maanantai 7. maaliskuuta 2011

Hiirenkorvalla

Kevät tulee. Se on ilmassa ja maassa, sen vaan jotenkin tuntee. Kevät on syksyn ohella uudistumisen aikaa, kun leudot tuulet pääsevät puhaltamaan ikkunoista sisään. Ja uusia tuulia etsimme myös Alaks olee?:n nurkkiin. Mutta koska kirjoitan näitä juttujani teille enkä itselleni, ei ole hyötyä uudistua vain uudistumisen vuoksi. Siksi haluankin antaa teille mahdollisuuden sanoa painava sananne.


Haastan teistä jokaisen lähettämään minulle joko juttuidean tai muun uudistumisehdotuksen. Jokaisen vastauksen kesken arvon palkinnon, eli jokaisella idealla parantaa voittomahdollisuuksiaan. Niitä saa lähettää rajattomasti. Kertokaa, että mistä te haluaisitte kuulla tai miten haluaisitte minun asioita käsittelevän. Tai ehdottakaa juttusarjoja tai ulkoasumuutoksia tai mitä vaan! Saa myös kertoa, mitä ei ainakaan pidä muuttaa tai mistä ei pidä missään nimessä luopua.

Osallistuminen tapahtuu Kysy Aliisalta –lomakkeella, joka löytyy klikkaamalla kuvaa, yläpalkin linkkiä tai täältä. Palkinnoksi lupaan kaksi leffalippua Finnkinon teattereihin. Palkinto lähetetään postitse. Ideoita saa lähettää aina ja ikuisesti, mutta arvontaan osallistumisaikaa on kolme viikkoa, eli 21.3. asti. Ja jotta pääsette kevätfiilikseen, tässä vielä lempikevätbiisini.

1 kommentti:

  1. Hei kulta! Mulla on kaikki suhteet ihan älyttömän oolrait, ainoa mikä mättää, on tämä v ä l i m a t k a! Näen tänään Kisun ja Lisun lounaalla, kun satun olemaan Helsingissä ja illalla Ossinkin, kun menen Tampereelle (jossa toivottavasti näen sinut!), mutta liian vähän aikaa yhdessä on ja sitten tulee paineita hyödyntää aika to the max. Mitä vinkkejä keksisit tämmöiseen tilanteeseen? Kun haluaisin rauhassa nähdä ystäviä ja poikaystävää, mutta kun aikaa on niin vähän! Ja tilanne ei tästä muutu ainakaan seuraavaan puoleentoista vuoteen... :/

    Olet rakas!

    Maija

    Ps. Niin ja koiranpentuja!

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails