sunnuntai 6. kesäkuuta 2010

Mitä teet ensi lauantaina?

Eilen yöllä ukkosmyrsky pyyhki yli Loughborough’n. Makasin sängyssä kuuntelemassa tuota majesteettista jylinää ja mietiskelin, mistä teille tänään luonnon rauhoituttua kirjoittaisin. Osuipa sitten silmiini kirjahyllystä pilkistävä Sinkkuelämää-kirja, jonka ystäväni Auli laittoi mukaani ennen maailmalle lähtöäni. Sehän on siis aiemmin mainitsemani tv-sarjan pohjateos. Yksi asia minua sekä kirjan että sarjan jälkeenkin mietityttää. Sex and the City käsittelee kyllä varsin seikkaperäisesti treffien, seurustelun ja eron eri vaiheita, mutta ei kerro juuri ollenkaan, miten nuo naiset päätyvät tilanteeseen, jossa heillä on treffit lauantai-iltana.

Kokemusteni mukaan suomalaiset miehet eivät paljon treffeille pyytele. Tai sitten minä olen yksinkertaisesti niin pelottava, että he eivät vaan uskalla lähestyä minua. Ne ainoat kerrat kun minut on pyydetty ulos, olen ollut töissä, mikä on vähän hämmentävää ja joskus aavistuksen vaivaannuttavaakin. Minä kun en normaalisti pukeudu siihen ruutu-vormuun ja aloita keskustelua kysymällä, että mitä saisi olla. Noh niin tai näin, olen tullut todenneeksi, että jos Suomessa tahtoo treffeille, on tehtävä aloite itse, mikä ei näin modernina tasa-arvon aikakautena tietenkään ole mikään ongelma. Tässä kolme esimerkkiä aloitteista, jotka ovat johtaneet treffeihin.

Esimerkki 1: historianopiskelija


Tämä oli vaikea tapaus. Olin ihaillut kyseistä ihmisyksilöä kaukaa varmaan vuoden päivät ja kerännyt rohkeutta toisen mokoman, ennen kuin viimein päätin, että syteen tai saveen. Mummona harmittaa kuitenkin, jos en yritä. Ennen luentoa kokosin nurkan takana kaikki viimeisetkin rohkeuden rippeet ja marssin pelottavaan historianopiskelijalaumaan ja nykäisin kaveria hihasta. Kerroin, että olen nähnyt hänet usein yliopistolla ja että hän herättää minussa uteliaisuutta. Sitten kysyin, että haluaisiko hän joskus nähdä minut tahallaan, eikä vaan sattumalta yliopistolla törmäten. Vastaus oli myöntävä.

Esimerkki 2: statisti


Olin järjestänyt juhlat kandin työn loppumisen kunniaksi ja kesken illan huomasin baaritiskillä kaverin kaverin kaverin, jonka joku oli tuonut juhliin. Marssin kysymään, että ”Päivää, kuka sinä oikein olet?” ja hän vastasi salaman nopeasti, että ”Statisti”. Katsahdin alas ja huomasin käteeni unohtuneen kakkulapion. ”Eli, jos käsken sinua puhdistamaan tämän kakkulapion, sinä teet sen?” kysyin. ”Joo, näin teen”, hän vastasi. Ojensin kakkulapion ja muitta mutkitta hän lipoi sen puhtaaksi. Tapahtumaketjun absurdiudesta hämmentyneenä lainasin baarimikolta kynän ja raapustelin puhelinnumeroni hänen kämmeneensä. Ei mennyt kauaakaan, kun statisti laittoi viestiä perään.

Esimerkki 3: naapurinpoika


Asun opiskelija-asuntolassa ja asukastoimikunta järjestää aina välillä talon yhteisiä bileitä. Eräänä tuollaisena lauantaina vaihdoin muutaman sanan alakerran naapurin kanssa. Fantastisen mielenkiintoinen tapaus ja kaveri jäi mieltäni kaivelemaan, kun hän hävisi bileistä enemmän tai vähemmän vauhdilla. Kipaisin sunnuntaina sitten alakerran ilmoitustaululle ja lukaisin asuntolistan läpi. Bongasin oikean sukunimen ja kämpän numeron ja hilpaisin kolmanteen kerrokseen. ”Ping pong!” ovikello soi ja unenpöpperöinen naapuri ryönäytyy puolialastomana ovelle. ”Öö, hei… ajattelin tulla kysymään lähtisitkö iltakävelylle… mutta taisin herättää. Anteeksi.” Ei se kuulemma mitään haitannut ja kyllä me sitten sinne iltakävelyllekin mentiin.

Olisi minulla ollut vielä ainakin yksi esimerkki, mutta kun jostain syystä esimerkkejä pitää aina olla kolme tai viisi, niin jätetään se sitten säästöön. Mutta ollakseni rehellinen, olisihan se nyt ihan kiva, että joskus ei tarvitsisi itse tehdä aloitetta...

Oletko sinä pyytänyt jotakuta treffeille? Onko sinua pyydetty treffeille? Olenko todella hirmuisen pelottava?

11 kommenttia:

  1. Niiii.. kuten puhuttiinkin, eikös toi treffikulttuuri ole peräisin jenkkisarjoista ja -leffoista.. miten se "lähetäänkö elokuviin?" sopiikaan suomalaiseen kulttuuriin? Kyllä kai media vaikuttaa siihen miten ihmissuhteissa toimitaan.. ja treffithän on ihan kivojakin.. mutta vähän pintapuoliselta se hattaransyöminen välillä tuntuu.. ainakin meikäläisen näkökulmasta.

    Salkkarit, iltalehti, sex and the city.. Nyt kun pääsin vauhtiin, niin.. halutaanko me nyt ihan oikeasti elää saippuasarjassa... Ja ennenkaikkea, missä saippuasarjassa? Mun puolesta vois olla reilusti enemmän Serranon perhettä ja Fireflytä. (Viimeisimmässä ei romantiikkaa ainakaan haettu treffien avulla, mutta kyllä, kyllä siinä silti oli rakkautta ja romantiikkaa..)

    Ja et sie oo hirmusen pelottava.

    VastaaPoista
  2. Voti, hyvä pointti tämäkin. Ja mitä se treffeillä oleminen sitten oikein on? Juteltiin juuri eilen T:n kanssa, että mistä sitä edes tietää, että mikä on treffi ja mikä ei?

    Ja toden totta, ennen vanhaan riiattiin naapuritilan tyttöä kylänraitilla. Jostakin me on omaksuttu tämä treffi-kulttuuri. Tai saatu käsitys, että sellainen kulttuuri pitäisi ylipäätään omaksua. Vai pitäisikö?

    Entä jos tämä onkin salajuoni, jolla saadaan ihmiset ostamaan enemmän kukkia ja popcornia?

    VastaaPoista
  3. Ei suomalaiset miehet minusta mitenkään vähän tai vaikeasti treffeille pyytele, mutta toki myönnettävä että miehenä voi kuva olla vähän vääristynyt. :-D

    Onkohan toi samanlainen myytti, kun että suomalainen mies juo ja hakkaa? Tai ei puhu tunteistaan? Mä en tunne yhtäkään siihenkään stereotypiaan sopivaa miestä.

    Oon aina jostain syystä herättäny homoissa mielenkiintoa ja onhan se tosi imartelevaa kun joku kehuu kauniiksi ja pyytää treffeille. :-D

    Ulkomailla usein kysytään, onko se totta että suomalaiset naiset saattaa pyytää treffeille tai jopa kosia - jotain mikä ei pariutumiskulttuuriin monessa maassa todellakaan kuulu. Mut just hienoa; varmaankin aika moni ujompi mies olis puolisotta ilman suomalaisten naisten kainostelemattomuutta. :-)

    Hmm mietin et onkohan mua pyydetty tasan kerran treffeille joskus vuosia sitten, muutoin oon aina itse ollut aktiivisempi osapuoli. Tai nopeampi.

    VastaaPoista
  4. Mikael, ehkä kyse on vaan siitä, että oon pelottava, niinku epäilin. Ja se vääristynyt kuva onkin vain mun kokemuksista johtuva. :P Moinen ajatus voi hyvinkin olla samaa myyttisarjaa puhumattomuuden ja hakkaavaisuuden kanssa. Nuo kaksi minäkin myyteiksi tiedän. Poikkeuksia tietenkin löytyy.

    Ai se on kantautunut ihan maailmalle asti, että Suomessa naisetkin tekee aloitteita? Hmm, jännää. En tosin tiedä, että miten yleistä se on. Tässä kohtaa kuva on epäilemättä vääristynyt, jos omista kokemuksista johtopäätökset vetää. :)

    VastaaPoista
  5. Aliisa, mjoo kokemuksia voi tosi selkeästi olla sekä myyttien puolesta että vastaan. :-)

    Aihe oli just töllössä; http://areena.yle.fi/video/1038676 (sori, näkyy vain Suomessa) - "Painavaa puhetta Pohjolasta" / Sofi Oksanen.

    VastaaPoista
  6. Mikael, siksihän ne myyttejä onkin. :)

    Kiitos linkistä. Muut voi kurkata sen heti, mun täytyy odottaa heinäkuulle, sikäli mikäli se on nähtävissä vielä heinäkuussa...

    VastaaPoista
  7. Ensinnäkin, ei upea voi olla pelottava!

    Toisekseen, suomalaiset miehet ei todellakaan pyydä treffeille. Tai semmoset on kiven alla. Mua on pyydetty ainoastaan tilanteessa, jossa on aiemmin baarissa vaihdettu numerot.

    VastaaPoista
  8. Pipsa, kiitos. :P Mut kai upeakin voi olla pelottava, jos on pelottavalla tavalla upea?

    Hmm, puoltava ääni mun kokemuksille. Ehkä tää on joku aluepoliittinen jutt?

    VastaaPoista
  9. Hei.

    Eipä sen pyytämisen tarvitse ollenkaan tuota (hei:tä) vaikeampaa olla. Luulisin. Kumpaankaan suuntaan.

    Ei, et ole ollenkaan pelottava, vähän vain. Joten en usko vääristyneen kuvan johtuvan niinkään kysyjän pelottavuudesta. Ehkä enemmänkin omasta aktiiviisuudesta...mistä sitä tietää?

    VastaaPoista
  10. "kai upeakin voi olla pelottava, jos on pelottavalla tavalla upea?"

    Nimenomaan! :)

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails