55 % on tavannut nettitutun kasvokkain

55 % Aamulehden päivän kysymykseen vastanneista, on tavannut nettitutun kasvokkain. Päivän kysymys todennäköisesti virisi hiljattain paljastuneista pedofilia-tapauksista, joissa vanhat tai vanhahkot miehet houkuttelivat nuoria tyttöjä tapaamaan heitä.

Onhan se totta, että internet on pullollaan iljettäviä lieveilmiöitä. Pedofilia lienee niistä kaikista iljettävin. On suorastaan hämmentävää ajatella, että niin moni aikuinen ihminen haluaa, aikoo ja internetin tarjoamin välinein jopa tekee jotain niin väärää.

Ongelma ei kuitenkaan ole internet. Suurempi ongelma on nuorten arvostelukyvyn puute ja kuvottavat vanhahkot äijät, jotka kokevat oikeudekseen käyttää välinettä väärin.

Itse olen tavannut montakin nettituttua kasvokkain. Paras ystäväni on peräisin internetistä. En asuisi nykyisessä kotikaupungissani, ellen olisi internetitse tutustunut Hannaan. En olisi matkustanut 18-vuotiaana Englantiin, ellen olisi tutustunut Johniin ja Peteriin. Elämästäni puuttuisi monta kokemusta ja monta ystävää ilman nettiä.

Kuva: Beraldo Leol

Välillä kyllä ihmettelen sitä, miten äiti uskalsi päästää minut vieraaseen kaupunkiin tai jopa vieraaseen maahan nettituttuja tapaamaan. Epäilen, että olisin itse äitinä kauheampi kahlitseva kalkkis. Mutta minä sain mennä, sillä äiti luotti arvostelukykyyni.

Arvostelukyvystähän siinä paljolti on kysymys. Totta kai kuka tahansa voi tulla huijatuksi, sitä en kiellä. Hyvällä arvostelukyvyllä valtaosan huijauksista voi kuitenkin melko helposti paljastaa. Jos uuden nettituttavuuden puheet kääntyvät seksuaalisiksi alta aikayksikön, pitäisi jonkinlaisten hälytyskellojen soida ja lujasti.

En voi mitenkään olla suosittelematta nettiä keinona etsiä kavereita. Siksi olisi sääli, jos ihmisten pitäisi alkaa peitellä ja häpeillä sitä, että etsivät seuraa internetin avulla. Vaikka siellä on liikkeellä kaikennäköistä hiihtäjää, täytyy osata erotella tyynyliinat lakanoista omaan arvostelukykyyn luottaen.

Jos Aamulehteen on uskomista, ja joka toinen on jo tavannut nettitutun kasvokkain, melko pieni prosentti niistä on väärällä asialla liikkeellä. Useimmin kyse on ihan normaaleista ihmisistä, jotka etsivät ystävyyttä tai rakkautta internetissä. Tai hengaavat siellä muuten vaan. Minä olen täällä. Sinäkin olet täällä!

Oletko Sinä tavannut nettituttavan kasvokkain?

Ajattele suuresti...

... mutta aloita pienesti. Vanha kansa viisastelee, ettei voi juosta, ennen kuin on oppinut kävelemään. Tämä pätee myös ihmissuhteisiin.

Jos välit ystävään tai sukulaiseen ovat totaalisen tulehtuneet, ei ole suurinta viisautta lähteä kertaheitolla erämaamökkiin viikoksi. On todennäköisempää, että toinen saa paistinpannusta ja toinen nuotioklapista kuin että takaisin tultaisiin ylimpinä ystävyksinä.

Pienet, selkeän deadlinen sisältävät kohtaamiset ovat parempi tapa aloittaa. Toisen voi pyytää vaikka sille iänikuiselle kahville sanoen, että "mun juna lähtee puoli viisi, siinä olisi puoli tuntia aikaa, tulisitko kahville". On helpompi sanoa kyllä, kun tietää, ettei mahdollisesti todella vaivaantunutta tilannetta kestä kauaa.

Kuva: Masakazu Matsumoto

Tästä syystä kirjeet ja sähköpostit ovat parempia kuin puhelut. Kirje loppuu ja sen voi prosessoida omalla tahdilla. Puhelu on välirikon aikaan huonompi, koska kynnys vastata kasvaa. Etenkin, jos epäilee, että välien selvittely puhelimitse saattaa kestää tuntikausia.

