Lopulta olemme kuitenkin yksin

Scandinavian Music Groupilla on surullinen laulu, jonka nimi on Lopulta olemme kuitenkin yksin. Se tuli mieleeni, kun kuuntelin erään tuttavan tarinaa mummostaan. Ensi viikolla yhdeksänkymmentä vuotta täyttävä mummo haluaisi jo kuolla.

Ilmiö ei ole ainutkertainen; monien vanhusten kuulee toivovan kuolemaansa. Osa on väsyneitä. Osa sairaita. Valtaosa on kuitenkin yksinäisiä.

Sitä tuntee itsensä ontoksi, kun istuu mummonsa vieressä ja kuuntelee, kuinka tämä toivoo kuolevansa pois. "Miksi minä elän, kun kaikki muut ovat jo kuolleet?", kertoi tuttavani mummonsa sanoneen. Entä minä? Minähän olen tässä?

Kuva: Daria

Valtaosan ajasta emme kuitenkaan ole siinä. Ne ihmiset, joita mummot ja papat ennen näkivät päivittäin, puolisot ja ystävät, ovat jo menneet edeltä tuolle puolelle. Ja vaikka kuinka haluaisimme ajatella, että olemme mummojemme ja pappojemme ystäviä, emme kuitenkaa ole sitä samalla tavalla kuin pitkäaikainen elämänystävä on. Onko siis ihmekään, jos tuntuu ahdistavalta istua yksin odottamassa vuoroaan?

Kun poika kertoi yksinäisestä mummostaan, hän sanoi toivovansa, että mummo näkisi yhdeksännenkymmenennen syntmäpäivänsä. Samaan hengenvetoon hän toivoi, että mummo sen jälkeen pääsisi pois ja saisi rauhan. Kuuntelin, pidättelin itkua ja oivalsin.

Oivalsin, että lopulta olemme kuitenkin yksin. Ennen sitä emme ole. Ura on hieno asia. Harrastukset ja omat puuhat ovat tärkeitä jokaiselle meistä. Vanhuuden hetkinä emme kuitenkaan kaipaa uraa tai harrastuksia vaan ihmisiä.

Kaipaamme niitä, jotka ovat jo menneet. Kaipaamme ystäviä, joita ei näe tarpeeksi usein. Kaipaamme sukulaisia, jotka jäivät jonnekin matkan varrelle. Kaipaamme, että joku jakaisi kanssamme aikamme.

Päätin silloin, että jos minun joskus pitää valita asian tai ihmisen väliltä, valitsen ihmisen.

Mitä sinä valitset?

Mistä löytää kavereita, osa 13

Kannattaa lukea lehtiä, niistä oppii kaikkea mielenkiintoista. Lauantaina opin Aamulehdestä, että on olemassa sivusto nimelta Ole ystävä. Ole ystävä on Suomen Punaisen Ristin ystäväpalvelu, jolla etsitään vapaaehtoisia ystäviä esimerkiksi syrjäytyneille, maahanmuuttajille tai vanhuksille.

Punaiseen Ristiin voi ottaa yhteyttä, jos on todella yksinäinen ja kaipaa ystävää. Yksinäisyydestä kärsii moni ja olisi hyvä, että ihmiset uskaltaisivat ja kehtaisivat hakea apua. Vaatii kuitenkin kanttia myöntää yksinäisyytensä ja hakea siihen helpotusta.

Kuva: Suomen Punainen Risti

Toisaalta taas ystävätoiminnasta voi saada uusia kavereita ryhtymällä itse vapaaehtoiseksi ystäväksi. Jos haluaa tutustua uusiin ihmisiin, auttaa jotakuta yksinäistä ja tuoda iloa tähän maailmaan, on erinomaisen hyvä idea ryhtyä ystäväksi. Kuten Aamulehdessä sanottiin: ystävyys on hyvä harrastus.

Monet sanovat, että olisi kiva tehdä jotain hyväntekeväisyyttä. Ei sen tarvitse olla niin kovin vaikeaa. Jo se, että olisi ystävä esimerkiksi yksinäiselle vanhukselle tunnin tai pari viikossa, olisi jo aivan valtava apu yksinäisyyden vähentämisessä. Vanhuksilta oppii itse tervettä perspektiiviä ja viisautta.

Jos et tiedä, mistä löytäisit ystäviä, anna Punaisen Ristin auttaa!

Voisitko sinä kuvitella ryhtyväsi vapaaehtoiseksi ystäväksi?

Onko meillä tulevaisuutta?

Vaikka otsikko antaisi niin olettaa, en aio pohtia Alaksin tai maailmankaikkeuden tulevaisuutta. Sen sijaan paneudun lukijan probleemaan. Tällä kertaa minua lähestyi Antti, jonka hypoteettinen kaveri (sovitaan, että Markku) on ihastunut hypoteettiseen tyttöön (annamme hänelle nimen Maire).

Hypoteettinen ongelma kuuluu seuraavasti: Markku on ihastunut Maireen. Tulenpalavasti, saanen lisätä. Maire haluaa vauvoja, ei sitten joskus tulevaisuudessa, vaan pian, viimeistään kahden vuoden päästä. Tämän hän on kertonut Markulle. Markku sen sijaan ei tiedä, haluaako vauvoja nyt, kohta tai ikinä.

Antti kysyi siis, onko Markulla ja Mairella tulevaisuutta ja mitä heidän pitäisi nyt tehdä.

Kuva: Pawel Loj

Purkaisin tämän kolmeen osaan. Osa yksi: kuinka kovasti Maire haluaa lapsia. Osa kaksi: kuinka todennäköisesti Markku ei halua lapsia, kohta tai ikinä. Osa kolme: kuinka paljon nämä kaksi tykkäävät toisistaan.

Jos yksi on suurempi kuin kolme tai jos yksi ja kaksi ovat yhdessä suurempia kuin kolme, silloin on ehkä mietittävä, olisiko erillään jatkaminen parempi. Jos taas kolmonen ajaa yli kaikesta, silloin yhteinen tie olisi minusta paras ratkaisu.

Aika neuvoo, hötkyily ei kannata. Ystäväni Juudaksen äiti on neuvonut poikaansa erinomaisesti. Hän on sanonut: "ellet tiedä mitä teet, älä tee mitään". Ei päde kaikkeen, mutta eroamiseen se pätee.

Jos vauvakuume käy sietämättömäksi ja Markku ei edelleenkään tiedä haluavansa vauvoja, niin kyllä tilanne sitten muuttuu ilmiselväksi. Ja toisaalta, toisen kanssa vietetty aika, jos on ihanaa ja rakkautta, ei yleensä kuitenkaan mene hukkaan.

Ainoa rationaalifaktori ongelmassa on se, että meneekö se potentiaalinen tulevien lasten isä Mairelta sivu suun, kun hän on rakastunut Markkuun. Näitä ei kuitenkaan tiedä kukaan, eikä se jossittelu ketään maalta merelle vie. Tätä mieltä minä olen.

Miten sinä neuvoisit Mairea? Entä Markkua?

80/20

Olen lukenut viimepäivinä kaikenlaista jännää (kiitos vain Juuso kirjalainasta) ja törmännyt  80/20-periaatteeseen. Periaatteen kehitteli eräs Pareto-niminen mies, jonka mielestä 80 % seurauksista johtuu aina 20 % syistä. Eli karkeasti ajatellen 20 % ystävistäsi aiheuttaa 80 % stressistäsi. Vastaavasti 20 % läheisistäsi tuottaa 80 % onnestasi. Ja niin edelleen.

Tietenkään nämä eivät ole mitään täysin absoluuttisia totuuksia ja tutkimustuloksin mitattuja lukuja, mutta periaate toimii. Jos ajattelet elämääsi, niin ne pari, kolme hankalaa ihmistä elämässäsi aiheuttaa suurimman osan mielipahasta, siis 80/20. Tai vastaavasti kouralliselle ihmisiä haluat antaa valtaosan ajastasi, jälleen 80/20.

Joskus voisi siksi olla tarpeellista suorittaa pientä karsintaa. Jos haluat antaa 80 % ajastasi 20 % läheisistäsi, mitä ne loput 80% tekevät sillä 20% ajastasi? On tietenkin hyvä olla myös sellaisia ihmisiä, joita näkee vähemmän, mutta onko jokainen niistä 20 % ulkopuolelle jäävästä todella sellainen, jonka haluat pitää elämässäsi?

Kuva: Vinoth Chanda

 

 

Nyt mietin itsekin, että voinko minä kehottaa luopumaan ihmisistä, kun koko tämän blogin idea on tuoda ihmisiä yhteen, saada lisää kavereita ja olla ihmisiä ihmisille. Minä kuitenkin voin ja minulla on siihen syy!

On paljon parempi antaa pienelle määrälle ihmisiä enemmän aikaa, kuin yrittää ripotella aikaa sinne tänne ja vähän joka puolelle. Ystävyys vaatii aikaa, läheinen ystävyys vaatii sitä paljon. Jos yritämme väkisin pitää yllä mahdollisimman laajaa sosiaalista verkostoa, tulemme stressaantuneiksi ja turhautuneiksi ja pahimmassa tapauksessa kokonaan sulkeutuneiksi.

Sen sijaan on paljon hedelmällisempää pitää lähellä kourallista hyviä ystäviä ja todella läheisiä ihmisiä ja maltillista lukumäärää tuttuja ja kavereita. Sellainen sosiaalinen elämä, jonka jaksaa vaivatta pyörittää, tuottaa iloa ja hyvää mieltä.

Ja taatusti tarpeellista on yrittää eliminoida tai ainakin minimoida niiden 20 % vaikutus, jotka tuottavat 80 % mielipahastasi. Entinen tiimiesimieheni kerran viisaasti sanoi, että "niihin ei kannata aikaansa laittaa, jotka saavat sinut pahalle tuulelle". Ei ainakaan määräänsä enempää.

Jos siis jokaisen meidän elämässämme pätee 80/20, voisiko sitä yrittää hienosäätää niin, että se olisi esimerkiksi 60/40? Tai niin kuin eräs mäkilegenda asian muotoilisi 50/60! 

Mitä ajatuksia tämä herätti? Vai herättikö mitään? Kommentoi ihmeessä, olipa kummin vaan. :)

7 asiaa, joita tehdä uuden ystävän kanssa

Otsikko kertoo enemmän kuin tuhat muuta sanaa. Kaveri on siis löytynyt ja juttelussa on päästy alkuun, mutta mitä sitten tehtäisiin? Kahvilla istuminen alkaa pidemmän päälle puuduttaa, mutta leffassa ei pääse kunnolla tutustumaan. Tässä ensihätään seitsemän pientä suurta ideaa:

1) Pyydä avuksi 

Talkoot, muutto, rakennusprojekti, kaikki hyviä syitä pyytää toinen avuksi. Ehkä uutta ystävää ei kannata heti kuormittaa isoilla ja vaivalloisilla jutuilla, mutta jos toinen on innokas muuttomies, hän saattaa osallistua ihan mielellään. Porjektiluontoisessa hommassa ei tarvitse kokoajan keskittyä uuteen ystävään, mutta samalla pääsee juttelemaan paljon. Lisäksi toiselle tulee hyvä mieli auttamisesta.

2) Osallistu tapahtumaan

”Hei, mua kiinnostais mennä, mutten viitsisi yksin lähteä.” Se on paitsi oiva tekosyy, myös hyvä tapa viettää aikaa. Aina on jotkut pitsiviikot, runoyö, kekripukin polttajaiset tai muut hulabaloot jossain. Lehdet ja kaupunkien ja kuntien sivut kertovat, mitä on tulossa seuraavaksi.

3) Lounastreffaile

Seuratta lounastaminen on tylsää ja rupatteluhetki uuden ystävän kanssa keskellä päivää piristää. Tämä käy helpoimmin, jos uusi ystävä on kollega (työ- tai opiskelu), muttei mahdoton muillekaan. Erityisesti tunnin mittainen lounastauko mahdollistaa treffit ravintolassa, joka on jotakuinkin puolessavälin.

4) Kuljeskele

Ei aina tarvitse olla määränpäätä. Kerro vaikka, että tykkäät valokuvata ja pyydä toinen seuraksi. Päämäärätön laahustelu suuntaan ja toiseen, olipa mukana kamera tai ei, on erinomaisen rentouttavaa. Vaihtuva ympäristö tarjoaa myös lukuisia keskustelunaiheita.

Uusia ystävyksiä kuljeskelemassa Dublinissa

5) Osallistu lyhyelle kurssille

Tämä idea noudattaa samaa muotoa kohdan kaksi kanssa. Vilkaise työväenopiston kursseja tai muuta kurssitarjontaa ja ehdota jotain lyhyehköä kurssia. Esimerkiksi kokkauskurssi on yleishyödyllinen ja antaa mukavat puitteet tutustua toiseen tiiviimmin. Yhdessä tekeminen luo muistoja, jotka yhdistävät pitkän aikaa.

6) Tutustuta muihin tuttaviin

Jos et ole kovin mustasukkaista sorttia, pyydä uusi ystävä mukaan vanhojen keskuuteen. Jos teillä on esimerkiksi peli-ilta, voi uusi kätevästi täydentää parittoman määrän pelaajia ja tuoda samalla kivaa lisäväriä tuttuun porukkaan. Suuremmassa joukossa ei ole niin suuri paine sillä, että pitäisi kokoajan täyttää hiljainen hetki tai olla muuten vain suuna päänä.

7) Ota kantaa – aja junalla!

Sain pienenä pinssin, jossa luki noin. Mikset siis lähtisi junaretkelle uuden ystäväsi kanssa? Eipä tarvitse muuta, kuin ottaa päämääräksi seuraava asema, niin ei edes maksa tolkuttomasti. Kehä kolmosen suunnalla ratkaisu lienee lähijunan pääteasema, lähin asema kun on liian lähellä. Siinä voi sitten istua ja rupatella ja käydä vähän katsomassa, miltä näyttää Sukeva.

Näin minä tekisin. Miten sinä tekisit?

BFF #8: To meet'n greet

Dear all, welcome to another episode of our exciting quest of understanding Finnish culture and people. Today’s topic in BeFriending Finland is the funky habits of meeting and greeting. If you enjoy this, be sure to check out parts #1, #2, #3, #4, #5, #6 and #7 too!

There are some very simple guidelines that will help you through the somewhat awkward moment of meeting completely foreign, Finnish people. You know the moment, when one helds out a hand, the other is about to kiss and the third just stands aside and bows. Well we do not bow and quite as certainly we don't kiss.

Well... to be fair, some of the young, quite international ladies might nowadays kiss on the cheeck. But that is an exception, not the rule and even those kiss only the people they already know. Never ever a complete stranger.

We shake hands when we meet and we shake hands again when we greet. We shake hands when we congratulate. And we even shake hands as we say goodbye and thank for the lovely time. This is the formal and polite way to meet and greet.

Kuva: Boston Public Library

After the point when you became good friends or if you're young and cool, you don't need to shake hands anymore. Then you might nod your head as a greeting and ask something friendly, such as "mitä kuuluu?" (how you're doing). Also hugging is possible, but if you're a man, be sure to remember the correct male hug with patting in the back. But kissing is left for those that are in love.

I need to advice you also on how to shake hands. One might think that's simple, just stick you hand out and that's it. But no. The three main points are: 1) Take a firm grip, don't let your hand just lie there. 2) Do not crush the fingers. 3) Remember to look in the eyes. 

If you're unsure what to do, held out your hand. Shaking hands is the safest way to approach a Finn.

Any thoughts about shaking hands? How do you greet?

Suomalaisella miehellä 0,7 ystävää

Kuulin äidiltä, joka oli kuullut kaveriltaan, että suomalaisella miehellä olisi keskimäärin 0,7 ystävää. Paneutumatta sen enempää desimaaliystävyyden mahdollisuuteen lähdin googlettamaan kuulemaani. En löytänyt tutkimustulosta 0,7 ystävän keskiarvosta. Sen sijaan löysin puhetta tutkimuksesta, jonka mukaan luotettavan ystävän puute vaivaa 45 % miehistä.

Tutkimus oli vuodelta 1991, mutta kuinka paljon olemme päässeet eteenpäin kahdessakymmenessä vuodessa? Jos edelleen 45 prosenttia miehistä kokee olevansa vailla luotettavaa ystävää, voi 0,7 keskiarvo olla hyvinkin lähellä todellisuutta. Se tarkoittaa sitä, että vailla ystävää on joka kolmas.

Kuva: Jessica Ojeda

No, minä tiedän kourallisen miehiä, joilla kaikilla on useampia luotettavia ystäviä. Tämä kasvattaa täysin ystävää vailla olevien miesten määrää entisestään, sikäli kun keskiarvoon on luottaminen. Pelkkä ajatuskin huolestuttaa, sillä yksikin ihminen vailla luotettavaa ystävää, on liian monta.

Eikä kyse ole siitä, etteikö näillä kaikilla miehillä voi hyvinkin olla kavereita. Kyse on nimenomaan luotettavan ystävän puutteesta. Ei se ole ihmekään, että vaimo tai tyttöystävä on ainoa henkisen alastomuuden mahdollisuus, ellei muita luotettavia ihmisiä yksinkertaisesti ole ympärillä. Mitä tällainen syvänlainen yksinäisyys tekeekään ennestään synkkyyteen ja melankoliaan taipuvaiselle kansalle?

Onko tälle mitään tehtävissä? Kuinka tuota keskiarvoa voisi suurentaa, edes 0,3 verran? Eikö olisi kohtuullista, että jokaisella olisi edes yksi luotettava ystävä?

Ehdotan, että katsoisimme kaikki vähän ympärillemme. Ei haittaa ollenkaan kysyä lähellä olevilta pojilta ja miehiltä, mitä heille kuuluu, vaikka heillä ystäviä jo olisikin. Haittaa paljon enemmän jättää kysymättä.


Suomalainen mies, montako ystävää sinulla on?

Who wants to Marry a Finnish Girl?

I was prepared to hate Phil Schwarzmann. If you know me at all, you hopefully know that I'm not one of those who walk around hoping to hate people. But come on, you gotta hate a man who calls your home town "the capital of hillbilly Finland". Right?

But, it turns out, I do not hate Phil nor did I hate his brand new book How to Marry a Finnish Girl. Actually, I must admit quite liking it, even laughing at it. Phil turns out to have quite a sense of humor, I have to give him that, even if he insults my beloved town severely.

There are other reasons to read his book than his sense of humor. It gives you another side besides the tourist info. Yes, yes. We do have lots of snow, miraculous summer nights, fair and honest people and what not. But we do also have the dark side you can't find in any of the sugar coned, picturesque material aimed for the tourists.

Nobody wants to show their weak sides to strangers. No man, no country. Nevertheless, it would sometimes be a good idea to look at your own culture from the eyes of a stranger. Especially humorous stranger. And it certainly is good to know, that the Finnish winter seems everlasting, if you seriously consider moving here.

What I was a bit disappointed about, though, was that he paid too much attention to meaningless things like how we eat rye bread. Get over it. Every country has it own freaky food stuff. I find eating mayonnaise on everything quite as disgusting as Phil finds our habit of eating porridge. Instead I had been hopeful he'd actually have stronger insights on how to marry a Finnish girl. That's something even the men in Finland might find useful.

I strongly advise you to take a look on the book How to Marry a Finnish Girl. Even if you're a Finn, even if Phil disagrees. And especially so if you're not a Finn. Other than that, keep on marrying Finnish girls. After all, according to Mr. Schwarzmann, girl's in Finland are, right after Sweden, the most beautiful girl's in the world...

Now I only share the question of a good friend of mine: Who would write a book of How to Find and Keep a Finnish Man?