikasta, jotka yhtäläisyyksillä ja erilaisuuksilla täydentävät toisiaan?

Koska ystävyydessä ollaan yhdessä, ollaan ystäviä toisillemme, olet sinäkin siis jotakin jollekin, jotakin varten. Ystävänä oleminen on muutakin kuin omana itsenään olemista. Toisen huomioon ottaminen ja tukeminen tarkoittavat sanoja ja tekoja, joita et ehkä tekisi yksilönä. Ystävän ominaisuudessa tulee joskus olla lojaalimpi ystävälle kuin itselleen.

Esimerkiksi ennen suunsa aukaisemista, tovin pohdinta aiheesta” mikä on nyt ystävälleni hyödyllistä” ei mene hukkaan. Ehkä maailma on rankka paikka ja asiat joita haluaisit sanoa ovat totta, mutta sillä hetkellä voi olla arvokkaampaa unohtaa raudan kylmä realismi ja tuomitseminen ja tarjota ystävälle veden kestävä olkapää. Kyllä maailma lukee itse lakejaan, ei meidän tarvitse pitää siitä huolta.

Kuva: demandaj

Kun kahden ystävän ominaisuudet yhdistetään, on vahvuuksia sielläkin missä heikkouksia. Toimivassa ystävyyssuhteessa tuomme esille parhaat puolemme ja paikkailemme toistemme heikkoudet. Ystäväsi voi olla sinulle sitä, mitä itse et juuri nyt pysty olemaan. Muovaudumme barbapapan tavoin toistemme tarpeisiin olemalla siinä kohdassa enemmän, missä hän on vähemmän.

Ystäväsi heikkouden hetkellä, häntä säälimällä vajoat vaan heikommaksi ja huolestuneisuutesi muuttuu painolastiksi. Silloin on sinun vuorosi olla vahva hänen puolestaan. Jokaisen täytyy saada olla joskus heikko tuntematta huonoa omatuntoa ystävänsä huolestuttamisesta.

Päättämättömyyden tai valinnan vaikeuden iskiessä, hoputtaminen on turhaa. Sen sijaan on hyödyllisempää auttaa kaveria valinnassa tai jopa päättää hänen puolestaan. Onhan hänellä huomattavan hyvä maku ystäviäänkin valitessa, miksi et siis joskus luottaisi vaikkapa hänen jäätelömakuunsa.

Ystävyydessä on oiva taito osata asettua kaverin kenkiin. Toisen saappaisiin astumisen ohella pääsääntöinen tehtävä ystävyydessä on seurata toinen toistensa askeleita vierestä ja huomauttaa jos toinen laahaa tai kengän nauhat ovat auki. Kävellä vierellä, joskus pitää ehkä kädestä.

Ei kaikkea ystävyydessäkään tarvitse tehdä toisen puolesta, riittää että on hengessä mukana. Niinäkin päivinä kun ihminen haluaa kävellä yksin, hän voi luottaa siihen että ystävä turvaa selustan. Yksi menee edeltä käsin ja toinen tulee jaloilla perässä.

Mitä ystävyys minulle merkitsee?

Hyvää ystävänpäivää vaan! Tähän aikaan vuodesta lässytetään aina sitä samaa, kuinka ystävänpäivä on joka päivä, kuinka Valentinus vie rahasi ja miten sydän on oikeasti aika ruma elin. Saattaa se olla niinkin, mutta tuohon kitinään hukkuu se olennainen ajatus.

Olennainen ajatus on se, ettemme aina muista sanoa ääneen, kuinka paljon toisia arvostamme. Kyllähän minä tiedän, kuinka paljon minä sinusta tykkään. Välillä tahtoo unohtua se, ettet sinä välttämättä sitä tiedäkään. Siksi meillä on tämä ystävänpäivä, että tulisi hetkeksi pysähdyttyä vaikka sen armottoman ruman sähköisen ystävänpäiväkortin äärellä ja ajateltua ystävää.

Siksi minäkin pysähdyn nyt hetkeksi pyyhe päässä ja rahkakippo nenän edessä miettimään ystäviäni ja kertomaan kaikelle lukevalle kansalle, mitä he minulle merkitsevät. Nimittäin.

Kuva: sono salvo

Ystävät tekevät minusta sellaisen kuin olen. Jokainen yksitellen ja kaikki yhdessä. He tuovat minusta parhaat puolet esiin, auttavat lakaisemaan maton alle ne huonot. Heidän kanssaan saan olla minä, olipa esillä kummat tahansa.

Ystäväni ovat henkireikä, pelastusrengas, turvavyö, kaasu, jarru, kytkin ja pitkät valot. He ovat järkeni, kun tulen hulluksi ja hulluus, kun meinaan olla liian järkevä. Inspiroidun, ihailen ja kunnioitan ystäviäni suunnattomasti.

Ystäväni merkitsevät minulle turvaa. Voin luottaa heihin, olipa hätäni minkämoinen tahansa. Vaikka kaukanakin, he ovat aina lähelläni. He tuovat elämääni jatkuvuutta ja pysyvyyttä.

Ystäväni merkitsevät elämässäni vaihtelua ja erilaisuutta. Ei ole kahta samanlaista, ei kahta samanlaista hetkeä, tarinaa, matkaa tai polkua. He ovat minulle seikkailu, uusi näkökulma, tuoreempi ajatus, erilainen vaihtoehto.

He ovat valinneet minut ja siitä olen ikuisesti kiitollinen ja ihmeissäni. Minä olen valinnut heidät ja heidän kanssaan myös pysyn, vaikka välillä tie olisi roudan vaurioittama. Me olemme valinneet toisemme, tahallaan tai vahingossa. Se on ihme.

Minä rakastan ystäviäni. Teistä jokaista, juuri sinua.

Haasta Aliisa

Eikö keskustelun aloittaminen meinaa luonnistua millään? Oletko joskus miettinyt, että mitähän tässäkin tilanteessa voisi oikein sanoa? Epäiletkö, ettei Aliisakaan pysty kaikkeen? No, kohtahan se nähdään!

Vietetään tänään casual fridayta ja pistetään hösseliksi. Minä haastan sinut haastamaan minut! Keksi tilanne, oikea tai kuvitteellinen, jossa joku haluaisi aloittaa keskustelun jonkun toisen kanssa. Kirjoita se kommentteihin. Minä lupaan keksiä vähintään yhden tilanteeseen sopivan keskustelunavauksen.

Jos joku keksii tilanteen, johon minä en keksi keskustelunavausta, se joku saa jonkun ylläripalkinnon.

Kuva: lululemon athletica

Esimerkiksi kommentti voisi olla tällainen: Miten avataan keskustelu spinning-tunnin aikana viereisen polkupyörän päällä istuvan tytön kanssa? Johon minä sitten vastaan jotakin mallia: Tytölle voi sanoa vaikka, että "Eipä ole näkyvää hyötyä pyyhkiä päätään tähän likomärkään pyyhkeeseen. Tuolla ohjaajalla taitaa olla tapana rääkätä osallistujat hengiltä?".

Noniin toveri, sinun vuorosi!

Mitä on suvaitsevaisuus?

Suvaitsevaisuus. Juuri taakse jätetyissä vaaleissa se oli iso teema. Siitä puhuttiin paljon ja mesottiin kovaan ääneen, mutta mitä suvaitsevaisuus oikeastaan edes on?

UNESCOn mukaan suvaitsevaisuus on

meidän maailmamme kulttuureiden, ilmaisutapojemme ja inhimillisten elämänmuotojen rikkaan moninaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. - - - Ihmisoikeuksien kunnioittamisen periaatteen mukaisesti suvaitsevaisuuden osoittaminen ei merkitse yhteiskunnallisen epäoikeudenmukaisuuden sietämistä eikä omasta vakaumuksesta luopumista eikä sen heikentämistä.

Jos uskomme UNESCOa, on suvaitseminen siis erilaisuuden kunnioittamista, hyväksymistä ja arvostamista. Kuitenkin määritelmä jättää eräänlaisten takaportin, sillä suvaitseminen ei merkitse omasta vakaumuksesta luopumista. En kuitenkaan ole varma, voiko ihminen, jonka vakaumuksen mukaan esimerkiksi homous on synti, ikinä todella kunnioittaa, hyväksyä ja arvostaa homoseksuaalia.

Ensimmäisen kerran ymmärsin koko sanan vaikeuden, kun kirjoitin teille vaaleista. Facebookin puolella sain vastaani Herran, joka on kirjoittanut provosoivasti otsikolla Vitut suvaitsevaisuudesta. Herra ei pidä suvaitsevaisuutta kardinaalihyveenä, mutta kertoo silti suvaitsevansa esimerkiksi pedovestiitteja ja tatuointeja, koska se tekee elämän joustavammaksi.

Herran mielestä naispappeja ei tarvitse suvaita, koska heissä ei ole mitään suvaittavaa. He ovat jo lähtökohtaisesti siedettäviä. Sen sijaan suvaitsevaisuus kohdistuu asioihin, joita pidämme vastenmielisinä.

Kuva: Juan Manuel Cruz del Cueto

Tuomas Enbuske sen sijaan pitää suvaitsevaisuutta itsessään vastenmielisenä. Hän kirjoittaa, että suvaitsevaisuus on

vastenmielistä, sillä se on vallankäyttöä. Se asettaa suvaitsijan suvaittavan yläpuolelle. Aivan kuin minä olisin siinä asemassa, että saisin joko hyväksyä tai hylätä tavan, jolla joku muu haluaa elää. Suvaitsija luulee, että hänellä on valta olla myös suvaitsematta.

Ymmärrän näkemyksen ja siinä on totuuttakin. Suvaitsevaisuus tulee ikään kuin ylhäältä päin. Minä suvaitsen sinua. Enbusken mielestä suvaitsemista parempi olisi vain antaa toisten elää rauhassa. Eikä se huono idea olekaan. Jos toisten tekemiset eivät haittaa muita, miksi niitä pitäisi suvaita tai olla suvaitsematta? Olkoot.

On kuitenkin mahdollista, että toisten vastenmieliset tavat "hyppivät silmille" esimerkiksi kadulla. Päädytäänkö silloin takaisin suvaitsevaisuuden alueelle? Vai pitäisikö mieluummin käyttää sanaa "hyväksyminen"? Saattaahan olla, että hyväksyminen tulee yhtälailla ylhäältäpäin kuin suvaitseminenkin.

Haluaisin ehdottaa, että suvaitseminen ei sittenkään olisi vallankäyttöä ja oman ylemmyytensä osoittamista. Suvaitsevaisuus on mielestäni ennen kaikkea omien ennakkoluulojensa ja rajoittuneisuutensa voittamista. Suvaitseva ihminen tietää, että pitää syystä tai toisesta jotain vastenmielisenä, mutta ylittää sen. Hän antaa toisten elää rauhassa ja kohdatessa kohtelee ihmistä kuin ihmistä.

Mitä sinä suvaitset? Mitä suvaitsevaisuus sinun mielestäsi on?

Montako kertaa tervehditään?

Jos työskennellään tai opiskellaan tiiviisti pienessä rakennuksessa, samat ihmiset tulevat ja menevät pitkin päivää ja kohtaavat mennessään toisiaan. Ensimmäisellä kerralla tervehditään. Sama kaveri saattaa tulla kuitenkin vastaan neljä tai viisikin kertaa. Mitä niillä muilla kerroilla tehdään? Tällaisen kysymyksen sain pohdittavaksi lukijalta; kiitos Laura!

Tähän ongelmaan törmää kyllä tämän tästä. Tuntuu hoopolta tervehtiä samaa ihmistä heti perään uudestaan, jos ihan vasta nähtiin. Toisaalta on vähintään yhtä hoopoa vain kävellä ohi huomaamatta toista mitenkään. Erityisesti jos kyseessä on vieraampi ihminen, jonka tuntee vain kasvoilta, saatetaan vaiti ohi käveleminen tulkita tylyydeksi.

Tähän ei liene absoluuttista totuutta, niin kuin ei ihmisasioissa yleensäkään. Toiset morottelevat mennen, tullen ja palatessa. Onneksi, kuten isäni usein sanoo, meiltä eivät morot kesken lopu. Ei se niin haittaa, vaikka samaa kaveria tervehtisi useitakin kertoja. Voihan sinne perään lisätä toisinaan, että "hei... taas".

Kuva: Zach Klein

Silmiin katsominen ja hymyileminen on ihan yhtä hyvä vaihtoehto. Kättäkin voi heilauttaa sen merkiksi, että "huomasin sinut, olet kiva". Ei siinä tarvitse mitään sen ihmeempää sanoa. Toisen huomioiminen on monesti elekielestä kiinni.

Lisäksi voi vähän varioida. Päivän lähestyessä loppuaan voi huikata, että "huomiseen". Jos kuitenkin törmää samaan ihmiseen vielä tämänkin jälkeen, voi nauraen pistää leikiksi ja todeta, kuinka toisesta ei näytä pääsevän eroon millään.

Jos samaa tyyppiä näkee viisi kertaa päivässä, viisi kertaa viikossa, joka ikinen viikko, alkaa jossain kohtaa muuttua luontevaksi vain kävellä ohi.  Tuttuus tulee jatkuvasta näkemisestä ja tuttujen kesken ei ole niin justiinsa, vaikkei ihan joka kerta tervehditäkään. Edelleen on kohteliasta katsoa silmiin ja ystävällistä hymyillä.

Vastaukseksi  otsikon kysymykseen: niin monta kertaa, kuin tuntuu hyvältä tervehtiä. Vähintään kerran. Toisen voi huomioida aina muilla tavoilla sitten, kun alkavat morot huveta. 

Mitä sinä teet, jos näet saman ihmisen jo kolmatta kertaa saman päivän aikana?