maanantai 2. elokuuta 2010

Erilainen leikkipuisto

Olen vähän sitä mieltä, että koskaan ei pitäisi olla liian vanha leikkimään. En ole selkeästi näkemykseni kanssa yksin, sillä Aamulehti uutisoi viime kuun puolella, että vanhempi sukupolvi saa oman leikkipuiston. Tampereen Nekalan Norrköpinginpuistosta tulee senioripuisto, jonne on suunniteltu vanhemmalle väestölle sopivat vimpaimet ja obstaakkelit, joissa näyttää, kuinka jalka nousee.

Kuva: Aamulehti

Tämä on nerokkuutta! Koska puistossa ei ole ikärajaa, voi sinne mennä kuka vaan, mutta se on silti ihana huomionosoitus ikääntyvää väestöä kohtaan. Ja mikäs sen parempi paikka vanhojen ihmisten kohdata toisiaan, kuin puisto. Ikäihmiset jäävät liian helposti yksin kotiin, kun ei oikein tiedä, mihin menisi ja kenen kanssa. Senioripuisto on oiva paikka tavata vanhoja ystäviä tai löytää uusia.

Nyt jokainen, joka asuu jossain lähettyvillä, voi tehdä vuoden parhaan teon, ja viedä oman mummonsa tai ukkinsa senioripuistoon näkemään muita ihmisiä ja kokeilemaan laitteita. Tällainen senioripuisto on myös ainakin Loviisassa ja moista kaavaillaan esimerkiksi Helsinkiin (Pikku Huopalahteen), Ilomantsiin ja Joensuuhun.

Ps. Ihanaa elokuun alkua!

1 kommentti:

  1. Liukumäki puuttuu : ) Nyt vielä sitten leikkipuisto keski-ikäisille. RH

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails