On olemassa hyviä ystäviä, huonoja ystäviä ja erittäin huonoja ystäviä. Juorulehden toimittaja kuuluu jälkimmäiseen kastiin. Mutta epäilyttävin ihmisryhmä kaikista lienee kuitenkin se, joka pitää juorulehden toimittajaa ystävänään. Jos puhelimen pikavalintanäppäimissä on 7 päivää –lehti, on valtaosa muumeista tainnut hakea turvapaikkaa smurffimaasta.
Otetaan esimerkiksi koko kansan kestosuosikki Matti Nykänen, tuo juorulehtien ehtymätön lähde. Pahat kielet kertovat, että kun tämä ikääntynyt mäkitilhi juo kaikki rahansa, soittaa hän luottotomittajalleen Kai Merilälle. Kain rynnätessä paikalle, saa Nykänen leivän päälle voita ja Seiska taas uuden juorun kirjoitettavakseen. Seiskan sivuilla on ruodittu uudet, vanhat, menneet ja petetyt salarakkaat, Mervin puukotukset, avioerot ja pari oikeudenkäyntiäkin. 7 päivää -lehti tituleeraa omaa toimittajaansa Matin ”läheiseksi ystäväksi”. Läheinen ystävä? For real?
Tasa-arvon nimissä puhutaan toki myös kuluneen viikon kansikuvatytöstä, Johanna ”Tuksu” Tukiaisesta. Johanna väittää uusimmassa (7 päivää –lehden ylläpitämässä) bloggauksessaan, ettei hänen ja Arton avioliitosta ”tule mitään Nykänen-Tapola draamaa joka kestää vuosia että erotaan ja palataan yhteen”, sillä siihen hän ”ei alistu”. Sen sijaan hän on täysin valmis hyväksymään, että huolimatta siitä kenen kanssa hän on tai on olematta, hänen elämänsä on joka tapauksessa Nykänen-Tapola -mediadraamaa. Niinhän se joku joskus väitti, ettei huonoa julkisuutta olekaan. Se joku kuitenkin kuoli kauan ennen kuin nykyaikainen juorulehdistö syntyi.
Havaitsen ihmisten ja ystävyyden kannalta kaksi todella huolestuttavaa kehityskulkua. Ensimmäisessä erilaiset ”haluatko julkkikseksi” -formaatit sylkevät ulos toinen toistaan julkisuudenkipeämpiä hoopoja, jotka elävät lööpeistä ja pitävät juorutoimittajia läheisinä ystävinään. Ei tarvitse olla suurikaan ruudinkeksijä kyseenalaistaakseen juorutoimittajan lojaliteetin ja ystävyyden todellisen laadun. Jos syystä tai toisesta ajautuu alalle, jossa julkisuus on välttämätön paha, on tärkein asia panostaa vahvoihin ja luotettaviin ystävyyssuhteisiin. Mistä päästään sujuvasti toiseen kehityskulkuun.
”Lähipiiri paljastaa”, ”ystävä kertoo”, ”paikalla ollut vahvistaa”. Olisi ehkä syytä miettiä, mitä vikaa on lähipiirissä ja ystävissä, jos he ovat lojaalimpia juorulehdille kuin läheiselleen. Tietysti jos ottaa alasti aurinkoa keskellä yleistä uimarantaa, riehuu kännissä Jenny Woossa tai muuten vaan käyttäytyy kuin huomionkipeä strutsi, ei kai ole ihme, että lehdet kirjoittavat. Mutta jos yrittää välttää lööppijulkisuutta kaikin tavoin ja siitä huolimatta löytää naamansa Hymystä, voi aiheellisesti kysyä mikä ”ystäviä” oikein vaivaa. Ja hankkia parempia ystäviä. Ja parempaa luettavaa.
Luotettavan tietolähteen mukaan monen kaveripiirissä on julkkiksia. Kysymys onkin siinä, kuinka hyviä ystäviä he omille julkkisilleen ovat. Kuka sinulla on pikavalinnassa numero seitsemän?
keskiviikko 30. maaliskuuta 2011
tiistai 29. maaliskuuta 2011
Alea iacta est
Kuten jo muinaiset roomalaiset... no eikun, arpa on heitetty ja sen heitti luotettavaksi havaittu random.org. Arpaonni osui...
...arvalle numero neljätoista, joka on kommenteista tutun Maikkiaisen ideaehdotus. Paljon onnea! Maikkiaisen työkaveripulmiin, kuten muidenkin lähettämiin erinomaisen hyviin ideoihin lupaan paneutua asian vaatimalla hartaudella pikimmiten.
Sitä odotellessa käykää tykkäämässä Alaks olee?:sta myös Facebookissa! Eikä arvonnan päättyminen sitä tarkoita, etteikö niitä ideoita saisi aina lähettää. :)
...arvalle numero neljätoista, joka on kommenteista tutun Maikkiaisen ideaehdotus. Paljon onnea! Maikkiaisen työkaveripulmiin, kuten muidenkin lähettämiin erinomaisen hyviin ideoihin lupaan paneutua asian vaatimalla hartaudella pikimmiten.
Sitä odotellessa käykää tykkäämässä Alaks olee?:sta myös Facebookissa! Eikä arvonnan päättyminen sitä tarkoita, etteikö niitä ideoita saisi aina lähettää. :)
maanantai 28. maaliskuuta 2011
Ilmoita sit, kun sulla on aikaa
Meitä kun on niin moneen junaan, on niitäkin, jotka kääntävät asian kuin asian aina toisen vastuulle. He ovat yleensä sitä samaa ihmisryhmää, joka haluaa nähdä minimimäärän vaivaa ja olettaa saavansa asiat suorastaan valmiiksi ojennettuina. Myös ystävyyden. He ovat niitä, joita on ihan mahdotonta saada tekemään mitään muuta kuin sen, minkä he ovat etukäteen päättäneet tekevänsä.
Tuttavallani on ystävä, jota on vaikea nähdä. Kuten on nykyajalle tyypillistä, täytyy tapaamisesta sopia hyvissä ajoin etukäteen. Tapaaminen täytyy tehdä mahdollisimman helpoksi sopimalla näkeminen jonnekin kyseisen ystävän lähiympäristöön. Koska näiden kahden tytön elämänrytmit ovat hyvin erilaiset toisen tehdessä iltatöitä ja toisen ollessa päivät koulussa, on yhteistä säveltä muutenkin vaikea saavuttaa.
Koska tuttavani koulu sijaitsee vajaan puolen kilometrin päässä hankalan ystävän kodista, ajatteli tuttava ehdottaa, että ystävä tulisi joskus koululle kahville. Hän ehdotti, että ystävä voisi tulla minä päivänä tahansa ja pelkästään soitto kotoa lähtiessä riittäisi, että tuttavani ehtisi laittaa koulutyöt hetkeksi sivuun ja saapua kahvilaan. Kaiken tämän helpoksi tekemisen jälkeen totesi ystävä, että ”nojoo, soita sitten, kun sulla on aikaa”.
Kyseinen lause ilmentää erinomaisen hyvin sitä vastuun ottamisen kykenemättömyyttä, mikä hankalaa ystävää vaivaa. Hänelle oli juuri tehty selväksi, että aikaa on minä päivänä hyvänsä, kun ystävä vain päättää sitä haluta. Silti tuo ystävä vaati, että hänelle nimenomaan erikseen soitettaisiin ja pyydettäisiin tulemaan paikalle. Kun hänen olisi pitänyt tehdä jotain eri tavalla kuin mihin hän oli varautunut, ei siitä tullut mitään.
Syitä voi olla monia: Epävarmuus toisen välittämisestä (tai sen määrästä) saa joskus ihmisen vaatimaan ”soittamaan, kun toisella on aikaa”. Haluttomuus nähdä totuttujen tapaamis-muotojen ulkopuolelle aiheuttaa torjuvan vastareaktion. Kykenemättömyys ottaa vastuuta yhteisestä ystävyydestä lamaa tilaan, jossa asiat pitää tehdä valmiiksi tai niitä ei tapahdu. Haluttomuus tulla puoliväliin vastaan saattaa viitata vääristyneeseen kuvaan ystävyyden luonteesta. Tai ehkä kyseessä on muuten vain hankala persoona.
Olipa syy mikä hyvänsä en syytä tuttavaani yhtään, kun hän kertoi, ettei jaksaisi enää millään tehdä kaikkea toiselle valmiiksi. Ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista, tasa-arvoista ja jos toinen tuntee kokoajan joutuvansa näkemään kohtuutonta vaivaa, ennemmin tai myöhemmin iskee halu antaa periksi. Jos tunnistat itsessäsi hankalan ystävän piirteitä, tunne pisto sydämessäsi. Me kaikki toisinaan sorrumme siihen, että haluaisimme saada kaiken valmiina. Silloin täytyy omia asenteitaan tarkistaa ja ottaa itseään korvista kiinni.
Ps. Osallistumisaika arvontaan on nyt päättynyt. Suoritan arvonnan ja julistan voittajan pikapuoliin. Kiitos kaikille osallistujille! Ideoita tuli mukavasti ja käsittelen monia niistä kevään aikana. :)
Tuttavallani on ystävä, jota on vaikea nähdä. Kuten on nykyajalle tyypillistä, täytyy tapaamisesta sopia hyvissä ajoin etukäteen. Tapaaminen täytyy tehdä mahdollisimman helpoksi sopimalla näkeminen jonnekin kyseisen ystävän lähiympäristöön. Koska näiden kahden tytön elämänrytmit ovat hyvin erilaiset toisen tehdessä iltatöitä ja toisen ollessa päivät koulussa, on yhteistä säveltä muutenkin vaikea saavuttaa.
Koska tuttavani koulu sijaitsee vajaan puolen kilometrin päässä hankalan ystävän kodista, ajatteli tuttava ehdottaa, että ystävä tulisi joskus koululle kahville. Hän ehdotti, että ystävä voisi tulla minä päivänä tahansa ja pelkästään soitto kotoa lähtiessä riittäisi, että tuttavani ehtisi laittaa koulutyöt hetkeksi sivuun ja saapua kahvilaan. Kaiken tämän helpoksi tekemisen jälkeen totesi ystävä, että ”nojoo, soita sitten, kun sulla on aikaa”.
Kyseinen lause ilmentää erinomaisen hyvin sitä vastuun ottamisen kykenemättömyyttä, mikä hankalaa ystävää vaivaa. Hänelle oli juuri tehty selväksi, että aikaa on minä päivänä hyvänsä, kun ystävä vain päättää sitä haluta. Silti tuo ystävä vaati, että hänelle nimenomaan erikseen soitettaisiin ja pyydettäisiin tulemaan paikalle. Kun hänen olisi pitänyt tehdä jotain eri tavalla kuin mihin hän oli varautunut, ei siitä tullut mitään.
Syitä voi olla monia: Epävarmuus toisen välittämisestä (tai sen määrästä) saa joskus ihmisen vaatimaan ”soittamaan, kun toisella on aikaa”. Haluttomuus nähdä totuttujen tapaamis-muotojen ulkopuolelle aiheuttaa torjuvan vastareaktion. Kykenemättömyys ottaa vastuuta yhteisestä ystävyydestä lamaa tilaan, jossa asiat pitää tehdä valmiiksi tai niitä ei tapahdu. Haluttomuus tulla puoliväliin vastaan saattaa viitata vääristyneeseen kuvaan ystävyyden luonteesta. Tai ehkä kyseessä on muuten vain hankala persoona.
Olipa syy mikä hyvänsä en syytä tuttavaani yhtään, kun hän kertoi, ettei jaksaisi enää millään tehdä kaikkea toiselle valmiiksi. Ystävyyden pitäisi olla vastavuoroista, tasa-arvoista ja jos toinen tuntee kokoajan joutuvansa näkemään kohtuutonta vaivaa, ennemmin tai myöhemmin iskee halu antaa periksi. Jos tunnistat itsessäsi hankalan ystävän piirteitä, tunne pisto sydämessäsi. Me kaikki toisinaan sorrumme siihen, että haluaisimme saada kaiken valmiina. Silloin täytyy omia asenteitaan tarkistaa ja ottaa itseään korvista kiinni.
Ps. Osallistumisaika arvontaan on nyt päättynyt. Suoritan arvonnan ja julistan voittajan pikapuoliin. Kiitos kaikille osallistujille! Ideoita tuli mukavasti ja käsittelen monia niistä kevään aikana. :)
perjantai 25. maaliskuuta 2011
Saalista kaverin kanssa
Olen tehnyt hiljaista havainnointia aina ihmisten ilmoilla ollessani: ihmiset tuntuvat liikkuvan ulkosalla pareittain tai pienissä ryhmissä. Kaikesta kannustuksestani huolimatta tiedän, että yksin ulos lähteminen ei ole helppo tehtävä. Ja toisinaan voi olla hyväkin idea valjastaa kaveri tai pari avuksi, kun lähtee tutustumaan uusiin ihmisiin. Esitän seuraavaksi kolme eri skenariota selvittämään, miksi joskus joukossa voima piilee.
Skenario 1
Pöydässä istuu yksi yksinäinen, häntä lähestyy yksi ihminen. Pahimmassa tapauksessa: Alku on kankeaa. Kumpikaan ei oikein tiedä, mitä sanoa. Jännittää. Epäillään, että toinen yrittää iskeä, joten kyseenalaistetaan saapumisen motiivit. Jos tulee hiljaista, on todella kuolettavan hiljaista. Tilanteesta on hankala irtautua luontevasti, jos pakomoodi iskee päälle. Jos täytyy poistua vessaan tai hakemaan toinen kuppi kahvia, voi olla vaikea palata luontevasti tilanteeseen.
Skenario 2
Pöydässä istuu kaksi, heitä lähestyy yksi. Pahimmassa tapauksessa: Kohteliaisuuttaan nuo kaksi eivät tohdi kieltäytyä, vaikkeivät haluaisi tulla häirityksi. Yksi tuntee olonsa epämukavaksi ja ulkopuoliseksi. Keskusteluun on vaikea päästä mukaan, kun ei ymmärrä sisäpiirivitsejä. Olo on kuin työhaastattelussa kahden vieraan katsellessa arvioiden, että mikä ihme tämä uusi oikein on. Kummatkin kuvittelevat pöytään tulijan yrittävän iskeä ja kyseenalaistavat motiivit ja/tai pitävät suuruudenhulluna.
Skenario 3
Pöydässä on kaksi, seuraan liittyy kaksi. Paikan ollessa täysi, toimii tungos erinomaisen hyvänä tekosyynä. Keskusteluun voi hivuttautua vaivihkaa, kuten Punatulkkujen verilöylyn tapauksessa. Mutta voi myös ihan reippaasti vaan kysyä, saako seuraan liittyä. Yhden aloittaessa keskustelun, on todennäköistä, että ainakin oma kaveri tukee avauksessa. Tällöin keskustelu ei tökkää ainakaan ensimmäiseen kommenttiin. Toisen poistuessa tupakoimaan, jää toinen paikalle, jolloin pöytään on helppo mennä takaisin. Tai jos tilanteesta täytyy päästä pois, voi toinen pyytää kaverinsa seuraksi ja tarjota molemmille pakotien. Kaverin viihdyttäessä toista uutta, voi itse tutustua toiseen. Tutun ihmisen seurassa on helpompi olla rento.
Eli jos kaipaa lisää kavereita, voi yhdestä olemassa olevasta saada apua uusien etsintään. Täytyy vaan sanoa, että ”hei, tahtoisin uusia kavereita, voitko auttaa?”, niin tulee vanhalle kaverillekin selväksi illan funktio. Muutoin saattaa vanha kaveri kiskaista plantaasin herneitä nenäänsä. Jos sitten käykin niin, ettei ketään löydy, tuleepahan vietettyä aikaa kaverin kanssa ja nautittua illasta ihan sellaisenaan.
Oletko sinä saalistanut ryhmässä? Miten siinä kävi?
Ps. Viikonlopun verran aikaa vielä osallistua arvontaan!
Skenario 1
Pöydässä istuu yksi yksinäinen, häntä lähestyy yksi ihminen. Pahimmassa tapauksessa: Alku on kankeaa. Kumpikaan ei oikein tiedä, mitä sanoa. Jännittää. Epäillään, että toinen yrittää iskeä, joten kyseenalaistetaan saapumisen motiivit. Jos tulee hiljaista, on todella kuolettavan hiljaista. Tilanteesta on hankala irtautua luontevasti, jos pakomoodi iskee päälle. Jos täytyy poistua vessaan tai hakemaan toinen kuppi kahvia, voi olla vaikea palata luontevasti tilanteeseen.
Skenario 2
Pöydässä istuu kaksi, heitä lähestyy yksi. Pahimmassa tapauksessa: Kohteliaisuuttaan nuo kaksi eivät tohdi kieltäytyä, vaikkeivät haluaisi tulla häirityksi. Yksi tuntee olonsa epämukavaksi ja ulkopuoliseksi. Keskusteluun on vaikea päästä mukaan, kun ei ymmärrä sisäpiirivitsejä. Olo on kuin työhaastattelussa kahden vieraan katsellessa arvioiden, että mikä ihme tämä uusi oikein on. Kummatkin kuvittelevat pöytään tulijan yrittävän iskeä ja kyseenalaistavat motiivit ja/tai pitävät suuruudenhulluna.
Skenario 3
Pöydässä on kaksi, seuraan liittyy kaksi. Paikan ollessa täysi, toimii tungos erinomaisen hyvänä tekosyynä. Keskusteluun voi hivuttautua vaivihkaa, kuten Punatulkkujen verilöylyn tapauksessa. Mutta voi myös ihan reippaasti vaan kysyä, saako seuraan liittyä. Yhden aloittaessa keskustelun, on todennäköistä, että ainakin oma kaveri tukee avauksessa. Tällöin keskustelu ei tökkää ainakaan ensimmäiseen kommenttiin. Toisen poistuessa tupakoimaan, jää toinen paikalle, jolloin pöytään on helppo mennä takaisin. Tai jos tilanteesta täytyy päästä pois, voi toinen pyytää kaverinsa seuraksi ja tarjota molemmille pakotien. Kaverin viihdyttäessä toista uutta, voi itse tutustua toiseen. Tutun ihmisen seurassa on helpompi olla rento.
Eli jos kaipaa lisää kavereita, voi yhdestä olemassa olevasta saada apua uusien etsintään. Täytyy vaan sanoa, että ”hei, tahtoisin uusia kavereita, voitko auttaa?”, niin tulee vanhalle kaverillekin selväksi illan funktio. Muutoin saattaa vanha kaveri kiskaista plantaasin herneitä nenäänsä. Jos sitten käykin niin, ettei ketään löydy, tuleepahan vietettyä aikaa kaverin kanssa ja nautittua illasta ihan sellaisenaan.
Oletko sinä saalistanut ryhmässä? Miten siinä kävi?
Ps. Viikonlopun verran aikaa vielä osallistua arvontaan!
keskiviikko 23. maaliskuuta 2011
Huomaavaisuus on pieni ele
Usein kuulee kerrottavan juttua, että pidemmän päälle pari- ja missä tahansa suhteissa romantiikka ja uutuudenviehätys katoavat. Tulee arki, suuret eleet häviät. Silloin ei enää hurmata toista, ei enää tehdä asioita vain siksi, että halutaan toisen viehättyvät. Tätä pidetään monesti pahana. Mutta onko välttämättä?
Väitän, että vaikka uutuudenviehätys ja hurmaamiseleet loppuvatkin, tulee tilalle jotain muuta. Ja se jokin muu on toisen tuntemiseen perustuva pienieleinen huomiointi. Siihen ei pysty kuin ajan kanssa, tuntemalla, osaamalla toisen piirteet ulkoa. Mielestäni se on hurmaamista parhaimmillaan.
Olin lauantaina kylillä. Viereisessä pöydässä istui tyttö ja poika tiiviisti jutellen. Jossain vaiheessa poika nousi ylös ja veti takin niskaan, liekö suunnannut hengittämään nikotiinia. Sivusilmällä seurasin pojan menoa ulko-ovea kohden: hän käveli, pysähtyi äkisti, peruutti askeleen tai pari. Sitten hän nappasi lehtihyllystä Aamulehden ja palasi pöydän luo. Selän takaa hän ojensi lehden tytön eteen pöydälle ja rapsutti kevyesti tytön olkapäätä, ennen kuin aloitti uudelleen matkansa ulos.
Siinä tytön hymyssä, minkä tuo pienen pieni ele sai aikaan, oli jotain sanoinkuvaamattoman kaunista. Se ei vaadi suuria eleitä, ei mahtitemppua, ei tusinaa ruusuja, ei kilometrin pituista kirjettä. Toisen huomiointi on sitä, että tuo tälle lehden, kun tietää toisen istuvan yksin odottamassa. Niin pienestä se on kiinni.
Miten sinä huomioit toisen viimeksi?
Väitän, että vaikka uutuudenviehätys ja hurmaamiseleet loppuvatkin, tulee tilalle jotain muuta. Ja se jokin muu on toisen tuntemiseen perustuva pienieleinen huomiointi. Siihen ei pysty kuin ajan kanssa, tuntemalla, osaamalla toisen piirteet ulkoa. Mielestäni se on hurmaamista parhaimmillaan.
Olin lauantaina kylillä. Viereisessä pöydässä istui tyttö ja poika tiiviisti jutellen. Jossain vaiheessa poika nousi ylös ja veti takin niskaan, liekö suunnannut hengittämään nikotiinia. Sivusilmällä seurasin pojan menoa ulko-ovea kohden: hän käveli, pysähtyi äkisti, peruutti askeleen tai pari. Sitten hän nappasi lehtihyllystä Aamulehden ja palasi pöydän luo. Selän takaa hän ojensi lehden tytön eteen pöydälle ja rapsutti kevyesti tytön olkapäätä, ennen kuin aloitti uudelleen matkansa ulos.
Siinä tytön hymyssä, minkä tuo pienen pieni ele sai aikaan, oli jotain sanoinkuvaamattoman kaunista. Se ei vaadi suuria eleitä, ei mahtitemppua, ei tusinaa ruusuja, ei kilometrin pituista kirjettä. Toisen huomiointi on sitä, että tuo tälle lehden, kun tietää toisen istuvan yksin odottamassa. Niin pienestä se on kiinni.
Miten sinä huomioit toisen viimeksi?
tiistai 22. maaliskuuta 2011
Osallistu arvontaan!
maanantai 21. maaliskuuta 2011
7 huomiota huomiosta
On kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka syystä tai toisesta huomataan aina ja niitä, jotka jäävät huomiota vaille. Kun ulkona on kaksikko, joista toinen vie huomion ja toinen jää aina ilman, se alkaa ennen pitkää rassata sitä, joka ilman huomiota jää. Ei kuitenkaan auta istua kädet sylissä ja toivoa, että "voi kun joku huomaisi minutkin". On tehtävä jotain. Mutta mitä?
1) Lähde ulos vastakkaisen sukupuolen kanssa
Ainoana sukupuolensa edustajana, on helpompi tulla huomatuksi. On kuitenkin parempi, että seurueessa on useampi toisen sukupuolen edustaja, etteivät ulkopuoliset jätä lähestymättä, koska pitävät kaksikkoa pariskuntana. Kerro myös reilusti porukalle, että toiveissasi on saada huomiota muilta, jolloin he osaavat paremmin jättää tilaa ja tietävät olla näyttämättä uhkaavilta, jos joku lähestyy.
2) Tee töitä itsevarmuudellesi
Faktahan on se, että pitkäaikainen hengailu ihmisen kanssa, joka varastaa kaiken huomion, nakertaa itsetuntoa. Usein syyttä. Suuri osa kaikesta viehätysvoimasta tulee asenteesta ja itsevarmuudesta. Sitä täytyy harjoitella ja itseä täytyy tsempata. Jokainen ansaitsee tulla huomatuksi, siihen täytyy uskoa. Katso video.
3) Valitse ympäristö
Ei kannata mennä paikkoihin, jotka korostavat huonoja puoliasi. Muhkea ihminen välttää matalat penkit, erityisesti säkkituolit. Jos ongelmakohta on huono iho, hämyisä valaistus on hyvä vaihtoehto. Ujo ihminen ja hiljainen ääni jäävät meluisissa tiloissa helposti vaille huomiota. Vastaavasti kun tietää omat vahvuutensa, pitää valita tila, jossa ne loistavat kirkkaimmin.
4) Älä mene epämukavuusalueelle
Kun haluaa huomiota, pitää olla rento ja silloin uusia tilanteita on hyvä välttää. Valitessaan paikan, jossa viihtyy, rentous näkyy päällepäin. Kun ympärillä on tuttuja ihmisiä, voi antaa persoonansa loistaa. Tutuissa tilanteissa tietää, miten toimitaan, eikä tarvitse jännittää. Silloin voi keskittyä olennaiseen: hymyilemiseen, nauramiseen, rupatteluun, flirttailuun, luonnolliseen loistamiseen.
5) Kiinnitä huomio
Pukeudu niin, että hyvät puolesi korostuvat ja valitse riittävän huomiota herättävät vaatteet. Mustiin telttoihin kätkeytyminen ei ainakaan auta herättämään huomiota. Käytä asusteita ja koruja, jotka vangitsevat katseen. Käytä vähän tavallista enemmän aikaa peilin edessä puunaten ja hymyillen itsellesi. Kävele ryhdikkäästi, nosta katse ylös, hymyile riittävästi. (Varo kuitenkin joulukuusi-efektiä ja liiallisuuksia. Usein vähäinenkin riittää, kun se vähäinen on oikeanlaista.)
6) Kaveri, anna tasoitusta
Jos tiedät olevasi kaunis/komea ja valovoimainen, tiedät myös, että saat paljon huomiota. Anna siis huomiota vaille jäävälle kaverille tasoitusta. Pukeudu välillä vähemmän huomiota herättävästi ja anna toisen loistaa. Seurueessa anna tilaa, olemalla välillä vaiti. Tue keskusteluissa, älä ainakaan nolaa ja lyttää toista. Kiinnitä huomiota kaverisi hyviin puoliin ja vedä keskustelua urille, joissa tiedät kaverisi olevan hyvä. Ole välillä yksinkertaisesti sivummassa, kun ystävä juttelee ihmisille, joista on kiinnostunut.
7) Käytä toisen vetovoima hyväksesi
Ei ole pelkästään huono asia, että seurassa on magneetinomaisia ihmisiä. Kun yksi vetää puoleensa toisia, tulee itsekin jutelleeksi uusien ihmisten kanssa. Vaikka kaikki olisivat alkujaan tulleet seuraan sen valovoimaisen takia, eivät kaikki hänestä kuitenkaan loppujen lopuksi viehäty. Kun itsevarmuudella tuo koko oman ihanuutensa esiin, havaitsevat toisetkin aiemmin sivuun jääneen ja tilanne saattaa muuttua ihan toiseksi.
On tietysti muutama ekstrapointti: Voi valita seuraansa vain toisia huomiota vaille jääviä ja painia kevyemmässä seurassa. Voi tehdä ystävälle kasapäin hyvää ruokaa ja toivoa hänen lihovan. Tai voi yksinkertaisesti perustaa salanimellä muotiblogin, koukuttaa ystävänsä siihen ja alkaa sitten salakavalasti väittää muodiksi mitä järkyttävämpiä karmeuksia. Mutta kaiken paras on kuitenkin vain uskoa itseensä ja kertoa ystävälle rehellisesti, että haluaisi myös tulla huomatuksi. Silloin on suurin todennäköisyys, että kaikki voittavat.
Huomataanko sinut?
1) Lähde ulos vastakkaisen sukupuolen kanssa
Ainoana sukupuolensa edustajana, on helpompi tulla huomatuksi. On kuitenkin parempi, että seurueessa on useampi toisen sukupuolen edustaja, etteivät ulkopuoliset jätä lähestymättä, koska pitävät kaksikkoa pariskuntana. Kerro myös reilusti porukalle, että toiveissasi on saada huomiota muilta, jolloin he osaavat paremmin jättää tilaa ja tietävät olla näyttämättä uhkaavilta, jos joku lähestyy.
2) Tee töitä itsevarmuudellesi
Faktahan on se, että pitkäaikainen hengailu ihmisen kanssa, joka varastaa kaiken huomion, nakertaa itsetuntoa. Usein syyttä. Suuri osa kaikesta viehätysvoimasta tulee asenteesta ja itsevarmuudesta. Sitä täytyy harjoitella ja itseä täytyy tsempata. Jokainen ansaitsee tulla huomatuksi, siihen täytyy uskoa. Katso video.
3) Valitse ympäristö
Ei kannata mennä paikkoihin, jotka korostavat huonoja puoliasi. Muhkea ihminen välttää matalat penkit, erityisesti säkkituolit. Jos ongelmakohta on huono iho, hämyisä valaistus on hyvä vaihtoehto. Ujo ihminen ja hiljainen ääni jäävät meluisissa tiloissa helposti vaille huomiota. Vastaavasti kun tietää omat vahvuutensa, pitää valita tila, jossa ne loistavat kirkkaimmin.
4) Älä mene epämukavuusalueelle
Kun haluaa huomiota, pitää olla rento ja silloin uusia tilanteita on hyvä välttää. Valitessaan paikan, jossa viihtyy, rentous näkyy päällepäin. Kun ympärillä on tuttuja ihmisiä, voi antaa persoonansa loistaa. Tutuissa tilanteissa tietää, miten toimitaan, eikä tarvitse jännittää. Silloin voi keskittyä olennaiseen: hymyilemiseen, nauramiseen, rupatteluun, flirttailuun, luonnolliseen loistamiseen.
5) Kiinnitä huomio
Pukeudu niin, että hyvät puolesi korostuvat ja valitse riittävän huomiota herättävät vaatteet. Mustiin telttoihin kätkeytyminen ei ainakaan auta herättämään huomiota. Käytä asusteita ja koruja, jotka vangitsevat katseen. Käytä vähän tavallista enemmän aikaa peilin edessä puunaten ja hymyillen itsellesi. Kävele ryhdikkäästi, nosta katse ylös, hymyile riittävästi. (Varo kuitenkin joulukuusi-efektiä ja liiallisuuksia. Usein vähäinenkin riittää, kun se vähäinen on oikeanlaista.)
6) Kaveri, anna tasoitusta
Jos tiedät olevasi kaunis/komea ja valovoimainen, tiedät myös, että saat paljon huomiota. Anna siis huomiota vaille jäävälle kaverille tasoitusta. Pukeudu välillä vähemmän huomiota herättävästi ja anna toisen loistaa. Seurueessa anna tilaa, olemalla välillä vaiti. Tue keskusteluissa, älä ainakaan nolaa ja lyttää toista. Kiinnitä huomiota kaverisi hyviin puoliin ja vedä keskustelua urille, joissa tiedät kaverisi olevan hyvä. Ole välillä yksinkertaisesti sivummassa, kun ystävä juttelee ihmisille, joista on kiinnostunut.
7) Käytä toisen vetovoima hyväksesi
Ei ole pelkästään huono asia, että seurassa on magneetinomaisia ihmisiä. Kun yksi vetää puoleensa toisia, tulee itsekin jutelleeksi uusien ihmisten kanssa. Vaikka kaikki olisivat alkujaan tulleet seuraan sen valovoimaisen takia, eivät kaikki hänestä kuitenkaan loppujen lopuksi viehäty. Kun itsevarmuudella tuo koko oman ihanuutensa esiin, havaitsevat toisetkin aiemmin sivuun jääneen ja tilanne saattaa muuttua ihan toiseksi.
On tietysti muutama ekstrapointti: Voi valita seuraansa vain toisia huomiota vaille jääviä ja painia kevyemmässä seurassa. Voi tehdä ystävälle kasapäin hyvää ruokaa ja toivoa hänen lihovan. Tai voi yksinkertaisesti perustaa salanimellä muotiblogin, koukuttaa ystävänsä siihen ja alkaa sitten salakavalasti väittää muodiksi mitä järkyttävämpiä karmeuksia. Mutta kaiken paras on kuitenkin vain uskoa itseensä ja kertoa ystävälle rehellisesti, että haluaisi myös tulla huomatuksi. Silloin on suurin todennäköisyys, että kaikki voittavat.
Huomataanko sinut?
perjantai 18. maaliskuuta 2011
Ystävänä esine?
Lueskelin Sinfestiä aikani kuluksi ja törmäsin sarjakuvastrippiin, jonka tarjoilen teille ihan kohta. Sarjakuvat lähellä sydäntäni ovat ja tämä oli erityisesti, yhdistyihän siinä hellyyteni koiriin ja ystäviin. Sen innoittamana kysyinkin välittömästi, mitä esinettä rakkaat kuulijani pitävät ystävinään: mitkä esineet ovat tärkeitä, ihania ja hädän hetkellä läsnä? Vastausta sain kahta sorttia, mutta ennen kuin paneudun niihin, tässä se sarjakuva.
Kuten sanottua, vastauksia tuli kahta lajia: laji yksi oli puhelin, laji kaksi oli mp3-soitin/iPod. Kun sitten itsekseni pohdiskelin kyselyni tulosta, tajusin hämmentävän seikan: kumpikin on sidoksissa ihmisiin. Luurin päässä on aina toinen ihminen, joka hädän hetkellä auttaa. Mp3-soittimen tai iPodin piuhoja pitkin kuuloelimemme tavoittaa laulajan ääni, ihmisten tekemä musiikki. Eli esineellistä ystävyyttä etsiessänikin, tulin kuitenkin mutkan kautta takaisin ihmisiin. Niin tärkeitä ihmiset meille ovat.
Kukaan ei siis vastannut tyynyä, nallea, kalenteria tai kirjaa, jotka minulle tulivat ensimmäisenä mieleen. Mutta voisiko esine toimia ystävänä? Mitä mieltä sinä olet?
Kuten sanottua, vastauksia tuli kahta lajia: laji yksi oli puhelin, laji kaksi oli mp3-soitin/iPod. Kun sitten itsekseni pohdiskelin kyselyni tulosta, tajusin hämmentävän seikan: kumpikin on sidoksissa ihmisiin. Luurin päässä on aina toinen ihminen, joka hädän hetkellä auttaa. Mp3-soittimen tai iPodin piuhoja pitkin kuuloelimemme tavoittaa laulajan ääni, ihmisten tekemä musiikki. Eli esineellistä ystävyyttä etsiessänikin, tulin kuitenkin mutkan kautta takaisin ihmisiin. Niin tärkeitä ihmiset meille ovat.
Kukaan ei siis vastannut tyynyä, nallea, kalenteria tai kirjaa, jotka minulle tulivat ensimmäisenä mieleen. Mutta voisiko esine toimia ystävänä? Mitä mieltä sinä olet?
torstai 17. maaliskuuta 2011
Ryhmässä viisaus vahvistuu
Olen pohtinut kanssanne paljon sitä, mitä ystävyys on, miksi se on tärkeää, miten ollaan toisten ihmisten kanssa, miten saadaan kavereita ja muita ihmisten välisen toiminnan kysymyksiä. Se on se, mistä koko tässä blogissa on kyse: ihmisistä ihmisten keskellä. Olen enimmäkseen kiinnittänyt huomiota ihmisten läsnäolon tärkeyden mielenterveydellisiin ja hyvinvoinnillisiin puoliin. Mutta ne eivät ole ainoita syitä, miksi toisia ihmisiä tarvitsemme.
Jos, tai oikeastaan kun, eteen tulee pulma, mikä olisi loogisempaa kuin kysyä apua? Paitsi ehkä googlettaa. Mutta Googlekaan ei tietäisi mitään, ellei joku ihminen olisi tiennyt sitä ensin. Kirjoissa ja Internetissä voi olla tietoa pilvin pimein, mutta ellei sitä kukaan lue, siellä se saa myös olla. Vuosituhansien saatossa kertynyt tietotaito on varastoituneena niihin miltei seitsemään miljardiin ihmiseen, jotka hengittävät samassa ilmakehässä kanssamme.
Miksi emme siis verkostoidu enemmän? Kun etsiytyy muiden samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten sekaan, saa apua ja tukea toimilleen. Kun etsiytyy erilaisista asioista kiinnostuneiden ihmisten pariin, saa apua varsin toisenlaisista näkökulmista ja osaaminen laajenee. Kaikenlainen osaaminen vahvistuu, kun asioita tehdään yhdessä, toisten virheistä ja onnistumisista oppien. Siinä sivussa saattaa saada muutaman uuden kaverinkin!
Minä liityin hiljattain Bloggaajien huipputiimiin. Se on askel, jonka ottaminen jännittää vähän. Tähän asti olen kirjoittanut blogia, koska se on ollut mukavaa ja (mikä vielä tärkeämpää) koska palautteen perusteella Alaks olee? on ollut tärkeä myös lukijoilleen. Päätin liittyä huipputiimiin, koska asiat, jotka ovat minulle vaikeita, ovat toisille helppoja ja päinvastoin. Hupputiimissä vahvuudet kohtaavat ja heikkoudet voitetaan. Kehittämällä ja kehittymällä voin paremmin tehdä sitä, minkä koen tärkeäksi: ihmisläheistä ystävyysblogia.
Oletko sinä osa tiimiä, verkostoa tai ryhmää? Tiivistyykö tyhmyys vai vahvistuuko viisaus joukossa?
Jos, tai oikeastaan kun, eteen tulee pulma, mikä olisi loogisempaa kuin kysyä apua? Paitsi ehkä googlettaa. Mutta Googlekaan ei tietäisi mitään, ellei joku ihminen olisi tiennyt sitä ensin. Kirjoissa ja Internetissä voi olla tietoa pilvin pimein, mutta ellei sitä kukaan lue, siellä se saa myös olla. Vuosituhansien saatossa kertynyt tietotaito on varastoituneena niihin miltei seitsemään miljardiin ihmiseen, jotka hengittävät samassa ilmakehässä kanssamme.
