Ystävät tekevät kaikenlaista esimerkiksi menevät ryökäleet pariutumaan. Kuten on todettu, parisuhde tuo mukanaan haasteita ystävyyssuhteille. Kuinka jakaa aikansa niin, että muistaisi edelleen ystäviään. Tai kuinka valita keskustelunaiheet niin, että kertoisi tarpeeksi, muttei liikaa ja torpedoisi siten ystävyyttään.
Nuoruuteni ystävien keskuudessa kävimme joulun aikaan keskustelua siitä, onko ok ottaa uusi puolisko mukaan kavereita tapaamaan. Vastaan, että on. Kerran. Toisinaan. Mutta ei missään tapauksessa aina. Näitäkin nimittäin on, jotka suostuvat kyllä tapaamaan vanhoja ystäviään, mutta yhden ystävän sijasta ovesta marssiikin Jonnelina tai Samulla. Pahimmassa tapauksessa vieläpä ilmoittamatta.
Tottakai on eri asia tuoda uusi poika/tyttöystävä näytille ja tutustuttaa ihmiset toisiinsa, mutta sellainen tilanne on eri kuin se, että ihminen on varautunut viettämään ystäväaikaa, kitisemään murheitaan, juomaan olutta ja rapsuttelemaan korvantausta ja sen sijaan löytääkin itsensä tilanteesta, jossa täytyy olla siivosti ja tutustua uuteen ihmiseen. Lisäksi tämä ei ole mikään uuden parisuhteen ongelma, vaan jotkut tuovat sen puoliskonsa mukaan kerta toisensa jälkeen. Toista on enää mahdoton nähdä ilman, että puolisko tulee kaupantekijäisiksi.
Parhaimmillaan pariskunnan tapaaminen voi olla rentoa ja mukavaa. Pahimmillaan se on vaivaantunutta "mitäs teille kuuluu" -kysymysten pyörittelyä. Mutta olipa se mitä tahansa, se ei ole samaa ystävälle annettua aikaa kuin kahden kesken näkeminen. Parisuhteettomana minun on toki helppo elää harhakuvitelmassa, että puoliskosta on mahdollista irtautua ystävien näkemisen ajaksi, mutta ennen kuin todistustaineisto muuta osoittaa, näin uskon. Ja tämän uskon varassa vaadin sitä myös ystäviltäni.
Onko se liikaa vaadittu?
maanantai 28. helmikuuta 2011
perjantai 25. helmikuuta 2011
Aina ei voi voittaa
Olen kipeä, joten valmiiksi sängyn pohjasta muhjuuntuneena voin ihan hyvin käyttää mörkömäistä olotilaani hyväksi ja kertoa lannistavan tarinan nuoruudestani. Lupasinhan jo aikojen alussa jakaa kanssanne epäonnistumiseni. Ja kun yrittämisestä keskusteltiin, tulin kommenttien perusteella todenneeksi, että joskus voisi olla hyvä kertoa teille myös niistä lukuisista ja taas lukuisista kerroista, kun pieleen on mennyt. Tämän tarinan ei ole tarkoitus lannistaa, vaan osoittaa, että kaikesta selviää.
Olin neljätoista, aloittanut juuri kahdeksannen luokan, kun ihastuin ihan pohjattomasti rinnakkaisluokan poikaan. Meillä oli jokin yhteinen sivuainekurssi, jonka opetus meni kyllä tässä yksilössä ihan hukkaan. Huokailin ja haaveilin aikani, kunnes päätin, että tälle asialle täytyy tehdä jotain. Joten rohkeasti ja yläasteelle sopivalla tyylillä kirjoitin pojalle lapun ja jätin sen hänen pulpetilleen mennessäni välitunnille. Lapun sisältö oli jotakuinkin: "Alaks olee mun kaa?"
En ole ehkä eläessäni jännittänyt niin paljon, kun odotin jotain reaktiota. Mutta reaktiota ei tullut. Ei kerrassaan mitään. Petyin tietenkin kauheasti. Mutta ajattelin sitten, että ainakin saan kaikessa hiljaisuudessa unohtaa yritykseni epäonnistumisen. Tuskin. Seuraavan kerran kun menin tapaamaan ystäviäni ennen tunnin alkua tuon saman rinnakkaisluokan käytävälle alkoi kaikkien poikien keskuudessa sellainen elämöinti ja huutelu, etten unohda sitä ikinä. Paitsi, ettei tunteisiini vastattu lainkaan, ne revittiin auki ja leviteltiin pitkin yläasteen käytävää.
Toivuttuani järkytyksestä välttelin B-luokan lukujärjestyksen mukaisesti tiettyjä käytäviä. Sitä kesti aikansa, sitten se unohtui. Ja jonkun ajan päästä asiat palautuivat normaaleiksi. Eikä siitä tämän isompaa traumaa jäänyt. :D
Kaikilla meillä on karmaisevia torjutuksi tulemisen tarinoita. En tietenkään vaadi ketään muuta kertomaan omaansa tällä tavoin kaikelle kansalle. (Mutta saa toki, jos haluaa.) Mutta nämä tarinat, jos mitkä, osoittavat, että kyllä näistä nöyryytyksen paikoista vaan yli mennään.
Kuva: Alexandre Normand
Olin neljätoista, aloittanut juuri kahdeksannen luokan, kun ihastuin ihan pohjattomasti rinnakkaisluokan poikaan. Meillä oli jokin yhteinen sivuainekurssi, jonka opetus meni kyllä tässä yksilössä ihan hukkaan. Huokailin ja haaveilin aikani, kunnes päätin, että tälle asialle täytyy tehdä jotain. Joten rohkeasti ja yläasteelle sopivalla tyylillä kirjoitin pojalle lapun ja jätin sen hänen pulpetilleen mennessäni välitunnille. Lapun sisältö oli jotakuinkin: "Alaks olee mun kaa?"
En ole ehkä eläessäni jännittänyt niin paljon, kun odotin jotain reaktiota. Mutta reaktiota ei tullut. Ei kerrassaan mitään. Petyin tietenkin kauheasti. Mutta ajattelin sitten, että ainakin saan kaikessa hiljaisuudessa unohtaa yritykseni epäonnistumisen. Tuskin. Seuraavan kerran kun menin tapaamaan ystäviäni ennen tunnin alkua tuon saman rinnakkaisluokan käytävälle alkoi kaikkien poikien keskuudessa sellainen elämöinti ja huutelu, etten unohda sitä ikinä. Paitsi, ettei tunteisiini vastattu lainkaan, ne revittiin auki ja leviteltiin pitkin yläasteen käytävää.
Toivuttuani järkytyksestä välttelin B-luokan lukujärjestyksen mukaisesti tiettyjä käytäviä. Sitä kesti aikansa, sitten se unohtui. Ja jonkun ajan päästä asiat palautuivat normaaleiksi. Eikä siitä tämän isompaa traumaa jäänyt. :D
Kaikilla meillä on karmaisevia torjutuksi tulemisen tarinoita. En tietenkään vaadi ketään muuta kertomaan omaansa tällä tavoin kaikelle kansalle. (Mutta saa toki, jos haluaa.) Mutta nämä tarinat, jos mitkä, osoittavat, että kyllä näistä nöyryytyksen paikoista vaan yli mennään.
Kuva: Alexandre Normandkeskiviikko 23. helmikuuta 2011
5 konstia pyytää ulos pyytämättä kahville
Ei siitä pääse mihinkään. Kahville pyytäminen on orastavien ystävyyksien maailmassa edelleen monumentaalinen ele. Ja siksi se tuntuu aiheuttavan monille melkoista päänvaivaa. Väittäisin, että kekseliäisyys palkittaisiin tässä asiassa. Joten ettei aina tarvitsisi turvautua kahvittelu-kutsuun, ajattelin lahjoittaa muutamia vaihtoehtoisia tapoja kertoa toiselle, että kiinnostaisi tutustua.
1) ”Ajattelin avata terassikauden”
Mutta huomasin juuri, että eihän tässä kaupungissa ole vielä ainuttakaan terassia auki. No, en lannistu, joten avaan terassikauden parvekkeellani, mutta ei se ole terassi eikä mikään, ellei siellä ole toista ihmistä (ja enempää sinne ei mahdukaan). Tulisitko sinä terassilleni tekemään kesäkauden avajaisista täydellisen?
2) ”Lähtisitkö joskus syöttämään sorsia?”
Testattu. Toimii. Sorsien syöttäminen, on riittävän neutraalia toimintaa, että siihen on helppo suostua. Lisäksi se mahdollistaa alun hiljaiset hetket, koska voi keskittyä ruokkimiseen ja toisaalta siitä voi repiä keskustelunaiheita, ettei heti se kuolettava tyhjä hetki pääse iskemään.
3) ”Haluaisitko lähteä luistelemaan kanssani?”
Luisteleminen nyt on vaan yksinkertaisesti sympaattista. Pyllähtely ja muu muksahtelu pehmentää jännitystä ja mitä huonommin molemmat luistelevat, sitä vähemmän luistelun jälkeen on jäykkää pönötystä. Mutta älä käytä tätä, jos olet taitoluistelija tai jääkiekkoilija tai muu terät jaloissa liikkuja. Oma erinomaisen hyvä luistelu saattaa toiselle aiheuttaa alemmuuskompleksin tai häpeän tai muun pölhötilan ja silloin pieleen menee.
4) ”Minua ei ole vielä kukaan voittanut [lisää joku pelin nimi tähän]…”
”…mutta sinä näytät siltä, että sinusta saisi kunnon vastuksen. Olenko väärässä?” Toimii, jos toinen on rohkea ja leikkisä. Haasteen esittäminen testaa kanttia ja toisen huumorintajua. Rohkea avaus jättää myös toiselle tilaa olla leikillinen, jopa kiusoitteleva. Jos itse häviää, voi sitten vaatia uusintaottelua ja humoristisesti vedota aloittelijan tuuriin. Jos toinen häviää, täytyy muistaa kehua häntä hyvästä vastuksesta.
5) ”Kaupungissa on uusi kahvila/teatteri/ravintola/jokusisätilajossasaaistua, lähdetkö koeajamaan sen kanssani?”
Kaupungissa on melkein aina jotain uutta. Uusi baari, uusi bändi, uusi näytelmä, uusi patsas, uusi elokuva(teatteri), uusi skeittiramppi. Uusi yleensä kiinnostaa muitakin ihmisiä ja sellaiseen kutsuminen tuo jotain lisäarvoa kutsuun. Lisäksi se kertoo kysyjästään, että tätä kiinnostavat uudet asiat ja että hän on tutustunut ainakin paikallislehden ”uutta nyt” –palstaan. Ei voi olla huono idea.
Mikä näistä vetoaisi sinuun? Tai kenties joku muu lähestymistapa?
1) ”Ajattelin avata terassikauden”
Mutta huomasin juuri, että eihän tässä kaupungissa ole vielä ainuttakaan terassia auki. No, en lannistu, joten avaan terassikauden parvekkeellani, mutta ei se ole terassi eikä mikään, ellei siellä ole toista ihmistä (ja enempää sinne ei mahdukaan). Tulisitko sinä terassilleni tekemään kesäkauden avajaisista täydellisen?
2) ”Lähtisitkö joskus syöttämään sorsia?”
Testattu. Toimii. Sorsien syöttäminen, on riittävän neutraalia toimintaa, että siihen on helppo suostua. Lisäksi se mahdollistaa alun hiljaiset hetket, koska voi keskittyä ruokkimiseen ja toisaalta siitä voi repiä keskustelunaiheita, ettei heti se kuolettava tyhjä hetki pääse iskemään.
3) ”Haluaisitko lähteä luistelemaan kanssani?”
Luisteleminen nyt on vaan yksinkertaisesti sympaattista. Pyllähtely ja muu muksahtelu pehmentää jännitystä ja mitä huonommin molemmat luistelevat, sitä vähemmän luistelun jälkeen on jäykkää pönötystä. Mutta älä käytä tätä, jos olet taitoluistelija tai jääkiekkoilija tai muu terät jaloissa liikkuja. Oma erinomaisen hyvä luistelu saattaa toiselle aiheuttaa alemmuuskompleksin tai häpeän tai muun pölhötilan ja silloin pieleen menee.
4) ”Minua ei ole vielä kukaan voittanut [lisää joku pelin nimi tähän]…”
”…mutta sinä näytät siltä, että sinusta saisi kunnon vastuksen. Olenko väärässä?” Toimii, jos toinen on rohkea ja leikkisä. Haasteen esittäminen testaa kanttia ja toisen huumorintajua. Rohkea avaus jättää myös toiselle tilaa olla leikillinen, jopa kiusoitteleva. Jos itse häviää, voi sitten vaatia uusintaottelua ja humoristisesti vedota aloittelijan tuuriin. Jos toinen häviää, täytyy muistaa kehua häntä hyvästä vastuksesta.
5) ”Kaupungissa on uusi kahvila/teatteri/ravintola/jokusisätilajossasaaistua, lähdetkö koeajamaan sen kanssani?”
Kaupungissa on melkein aina jotain uutta. Uusi baari, uusi bändi, uusi näytelmä, uusi patsas, uusi elokuva(teatteri), uusi skeittiramppi. Uusi yleensä kiinnostaa muitakin ihmisiä ja sellaiseen kutsuminen tuo jotain lisäarvoa kutsuun. Lisäksi se kertoo kysyjästään, että tätä kiinnostavat uudet asiat ja että hän on tutustunut ainakin paikallislehden ”uutta nyt” –palstaan. Ei voi olla huono idea.
Mikä näistä vetoaisi sinuun? Tai kenties joku muu lähestymistapa?
maanantai 21. helmikuuta 2011
Tapaus: paras syntymäpäivälahja ikinä
Viime viikolla eksyin kirjahyllyyni ja löysin raosta pilkottavan punaisen nauhan. Nyin siitä esille pienen punaisen pussukan, jonka avasin varovasti ja puhaltelin enimmät pölyt päältä. Pussissa oli lappuja, valkoisia lappuja taiteltuna monin kerroin. Muistin. Olin saanut sen syntymäpäivälahjaksi lukioikäisenä.
Istuin sängyn reunalle, kumosin laput syliini ja aloin availla niitä yksi kerrallaan. Siellä oli terveisiä monilta ystäviltäni, jotka lahjan koonnut tyttö oli kirjoittanut jokaisen omalle lapulleen. Sanoja, jotka välittömästi palauttivat mieleeni jokaisen terveisten lähettäjän. Vilpittömiä ja lämpimiä sanoja, jotka edelleen saavat minut niin hyvälle tuulelle, ettei sitä horjuta edes kahdenkymmenen asteen pakkanen.
Yhdessä lapussa luki: ”Olen joskus miettinyt, että miten noin pieneen ihmiseen mahtuu niin iso sydän, että siihen mahtuu koko maailma.” Se on kauneinta, mitä minulle on ikinä sanottu. Ja siksi se on paras syntymäpäivälahja, jonka olen koskaan saanut.
Se voisi olla myös paras syntymäpäivälahja, jonka sinun ystäväsi on koskaan saanut?
Istuin sängyn reunalle, kumosin laput syliini ja aloin availla niitä yksi kerrallaan. Siellä oli terveisiä monilta ystäviltäni, jotka lahjan koonnut tyttö oli kirjoittanut jokaisen omalle lapulleen. Sanoja, jotka välittömästi palauttivat mieleeni jokaisen terveisten lähettäjän. Vilpittömiä ja lämpimiä sanoja, jotka edelleen saavat minut niin hyvälle tuulelle, ettei sitä horjuta edes kahdenkymmenen asteen pakkanen.
Yhdessä lapussa luki: ”Olen joskus miettinyt, että miten noin pieneen ihmiseen mahtuu niin iso sydän, että siihen mahtuu koko maailma.” Se on kauneinta, mitä minulle on ikinä sanottu. Ja siksi se on paras syntymäpäivälahja, jonka olen koskaan saanut.
Se voisi olla myös paras syntymäpäivälahja, jonka sinun ystäväsi on koskaan saanut?
perjantai 18. helmikuuta 2011
Lempeetä perjantaita
Tämä perjantai kaipaa lempeä. Siksi videotarjoilussa Reino & The Rhinos. Kuuntelipa sen sitten lounaan jälkiruoaksi tai viikonlopun fiilistelyksi, niin: "Kun sä elät näinä kylminä aikoina, sun pitäis pitää huoli veljistä ja siskoista, ettei kyynisyys maata valloita, niin koita jaella vastaan vähän rakkautta. Ettei kaikki tää suru ois hyödytöntä, lemmen täytyis olla pyyteetöntä. Kuuntele sun sydäntä, älä sun mieltä. Ja kyl sä tiedät, et kaikki kaipaa lempee, eiks ni?"
Ps. Kiitos kaikille ystäväkirjaan kirjoittaneille. Lämmitti kovasti. Ja vieläkin ehtii, jos et vielä kirjoittanut. :)
Ps. Kiitos kaikille ystäväkirjaan kirjoittaneille. Lämmitti kovasti. Ja vieläkin ehtii, jos et vielä kirjoittanut. :)
keskiviikko 16. helmikuuta 2011
Mikko, tässä on Matti, Matti, Mikko
Oletko koskaan joutunut tilanteeseen, jossa ystäväsi tapaa sattumalta jonkun tuttavansa ja he juttelevat pitkät pätkät keskenään ja sinä seisot vieressä, pelaat katseella pingistä ja mietit, että kukahan tuo on? Olisitko toivonut, että ystäväsi olisi esitellyt teidät? Vai oletko kenties ottanut hiljaisen paikan tullen ohjat omiin käsiisi, ojentanut räpylän ja sanonut, että ”Mä oon muuten Maiju, moi”? Mitä muuta tuossa tilanteessa voisi tehdä?
Ennen vanhaan oli helppoa. Näihin asioihin oli jonkinlaisia sääntöjä. Vanhempi esitteli nuoremman ja mies naisen ja ylipäätään oli niin paljon formaalimpaa, että esittely kuului asiaan, sillä sooloilla ei voinut. Mutta miten tämmöisellä modernilla 2000-luvulla pitäisi suhtautua esittelyyn? Vieläkö sille on tilausta? Pitäisikö olettaa, että kaikki ovat niin ronskeja ja reippaita, että esittelevät ihan itse itsensä?
Sitäkin olen miettinyt, että miksi esittely tehdään kahteen kertaan. Miksi sanotaan ensin Mikko ja Matti ja sitten uudestaan Matti ja Mikko vuoroin kehon kielellä kumpaakin osoittaen? Ymmärrän sen, että ensin esitellään Mikolle Matti ja sitten Matille Mikko, mutta pelkkinä nimien luettelemisina tämä ”Matti, Mikko, Mikko, Matti” on aina herättänyt minussa hämmentynyttä hilpeyttä. Formaali rakenne tuo toki tilanteeseen helppoutta, on varsin helppoa luetella neljä nimeä putkeen sen kummempia miettimättä. Luovaksikin saa varmasti heittäytyä taidon niin salliessa.
Minusta on kiva tulla esitellyksi. Jos seison ja ping pongaan keskustelua, tunnen oloni tärkeäksi, kun ystävä pysähtyy ja esittelee minut. Aina on myös jännittävää kuulla, mikä määre minulle annetaan: olenko ”työkaveri”, ”opiskelututtu” vai ”lukioaikaisen kaverin entinen tyttöystävä”. Vaikkei itse sanoisi keskusteluun yhtään mitään ja vaikkei sitä toista ihmistä näkisi koskaan ikinä enää, on silti mukava tulla tunnustetuksi. Ja onhan aina olemassa se mahdollisuus, että maailman pienuus iskee jossain sosiaalisessa tilanteessa ja on mukava, että voi (ainakin teoriassa), puhutella toista nimellä uudelleen kohdatessa.
Olisin siis taipuvainen kehottamaan ihmisiä esittelemään toisiaan. Se on huomaavaista sitä hiljaista osapuolta kohtaan. Eikä se kovin vaikeaakaan ole, kun siihen tottuu. Neljä nimeä peräkanaa lueteltuna ja käden tai pään heiluttelu puolelta toiselle, ei ole suurikaan ponnistus, mutta tekee maailmasta taas vähän lämpimämmän paikan olla. Vai ehkä sittenkin virallisemman ja pönöttävämmän? Ehkä? En tiedä. Mitä mieltä sinä olet?
Ennen vanhaan oli helppoa. Näihin asioihin oli jonkinlaisia sääntöjä. Vanhempi esitteli nuoremman ja mies naisen ja ylipäätään oli niin paljon formaalimpaa, että esittely kuului asiaan, sillä sooloilla ei voinut. Mutta miten tämmöisellä modernilla 2000-luvulla pitäisi suhtautua esittelyyn? Vieläkö sille on tilausta? Pitäisikö olettaa, että kaikki ovat niin ronskeja ja reippaita, että esittelevät ihan itse itsensä?
Sitäkin olen miettinyt, että miksi esittely tehdään kahteen kertaan. Miksi sanotaan ensin Mikko ja Matti ja sitten uudestaan Matti ja Mikko vuoroin kehon kielellä kumpaakin osoittaen? Ymmärrän sen, että ensin esitellään Mikolle Matti ja sitten Matille Mikko, mutta pelkkinä nimien luettelemisina tämä ”Matti, Mikko, Mikko, Matti” on aina herättänyt minussa hämmentynyttä hilpeyttä. Formaali rakenne tuo toki tilanteeseen helppoutta, on varsin helppoa luetella neljä nimeä putkeen sen kummempia miettimättä. Luovaksikin saa varmasti heittäytyä taidon niin salliessa.
Minusta on kiva tulla esitellyksi. Jos seison ja ping pongaan keskustelua, tunnen oloni tärkeäksi, kun ystävä pysähtyy ja esittelee minut. Aina on myös jännittävää kuulla, mikä määre minulle annetaan: olenko ”työkaveri”, ”opiskelututtu” vai ”lukioaikaisen kaverin entinen tyttöystävä”. Vaikkei itse sanoisi keskusteluun yhtään mitään ja vaikkei sitä toista ihmistä näkisi koskaan ikinä enää, on silti mukava tulla tunnustetuksi. Ja onhan aina olemassa se mahdollisuus, että maailman pienuus iskee jossain sosiaalisessa tilanteessa ja on mukava, että voi (ainakin teoriassa), puhutella toista nimellä uudelleen kohdatessa.
Olisin siis taipuvainen kehottamaan ihmisiä esittelemään toisiaan. Se on huomaavaista sitä hiljaista osapuolta kohtaan. Eikä se kovin vaikeaakaan ole, kun siihen tottuu. Neljä nimeä peräkanaa lueteltuna ja käden tai pään heiluttelu puolelta toiselle, ei ole suurikaan ponnistus, mutta tekee maailmasta taas vähän lämpimämmän paikan olla. Vai ehkä sittenkin virallisemman ja pönöttävämmän? Ehkä? En tiedä. Mitä mieltä sinä olet?
maanantai 14. helmikuuta 2011
Kirjoitatko mun ystäväkirjaan?
Tänään on SE päivä. Vaikka kliseitä varjellen haluan muistuttaa ystävänpäivän olevan joka päivä, on minusta silti ihan kivaa, että on tämmöinen päivä ystäville. Koska tämä on ystävyysblogi ja koska täällä ollaan kaikki ihmisiä ihmisten keskellä, tein minäkin jotain erikoista ystävänpäivän kunniaksi. Perustin nimittäin ystäväkirjan! Se löytyy täältä ja toivon, että käytte nostalgiaa uhkuen kirjoittamassa sinne. :)
Kuva: Ystäväni.net
Ihanaa ystävänpäivää kaikille!
Kuva: Ystäväni.netIhanaa ystävänpäivää kaikille!
perjantai 11. helmikuuta 2011
Uuden ihmisen tapaaminen jännittää
Yksi yleisiä pulmia on, että mitä tehdä, kun uuden ihmisen tapaaminen jännittää ihan kamalasti. Ei siis lähestyminen tai aloitteen teko, vaan se tilanne, jossa kaksi vierasta ihmistä kohtaavat toisensa sovitussa paikassa sovittuun aikaan. Tavallisin tällainen tilanne on ensimmäiset treffit, mutta myös uuteen kaveriin tutustuessa saattaa moinen tilanne tulla vastaan. Kyselin vähän näkemyksiä turuilta ja toreilta ja tällaisia vastauksia sain.
”Ajattelet, et ihminen se on hänkin ja todennäköisesti hänkin voi jännittää.” –T.I.
Jännityksessä helposti unohtuu, että se toinen on ihan yhtä inhimillinen olento. Hänkin vatkaa todennäköisesti hermostuneena käsiään kuin vispilöitä ja tarkistaa minuutin välein, että sepalus on varmasti kiinni. Toisen jännityksen muistaminen vähentää omaa jännitystä.
”Sitä yleensä vaan keskittyy itteensä ja jotenki tsemppaa ittensä ajatteleen et hei, mä oon loistava tyyppi. Mä oon aivan käsittämättömän hauska ja mielenkiintonen ihminen, se varmasti tulee viihtyyn mun seuras, nyt mä meen sinne vaan ja näytän sille et kuinka uskomatonta mun seurassa voi olla. Pakottaa sen jännityksen ja hermostuneisuuden taka-alalle vähän niinku pumppaamalla jotain alter egomaista persoonaa pinnalle. Sit ku siitä alkujännityksestä on päästy ja jää rikottu jne, ni sitte päästää ilmaa pois sieltä ilmapallosta sillee vähän kerrallaan…” -Eeva
Kaikista huonoin vaihtoehto on hokea itselleen, että jännittää. Ihminen pystyy lietsomaan tunteitaan moninkertaisiksi, tai jopa luomaan kokonaisen tunteen ihan tyhjästä. Muistatte taatusti lapsuudesta tapauksen, jossa kävelee jossain pimeässä ja aluksi ei pelota yhtään. Mutta sitten sitä alkaa itsekseen miettiä kaikenlaisia pelottavia asioita ja yhtäkkiä pelottaa niin perusteellisen paljon, että on pakko juosta, kun käveleminen on liian hidasta. Samalla tavalla voi olla, ettei aluksi jännitä yhtään, mutta jos alkaa ajatella joka ikistä pahinta mahdollista skenaariota niin kai nyt jokaista alkaa sen jälkeen jännittää. Eli sen sijaan, että lietsoo itsensä pelkäämään, pitää hokea itsensä rohkeammaksi kuin onkaan.
”Jos tilanne sallii niin voi sanoa "mua kauheesti jännittää" sillä saa paljon anteeksi jos hermostuksissaan käyttäytyy hassusti.” –T.I.
Toimii muuten myös esiintymisissä. Jos voi yleisölleen tai uudelle tuttavuudelle tunnustaa, että nyt muuten jännittää aivan järjettömän paljon, niin sillä se jännitys yleensä jo helpottuu. Kun ihminen kohtaa ihmisen, on melko todennäköistä, että se toinen ymmärtää. Vaikka vastapuoli olisi ihminen, jota ei koskaan ikinä jännitä mikään (onko sellaisia edes?), niin silti hän voi samaistua jännittävän asemaan ja vakuuttaa, ettei haittaa, vaikka jännittääkin.
”Menisin peilin eteen, heittäisin vettä naamamaan ja läpsäisisin itseäni. Varmasti myös tokaisisin itselleni että ei maailma tähän kaadu, huomenna tilanne on taas aivan toisenlainen. Niin ja tietysti myös tokaisisin että ihminen se vain on, että nyt lopetat!” –Juuso
Maailma ei oikeasti kaadu, kävi mitä kävi. Pienenä kun sattui jotain, lohdutti äiti sanoen, että kaatuu niitä valtamerilaivojakin. Harvoin mitään yhtä katastrofaalista pääsee tapahtumaan treffeillä. Ja jos pääsisikin, siitäkin selviää.
Yksi ohje toistui parikin kertaa, nimittäin: ”ota paukku!” Mutta vain yksi. Sillä todennäköisyys kaiken pieleen menemiseen on sitä suurempi, mitä enemmän kuningas alkoholia on nautittu. Mutta pienenä annoksena se saattaa rentouttaa sopivasti, viedä turhaa tärinäjännitystä ja helpottaa hivenen kielenkantojen jäykkyyttä.
Ehkä näillä eväillä viikonlopun viettoon, vai mitä luulette?
”Ajattelet, et ihminen se on hänkin ja todennäköisesti hänkin voi jännittää.” –T.I.
Jännityksessä helposti unohtuu, että se toinen on ihan yhtä inhimillinen olento. Hänkin vatkaa todennäköisesti hermostuneena käsiään kuin vispilöitä ja tarkistaa minuutin välein, että sepalus on varmasti kiinni. Toisen jännityksen muistaminen vähentää omaa jännitystä.
”Sitä yleensä vaan keskittyy itteensä ja jotenki tsemppaa ittensä ajatteleen et hei, mä oon loistava tyyppi. Mä oon aivan käsittämättömän hauska ja mielenkiintonen ihminen, se varmasti tulee viihtyyn mun seuras, nyt mä meen sinne vaan ja näytän sille et kuinka uskomatonta mun seurassa voi olla. Pakottaa sen jännityksen ja hermostuneisuuden taka-alalle vähän niinku pumppaamalla jotain alter egomaista persoonaa pinnalle. Sit ku siitä alkujännityksestä on päästy ja jää rikottu jne, ni sitte päästää ilmaa pois sieltä ilmapallosta sillee vähän kerrallaan…” -Eeva
Kaikista huonoin vaihtoehto on hokea itselleen, että jännittää. Ihminen pystyy lietsomaan tunteitaan moninkertaisiksi, tai jopa luomaan kokonaisen tunteen ihan tyhjästä. Muistatte taatusti lapsuudesta tapauksen, jossa kävelee jossain pimeässä ja aluksi ei pelota yhtään. Mutta sitten sitä alkaa itsekseen miettiä kaikenlaisia pelottavia asioita ja yhtäkkiä pelottaa niin perusteellisen paljon, että on pakko juosta, kun käveleminen on liian hidasta. Samalla tavalla voi olla, ettei aluksi jännitä yhtään, mutta jos alkaa ajatella joka ikistä pahinta mahdollista skenaariota niin kai nyt jokaista alkaa sen jälkeen jännittää. Eli sen sijaan, että lietsoo itsensä pelkäämään, pitää hokea itsensä rohkeammaksi kuin onkaan.