Teotkin on aloitettava pieninä. Pieni huomaavainen ele on aluksi parempi kuin jättimäinen, fanfaarien saattelema hulabaloo. Pieni ele ei herätä niin paljon epäilyksiä ja ennakkoluuloja, eikä saa toista tuntemaan velvollisuudentunnon kalvavaa painoa.

Samalla, kun aloittaa pienesti, on hyvä muistaa ajatella suuresti. Täytyy uskoa, että lopputulemana on uusi ja uljaampi ystävyys ihmiseen, jonka kanssa ei ole puhunut aikakausiin. Silloin malttaa aloittaa pienesti ja odottaa rauhassa.

Osasitko sinä juosta ennen, kuin osasit kontata?

Katso kahdesti

Hyvää perjantaita ja alkavaa viikonloppua! Tänään asiani on lyhyt, ytimekäs ja yksinkertainen: katso kahdesti. Kaikkea. Kaikkia.

Mieti mielessäsi jotakuta, jonka tunnet hyvin, mutta jonka olet tuntenut vasta vähän aikaa. Tällainen voi olla esimerkiksi joku uusi työkaveri, naapuri tai vaikka uusi lähikaupan kassaneiti. Mieti, miltä hän näytti silmissäsi, kun katsoit häntä ensimmäisen kerran ja muistele, mihin kiinnitit hänessä ensiksi huomiota. Mieti sitten, miltä hän näyttää mielestäsi nyt.

Huomaatko eron? Kiinnitämme ensimmäiseksi huomiota joihinkin tiettyihin ominaispiirteisiin. Yhdellä on iso nenä, toisella jännänmuotoinen suu. Kolmannesta muistaa pelkän ohimolle kaartuvan otsatukan. Erilaiset piirteet tarttuvat silmiimme, koska ne eivät ole tuttuja.

Kuva: D. Sharon Pruitt

Silmä tottuu hitaasti niihin piirteisiin, jotka erilaisuutensa vuoksi kiinnittävät huomiomme ensin. Kun ihmistä katsoo useamman kerran, hahmottuu vasta sitten kokonaisuus. Ja mikä parasta: kun oppii tuntemaan persoonan, oppii näkemään sen, mikä toisessa on kaunista syvemmältä.

Siksi haastan sinut tänään katsomaan kahdesti. Lähditpä kylille, olitpa kotona, menitpä mummolaan tai mitä ikinä sitten teetkin, pysähdy hetkeksi katsomaan jotakuta oikein kunnolla. Näe hänestä muutakin kuin jännittävän muotoinen suu. Näe persoonallisen hymyn tuomat ihanat rypyt silmäkulmissa.

Ennen kuin on katsonut kahdesti, ei voi todella tietää, miltä toinen näyttää.

Odota, älä pakota

"Se, jolla on varaa olla kärsivällinen, voi saada minkä haluaa." -Benjamin Franklin

Miksi parisuhteessa olevalle satelee treffikutsuja? Miksi ihmiselle, jolla on jo kavereita, niitä tuntuu kertyvän koko ajan lisää? Miksi raha tulee rahan luo? Miksi, oi miksi?

Benjamin on oikeassa. Se, jolla on varaa olla kärsivällinen, odottaa. Se, joka odottaa, saa lopulta sen, mitä odottaa. Jos ei ole pakko ottaa ensimmäistä vastaan tullutta asuntoa, saa lopulta sellaisen, minkä on aina halunnut. Olettaen, että sellainen asunto, jollaisen on aina halunnut, on ylipäätään olemassa.

Jos on tyytyväinen omaan elämäänsä sellaisena kuin se on, on mahdollista odottaa. Odottaa sopivaa asuntoa. Odottaa sopivaa ystävää. Odottaa sopivaa puolisoa.


Aina ihminen ei kuitenkaan ole tyytyväinen elämäänsä. Voi olla, ettei ystäviä ole. Voi olla, että sinkkuus ottaa hermosta. Voi olla, että entisestä asunnosta on vain päästävä pois. Silloin pakko aiheuttaa meissä äärimmäistä toimintaa. Etsimme raivokkaasti ja tartumme jokaiseen mahdollisuuteen kuin se olisi ainoa ja taatusti viimeinen.