Miksi emme siis verkostoidu enemmän? Kun etsiytyy muiden samoista asioista kiinnostuneiden ihmisten sekaan, saa apua ja tukea toimilleen. Kun etsiytyy erilaisista asioista kiinnostuneiden ihmisten pariin, saa apua varsin toisenlaisista näkökulmista ja osaaminen laajenee. Kaikenlainen osaaminen vahvistuu, kun asioita tehdään yhdessä, toisten virheistä ja onnistumisista oppien. Siinä sivussa saattaa saada muutaman uuden kaverinkin!
Minä liityin hiljattain Bloggaajien huipputiimiin. Se on askel, jonka ottaminen jännittää vähän. Tähän asti olen kirjoittanut blogia, koska se on ollut mukavaa ja (mikä vielä tärkeämpää) koska palautteen perusteella Alaks olee? on ollut tärkeä myös lukijoilleen. Päätin liittyä huipputiimiin, koska asiat, jotka ovat minulle vaikeita, ovat toisille helppoja ja päinvastoin. Hupputiimissä vahvuudet kohtaavat ja heikkoudet voitetaan. Kehittämällä ja kehittymällä voin paremmin tehdä sitä, minkä koen tärkeäksi: ihmisläheistä ystävyysblogia.
Oletko sinä osa tiimiä, verkostoa tai ryhmää? Tiivistyykö tyhmyys vai vahvistuuko viisaus joukossa?
keskiviikko 16. maaliskuuta 2011
Mistä löytää kavereita, osa 9
Viimeksi totesin, että kavereita löytää järjestöistä ja samalla linjalla jatketaan tänäänkin. Kerron yhdestä itselleni tärkeästä järjestöstä, jonka toiminnasta olen löytänyt useita kavereita. Se toimikoon esimerkkinä, mutta ehkä myös yhtenä ideana, mistä kavereita voi ihan konkreettisesti lähteä etsimään. Järjestö on Youth Against Drugs ry. eli YAD, nuorten huumeiden vastainen järjestö.
Yleensä kun ajatellaan huumevalistusta, niin se on joko pönöttävän jakkupukutädin sormen heristelyä tai entisen narkkarin koskettava, mutta hivenen pelottava kertomus huumeiden vaaroista. On myös toisenlaista huumevalistusta. Se on sitä, kun nuori juttelee nuorelle ja ajatuksia vaihdetaan rehellisesti, totuudellisesti ja keskustellen. Ei holhousta, ei paasausta, ei pönötystä.
No ettei menisi pelkäksi mainospuheeksi, niin keskitytään siihen, miksi YADista löytää kavereita. Ensinnäkin siksi, miksi aina järjestöistä on helppo löytää kavereita: ihmisillä on joku yhdistävä tekijä. Tässä tapauksessa se on vapaaehtoinen huumetyö. Järjestö tarjoaa puitteet, joissa toisia on helppo lähestyä ja aihepiirin, josta keskustelu on helppo aloittaa.
YADissa kaverustumista erityisesti vahvistaa se, että YADilaiset tekevät infopistetyötä erilaisilla festareilla ja tapahtumissa. Reissuun lähdetään koko viikonlopuksi ja yhdessäolo on tiivistä. Välillä toimitaan melkoisissakin olosuhteissa, mutta siinä niitä ystävyyssuhteita luodaan, kun infoteltan naruja tuulessa viritellään ja trangialla ruokaa laitetaan. Yhteiset kokemukset tekevät läheisiksi, näin se kuulkaa vaan on!
Minut houkuteltiin aikoinaan mukaan sillä, että infopistekoulutuksessa tarjoiltiin patonkia. Toki asiakin kiinnosti jonkun verran. Mutta jälkikäteen on hyvä todeta, että onneksi tartuin patonkisyöttiin. Sitä suosittelen muillekin. Ja jos varsinainen järjestötoiminta ei kiinnosta, kannattaa kuitenkin kesän festareilla vähän tiirailla, missä se keltainen YADin teltta luuraa. Sellainen löytyy aika monelta festarilta nimittäin. Sinne voi mennä rupattelemaan ja tutustumaan!
Oletko sinä joskus käynyt YADin teltalla? Onko joku mököttänyt? Oletko ehkä jonkun muun järjestön festaritelttailija?
Yleensä kun ajatellaan huumevalistusta, niin se on joko pönöttävän jakkupukutädin sormen heristelyä tai entisen narkkarin koskettava, mutta hivenen pelottava kertomus huumeiden vaaroista. On myös toisenlaista huumevalistusta. Se on sitä, kun nuori juttelee nuorelle ja ajatuksia vaihdetaan rehellisesti, totuudellisesti ja keskustellen. Ei holhousta, ei paasausta, ei pönötystä.
No ettei menisi pelkäksi mainospuheeksi, niin keskitytään siihen, miksi YADista löytää kavereita. Ensinnäkin siksi, miksi aina järjestöistä on helppo löytää kavereita: ihmisillä on joku yhdistävä tekijä. Tässä tapauksessa se on vapaaehtoinen huumetyö. Järjestö tarjoaa puitteet, joissa toisia on helppo lähestyä ja aihepiirin, josta keskustelu on helppo aloittaa.
YADissa kaverustumista erityisesti vahvistaa se, että YADilaiset tekevät infopistetyötä erilaisilla festareilla ja tapahtumissa. Reissuun lähdetään koko viikonlopuksi ja yhdessäolo on tiivistä. Välillä toimitaan melkoisissakin olosuhteissa, mutta siinä niitä ystävyyssuhteita luodaan, kun infoteltan naruja tuulessa viritellään ja trangialla ruokaa laitetaan. Yhteiset kokemukset tekevät läheisiksi, näin se kuulkaa vaan on!
Minut houkuteltiin aikoinaan mukaan sillä, että infopistekoulutuksessa tarjoiltiin patonkia. Toki asiakin kiinnosti jonkun verran. Mutta jälkikäteen on hyvä todeta, että onneksi tartuin patonkisyöttiin. Sitä suosittelen muillekin. Ja jos varsinainen järjestötoiminta ei kiinnosta, kannattaa kuitenkin kesän festareilla vähän tiirailla, missä se keltainen YADin teltta luuraa. Sellainen löytyy aika monelta festarilta nimittäin. Sinne voi mennä rupattelemaan ja tutustumaan!
