Ei se ole rakettitiedettä

Keskustelun avaaminen nimittäin. Vaikka vaikeaa joskus onkin. Kerron yhden rohkaisevan esimerkin, joka toimii samalla mallikappaleena maailman yksinkertaisimmasta tavasta aloittaa keskustelu ventovieraan kanssa. Tarvitset vain junan ja vieressäsi istuvan matkustajan.

Tiedän, että VR ei ole tehnyt junamatkustuksesta kovin houkuttelevaa viime aikoina, mutta suosittelen silti antamaan junalle mahdollisuuden. Junassa on nimittäin äärettömän helppo alkaa rupatella ihmisten kanssa. Minä olen nuorempana tehnyt sitä paljonkin, nyttemmin tuppaan nukkumaan kaikki junamatkat.

Olin kuitenkin tulossa Pasilasta Tampereelle menneenä viikonloppuna ja istuin täpötäydessä junassa rouvasihmisen viereen. Siinä illan menoja mietiskellen piirtelin naamaa näkyville ja ajattelin lisätä vielä vähäsen hajuvettä, kun pysähdyin.

Ystäväni on kuolettavasti allerginen sitrushedelmille ja meinaa tukehtua junassa tämän tästä, kun ihmiset vain kuorivat hedelmänsä asiaa sen kummemmin miettimättä. Tiedän monien kärsivän myös hajusteallergioista. Kohteliaana kanssamatkustajana käännyin siis ruovashenkilön puoleen: "Anteeksi, mutta haittaako, jos laitan hajuvettä?" Johon nainen vastasi, että "ei lainkaan".

Sen sijaan, että keskustelu olisi jäänyt siihen, jatkoi tämä rouva sanoen, että "olisi se kyllä kauheaa olla allerginen hajusteille". Tästä jatkoimme allergioiden, lisäaineiden, luomuruoan, maatilojen, siskon valmistujaislettujen, koulutusalojen ja opinto-ohjauksen kautta yliopiston rakenneuudistukseen. Sitten olinkin jo Tampereella.

Mistä se kaikki alkoi? Kysymyksestä, jolla varmistin, ettei (ainakaan) vieruskaveri tukehdu. Voiko olla helpompaa tapaa lähestyä vierasta? Se on paitsi kohtelias ja ajattelevainen, myös todella luonteva tie keskusteluun.

Missä ja miten sinä olet viimeksi avannut keskustelun vieraan kanssa? Matkustatko junalla?

PS. Allekirjoittanut suuntaa tänään Saksaan puoleksi viikoksi, joten en ole vastailemassa kommentteihin, mutta tutkin ne kaikki kyllä. Olkaa te toistenne vastailijoita ja pitäkää muutenkin blogi pystyssä sillä välin, kun olen poissa! Palaan pian. :)

Seurassa: älä kajoa mahaan

Kun kohdattiin kyyneleitä, kehoitin olemaan koskematta mihinkään kylkiluita alemmas. Tähän on syynsä, kuten kutiaminen tai yleinen mukavuusaste. Mitä tulee mahaan, siihen koskeminen ilman toisen lupaa ei ikinä ole hyvä idea.

Maha on herkkää aluetta, suojelemme sitä vaistomaisesti. Kädet puuskassa on puolustusmekanismi, joka samalla tekee ihmisestä vaikeammin lähestyttävän. Vaistomainen liike on kuitenkin hyvin perusteltu: mahan seudulla sijaitsee valtaosa elintärkeistä elimistämme ilman kunnollista luiden suojaa.

Monille maha on herkkä alue myös siksi, ettemme ole tyytyväisiä omaan kehoomme. Joko sitä mahaa on liikaa tai liian vähän, tai sitten se on vain väärässä kohdassa tai väärän muotoinen. Vaikkei sitä häpeäisikään, se on silti usein kohta, johon emme halua huomiota.

Lisäksi, mainitsinko jo sen kutiamisen?

Kuva: atomicpuppy68

Olipa nainen raskaana tai ei, vatsanseudun taputtelu ja mahalle lässyttäminen ovat äärimmäisen huonoja liikkeitä. Osa kokee oman henkilökohtaisen tilan rikkomisen suoranaisena loukkauksena. Toiset saavat slaagin, kun joku yrittää tulla liian lähelle.

Varsinkin seurassa, kun toisen reaktioa ei voi tietää, ei mahaan yksinkertaisesti kannata koskea. Piste. Todennäköisyys sille, että toinen reagoi huonosti ja tilanne menee tilttiin, on vain liian suuri.


Minun mahaani ei saa kajota, parhaan ystäväni mahaan kajoaminen on hengenvaarallista. Miten on sinun mahasi laita?

Läsnä ihmisten kanssa

Tämä on Alaks olee?:n ensimmäinen vieraskirjoitus. Kirjoittaja on iätön tietoisuustaitojen harjoittaja, joka bloggaa aiheesta eri syvyisiä juttuja. Muulloin Annina viihtyy alati metsässä havainnoimassa itseään ja ajatuksiaan.

Miten tietoista läsnäoloa hmisen kanssa voi harjoittaa tai kehittää? Kuinka ollaan hetkessä, kun meinaa väkisin livahtaa toiseen?

Otetaan käsittelyyn tavallinen tilanne: keskustelet ystäväsi kanssa. Miksi läsnäolo keskustelussa on tärkeää? Se on ensinnäkin toisen arvostamista. Toiseksi se saattaa vähentää väärinymmärryksiä ja väittäisin, että läsnäolo jopa syventää ystävyyttä. 

”Muista, että on olemassa vain yksi tärkeä aika. Se on tämä hetki. Tärkein ihminen on se, jonka kanssa olet juuri nyt, sillä emme tiedä, olemmeko kenenkään muun kanssa tämän jälkeen. Tärkeintä on tehdä se ihminen, jonka kanssa olet juuri nyt onnelliseksi. Sillä se on elämän ainut tarkoitus.”

Tämä on Leo Tolstoin vanhan tarinan opetus.

Kuva: Impossible Queens

 Miksi siis keskustellessasi rönsyilisit johonkin muuhun hetkeen, toiseen ihmiseen tai tekemiseen? Asian muistaminen vaatii keskittymistä ja ”olen läsnä”- tavoitteen muistamista Keskustelutuokiossa ystävän kanssa voi parantaa läsnäoloaan seuraavasti:

1. Tiedosta ajatustesi harhailu ja pyri kiinnittämään huomio tietoisesti tähän hetkeen, keskustelukumppaniisi ja keskusteluunne. Ajatukset lähtevät aina harhailemaan, se on ihan ok. Palauta ne aina vain sitkeästi takaisin. Saatat huomata sitkeän harjoittelun tuloksena tarkkaavaisuutesi parantuneen, ja ajatukset eivät harhaile enää niin paljon.

2. Huomioi, että mihinkään ei ole kiire. Anna aikaa tunnustelulle: miltä keskustelun aihe tuntuu, mitä kaikki eri aistisi, kehon tuntemukset mukaan lukien viestittävät? Kertooko ystäväsi kehon kieli jotain muuta kuin sanat?

3. Kiinnitä sitten huomio siihen, miten ymmärrät sanotut sanat? Kuunteletko todella, vai annatko ennakkoluulojesi tai menneiden keskusteluiden vaikuttaa ymmärrykseesi? Suhtaudutko hyväksyvästi, ilman arvostelua ystävääsi? Läsnäolo on todellisuuden kohtaamista suoraan ja avoimesti, ilman ennakkoasenteita tai muita esteitä. Hyvä esimerkki ennakkoasenteesta on ajatus: ”Se nyt on aina tollanen.

4. Kun olet varma, että olet saanut selkeän ymmärryksen, tee tietoinen valinta miten reagoit, mitä sanot tai teet. Tässäkin kohdassa kannattaa antaa itselleen aikaa miettiä miten reagoi.

5. Kaikki tämä vaatii tahdonvoimaa. Sitä tarvitaan, että pysyt tässä hetkessä ja palaat siihen. Muista, että sinulla on tahto olla läsnä ystävällesi. Se antaa tahdon harjoitella ja kehittää läsnäoloa tämän listan mukaisesti.

Nämä pienen askeleet täytyy ensin opetella muistamaan ja sitten kun ne muistaa, niitä täytyy muistaa noudattaa. Tahdothan olla läsnä?

Läsnäolo on havahtumista hetkeen, pysähtymistä, ympäristön ja itsen tarkkailua tässä ja nyt. Siitä kirjoitan ja sitä opettelen.

Pidätkö sinä minusta?

Se on se, mikä meitä kaikkia kiinnostaa. Yksinkertainen kysymys: pidätkö sinä minusta? Se on kuitenkin se ainoa kysymys, jota ei saisi ääneen kysyä. Selitän.

Varsinkin siinä vaiheessa, kun tunnetaan jo, pitäisi luottaa siihen, että toinen tykkää itsestä. Jos nimittäin sitä kaiken aikaa kyseenalaistaa, saattaa se ajaa pisteeseen, jossa toinen lakkaa tykkäämästä. On hyvin raskasta joutua kerta toisensa jälkeen todistelemaan, että "kyllä minä sinusta tykkään".

Kuva: D. Sharon Pruitt

Ajattelepa omalle kohdalle. Sinulla olisi ystävä, josta pitäisit paljon. Silti joka kerta, aina ja kaikkialla, joutuisit todistelemaan hänelle, että pidät hänestä. Kuinka pian, se muuttuisi rasittavaksi? Viikon jälkeen? Kuukauden jälkeen? Vuoden jälkeen? Lakkaisitko lopulta pitämästä hänestä?

Tästä syystä jankutan, että hyvä itsetunto on asia, jonka eteen täytyy tehdä töitä. Paljon! Hyvällä itsetunnolla varustettu yksilö ei kyseenalaista muiden tykkäämistä, vaan hyväksyy sen mutinoitta. Liian hyvän itsetunnon kehittänyt tapaus jopa olettaa muiden tykkäävän; niin pitkälle ei tarvitse mennä.

Sorrun tähän toisinaan itsekin, sen myönnän. Kysyn, että pidätkö minusta varmasti, kun pitäisi sanoa, että "ihanaa, minäkin pidän sinusta". Se lienee osittain koulukiusaamistaustan syy. Kuitenkin olen varma, että jokaiselle meistä löytyy tykkääjänsä, kun vain itse uskoo, että on kaiken sen tykkäämisen arvoinen. Siinä on se ensimmäinen, isoin ja tärkein askel. 

Minä ainakin pidän sinusta! Kenestä sinä pidät?

Hei, muistatteko...

... tarinan pienestä huomaavaisesta eleestä? Se oli tarina pojasta, joka palasi tuomaan tytölleen sanomalehden mennessään tupakalle, ettei tällä olisi tylsää yksin istuessaan. Tapaus lämmitti minua pitkän aikaa, ehkä teitäkin?

No, olin tulossa lauantaiyönä kotiin kyliltä, kun samalla oven avauksella rappukäytävään tuli poika ruusu kädessään. Hississä aloin katsoa poikaa tarkemmin ja kyllä vain! Sanomalehti-poikahan se!

Kuva: Milica Seculic

Ilmeisesti huomaavaisuus on kaverilla verissä. Tai sitten tyttö on sellainen tyranni, ettei yöjalasta ilman ruusua ole kotiin tulemista. Mitä veikkaatte? :D

Ei  minulla tänään muuta ollut. Halusin vain kertoa tästä hämmentävästä yhteentörmäyksestä hississäni. Ja on se kuitenkin mukava huomata, ettei kaikki huomaavaisuus ole tästä pikaruokaloiden maailmasta sittenkään hävinnyt.

Miten tullaan jätetyksi oikein?

Tämä on ollut varsinainen eroviikko. Kun maanantaina pohdittiin sitä, miksi jätetään ja keskiviikkona paneuduttiin siihen, miten jätetään, käännetään näin perjantain kunniaksi katse jätettyyn. On taitolaji jättää reilusti, mutta yhtälailla taitoa vaatii myös tulla hyvin jätetyksi.

Miten niin muka? Eikö kaikki vastuu ole jättäjän? Eikö jätetyllä ole oikeus reagoida juuri niin kuin sydän sanoo? Kyllä ja ei.

Emme voi kontrolloida tunteitamme, emmekä sitä, pillahdammeko itkuun vai menemmekö shokkiin. Ei jätetyksi tulemisessa taitoa vaadikaan se, kun uutisen ottaa vastaan. Itkeä saa, suuttua saa, shokkiinkin saa mennä.

Taitoa vaatii kuitenkin se, että osaa hyväksyä ja luopua. Se ei tapahdu sillä samalla sekunnin siunaamalla, mutta jonkun ajan päästä kyllä. Vaikka sydän sanoo mitä ja vaikka alitajuntakin yrittää väliin huudella omiaan, on otettava silmä käteen. Toinen on päätöksensä tehnyt ja jos eron hetkellä käyty keskustelu ei asiaa muuta, sitä tuskin muuttaa mikään.

Kuva: Jon Callow

Jos jättävä on ollut mahdollisimman reilu, hän on jutellut asian halki ja kertonut mistä kiikastaa. Silloin kannattaa istua alas prosessoimaan. Jos saatu kritiikki on aiheellista, voi siitä yrittää ottaa onkeensa ja mennä eteenpäin. Jos taas ei, se täytyy sivuuttaa ja mennä eteenpäin.

Tärkeää on kuitenkin muistaa tämä: vaikka itse kokisi olevansa erilainen, kuin jättävä väittää tai jos tuntee, että eron syyn voi korjata, ei silti suhdetta välttämättä voi. Joskus, kun jokin on kerran mennyt rikki, ei sitä yksinkertaisesti enää ehjäksi saa. Ellei kyse ole aivan puhtaasta väärinkäsityksestä, jättäjällä on oikeus omaan näkemykseensä ja tunteisiinsa, vaikka ne olisivat jätetyn mielestä vääriäkin.

Esimerkiksi jos eron syynä on ystävän valehtelu, voi jätetty miettiä, että "no selvä peli, lakkaan valehtelemasta, niin ei tarvitse erota". Vaikka tässä onnistuisikin, ei ystävyyttä voi silti enää tähän samaan ystävään rakentaa. Luottamus on mennyttä, ystävyydellinen tunne toiseen ihmiseen on hiljalleen kuihtunut, ei enää edes halua yrittää. Onneksi tilanteen voi korjata uusia ystäviä varten.

Hyväksyminen ja luopuminen ovat äärimmäisen vaikeita asioita ja saattavat viedä vuosiakin. Taitavasti jätetyksi tulemisessa olennaista onkin se, että aloittaa hyväksymisen ja luopumisen mahdollisimman pian. Mikään ei liene raskaampaa kuin se, että jätetty päivin öin muistuttaa jättäjää siitä, että hän tuon vaikean ja ikävän päätöksen joutui tekemään. 

Osaisitko sinä tulla jätetyksi? Voiko jätetyltä sellaista vaatia?

Miten ystävä jätetään?

Maanantaina keskustelimme siitä, missä tilanteessa ja miksi ystävän joutuu jättämään. Kommenteissa kävi selvästi ilmi, että tilanteet, joissa on itse tullut hylätyksi ovat kipeitä. Merkittävintä oli, että jättäjä oli toiminut huonosti. Vai voiko hyvin jättääkään?

Väitän, että jos nyt ei hyvin, niin ainakin reilummin toisen voi jättää. Kommenttien tapauksissa välit oli pistetty poikki yhtäkkiä, selityksettä. Se ei sitten taatusti ole se reilu tapa. Sattuu todella paljon tulla jätetyksi aivan puskasta, ilman mitään selitystä.

Kuva: rachaelvoorhees

Kun syntyy tunne jättämisen pakosta, eräänlaisesta umpikujasta, on tilannetta harkittava tarkasti. On syytä tehdä itselleen selväksi, mistä syystä toisen on jättämässä ja onko se ehdottoman välttämätöntä. Vain siten voi toisen jättää reilusti.

Olipa syy miten kipeä tahansa, on parempi kertoa se. Muussa tapauksessa jätetylle saattaa jäädä tunne, ettei uskalla luottaa kehenkään tai ettei tule koskaan riittämään kenellekään. Se on melko julma karhunpalvelus entistä ystävää kohtaan.

Miten siis jätetään ystävä reilusti? Kasvotusten ja juttelemalla. Niin toiselle jää mahdollisuus kysyä, että miksi. Ja kun on ensin miettinyt valmiiksi miksi, on selityskin helpompi antaa.

Vai voiko reilusti edes jättää?

Miksi ystävä jätetään?

On ihan kauheaa, kun tajuaa, että toinen pitäisi torjua tai jättää. Se on se kammottava tyhjyyden hetki, kun pääkopassa vain kumisee ja sydän tuntuu valahtavan polviin. Jos romanttisesti lähestyneen torjuminenkin on jo kauheaa, miten kauheaa onkaan torjua ystäväehdokas saati pitkäaikainen ystävä?

Missä tilanteessa tulee tarve torjua uusi tai vanha ystävä? Eihän ystäviä voi olla koskaan liikaa?

Kyllä niitä ystäviä vaan voi olla liikaa. Aikamme on rajallista. Jos tuntuu, että aikaa ei yksinkertaisesti ole, on ihan totta reilumpaa tehdä selväksi, ette voi sitoutua tähän ystävyyteen.