Se ei kuitenkaan ole ja jos käyttäydymme niin kuin se olisi, todennäköisyys kaiken pieleen menemiseen on suuri. Takerrumme, tukehdutamme, yritämme liikaa ja liian varhain. On toki niitäkin tapauksia, joissa äkillinen tilanteeseen täysiä heittäytyminen yksinkertaisesti toimii. Valitettavan usein ihminen kuitenkin tarvitsee aikaa ja rauhaa toiseen totuttautuakseen.

Kuva: Andreas Rodler

Ihminen harvoin haluaa kokea olevansa pakotettu. Siksi ne, joilla on jo ystäviä, vaikuttavat silmissämme kiehtovammilta: he eivät pakota, koska heidän ei tarvitse. Siksi, kun tapaa uuden ihmisen, on käyttäydyttävä niin kuin olisi aikaa odottaa, vaikkei olisikaan.

Olemalla kärsivällinen, voittaa enemmän. Kun antaa kärsivällisesti toiselle mahdollisuuden olla välillä se aloitteellinen osapuoli, tulee suhteesta molemminpuolinen ja tasapainoinen. Jos tekee itseään koko ajan tykö, saattaa toista alkaa pitää itsestäänselvyytenä, eikä se ole hyvä lähtökohta ihmissuhteelle.

Vaikka odottavan aika onkin ikuisuus ja vaikka kärsimättömyys on yleinen vaiva, on se hyve, jota jokaisen on syytä harjoitella.

Kuka antaisi minulle kärsivällisyyttä nyt heti? Pitääkö toista odottaa? Kauanko pitää odottaa? Entä, jos ei voi odottaa?

Milloin tapailu muuttuu seurusteluksi?

"Missä vaiheessa "tapailusta" tulee seurustelua? Mikä sen määrittää, kauan se kestää? Mitä se oikeasti on?" Tällaisia kysymyksiä sain pohdittavaksi lukijalta Kysy Aliisalta -nappulan kautta. Kiitos lukijalle hyvästä kysymyksestä.

Mitäkö se seurustelu oikein on? No,  ihan varma en voi olla, koska en loputtomasti ole tätä seurustelemista harjoitellut. Itse asiassa jos tarkkoja ollaan, niin en ollenkaan. Sori vaan Tuomas, jos ollaan 16-vuotiaita, niin sitä ei lasketa. Sori vaan kaikki 16-vuotiaat.

Konsultoin tietämättömyyksissäni sitten Selmaa ja Selma vastasi näin: "Seurusteleminen on sitä, kun kaksi aikuista on romanttisessa mielessä ihastuneet toisiinsa ja heidän välillä on sellainen juttu, jota kutsutaan parisuhteeksi. Parisuhteen määritelmähän on sitten se, että siihen kuuluvat osapuolet ovat valmiita tekemään parisuhteensa eteen töitä ja parisuhteella on mahdollisuus evoluutioon."

Kuva: Muareen Didde

Okei. Jos tätä nyt sitten maalaisjärjellä purkaisi vähän palasiin, näkisin, että tapailu muuttuu seurusteluksi yhdessä seuraavista kolmesta tapauksesta.

1) Sovitte olevanne yksiavioisia. Eli, kun toisia miehiä ja naisia ei ole lupa enää tapailla, pussailla tai muutenkaan romanttisessa mielessä lähestyä, se on silloin sitten seurustelua.

2) Molemmat vaihtavat Facebookin parisuhdestatuksen "sinkku"-asennosta ja asettavat tilalle asetuksen "parisuhteessa". It's complicated ei käy.

3) Puoliskosi esittelee sinut tyttö- tai poikaystävänä. Ellet ole (hermafrodiitti tai) asiasta kovasti eri mieltä, silloin tilanne voidaan julistaa seurusteluksi.

Näin väitän. Sen sijaan kysymykseen mitä seurustelu on, en osaa vastata. Auttakaa hyvät lukijat Aliisaa mäessä. Mitä se seurustelu oikein on?