”Jos tilanne sallii niin voi sanoa "mua kauheesti jännittää" sillä saa paljon anteeksi jos hermostuksissaan käyttäytyy hassusti.” –T.I.
Toimii muuten myös esiintymisissä. Jos voi yleisölleen tai uudelle tuttavuudelle tunnustaa, että nyt muuten jännittää aivan järjettömän paljon, niin sillä se jännitys yleensä jo helpottuu. Kun ihminen kohtaa ihmisen, on melko todennäköistä, että se toinen ymmärtää. Vaikka vastapuoli olisi ihminen, jota ei koskaan ikinä jännitä mikään (onko sellaisia edes?), niin silti hän voi samaistua jännittävän asemaan ja vakuuttaa, ettei haittaa, vaikka jännittääkin.
”Menisin peilin eteen, heittäisin vettä naamamaan ja läpsäisisin itseäni. Varmasti myös tokaisisin itselleni että ei maailma tähän kaadu, huomenna tilanne on taas aivan toisenlainen. Niin ja tietysti myös tokaisisin että ihminen se vain on, että nyt lopetat!” –Juuso
Maailma ei oikeasti kaadu, kävi mitä kävi. Pienenä kun sattui jotain, lohdutti äiti sanoen, että kaatuu niitä valtamerilaivojakin. Harvoin mitään yhtä katastrofaalista pääsee tapahtumaan treffeillä. Ja jos pääsisikin, siitäkin selviää.
Yksi ohje toistui parikin kertaa, nimittäin: ”ota paukku!” Mutta vain yksi. Sillä todennäköisyys kaiken pieleen menemiseen on sitä suurempi, mitä enemmän kuningas alkoholia on nautittu. Mutta pienenä annoksena se saattaa rentouttaa sopivasti, viedä turhaa tärinäjännitystä ja helpottaa hivenen kielenkantojen jäykkyyttä.
Ehkä näillä eväillä viikonlopun viettoon, vai mitä luulette?
keskiviikko 9. helmikuuta 2011
Tutustumiskysymysten kuningas
Olemme viimeaikoina puhuneet paljon lähestymisen, tutustumisen ja keskustelemisen vaikeudesta. Mitä sitten, jos kaiken rohkeuden kerättyään ja toista lähestyttyään sattuukin käymään niin, että se toinen ei torjukaan, vaan kehottaa istumaan alas? Olen löytänyt teille tutustumiskysymysten kuninkaan. Yhden ainoan kysymyksen, josta löytyy niin paljon ammennettavaa, ettei loppua tunnu tulevan. Ja mikä on tuo kysymys?
Tutustumiskysymysten kuningas on… [kuule korvissasi rumpujen pärinää]:
Mistäpäin olet kotoisin?
Kyllä vaan ja uskokaa pois. Kun istut alas vieraan ihmisen kanssa, eikä tunnu oikein jutun juurta löytyvän mistään, heitä viaton kysymys, missä toisen juuret ovat. Voin taata, siitä aukeaa kerta heitolla monta suuntaa, mihin keskustelussa edetä.
1) Uusi tuttavuus on kotoisin paikasta, jossa olette
Tässä tilanteessa voi kysyä, että mikä pitää kaupungissa otteessaan, ettei ole tullut koskaan pois lähteneeksi. Tai voi tiedustella, onko toinen käynyt jossain välillä ja jos, niin missä ja miksi palasi. Jos itse on myös kotoisin samasta kaupungista (eli tamperelaisittain paljasjalkainen), voi heti kysellä käytyjä kouluja ja etsiä yhteisiä tuttuja, muistella menneitä tapahtumia ja lapsuuden nurkkia. Ja aina voi pönkittää oman kotiseudun erinomaisuutta, eritoten suhteessa arkkiviholliseen, olipa se sitten Turku, Järvenpää tai Sotkamo.
2) Tuttavuus on kotoisin jostain muualta
Joten luontevasti voit kysyä, miksi toinen on muuttanut tänne ja onko hän viihtynyt. Voi tiedustella aikooko jäädä, jos syy, jonka takia tänne on tultu, ei enää pidättelekään. Voi kysyä, kaipaako toinen kotiseutujaan, vieraileeko usein, onko siellä vielä sukua ja/tai missä muualla sukua on. Ja aina parempi, jos uusi tuttavuus on ulkomaalainen. Silloin sitä juttua vasta riittääkin, kun päästään vertailemaan kotimaan ja ulkomaan eroja.
3) Olette molemmat kotoisin muualta
Tässä vaiheessa voi huoletta alkaa ihmetellä paikallisten tapoja, murretta tai esimerkiksi ruokaa. Kun molemmat kokevat kaupungin uutena, on helppo vaihtaa kokemuksia vaikka siitä, miten helppo paikallisiin on tutustua tai miten on murre alkanut tarttua. Voi puhua uuden kaupungin rakkaudesta tai koti-ikävästä. Voi vertailla ensikokemuksia bussisysteemistä tai jostain paikallisesta kesätapahtumasta. Aina riittää ihmeteltävää ja kokemuksia vertailtavaksi nykyisen ja entisen kotikaupungin välillä.
On jo jonkun valtakunnan ihme, ellei löydy puhuttavaa ainakin viideksi minuutiksi. Vaikka toinen ei olisi mistään kotoisin, löytyy siitäkin jokunen jatkokysymys esitettäväksi. ;)
Mistä sinä olet muuten kotoisin?
Tutustumiskysymysten kuningas on… [kuule korvissasi rumpujen pärinää]:
Mistäpäin olet kotoisin?
Kyllä vaan ja uskokaa pois. Kun istut alas vieraan ihmisen kanssa, eikä tunnu oikein jutun juurta löytyvän mistään, heitä viaton kysymys, missä toisen juuret ovat. Voin taata, siitä aukeaa kerta heitolla monta suuntaa, mihin keskustelussa edetä.
1) Uusi tuttavuus on kotoisin paikasta, jossa olette
Tässä tilanteessa voi kysyä, että mikä pitää kaupungissa otteessaan, ettei ole tullut koskaan pois lähteneeksi. Tai voi tiedustella, onko toinen käynyt jossain välillä ja jos, niin missä ja miksi palasi. Jos itse on myös kotoisin samasta kaupungista (eli tamperelaisittain paljasjalkainen), voi heti kysellä käytyjä kouluja ja etsiä yhteisiä tuttuja, muistella menneitä tapahtumia ja lapsuuden nurkkia. Ja aina voi pönkittää oman kotiseudun erinomaisuutta, eritoten suhteessa arkkiviholliseen, olipa se sitten Turku, Järvenpää tai Sotkamo.
2) Tuttavuus on kotoisin jostain muualta
Joten luontevasti voit kysyä, miksi toinen on muuttanut tänne ja onko hän viihtynyt. Voi tiedustella aikooko jäädä, jos syy, jonka takia tänne on tultu, ei enää pidättelekään. Voi kysyä, kaipaako toinen kotiseutujaan, vieraileeko usein, onko siellä vielä sukua ja/tai missä muualla sukua on. Ja aina parempi, jos uusi tuttavuus on ulkomaalainen. Silloin sitä juttua vasta riittääkin, kun päästään vertailemaan kotimaan ja ulkomaan eroja.
3) Olette molemmat kotoisin muualta
Tässä vaiheessa voi huoletta alkaa ihmetellä paikallisten tapoja, murretta tai esimerkiksi ruokaa. Kun molemmat kokevat kaupungin uutena, on helppo vaihtaa kokemuksia vaikka siitä, miten helppo paikallisiin on tutustua tai miten on murre alkanut tarttua. Voi puhua uuden kaupungin rakkaudesta tai koti-ikävästä. Voi vertailla ensikokemuksia bussisysteemistä tai jostain paikallisesta kesätapahtumasta. Aina riittää ihmeteltävää ja kokemuksia vertailtavaksi nykyisen ja entisen kotikaupungin välillä.
On jo jonkun valtakunnan ihme, ellei löydy puhuttavaa ainakin viideksi minuutiksi. Vaikka toinen ei olisi mistään kotoisin, löytyy siitäkin jokunen jatkokysymys esitettäväksi. ;)
Mistä sinä olet muuten kotoisin?
maanantai 7. helmikuuta 2011
Puun ja kuoren välissä
Oletko joskus joutunut siihen tilanteeseen, että kaksi ystävää yrittää vuoroin puhua sinulle pahaa toisesta kääntääkseen sinut puolelleen? Siinä yrittää sitten olla sveitsinä välissä, mutta voiko tehtävässä onnistua? Ei ole helppoa yrittää pysyä puolueettomana saati rauhallisena, kun kahdelta puolelta satelee ivaa ja pahansuopaisuutta.
Itse jouduin tällaiseen tilanteeseen lukioaikoina. Kränää kahden tytön välille aiheutti mikäs muukaan kuin poika. Ja minä satuin sitten ikävään välikäteen, kun molemmat vuoroin puhuivat pahaa toisistaan. Molemmat olivat yhtälailla oikeassa ja väärässä ja välissä oleminen oli ihan hullun kuluttavaa, kun ei he eivät suostuneet näkemään toisen kantaa lainkaan. Siinä alkoi hiljalleen mennä hermo molempiin, eli sen sijaan, että olisivat saaneet minua puolelleen, onnistuivat he vain tuhoamaan yhden ystävyyssuhteen sijaan kaksi.
Yhteiselle ystävälle tilanteesta puhuminen ei ole pelkästään huono vaihtoehto. Tällainen molemmat tunteva välipersoona voi oikoa väärinkäsityksiä ja erehdyksiä, joita riitapukarit eivät tulisi muuten suuttumuksessaan saaneeksi selville. Mutta ellei ensimmäisellä keskustelulla selviä jotain olennaisesti ratkaisevaa ja tilanne jatkuu ennallaan, kannattaa valita avautumisen kohteeksi joku muu. Kun oma kanta tilanteeseen on tehty selväksi, on lätkitty argumentit pöytään ja vedottu kaikkiin vedottavissa oleviin asianhaaroihin, täytyy yhteinen ystävä jättää tilanteen osalta rauhaan.
Myös yhteisen ystävän on syytä ottaa etäisyyttä tilanteeseen. Ei ole mahdotonta olla ystävä molemman riitelijän kanssa. Silloin on vain pidettävä aina se poissa oleva osapuoli erossa keskustelusta. On ainakin vihoviimeinen ratkaisu myötäillä aina sen ajatuksia, jonka seurassa on. Siitä jää kuitenkin ennen pitkää kiinni. Hyvä ratkaisu on todeta pysyvänsä molempien kaverina, ja kieltäytyä puhumasta toisesta pahaa.
Oletko sinä joutunut puristuksiin puun ja kuoren väliin?
Itse jouduin tällaiseen tilanteeseen lukioaikoina. Kränää kahden tytön välille aiheutti mikäs muukaan kuin poika. Ja minä satuin sitten ikävään välikäteen, kun molemmat vuoroin puhuivat pahaa toisistaan. Molemmat olivat yhtälailla oikeassa ja väärässä ja välissä oleminen oli ihan hullun kuluttavaa, kun ei he eivät suostuneet näkemään toisen kantaa lainkaan. Siinä alkoi hiljalleen mennä hermo molempiin, eli sen sijaan, että olisivat saaneet minua puolelleen, onnistuivat he vain tuhoamaan yhden ystävyyssuhteen sijaan kaksi.
Yhteiselle ystävälle tilanteesta puhuminen ei ole pelkästään huono vaihtoehto. Tällainen molemmat tunteva välipersoona voi oikoa väärinkäsityksiä ja erehdyksiä, joita riitapukarit eivät tulisi muuten suuttumuksessaan saaneeksi selville. Mutta ellei ensimmäisellä keskustelulla selviä jotain olennaisesti ratkaisevaa ja tilanne jatkuu ennallaan, kannattaa valita avautumisen kohteeksi joku muu. Kun oma kanta tilanteeseen on tehty selväksi, on lätkitty argumentit pöytään ja vedottu kaikkiin vedottavissa oleviin asianhaaroihin, täytyy yhteinen ystävä jättää tilanteen osalta rauhaan.
Myös yhteisen ystävän on syytä ottaa etäisyyttä tilanteeseen. Ei ole mahdotonta olla ystävä molemman riitelijän kanssa. Silloin on vain pidettävä aina se poissa oleva osapuoli erossa keskustelusta. On ainakin vihoviimeinen ratkaisu myötäillä aina sen ajatuksia, jonka seurassa on. Siitä jää kuitenkin ennen pitkää kiinni. Hyvä ratkaisu on todeta pysyvänsä molempien kaverina, ja kieltäytyä puhumasta toisesta pahaa.
Oletko sinä joutunut puristuksiin puun ja kuoren väliin?
perjantai 4. helmikuuta 2011
Yhteistä vastuuta
Sunnuntaina alkaa taas Yhteisvastuukeräys. Tänä vuonna rahoilla poistetaan suomalaisten ja mosambikilaisten nuorten yksinäisyyttä. Enpä paljon parempaa kohdetta taskuroposilleni keksi! Tehkää tekin ystävyyden teko, ja pistäkää kolikko tai pari, kun kerääjän jossain näette. Yritetään yhdessä vähentää maailmasta yksinäisyyttä, eikös juu?
keskiviikko 2. helmikuuta 2011
Seurassa: Älä puhu koko ajan lapsista
Juttelin ihanan Eljaksen kanssa seurassa olemisesta ja ihmisten omituisista taipumuksista. Tulimme samaan lopputulokseen siitä, että on yksi paasauksen aihe ylitse muiden ja se on toisten lapset. Me ymmärrämme, että lapset ovat lapselliselle elämän ja maailman keskipiste. Mutta lapsettomille eivät ole. Tämä pätee seuran lisäksi myös Facebookin statuspäivityksiin ja tweetteihin.
”Meidän pikkuneiti sitä ja Ukko-Pekka tätä.” Ja tätä laatua riittää. Kyllä, lapset ovat ihania ja fantastisia ja vaikka mitä. Mutta mummoakaan ei kiinnosta, että minkä vetelyystason ulostetta siitä prinsessasta on viimeaikoina tullut. Ei vaan merkitystä löydy siitä, että pikku-Joonas teki mitä tahansa sellaista, mitä kaikki muutkin pikku-Joonakset tekevät. Jos pikku-Joonas tekee jotain, mikä ylittää uutiskynnyksen tai hellyttävyys-barometri räjähtää, niin sitten se todennäköisesti kiinnostaa muitakin.
Seurassa saattaa olla myös niitä, jotka kovasti haluaisivat lapsia, mutta eivät niitä syystä tai toisesta saa. Silloin toisten jatkuvaa lapsistaan puhumista voi olla hyvinkin kivuliasta kuunnella. Lapsista täytyy voida puhua niin kuin muistakin (kipeistä) aiheista, mutta tarpeettomalta ja ylitsepursuavalta jauhamiselta voimme lapsettomat säästää. Lapset (omat ja muiden) ovat keskustelunaihe, mutta eivät keskustelua pyörittävä luonnonvoima.
Eli jos keskustelunavauksistasi edelliset viisi ovat jotenkin liittyneet lapsiisi, mieti vaihteeksi jotain muuta. Jos edellisistä statuspäivityksistäsi reilusti kolme neljäsosaa käsittelee perheen pienten tekemisiä, rajoita vähän. Me osasimme keskustella kaikista maailman asioista ennen lasten syntymääkin. Eivät ne kaikki ajatukset ole voineet päästä kerta heitolla kadota.
”Meidän pikkuneiti sitä ja Ukko-Pekka tätä.” Ja tätä laatua riittää. Kyllä, lapset ovat ihania ja fantastisia ja vaikka mitä. Mutta mummoakaan ei kiinnosta, että minkä vetelyystason ulostetta siitä prinsessasta on viimeaikoina tullut. Ei vaan merkitystä löydy siitä, että pikku-Joonas teki mitä tahansa sellaista, mitä kaikki muutkin pikku-Joonakset tekevät. Jos pikku-Joonas tekee jotain, mikä ylittää uutiskynnyksen tai hellyttävyys-barometri räjähtää, niin sitten se todennäköisesti kiinnostaa muitakin.
Seurassa saattaa olla myös niitä, jotka kovasti haluaisivat lapsia, mutta eivät niitä syystä tai toisesta saa. Silloin toisten jatkuvaa lapsistaan puhumista voi olla hyvinkin kivuliasta kuunnella. Lapsista täytyy voida puhua niin kuin muistakin (kipeistä) aiheista, mutta tarpeettomalta ja ylitsepursuavalta jauhamiselta voimme lapsettomat säästää. Lapset (omat ja muiden) ovat keskustelunaihe, mutta eivät keskustelua pyörittävä luonnonvoima.
Eli jos keskustelunavauksistasi edelliset viisi ovat jotenkin liittyneet lapsiisi, mieti vaihteeksi jotain muuta. Jos edellisistä statuspäivityksistäsi reilusti kolme neljäsosaa käsittelee perheen pienten tekemisiä, rajoita vähän. Me osasimme keskustella kaikista maailman asioista ennen lasten syntymääkin. Eivät ne kaikki ajatukset ole voineet päästä kerta heitolla kadota.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
