Törmäsin sunnuntaina tärkeään ja vaikeaan aiheeseen. Juhani kirjoitti blogissaan, kuinka vaikeaa erityisesti nuorilla miehillä on saada läheisyyttä ja ei-seksuaalista kosketusta. Kulttuurimme on juro ja tuntuu siltä, että erityisesti miesten on vaikea koskettaa toisiaan. Onko syynä homofobia? Kulttuurinen raja-aita? Tottumattomuus? Vai mikä?
Samaan aiheeseen olivat kaivautuneet myös Urpo Turpo ja Neiti H. Kyseessä ei voi siis olla yksittäinen tapaus, jos aiheeseen ehtii yhden sunnuntain aikana törmätä kolmesti.
Ilmiö on epäilemättä osa suomalaista kulttuuria. Otetaan vastaesimerkiksi vaikka Italia, jossa hiljattain vierailin. Saapasmaassa ihmiset koskettavat toisiaan paljon, paljon enemmän. Poskisuudelmat ovat osa kohtaamisrituaalia joka päivä. Eikä läheisyys rajoitu poskisuudelmiin: nuoret miehetkin kulkevat kädet toistensa hartioilla ja halailevat toisiaan. Julkisesti! Näin ihmiset menevät lähelle toisiaan, oppivat koskettamaan ja olemaan kosketettavana.
Kun sitä oikein miettii, eikö se ole paljon vähemmän omituista kuin olla alasti saunassa? Olemme oppineet olemaan alasti samassa tilassa, emmekö voisi oppia myös halaamaan vaatteet päällä? Kulttuuria voi onneksi muuttaa, ehkä hitaasti, mutta voi.
Juhani aikoo opettaa lapselleen, että mieskin voi halata miestä. Se on hyvä opetus ja toivottavasti muutkin tarttuvat tähän. Mutta ettei meidän tarvitsisi odottaa kokonaista sukupolvea, voisimme yrittää opettaa vanhoille koirillekin uusia temppuja.
Tässä jalossa päämäärässä meitä auttakoon seuraava video.
General Etiquette:
How To Give A Great Man To Man Hug
Haastan sinut halaamaan tänään miestä. Olitpa mies tai nainen.
maanantai 2. toukokuuta 2011
perjantai 29. huhtikuuta 2011
Se pieni ratkaiseva ero
Luin jostain paikallislehden läpyskästä artikkelin ja nyt minua harmittaa, etten ottanut sitä talteen. Kyseisessä artikkelissa pienen ikuisuuden Suomessa asunut ulkomaalainen nainen kertoi havaintojaan hymyn voimasta. Sitähän olen sanonut ennenkin, että hymyssä se voima piilee.
Artikkelin ehkä kaikista mielenkiintoisin ja ihnin kohta oli se, kun nainen kertoi, kuinka tapasi nykyisen aviomiehensä. Hän oli ollut koulussa ja päättänyt, että haluaa tutustua paremmin ujonoloiseen suomalaispoikaan. Niinpä hän alkoi hymyillä.
Joka kerta, kun poika katsoi häneen, hän hymyili. Kolmen päivän jälkeen poika piti häntä kädestä ja pyysi elokuviin. Tämä tarina on tosi.
Hymy ei ehkä ole maaginen ratkaisu kaikkeen, mutta aika moneen se sitä kuitenkin on. Hymystä on puhuttu silloin, kun pohdittiin, mikä tekee ihmisestä helposti lähestyttävän. Hymyllä on siinä ratkaisevan suuri rooli. Hymy valaisee kasvot, hymy saa ihmisen erottumaan ja hymy viestii, että hymyilijä on iloinen ja onnellinen. Haluaisitko itse mennä juttelemaan hapannaamalle?
Vaikka äsken oli pääsiäinen, huomenna on vappu. Suomi sekoaa. Ihmiset ryömivät koloistaan, vaikka kuinka sataisi vettä ja olisi takatalvi. Usein siellä vilinässä ja tuoksinassa näkee ihmisiä, joihin haluaisi tutustua lähemmin. Silloin se pieni ratkaiseva ero voi olla juuri hymy.
Mitään se ei maksa ja mitään siinä ei voi menettää. Jos hymyily on vaikeaa, apua löytyy täältä. Mikset siis kokeilisi?
Artikkelin ehkä kaikista mielenkiintoisin ja ihnin kohta oli se, kun nainen kertoi, kuinka tapasi nykyisen aviomiehensä. Hän oli ollut koulussa ja päättänyt, että haluaa tutustua paremmin ujonoloiseen suomalaispoikaan. Niinpä hän alkoi hymyillä.
Joka kerta, kun poika katsoi häneen, hän hymyili. Kolmen päivän jälkeen poika piti häntä kädestä ja pyysi elokuviin. Tämä tarina on tosi.
Hymy ei ehkä ole maaginen ratkaisu kaikkeen, mutta aika moneen se sitä kuitenkin on. Hymystä on puhuttu silloin, kun pohdittiin, mikä tekee ihmisestä helposti lähestyttävän. Hymyllä on siinä ratkaisevan suuri rooli. Hymy valaisee kasvot, hymy saa ihmisen erottumaan ja hymy viestii, että hymyilijä on iloinen ja onnellinen. Haluaisitko itse mennä juttelemaan hapannaamalle?
Vaikka äsken oli pääsiäinen, huomenna on vappu. Suomi sekoaa. Ihmiset ryömivät koloistaan, vaikka kuinka sataisi vettä ja olisi takatalvi. Usein siellä vilinässä ja tuoksinassa näkee ihmisiä, joihin haluaisi tutustua lähemmin. Silloin se pieni ratkaiseva ero voi olla juuri hymy.
Mitään se ei maksa ja mitään siinä ei voi menettää. Jos hymyily on vaikeaa, apua löytyy täältä. Mikset siis kokeilisi?
keskiviikko 27. huhtikuuta 2011
Mitä tehdä, kun syntyy epämukava hiljaisuus?
Viimeisimpien Googleen laitettujen (ja niiden kautta blogiini päätyneiden) hakusanojen joukossa komeili sanapari ”epämukava hiljaisuus”. Jäin miettimään, mikä epämukavassa hiljaisuudessa googlettajaa askarrutti. Oliko pulmana se, miksi hiljaisuus on epämukavaa vai kenties mitä sille tekisi? Pohtiko googlettaja epämukavuuden olomuotoa tai syitä? No, en tunne epämukavuuden syvintä olemusta, enkä uskalla luonnonlakeja kirjoittaa siitä, miksi toisten kanssa on epämukavaa olla hiljaa ja toisten ei. Minulla on kuitenkin yksi verraton ratkaisu siihen, mitä epämukavassa hiljaisuudessa kannattaa tehdä.
Oletteko huomanneet, että kun pihalla on kylmä ja alkaa täristä, mitä enemmän tärisee, sitä kylmempi on? Jos vaan lakkaa tärisemästä ja hengittää rauhallisesti, ei oikeastaan palelekaan. Sama juttu sen hiljaisuuden kanssa. Jos naputtelee hermostuneena pöytää ja miettii, että ”APUA, mitä mä NYT sanon?”, niin toden totta on epämukavaa. Sen sijaan on erinomaisen nerokasta vain antaa sen hiljaisuuden hetken aikaa olla, uppoutua sekunniksi tai viideksi omiin ajatuksiinsa ja odottaa, että uusi keskustelunaihe tipahtaa syliin ihan itsestään.
Syleile siis sitä hiljaisuutta! Ei ole sellaista yksilöä, jonka seurassa ei koskaan ja ikinä tulisi yhtäkään hiljaista hetkeä. Koska siltä ei voi välttyä, se pitää hyväksyä ja kääntää voitoksi. Pakonomaisesti jotakin keskustelun tynkää etsiessään tulee taatusti valinneeksi sen kaikista huonoimman, koska yrittää vain äkkiä sanoa jotain. Kun antaa hiljaisuuden vallita, jättää tiedostamattaan aikaa myös niille epämääräisille sammakoille loikata takaisin lammikkoonsa.
Osaatko sinä olla vaivaantumatta hiljaa? Miksi joidenkin kanssa on vaivaantuneempaa olla hiljaa kuin toisten?
Oletteko huomanneet, että kun pihalla on kylmä ja alkaa täristä, mitä enemmän tärisee, sitä kylmempi on? Jos vaan lakkaa tärisemästä ja hengittää rauhallisesti, ei oikeastaan palelekaan. Sama juttu sen hiljaisuuden kanssa. Jos naputtelee hermostuneena pöytää ja miettii, että ”APUA, mitä mä NYT sanon?”, niin toden totta on epämukavaa. Sen sijaan on erinomaisen nerokasta vain antaa sen hiljaisuuden hetken aikaa olla, uppoutua sekunniksi tai viideksi omiin ajatuksiinsa ja odottaa, että uusi keskustelunaihe tipahtaa syliin ihan itsestään.
