Perspektiiviä!

Olen ollut kesälomallani mummolassa ja saanut epähuomiossa elämään perspektiiviä. Mummollani on norsun muisti ja hän kertoo mielellään tarinoita niiltä ajoilta, kun ei ollut sisävessoja, porakaivoja saati puhelinta. Mummoni täyttää pian 89 vuotta ja vaikka vanhuus kalvaa luissa ja ytimissä, ei hän vieläkään suostuisi olemaan tekemättä töitä.

Sepä siinä on, meidän mummomme ja pappamme ovat oppineet tekemään töitä. Aina ja julmetusti. Heidän on ollut pakko tehdä. Pakko tehdä pitkää päivää, joka päivä, kesät talvet. Ilman ei olisi ruokaa pöydässä ja vaatteita päällä. Ja tässä on nyt se perspektiivin paikka.

Kuva: State Records NSW

Kun tänään lähdet töistä tai koulusta, niin pysähdypä hetkeksi ovelle ja mieti, jos et pääsisikään mihinkään. Jos olisikin pakko mennä takaisin ja tehdä toinen mokoma. Mitä, jos pitäisi tulla takaisin viikonloppunakin. Eikä olisi mitään kesälomaa ikinä.

Me pääsemme loppujen lopuksi varsin helpolla. Ruokaa saa marketista valmiiksi viipaloituna, sähkö tulee seinästä, vesi hanasta, eikä sukkiakaan tarvitse kutoa itse. Mutta ennen kaikkea me olemme etuoikeutettuja siksi, että meillä on AIKAA! Me pääsemme töistä ja sitten meillä on aikaa. On aikaa olla perheen kanssa tai soittaa ystäville, että mitä jos nähtäisiin tänään. Aika on suurin ja kalliarvoisin hyödyke, mitä on.

Niin, että ollaanko tänään vähän aikaa kiitollisia siitä, että on aikaa? Voidaanko tässä ylikiireisessä ja stressaavassa elämässä pysähtyä hetkeksi tajuamaan, kuinka paljon vähemmän aikaa meillä olisi, jos pitäisi aamulla neljältä nousta lypsämään maito aamukahviin? Voitaisiinko hetken aikaa arvostaa kaikkea sitä aikaa, jonka tänäänkin saamme heittää muuhun kuin elossa pysymiseen?

Ystävyys vaatii aikaa; luojan kiitos meillä on sitä.

Lisäksi ehdotan, että jokainen, jolla on siihen mahdollisuus, menee tänä kesänä mummolaan. Eikä vain syömään. Vaan istumaan alas ja pyytämään mummolta ja papalta, että he kertoisivat, millaista heidän elämänsä on ollut. Se antaa asioihin ihan erilaista perspektiiviä. Sano mun sanoneen.

Ps. Se, joka sanoo, että "helppoa kuin heinän teko" ei ilmeisesti ole koskaan tehnyt heinää. :D

Onko A oikeassa?

Menneenä viikkona sain napakkaa kommentointia anonyymiltä a.:lta. A oli sitä mieltä, että koko blogini voisi korvata seuraavilla ohjeilla:

Ole oma itsesi, älä ylianalysoi, älä esitä. Jos ei heru, niin shit happens, elämä jatkuu. Ihmisyys ei ole monimutkaista tähtitiedettä, se on olemista. Pelaamalla kadotat itsesi ja lopulta muutkin ympäriltäsi. Strategioiden suunnittelun sijaan keskity elämiseen ja tuntemiseen. Ihmisikä on liian arvokas muuhun.

Kysymys kuuluukin: tekeekö a.:n tiivistys blogini turhaksi?

Sanoissa on paljon viisautta. Paras idea ikinä on olla oma itsensä. Esittämällä ei pitkälle pötki ja ylianalysoimalla saa todennäköisesti vaan aivot solmuun. Jos ei ”heru”, niin siihen ei kaadu maailma eikä toinenkaan ja elämä kyllä jatkuu. Ihmisyys on toki olemista, vaikka se joskus tähtitieteeltäkin tuntuisi. Pelaaminen on omanlaistaan esittämistä, olemalla aito ja vilpitön pääsee pisimmälle. Eläminen ja tunteminen ovat ihmisen tärkeimpiä tehtäviä.

Kuva: Juliana Coutinho

Oliko tämä siis tässä? Onko kaikki nyt jo sanottu? Voinko hyvillä mielin jättää teidät a.:n ohjeiden varaan?

Tavallaan toivon, että kyllä. Olisi ihan erinomaisen hienoa, jos yllä oleva tiivistys poistaisi kaikki ongelmat, joita ihmisten kanssa elämässämme kohtaamme. Olisi ihan erinomaista, että voisi takaraivostaan aina löytää yhden noista lauseista ja päästä yli pulmasta kuin pulmasta.

Samalla luulen, että ei. Jokaisella meillä on omat heikot kohtamme ja mustat aukkomme. Välillä iskee vaan totaalinen neuvottomuuden tunne ja silloin on kiva, että joku muukin pohtii niitä samoja kysymyksiä. Vaikka kuinka itsestään selviä.

Toivon myös, että ei, ihan vaan siksi, että tätä blogia on kiva kirjoittaa ja teidän kommenttejanne on niin kiva lukea. Uskon siksi, että vaikka a.:n kommentti tekisikin kaikki aiheeni tyhjiksi, ei se kuitenkaan vähennä kaikkien näiden keskustelujen, pohdintojen ja ajatustenvaihtojen arvoa.

Vai pitäisikö minun laittaa pillit pussiin?

Epävarmat mustat sukat

Aion nyt väittää häikäilemättömästi jotain ja toivon, että olette rohkeasti eri mieltä asiasta. Väitän, että mustasukkaisuus on epävarmuutta. Ainakin 75 prosenttisesti. Loput siitä voi ehkä olla luonteenomaista tai alitajuista tai refleksinomaista tai reviirinpuolustusmekanismia. Olen kuitenkin varma, että valtaosa mustasukkaisuudesta johtuu epävarmuudesta.

Epävarmuus jakautuu osaltaan kahtia omaan epävarmuuteen ja toisen aikaansaamaan. Oma epävarmuus on sitä tunneskaalaa, joka saa meidät ajattelemaan, ettemme riitä. Miksi tuo minusta tykkäisi, kun minä oon vaan tämmönen? Maailman pöljin ajatus, johon valtaosa (ellei jokainen) meistä toisinaan sortuu.

Kuva: Jesslee Cuizon

Toisen aiheuttama epävarmuus tulee siitä, etteivät ihmiset muista tehdä riittävän selväksi, että tykkävät toisistaan. Ystävyyteen kuuluu välillä ystävyyden vahvistaminen sanoin, elein tai teoin: pidän sinusta, olet minulle tärkeä, muut ihmiset eivät voi horjuttaa suhdettamme. Ihmiselle on tärkeää saada välillä kuulla olevansa merkityksellinen ja ainutlaatuinen. Jos on epävarma suhteestaan toiseen, tulee helposti mustasukkaiseksi muista ihmisistä.

Väitän siis, että mustasukkaisuus on epävarmuutta. Jos on varma, että oma status toisen elämässä on vakaa, on paljon helpompi antaa mustasukkaisten tunteiden mennä ohi ennen kuin asettuvat taloksi. Nämä ajatukset pohjaavat aivan puhtaasti kokemuksiini omasta ja toisten mustasukkaisuudesta, jota olen sivusta seurannut.

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Kommentoi rohkeasti!

Paljon onnea vaan…

… kohta kakkua saan! Rakkaat ystävät, tänään Alaks olee? täyttää yhden vuoden. Kokonainen vuosi on hurahtanut ohi puoliksi huomaamatta, mutta niinhän sitä sanotaan, että aika lentää, kun on kivaa.

Pistän synttäripäivän kunniaksi käyntiin pienen kisan. Esitän jutun lopuksi ystävyysaiheisen kysymyksen, johon vastaat kommentilla ja kysyt lopuksi uuden ystävyyteen liittyvän kysymyksen. Siihen seuraava sitten vastaa ja esittää taas omansa. Parhaan vastauksen tai kysymyksen esittäjä voittaa Aikuiset ystäväni -kirjan. Se on hyvä, allekirjoittaneellakin on sellainen. Jos en osaa valita, arvon.

Ensin kuitenkin sana tai pari siitä vuoden takaisesta päivästä, kun kaikki alkoi.

Kuva: Cyril Caton

Haluaisin kansallisromanttisesti kertoa, kuinka Alaks olee? syntyi savupirtin saunan ylimmällä lauteella naama vaivalloisesti tuskasta vääntyneenä. Se ei kuitenkaan olisi totta, sillä Alaks olee? saatettiin maailmaan erinomaisissa olosuhteissa huippukätilön avustamana. Kätilö oli paras ystäväni ja omaa erinomaista ruokablogiaan kirjoittava Hanna, joka näitä juttuja työkseenkin tekee. Huippukätilö, or what?

Oli sunnuntaipäivä ja istuin Loughborough’ssa vaihtoajan kotinani toimineen huoneen kirjoituspöydän ääressä vedon käydessä kiinni olevasta ikkunasta, kun kaikki alkoi. Ajatus blogista oli kutkuttanut jo jonkin aikaa, mutta olin jumissa pelkän ajatuksen kanssa.

Hanna kysyi, missä minä olen hyvä. Mietin hetken ja vastasin, että ”ihmisten kanssa olemisessa”. Tähän Hanna totesi ykskantaan: ”no kirjoita sitten siitä!”. Minä tein työtä käskettyä.

Hannan korvaamattoman avun ansioista tämä blogi paitsi on, myös toimii ja näyttää kivalta. Tuona iltana ja lukuisina iltoina sen jälkeen olen saanut oppia parhaalta. Kiitos Hanna.

Nyt pistän teidät juhlan kunniaksi kyselemään toisiltanne hyviä kysymyksiä. Anonyymit, jättäkää nimimerkki, niin erotutte toisistanne edes jotenkin. :)

Ensimmäinen kysymys kuuluu:

Kuka olisi maailman kuulein tyyppi ystävänä?

Miten saan pojan tykkäämään minusta?

Sain kevään kuluessa Dear Aliisa –postia. Kysymys oli vaikea, mutta valtaosalle nuorista naisista tuttu. Lukija kirjoittaa: ”Oisko sul mitään vinkkei miten sais pojan tykkää itestään? Ku mä nii haluisin et se tykkäis musta.” Siinäpä tuhannen taalan kysymys. No, naisena tähän on vähän paha vastata, joten näppäränä likkana ulkoistin tehtävän neljällä alan asiantuntijalle, eli pojalle. Tätä mieltä olivat Matti, Juuso, Juhani ja Antti.


”Poika haluaa olla mies. Älä ehdoin tahdoin haasta poikaa asioissa, joissa tiedät olevasi parempi. Jos olet taitoluistelija, älä pyydä häntä luistelemaan: on noloa olla hitaampi ja kömpelömpi, kun poika kuitenkin haluaisi tehdä vaikutuksen sinuun.

On ihan ok olla "neito pulassa", jos se palvelee tarkoitustasi. Jos ette ole ylimpiä ystävyksiä, vaan hengaatte esimerkiksi porukassa, pyydä poikaa vaikkapa avaamaan limsapullo puolestasi. Hän miettii koko loppupäivän sinua ja sitä, miksi kysyit juuri hänen apuaan. Älä kuitenkaan heittäydy liian avuttomaksi. Pojat arvostavat rehtiä asennetta ja itsenäisyyttä. Korosta naisellisia piirteitäsi, mutta osoita että pärjäät.

Älä esitä vaikeasti tavoiteltavaa, mutta osoita olevasi arvokas. Tee selväksi, että lähellesi ei pääse kuka tahansa, mutta juuri häneen olisit halukas tutustumaan paremmin. Mies haluaa tuntea, että hänestä ollaan kiinnostuneita. Hän ei halua mitään halpaa, mikäli etsii jotain vakavampaa.”

Matti Nieminen


”Olen huomannut, että mitä paremmin tutustun kehen tahansa tyttöön, ja mitä enemmän aikaa vietän hänen kanssaan, sitä enemmän pidän hänestä.

Voisitko ehkä päästä jollakin tavalla läheisempiin väleihin hänen kanssaan ensin ihan kaveripohjalla? Jos poika huomaa, että olet kiinnostava niin hän varmasti antaa sinun tietää siitä.

En usko, että voit mitenkään väkisin saada poikaa tykkäämään sinusta. Olemalla oma kiinnostava itsesi ja viettämällä enemmän aikaa pojan kanssa, voit kuitenkin parantaa mahdollisuuksiasi todella paljon!”

Juuso Palander, Level up!


”Yhteen lauseeseen tiivistettynä vastaus on "Ole oma itsesi!", ainakin mikäli tarkoitus on, että tykkääminen jatkuu, kun hän oppii tuntemaan sinua. Jos poika on tykästynyt johonkin kulissiin, ei suhde kuitenkaan tule kestämään, eikä sellaisella asenteella mielestäni kannata suhdetta ruveta aloittamaan.

Jokaisella on omat mieltymyksensä yksityiskohtien suhteen, mutta uskoisin, että tärkein asia on että rakastaa. Jos et rakasta, niin opettele. Hyväksy itsesi kaikkine vikoinesi. Toki pahoista tavoista saa pyrkiä eroon, mutta yleisellä tasolla itseinho näkyy ulospäin, eikä se ole viehättävä piirre.

Yleisesti ottaen naiset ovat kauniita. Kauneutta voi kuitenkin lisätä muutamalla helpolla tavalla, joita ei aina tule ajatelleeksi: hymy, hyvä ryhti ja ei liikaa meikkiä. Ajattele itsestäsi hyvää, se näkyy naamasta.”

Juhani Palttala, Juhanin blogi


”Itse jakaisin naisen olemuksen kolmeen osa-alueeseen; kauneus, seksikkyys & söpöys. Kauneuden voisi mielestäni tiivistää ajatukseen, että ihminen ajattelee muitakin kuin itseään. Seksikästä taas on terävä ajatuksenjuoksu. Se helpottaa kommunikointia huomattavasti ja vie huumorin uudelle tasolle. Söpöä on terve itsetunto. Nainen uskaltaa epäonnistua, näyttää tunteensa ja olla oma itsensä.

Toki fyysinen viehättävyys on tärkeää, mutta se on vain puolet olemuksesta, eikä sitä voi eristää kokonaisuudesta. Ei auta, vaikka nainen olisi kuvankaunis, jos hänen ajatuksensa ovat rumia.

Olennaista mielestäni on pohtia, mitä luonteenpiirteitä itse arvostaa. Tällöin ymmärtää paremmin, mitä luonteenpiirteitä toisessa arvostaa. Neuvoisin siis tarkastelemaan itseään ja etsimään asioita, jotka ovat itselle tärkeitä.

Uskalla olla eri mieltä muiden kanssa, usko omaan asiaasi ja pidä oma pääsi. Muista vielä, että jos yrität olla kaikille kaikkea, et välttämättä ole kenellekään mitään! :)”

Antti Hoppania, Asennevalmennus

Lisättävää? Kysyttävää? Lisää postia Aliisalle?

Ihanaa, Leijonat, halataan!

”Sauli, pussasinko mä sua eilen Keskustorilla?”
”Joo, ja sitten mä tanssin valssia Valtterin kanssa.”
”Muistaako Valtteri?”
”Ei, mutta onneksi Pasi otti kuvia.”
Keskiviikon lööppi: Kultajuhla helpotti halipulaa, ystävyys vyöryi yli kansan.

Kyllä, Suomi voitti kultaa ja siitäkös riemu ratkesi. Olin Tampereen Keskustorilla katsomassa meininkiä heti voiton jälkeen ja täytyy sanoa, että kyllä siinä oli sitten katsomista kerrakseen! Ei siitä ole kauaakaan, kun kirjoitin, kuinka vaikea on miehen halata miestä. Kulttuurimme synnyttää kasapäin jäyhiä jököttäjiä.

Kommenteissa jo tuolloin Mankinen mainitsi, että urheilun tiimellyksessä saavat miehetkin halata miehiä. Painissa vallankin pääsee rutistamaan toista oikein kunnolla. Mutta pankin räjäyttää kuitenkin se, kun Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden. Sitten ei enää olekaan raja-aitoja missään.

Kuva: Outi Nokkonen

Harmillista on, että näin käy kuudentoista vuoden välein. Olisi se hyvä, että suomalaisilla olisi useammin hyviä syitä rutistaa toisiaan oikein kunnolla. Valssata pitkin Keskustoria. Laulaa kaulatusten kurkku suorana. Liimautua toisiinsa suihkulähteessä. Ylipäätään yhdistää koko tarmo yhteiseen juhlintaan, niin, ettei kukaan muista edes päätyä putkaan.

Miettikääpä hetki: kadut olivat ihan syrjällään jengiä ja ainoa asia, joka ainakin Tampereella kärsi vahinkoa, oli suihkulähde. Ei joukkotappeluita, ei puukotuksia, ei kolareita, ei tahallista ilkivaltaa - unohdetaan hetkeksi se suihkulähde. On ihan uskomatonta, miten urheilu yhdistää: siellä sitä juhlitaan sulassa sovussa ja halataan roimasti aina aika ajoin.

Kysymys herääkin, voitaisiinko alkaa voittaa muissakin lajeissa? Tai voisiko samanlaisen riemullisen ystävyysaallon aiheuttaa myös se, että Suomi voitti kirjeshakin maailmanmestaruuden? Miten Suomen kultajuhla vaikutti sinun halipulaasi?

Onko tykkääminen aitoa?

Aloitetaan viikko pohdiskellen. Juttelimme syvällisen siskoni kanssa ystävyydestä ja kaveruudesta ja eritoten tykkäämisen aitoudesta. Hän esitti minulle vaikean kysymyksen: mistä voi tietää, onko toisen tykkääminen aitoa vai kulissi?

Nii-in, sanopa se. Ensin tulee tietenkin mieleen kysyä, että miksi kukaan esittäisi tykkäävänsä, jos ei tykkää. Saman tien mieleen kuitenkin puskee kaikkien aikuisten vaalima lause, jonka mukaan kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen. Missä menee ”toimeen tulemisen” ja esitetyn tykkäämisen raja?

Kuva: Jane Rahman

Muistan myös nuoruudestani sen, että jotakuta kohtaan saatettiin esittää hyvinkin mukavaa ja sitten selän takana nauraa ja ilkeillä röyhkeästi. Siinä vähemmänkin vainoharhainen yksilö alkaa epäillä kaikkea ja jokaista. Kysymys on tärkeä myös silloin, kun oma itsetunto on heikko, eikä tahdo uskoa, että kukaan voisi itsestään välittää. Kuinka vakuuttaa itsensä ja se toinen, että tykkääminen on aitoa ja todellista?

Ensinnäkin kehotan kaikkia rehellisyyteen. Toimeen tulemiseen riittää se, että on asiallinen ja kohtelias. Makeiluun ei ole tarvetta, jos toisesta ei ihan totta tykkää. Näin ehkä vältetään se, että ihmiset ylipäätään joutuvat kyseenalaistamaan ihmisten tykkäämistä.

Jos kuitenkin kyseenalaistaa, niin on kaksi juttua, joita kannattaa tarkkailla. Ensinnäkin tekeekö toinen aloitteita, soittaako ikinä, tuleeko kylään, ehdottaako näkemistä tai pyytääkö ulos. Toisekseen mieti, kuulostaako hän ilahtuneelta vastatessaan puhelimeen, hymyileekö leveästi ja vilpittömästi nähdessään, kiittääkö näkemisestä ja sanooko lopuksi, että ”oli kivaa, nähdään pian taas”. Ei kukaan kauaa jaksa olla ihmisen kanssa, josta ei oikeasti pidä, joten aika näyttää ja aikaan pitää luottaa.

Luotatko sinä siihen, että ystäväsi pitävät sinusta oikeasti?