Ystävä voi olla liian erilainen. Vaikka erilaisuus on hyve ja rikkaus, voi joskus täysin erilainen maailmankuva aiheuttaa liikaa hankaluuksia. Toiset rakastavat erimielisyyksiä ja väittelyitä, mutta kaikki eivät. Eikä itseään pidä ruoskia siitä, jos haluaa rinnalleen ihmisiä, joiden kanssa voi olla myös samaa mieltä.

Joskus ystävä tekee onnettomaksi. Jos havaitsee, että tulee aina ja jatkuvasti toisen seurasta surulliseksi tai ahdistuneeksi, voi olla parempi jättää tällainen ystävä. Toki ystävyydessä on hankaliakin aikoja, niin kuin kaikissa suhteissa on. Ei kuitenkaan ole tarkoituksenmukaista tulla kerta toisensa jälkeen onnettomaksi.

On ystäviä, jotka eivät sovellu toisilleen. Kyllä kemia pätee ystävyyteenkin. Voi olla niin, että esimerkiksi toisen tapa käsitellä asioita ei sovi itselle tai henkilökohtaisen tilan määrä on radikaalisti erilainen. Ellei puhuminen auta tai ellei toiseen voi sopeutua, on vaan pakko todeta tilanne mahdottomaksi.

On myös ystäviä, joiden seurassa itse muuttuu sellaiseksi, jollainen ei halua olla. Jotkut tuovat meistä esiin vain huonot puolemme. Jos näin käy, voi olla parempi vaihtaa seuraa.

Esimerkiksi näistä tai joistakin muista syistä voi joutua joskus jättämään ystävän.
Mistä syystä sinä olet joutunut jättämään ystävän?

Sakot pihtaamisesta avioliitossa

Tiedän, että tästä aiheesta on puhuttu jo pari päivää ja keskustelu alkaa jo laantua. Itse satuin kuitenkin lukemaan tapauksesta vasta eilen ja haluan siksi käsitellä aihetta vielä vähän lisää. Kyseessä on siis Ranskan tuomioistuimen päätös, jossa mies tuomittiin maksamaan vaimolleen 10 000 euron sakot siitä, että tämä ei ollut harrastanut tarpeeksi seksiä vaimonsa kanssa.

Voitte arvata, mitä mieltä minä tästä olen. Ainakin jos olette lukeneet aiemmat aihetta sivuavat tekstit kommentteineen. Minun mielestä tuo ranskalainen tuomari on väärässä!

En kuitenkaan halua puhua siitä, kuinka jokaisella on oikeus omaan kehoonsa. Saati siitä, kuinka tuon tuomarin päätös kierosti mahdollistaa toisen pakottamisen seksiin, eli karkeasti määriteltynä raiskaamisen. Ei ehkä fyysistä, mutta rahallista pakottamistahan tuollainen sakon uhalla seksin vaatiminen on.  

Sen sijaan haluan kysyä, että mihin se raja oikein vedetään?

Voisiko tuo tuomion saanut mies haastaa vaimonsa oikeuteen siitä, ettei tämä ymmärtänyt miehensä väsymystä ja terveydellistä tilaa? Eikö puolison tukeminen, kannustaminen ja ymmärtäminen ole yhtä keskeinen osa "yhteistä elämää" kuin fyysinen kanssakäyminenkin?

Kuva: o5com

Voiko puolison haastaa oikeuteen siitä, että tämä ei silitä tukkaa tarpeeksi? Suukottele aamuin illoin? Kuuluuko yhteiseen, jaettavaan elämään se, että kysyy joka päivä miten toisen päivä on mennyt? Voiko oikeusteitse vaatia korvausta siitä, ettei toinen ehdi ikinä samaan ruokapöytään tai ota kainaloon yöllä?

Entäpä nämä petihommat sitten? Määrittelikö tämä tuomari, että riittääkö pelkkä yhdyntä siihen, ettei sakkoa tule? Miten on esileikin laita, saako sitä vaatia? Entä jos puolisolla on jotain jänniä taipumuksia, mihin kaikkeen täytyy "yhteisen elämän" nimissä ruveta, ettei saa sakkoja?

Kyllä minä olen sitä mieltä, että jos puoliso on tyytymätön avioeloon (ihan mihin tahansa osaan siitä), täytyy molempien mennä itseensä. Yhdessä voi sitten miettiä, missä vika piilee ja miten tuo vika voitaisiin ratkaista. Yhdessä! Kyllä se nimittäin siinä kohtaa olisin minä, joka lähtisin menemään, jos toinen alkaisi kaivaa asianajajan numeroa...