Syleile siis sitä hiljaisuutta! Ei ole sellaista yksilöä, jonka seurassa ei koskaan ja ikinä tulisi yhtäkään hiljaista hetkeä. Koska siltä ei voi välttyä, se pitää hyväksyä ja kääntää voitoksi. Pakonomaisesti jotakin keskustelun tynkää etsiessään tulee taatusti valinneeksi sen kaikista huonoimman, koska yrittää vain äkkiä sanoa jotain. Kun antaa hiljaisuuden vallita, jättää tiedostamattaan aikaa myös niille epämääräisille sammakoille loikata takaisin lammikkoonsa.
Osaatko sinä olla vaivaantumatta hiljaa? Miksi joidenkin kanssa on vaivaantuneempaa olla hiljaa kuin toisten?
maanantai 25. huhtikuuta 2011
Miten siviilisääty selväksi?
Olipa parisuhteellinen tai parisuhteeton, omaa statustaan joutuu kantamaan mukanaan tilanteesta toiseen. Eikä vain Facebookissa, josta statuksen voi näppärästi stalkata. Reaalielämän ilanteissa joutuu miettimään, pitäisikö juttelemaan tulevalle kertoa, jos on varattu, ettei toinen tuhlaa aikaansa? Voiko vieraalle jutteleminen koskaan edes olla ajan tuhlaamista? Entä jos on itse varattu ja menee juttelemaan vieraalle? Pitääkö tehdä selväksi, että tässä tutustutaan nyt ihan muuten vain? Tilanteita, jolloin oma siviilisääty pitäisi jotenkin paljastaa, tulee väistämättä eteen. Miten sen oikein tekisi?
Helppoja tilanteita on ne, joissa oman parisuhteensa voi sujauttaa keskusteluun jo alkuvaiheessa ihan huomaamatta. Sanoipa keskustelukumppani mitä tahansa, vastauksen voi jotenkin kääntää me-muotoiseksi lauseeksi ja siten paljastaa statuksensa: ”Meidänkin piti muuttaa sille seudulle, mutta mun puolisko ei halunnut toiselle puolelle koskea.” ”Me mennään vapuksi sukuloimaan.” ”Ruokaa on vaan niin paljon helpompi ostaa kahdelle.”
Jos sopivaa kohtaa ei sitten kuitenkaan tunnu tulevan ja alkaa näyttää siltä, että toiselle pitäisi mainita omasta statuksesta, täytyy ottaa kepulikonstit käyttöön. Voi esimerkiksi kaivaa puhelimen ja sanoa, että ”nyt on varmaan hyvä hetki ilmoittaa kotiin, että mulla menee yli kotiintuloajan, ettei siellä huolestuta suotta”. Tai voi kaivaa puhelinta ja todesta, että ”odottelen, että puolisko ilmoittaa, koska se tulee mua hakemaan”. Vieraan ihmisen lähestyessä voi jo sanoa, että ”kyllä sinä siihen mahdut, kunhan jätetään vaan yks paikka mun poika/tyttöystävälle”.
Väärä tapa on töräyttää paniikinomaisesti heti juttelemaan tulevalle, että ”MÄOONVARATTU!” Ystäväni on kiukustunut tästä, kun hän haluaisi löytää kavereita, mutta lähestyessä muita hän saa vastaan pelkkää mäoonvarattu:a. Eipähän tietenkään jää epäselväksi, mutta ei sen jälkeen toisen kanssa tee paljon mieli jutellakaan.
Päinvastaisessa tilanteessa, jossa itse varattuna etsii kavereita, on tilanne hankalampi. Mutta voihan kortit lyödä pöytään kirjaimellisesti heti kättelyssä: ”Moi, saanko tulla juttelemaan sulle, vaikka oonkin varattu enkä aio iskeä sua?”. Antaapahan ainakin toiselle mahdollisuuden sanoa, että ”no mä etsin mun unelmien prinsessaa, joten pidän paikan mieluummin vapaana, mutta kiitos vain”.
Onneksi aina voi ihan vaan kysyä suoraan. Kysyvä ei kuulemma tieltä eksy.
Helppoja tilanteita on ne, joissa oman parisuhteensa voi sujauttaa keskusteluun jo alkuvaiheessa ihan huomaamatta. Sanoipa keskustelukumppani mitä tahansa, vastauksen voi jotenkin kääntää me-muotoiseksi lauseeksi ja siten paljastaa statuksensa: ”Meidänkin piti muuttaa sille seudulle, mutta mun puolisko ei halunnut toiselle puolelle koskea.” ”Me mennään vapuksi sukuloimaan.” ”Ruokaa on vaan niin paljon helpompi ostaa kahdelle.”
Jos sopivaa kohtaa ei sitten kuitenkaan tunnu tulevan ja alkaa näyttää siltä, että toiselle pitäisi mainita omasta statuksesta, täytyy ottaa kepulikonstit käyttöön. Voi esimerkiksi kaivaa puhelimen ja sanoa, että ”nyt on varmaan hyvä hetki ilmoittaa kotiin, että mulla menee yli kotiintuloajan, ettei siellä huolestuta suotta”. Tai voi kaivaa puhelinta ja todesta, että ”odottelen, että puolisko ilmoittaa, koska se tulee mua hakemaan”. Vieraan ihmisen lähestyessä voi jo sanoa, että ”kyllä sinä siihen mahdut, kunhan jätetään vaan yks paikka mun poika/tyttöystävälle”.
Väärä tapa on töräyttää paniikinomaisesti heti juttelemaan tulevalle, että ”MÄOONVARATTU!” Ystäväni on kiukustunut tästä, kun hän haluaisi löytää kavereita, mutta lähestyessä muita hän saa vastaan pelkkää mäoonvarattu:a. Eipähän tietenkään jää epäselväksi, mutta ei sen jälkeen toisen kanssa tee paljon mieli jutellakaan.
Päinvastaisessa tilanteessa, jossa itse varattuna etsii kavereita, on tilanne hankalampi. Mutta voihan kortit lyödä pöytään kirjaimellisesti heti kättelyssä: ”Moi, saanko tulla juttelemaan sulle, vaikka oonkin varattu enkä aio iskeä sua?”. Antaapahan ainakin toiselle mahdollisuuden sanoa, että ”no mä etsin mun unelmien prinsessaa, joten pidän paikan mieluummin vapaana, mutta kiitos vain”.
Onneksi aina voi ihan vaan kysyä suoraan. Kysyvä ei kuulemma tieltä eksy.
perjantai 22. huhtikuuta 2011
Haaave you met... Ted?
Se on kuulkaa perjantai taas! On kaiken muun hyvän lisäksi vielä pitkäperjantai ja runsaasti pyhiä tulossa. Näin ollen onkin hyvää aikaa lähteä kylille tutustumaan uusiin ihmisiin. Ota mukaan kaveri ja pelatkaa suosikkisarjastani How I Met Your Mother (linkki spoilaa) peräisin olevaa peliä nimeltä ”Have you met Ted?”. Ohjeet alla olevassa videossa.
Hyvää pääsiäistä kaikille!
Hyvää pääsiäistä kaikille!
keskiviikko 20. huhtikuuta 2011
BeFriending Finland #1: Personal space
Despite the recent developments in our political field (the extreme nationalist party becoming the third biggest party in Finland) there’s still lots of people who actually like foreigners and want to welcome them to our country. But us Finns, like any other people, have our own peculiarities. Since there are so many foreigners in Finland and so many Finns in other countries, I hope this series of blog posts will be useful. And entertaining too! With no further intro I want to introduce you the first part of BeFriending Finland.
In Finland we have this thing called personal space. And we need lots of it. As you know, Finland is in the north of Europe and there’s only so much as 5 million people living here. That’s pretty few considering how big our country is. As we have been living here for quite some time we have developed ourselves a need of personal space.
When you come to Finland you will pretty soon run into the personal space issue. When waiting for bus, we stand at the opposite sides of the bus stop, if possible. In lunch cafeteria we sit at other end of the table. And if you go to any event you’ll find out that people fill the place (not logically, no, but) one in every three seats. It makes only sense in the context that we are so used to having space around, we tend to keep it that way as long as possible.
So if you go and sit next to a Finn, s/he might look at you with a “who the hell are you” -look on their face. But don’t be alarmed. In most cases they don’t mind. They just aren’t used to that. In fact, I think it would be brilliant, if all the foreigners in the world would teach us how to diminish the personal space so that it wouldn’t be so impossible to sit next to a stranger.
On the other hand, as we tend to keep strangers at least an arm's lenght away, the ones we let to get closer must be somehow special. So if you're lucky enough to be allowed to a Finn's personal space you ought to feel at least a bit proud. :)
Have you been to Finland? Did you notice the need for space? How much space do you need in your own country?
No matter what the politicians say, I say: welcome to our country! And stay tuned for more. Coming up next: shoes.
