perjantai 16. syyskuuta 2011

Miten tullaan jätetyksi oikein?

Tämä on ollut varsinainen eroviikko. Kun maanantaina pohdittiin sitä, miksi jätetään ja keskiviikkona paneuduttiin siihen, miten jätetään, käännetään näin perjantain kunniaksi katse jätettyyn. On taitolaji jättää reilusti, mutta yhtälailla taitoa vaatii myös tulla hyvin jätetyksi.

Miten niin muka? Eikö kaikki vastuu ole jättäjän? Eikö jätetyllä ole oikeus reagoida juuri niin kuin sydän sanoo? Kyllä ja ei.

Emme voi kontrolloida tunteitamme, emmekä sitä, pillahdammeko itkuun vai menemmekö shokkiin. Ei jätetyksi tulemisessa taitoa vaadikaan se, kun uutisen ottaa vastaan. Itkeä saa, suuttua saa, shokkiinkin saa mennä.

Taitoa vaatii kuitenkin se, että osaa hyväksyä ja luopua. Se ei tapahdu sillä samalla sekunnin siunaamalla, mutta jonkun ajan päästä kyllä. Vaikka sydän sanoo mitä ja vaikka alitajuntakin yrittää väliin huudella omiaan, on otettava silmä käteen. Toinen on päätöksensä tehnyt ja jos eron hetkellä käyty keskustelu ei asiaa muuta, sitä tuskin muuttaa mikään.


Kuva: Jon Callow

Jos jättävä on ollut mahdollisimman reilu, hän on jutellut asian halki ja kertonut mistä kiikastaa. Silloin kannattaa istua alas prosessoimaan. Jos saatu kritiikki on aiheellista, voi siitä yrittää ottaa onkeensa ja mennä eteenpäin. Jos taas ei, se täytyy sivuuttaa ja mennä eteenpäin.

Tärkeää on kuitenkin muistaa tämä: vaikka itse kokisi olevansa erilainen, kuin jättävä väittää tai jos tuntee, että eron syyn voi korjata, ei silti suhdetta välttämättä voi. Joskus, kun jokin on kerran mennyt rikki, ei sitä yksinkertaisesti enää ehjäksi saa. Ellei kyse ole aivan puhtaasta väärinkäsityksestä, jättäjällä on oikeus omaan näkemykseensä ja tunteisiinsa, vaikka ne olisivat jätetyn mielestä vääriäkin.

Esimerkiksi jos eron syynä on ystävän valehtelu, voi jätetty miettiä, että "no selvä peli, lakkaan valehtelemasta, niin ei tarvitse erota". Vaikka tässä onnistuisikin, ei ystävyyttä voi silti enää tähän samaan ystävään rakentaa. Luottamus on mennyttä, ystävyydellinen tunne toiseen ihmiseen on hiljalleen kuihtunut, ei enää edes halua yrittää. Onneksi tilanteen voi korjata uusia ystäviä varten.

Hyväksyminen ja luopuminen ovat äärimmäisen vaikeita asioita ja saattavat viedä vuosiakin. Taitavasti jätetyksi tulemisessa olennaista onkin se, että aloittaa hyväksymisen ja luopumisen mahdollisimman pian. Mikään ei liene raskaampaa kuin se, että jätetty päivin öin muistuttaa jättäjää siitä, että hän tuon vaikean ja ikävän päätöksen joutui tekemään. 

Osaisitko sinä tulla jätetyksi? Voiko jätetyltä sellaista vaatia?

4 kommenttia:

  1. Ainakin parisuhteissa helpoin keino jätetyksi tulemisessa on vain antaa periksi. Se on tietysti tosi vaikeaa. Varsinkin pettäminen vie itsetunnon pitkäksi aikaa ja silti saattaa kaivata pettäjää.

    Pahinta jätetyksi tulemisessa on se, että tunnetasolla jää jättäjään roikkumaan. Hänellehän jättäminen on helpotus, mikä suututtaa entistä enemmän. Sinä kannat tuskan ja hän kun vain porskuttaa. Useimmiten jättäjä pyytelee jossain vaiheessa anteeksi tylyä käytöstään, silloin on tärkeintä, että ymmärtää suhteen olevan ohi, eikä haikaile entiseen.

    VastaaPoista
  2. Tämähän on varsin hyvä blogi!

    Itselleni kävi tässä taannoin eräänlainen tapahtuma ystävyysasoissa joka mietityttää edelleen. Tämän tarinan jonka kerron, on nimet muutettu, kyseessä on (nimet muutettuna) pojat Bee ja Cee, tyttö. perustuu todelliseen tapahtumaan. Lähetän tän kahdessa osassa:

    Bee ja Cee ovan kavereita jo kymmenen vuoden ajalta, olivat samassa peruskoulussa sekä samassa ammattikoulussa tytön kanssa, mutta Bee oli siellä vuoden ennen Ceetä ja lähti pois sieltä. Been ja Ceen koulussa oli kateellisia ja ihmeellisiä möngertäjiä.
    Cee tiesi tytön jo ennen Beetä. Bee kommentoi tytölle Facebookissa, lyhyen tovin jälkeen lisäsi kaverikseen Facebookissa. Cee kehu tätä huipuksi ja hauskaksi tytöksi. livenä Tapaamista vaikeutti pitkät välimatkat että kaikki oli mahdotonta että Bee meinasi luovuttaa ja jatkaa eläämänsä. Tyttö oli kyllä väittänyt Beelle että oli mukamas seura-addikti. mutta myöhemmin antoi oman kuvitelmansa Beelle.

    Been kevät oli hirveä, täynnä kontrollointia, ahdasmielisyyttä, määräämistä, paskan niskaan lappaamista, kireät ilmapiirit työpaikalla niin että Beetä alkoi ahdistaa, paine nousi päähän, kevät oli vastoinkäymisiä toinen toisensa jälkeen. Bee pääsi kuitenkin vähäksi aikaa kauas ilmapiiristä, oli samassa kaupungissa tytön kanssa. Mutta tilanne meni entistä surkeammaksi, jostain syystä tyttö meni omituiseksi ja ei vastannut alussa, Bee ajatteli että sitä jännitti. no viimeinkin Bee ja tämä tyttö viimein tapasivat ja keskustelivat jotain 2 tuntia. seuraavana päivänä oli kaupungissa joku tapahtuma ja Bee kutsui tytön sinne mukaan koska tämä oli itsekin sinne menossa.

    Mutta miten kävikään, Beellä pyöri ajatuksia työpaikan ilmapiiristä keskellä tapahtuma paikkaa, Bee lähetti kaksi kertaa viestin tytölle että ilmoittaa jos on täällä. tunti ja kaksi vierähti niin tytöltä ei vastausta kuulunutkaan. Bee meni tapahtumapaik an sisälle, keskeltä väestöntungosta löysi kaverinsa Ceen sieltä joka oli tullut sinne jo aiemmin, Cee sanoi että tyttö olikin jo siellä ja lähti! Bee alkoi epäilemään että Cee, 10 vuotta vanha ystävä on puhunut olemattomia tytölle ja lähti pois tapahtumapaikalla. Paineet ja ahdistus nousi entisestään. Been toinen vanha ystävä onnekseen asui kaupungilla että meni sen luokse avautumaan. Bee oli vähän aikaa epäleväinen ystävänsä Ceen suhteen.

    Jatkuu...:

    VastaaPoista
  3. jatkuu...

    Bee lähti takaisin töihin petettynä ja tilannetta paheni se että työpaikan ilmapiiri jatkui samanlaisena, työntekijöiden pahan olon purkaaminen jatkui. Tilanne helpottui kun Bee vaihtoi työpaikkaa. Cee tuli sitten sinne samaan työpaikkaan missä Beeki oli, selvisi että tyttö oli vähän aikaa siellä tapahtumissa, Cee oli tytöltä kysynyt haluaako tavata Been, tyttö ei kuulemma nyökännyt, että ehkä ei. Cee sanoi että Bee sai kestää kaikenlaista. no Bee lähetti viestin tytölle että olisit sanonut suoraan vaan ettei olisi tarvinnut odottaa 2 tuntia ihmisväestön keskellä. Tyttö selitti yllättäen Beelle asiat erilla lailla kuin oli aiemmin kertonut. Bee ja Cee alkoivat epäilemään että joku niiden kateellisista samasta ammattikoulusta olleista on selittänyt olematonta soopaa tälle tytölle. Tyttö ei enää vastanut Been kaverille Ceellekään mitään.
    Been mieliala parani sittemmin alkukesän myötä ja halusi tavata tytön vielä joskus uudestaan, muttah: Bee oli lähellä tytön kotipaikkaa kun Bee oli ystäviensä luona ja pyysi tyttöä jos haluaisi tavata vielä. tyttö ei mitään vastannut.

    Bee alkoi saada ystäviltään ja muilta ihmisiltä neuvoja että kyseessä olisi voinut olla huonon itsetunnon omaava, raukkamainen, säälittävä, ongelmallinen ihminen joka ei osaa sanoa suoraan mistä kiikastaa, sillähän oli puhelin jota ei osannut käyttää kun ei vastaa. Been käsityksen mukaan tyttö saattoi olla myös koulukiusattu, että työpaikkakiusattu. Eihän Bee varsinaisesti tyttöä tuntenut ja ei saanut ikinä mitään mahdollisuutta tutustua paremmin.

    Joko oli joku Been ja Ceen samassa koulussa olleista ihmisistä puhunut olematonta, tai tyttö oli itse käsittänyt väärin jotakin. tätä Bee ei saanut ikinä tietää ja poisti tytön Facebookin listaltaan. Vielä Facebookista poistettuaan Bee viel kerran lähetti viestin että vastaisi suoraan että mist kiikastaa, oli muutenkin hirveä kevät. no tyttö oli Beelle Facebookissa lähettänyt vain "Oli hauska tuntea sinut" vaikka Bee on kerran tytön nähnyt, kahdessa tunnissa tosin ei voi heti tuntea ihmistä, eli tyttö valehteli kaiken mitä on Beelle ja Ceelle selitellyt. Kesä oli ja meni, kuluneen vuoden aikana Bee ehti nähä tytön vain kerran, vaivaiset kaksi tuntia ja päätti jatkaa eläämäänsä, vaikka tämä asia saattaa vaivata Beetä vielä vuosienki päässä joskus että mistä edes kiikasti. Tytöstä ei muuten kuin harmia ollut Beelle ja ei ollut kertaakaan rehellinen.

    että tämmöinen tarina... tämä kävi mulle ensimmäistä kertaa elämässäni, enkä tiedä vaikutinko itsekin siihen jotenkin, kaverin kanssa tästä vielä keskusteltiin, jos kyseisellä tytöllä oli vakavia ongelmia niin aika hyvin peitti sen, Tai sitten uskonut joitakin olemattomia puheita. Ihmisen pitää itse tutustua toiseen ihmiseen eikä kuunnella mitä mieltä muut ovat. mutta Elämä jatkuu =) Mitä mieltä tälläisestä?

    VastaaPoista
  4. Esa, totuuden sanoja.
    Bee, Cee ja tyttö, tarina oli mutkikas ja paikoin menin vähän sekaisin, että kuka sanoi mitä kenellekin. Epäilen, että tässä (kuten niin monessa muussakin ihmissuhdeasiassa) oli kyseesä monien sattumien sekä parin väärinkäsityksen summa. Harvoin ihmiset tahallaan toisiaan satuttavat. Mutta kun me olemme niin eläimellisiä ihmisolentoja, tulemme huomaamattamme käyttäytyneeksi väärin. Ei se reilua ole, sen myönnän. Sen kanssa on kuitenkin elettävä.

    Toivottavasti parempi onni seuraa sinua jatkossa!

    VastaaPoista

Related Posts with Thumbnails