Hullu maailma?

Älä päätä toisen mielipidettä valmiiksi

"Se pitää mua varmaan ihan kauheena ituhippinä." Väitätkö, ettet ole ikinä sortunut samankaltaiseen ajatusrakennelmaan? Se alkaa sanoin "se pitää mua varmasti" tai "se luulee todennäköisesti" tai "sen mielestä mä oon takuulla". Lause jatkuu jollain stereotypialla tai muulla laatikkoon survovalla määritelmällä.

Pahintahan tässä on se, että kun epäilee vieraan ihmisen ajattelevan itsestä jotain, se vaikuttaa omaan käyttäytymiseemme. Epäilemme toisen ajatuksia ja yritämme todistella olevamme jotain muuta. Tai pahimmassa tapauksessa vahvistamme omia epäluulojamme, kun yritämme liiaksi vältellä niitä.

Kuva: D. Sharon Pruitt

Olen sanonut, että ennakkoluulot kaventavat maailmankuvaa. Se on totta. Ja me kaikki joskus sorrumme niihin. Emme kuitenkaan läheskään niin usein, kuin luulisi. Pahinta on lisätä ennakkoluulojen määrää maailmassa itse kuvittelemalla niitä lisää!

Älä siis oleta, että toinen ajattelee sinusta sitä, mitä epäilet hänen ajattelevan. Oleta päin vastoin. Älä stressaa siitä, mitä luulet toisen sinusta epäilevän. Päin vastoin vakuutu siitä, että persoonasi hävittää kaikki ennakkoluulot, olipa niitä eli ei.

Mitä ennakkoluuloja oletat ihmisillä olevan sinusta?

BFF #6: Friendly silence

This is a series called BeFriending Finland and it is about the oddities of Finnish culture and people. I hope you find it not only amusing but useful too. Here are links to parts #1, #2, #3, #4 and #5! Enjoy!

Today's topic came from a lovely German girl I met last Saturday. We had a good five minute conversation about Finnish sausages, which in German point of view taste more like bread. But besides talking about sausages she also shared some of her insights about our culture.

Apparently in Germany, the more close you get the more you talk. And if, God forbid, one didn't have anything to say to a close friend not to mention a spouse... well that's just a bad thing. Silence means one has run out of things to discuss about.

Kuva: daimalu

So when she came here, she tried to fill all the silent moments with just something. And she was surprised how much Finns can just be quiet with each other. It took her quite a while to realize that we see the silence-situation quite the other way round.

The closer you get, the easier it is to stay quiet with a friend. If one can be silent around a person, it means s/he feels comfortable around him/her. The silence no longer bothers and makes people feel awkward. Rather it becomes friendly, accepting, relaxed.

So if you can sit silent with a Finn, it is almost considered a compliment. It says: hey, you're nice, I feel relaxed around you. So relaxed that I do not feel like we need to talk constantly to be comfortable.

But do You consider silence friendly or awkward?

And stay tuned for more, coming up next: culture shock!

Haluutko kattoo, kun mä pelaan?

Kuten ystäväni asian ilmaisisi: mitäpä lottoot? Kun vietetään aikaa yhdessä, on melko harvinaista, että yhdestä olisi mukava katsoa vierestä, kun toinen puuhaa omiaan. Haluaisitko itse katsoa vierestä, kun minä mapitan papereita?

Pelaaminen on kivaa. Yhdessä pelaaminen on kivaa. Toisen pelaamisen katsominen ei ole kivaa. Erityisesti se ei ole kivaa, jos ei itse pelaa kyseistä peliä, eikä ole siitä millään tavalla kiinnostunut. 

Kuva: Vancouver Film School

Pelin vierestä seuraaminen voi olla kivaa, jos pelaava esimerkiksi opettaa peliä pelaamattomalle. Kivaa se voi olla myös, jos pelaamaton saa auttaa tai neuvoa. Harvemmin kuitenkaan saa. Yleensä vieressä olevan oletetaan istuvan hiljaa ja katsovan.

Miksi siis kukaan kysyisi seuraksi tulleelta ystävältä, tahtooko tämä katsoa vierestä, kun toinen pelaa? Eikö pitäisi ennemmin kysyä, haluatko pelata kanssani?