In Finland we have this thing called personal space. And we need lots of it. As you know, Finland is in the north of Europe and there’s only so much as 5 million people living here. That’s pretty few considering how big our country is. As we have been living here for quite some time we have developed ourselves a need of personal space.
When you come to Finland you will pretty soon run into the personal space issue. When waiting for bus, we stand at the opposite sides of the bus stop, if possible. In lunch cafeteria we sit at other end of the table. And if you go to any event you’ll find out that people fill the place (not logically, no, but) one in every three seats. It makes only sense in the context that we are so used to having space around, we tend to keep it that way as long as possible.
So if you go and sit next to a Finn, s/he might look at you with a “who the hell are you” -look on their face. But don’t be alarmed. In most cases they don’t mind. They just aren’t used to that. In fact, I think it would be brilliant, if all the foreigners in the world would teach us how to diminish the personal space so that it wouldn’t be so impossible to sit next to a stranger.
On the other hand, as we tend to keep strangers at least an arm's lenght away, the ones we let to get closer must be somehow special. So if you're lucky enough to be allowed to a Finn's personal space you ought to feel at least a bit proud. :)
Have you been to Finland? Did you notice the need for space? How much space do you need in your own country?
No matter what the politicians say, I say: welcome to our country! And stay tuned for more. Coming up next: shoes.
maanantai 18. huhtikuuta 2011
”Ei millään pahalla”
Ei millään pahalla, mutta… mutta mitä? Mitä voi laittaa tuon lauseen perään, ettei lopputulos kuulostaisi päälle liimatun kohteliaalta suoralta loukkaukselta? En tiedä toista yhtä näppärää lausetta, jolla saisi näennäisesti hyvitettyä karmeatkin solvaukset ja toisen mielen pahoittamisen. Kuka keksi, että lisäämällä (tai aloittamalla) ”ei millään pahalla”, voisi sitten sanoa melkein mitä tahansa?
Wikisanakirja selittää: ”mahdollisesti loukkaavan sanomisen edellä selventämässä sen hyvää tarkoitusta”. Wikisanakirjan esimerkkilause kuuluu: ”ei millään pahalla, mutta sun veljes on tosi ärsyttävä”. Saatan olla väärässä, mutta en löydä ainoatakaan hyvää tarkoitusta tuon lauseen takaa, jonka ”ei millään pahalla” selventäisi. Jos kerron, että tuttavani veli on todella ärsyttävä, kuinka voisin tarkoittaa sen jotenkin hyvällä?
Ei ole montaa fraasia, joka minua yhtä paljon ärsyttäisi, kuin ”ei millään pahalla”. Pahastun todennäköisesti enemmän, jos joku lisää ”ei millään pahalla” sanojensa loppuun, kuin mitä pahastuisin itse asiasta. Se kalskahtaakin jo teennäiseltä ja epäystävälliseltä. Jos todella ei halua pahoittaa toisen mieltä, asiansa muotoilee jo heti alkujaankin niin, ettei tule tarvetta lisätä ”ei millään pahalla”. Ei yhdenkään fraasin pitäisi oikeuttaa olemaan törkeä ja sopimaton.
Vai pitäisikö? Ole toki rohkeasti eri mieltä kanssani!
Wikisanakirja selittää: ”mahdollisesti loukkaavan sanomisen edellä selventämässä sen hyvää tarkoitusta”. Wikisanakirjan esimerkkilause kuuluu: ”ei millään pahalla, mutta sun veljes on tosi ärsyttävä”. Saatan olla väärässä, mutta en löydä ainoatakaan hyvää tarkoitusta tuon lauseen takaa, jonka ”ei millään pahalla” selventäisi. Jos kerron, että tuttavani veli on todella ärsyttävä, kuinka voisin tarkoittaa sen jotenkin hyvällä?
Ei ole montaa fraasia, joka minua yhtä paljon ärsyttäisi, kuin ”ei millään pahalla”. Pahastun todennäköisesti enemmän, jos joku lisää ”ei millään pahalla” sanojensa loppuun, kuin mitä pahastuisin itse asiasta. Se kalskahtaakin jo teennäiseltä ja epäystävälliseltä. Jos todella ei halua pahoittaa toisen mieltä, asiansa muotoilee jo heti alkujaankin niin, ettei tule tarvetta lisätä ”ei millään pahalla”. Ei yhdenkään fraasin pitäisi oikeuttaa olemaan törkeä ja sopimaton.
Vai pitäisikö? Ole toki rohkeasti eri mieltä kanssani!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