Oletko sinä joskus käynyt YADin teltalla? Onko joku mököttänyt? Oletko ehkä jonkun muun järjestön festaritelttailija?
maanantai 14. maaliskuuta 2011
Äkkikummassa ystävyysaikaa
Meitä vaivaa suunnittelemisen tarve. Jos kysyy kaverilta, koska nähdään, otetaan ensimmäisenä esiin kalenterit. Sitten selaillaan tulevia viikkoja ja päätetään aika hamaan tulevaisuuteen matematiikan luennon ja zumba-tunnin väliin. Elämme aikataulua, mutta elämmekö hetkeä?
Sunnuntaina minulla oli suunnitelma, että tekisin sitä ja tekisin tätä. Kun en tehnyt yhtäkään asiaa, mitä olisi pitänyt, juttelin samalla Facebookitse ystäväni Hannan kanssa. Hän kertoi, että kaupunkiin on salakavalasti hiipien rantautunut uusi irkkubaari. Kun kävi ilmi, että jälkkärilistalla on uppopaistettu Snickers, totesimme, että sitä pitää saada. Heti. Ja koska iltaruokakin oli sopivasti syömättä, lähdimme siltä istumalta tahoiltamme kohden RUBY & Fellasia.
Matkalla kohtaamispaikallemme mietin, että milloin olisin viimeksi tehnyt jotain yhtä lyhyellä mietinnällä. Enkä muistanut. Mutta kävelyretki uutuuttaan tuoksuvaan pubiin ja iltaruoan tekemisen ja tiskaamisen vaihtaminen spontaanisti ulkoruokintaan oli erinomaisen hyvä tapa viettää sunnuntai-iltaa. Ystävyyttä samalla vahvistaen, kuinkas muutenkaan. Kotona olisin edelleen jatkanut asioiden tekemisen välttelyä kuitenkin.
Tuntuu, että tämä hetki tässä ja nyt unohtuu liian usein. Ajan ajatellaan olevan tuolla jossain joskus, ei tässä nyt heti. Ja siksi ystävän soittaessa tämä hetki rajautuu mahdollisten tapaamishetkien ulkopuolelle. Vaikka tälle hetkelle olisikin jo olemassa jotain suunniteltua, monesti se suunnitelma sisältää kuitenkin luppoaikaa ja sitä aikaa, joka vain humpsahtaa, kun unohtuu tekemään relaatio-sanapeliä. Siinä ajassa kun on ratkonut epähuomiossa ruudullisen relaatioita, olisi myös ehtinyt käydä kahvilla ystävän kanssa.
Eli kun ystävä soittaessaan saa sinut kiinni työpinojen edes takaisin siirtelystä ja kysyy, koska nähdään, muista myös tämä hetki. Tarkastele, mitä teet ja mieti onko todella niin, ettet ehdi piipahtaa ulkona ja tulla sitten taatusti kiireisenä mutta tuplasti tehokkaampana takaisin. Näin neuvoo Aliisa, viimeisen hetken motivaation nimeen vannova ikuinen suunnitelmien tekijä.
Missä hetkessä sinä elät?
Ps. Älkää ihmiset unohtako arvontaa! Ihan mikä tahansa idea riittää arpalipun lunastukseen. Klikkaamalla tästä pääsee osallistumaan.
Pps. Tsekatkaa ihmeessä RUBY & Fellas, jos Tampereen nurkilla pyöritte. Irlantilaisilla on aina ollut oikea meininki, mitä ystävyyteen ja yhdessäoloon tulee. Sitä pitää olla paljon. Ja vähän päälle. Siitä minä tykkään!
Sunnuntaina minulla oli suunnitelma, että tekisin sitä ja tekisin tätä. Kun en tehnyt yhtäkään asiaa, mitä olisi pitänyt, juttelin samalla Facebookitse ystäväni Hannan kanssa. Hän kertoi, että kaupunkiin on salakavalasti hiipien rantautunut uusi irkkubaari. Kun kävi ilmi, että jälkkärilistalla on uppopaistettu Snickers, totesimme, että sitä pitää saada. Heti. Ja koska iltaruokakin oli sopivasti syömättä, lähdimme siltä istumalta tahoiltamme kohden RUBY & Fellasia.
Matkalla kohtaamispaikallemme mietin, että milloin olisin viimeksi tehnyt jotain yhtä lyhyellä mietinnällä. Enkä muistanut. Mutta kävelyretki uutuuttaan tuoksuvaan pubiin ja iltaruoan tekemisen ja tiskaamisen vaihtaminen spontaanisti ulkoruokintaan oli erinomaisen hyvä tapa viettää sunnuntai-iltaa. Ystävyyttä samalla vahvistaen, kuinkas muutenkaan. Kotona olisin edelleen jatkanut asioiden tekemisen välttelyä kuitenkin.
Tuntuu, että tämä hetki tässä ja nyt unohtuu liian usein. Ajan ajatellaan olevan tuolla jossain joskus, ei tässä nyt heti. Ja siksi ystävän soittaessa tämä hetki rajautuu mahdollisten tapaamishetkien ulkopuolelle. Vaikka tälle hetkelle olisikin jo olemassa jotain suunniteltua, monesti se suunnitelma sisältää kuitenkin luppoaikaa ja sitä aikaa, joka vain humpsahtaa, kun unohtuu tekemään relaatio-sanapeliä. Siinä ajassa kun on ratkonut epähuomiossa ruudullisen relaatioita, olisi myös ehtinyt käydä kahvilla ystävän kanssa.
Eli kun ystävä soittaessaan saa sinut kiinni työpinojen edes takaisin siirtelystä ja kysyy, koska nähdään, muista myös tämä hetki. Tarkastele, mitä teet ja mieti onko todella niin, ettet ehdi piipahtaa ulkona ja tulla sitten taatusti kiireisenä mutta tuplasti tehokkaampana takaisin. Näin neuvoo Aliisa, viimeisen hetken motivaation nimeen vannova ikuinen suunnitelmien tekijä.
Missä hetkessä sinä elät?
Ps. Älkää ihmiset unohtako arvontaa! Ihan mikä tahansa idea riittää arpalipun lunastukseen. Klikkaamalla tästä pääsee osallistumaan.
Pps. Tsekatkaa ihmeessä RUBY & Fellas, jos Tampereen nurkilla pyöritte. Irlantilaisilla on aina ollut oikea meininki, mitä ystävyyteen ja yhdessäoloon tulee. Sitä pitää olla paljon. Ja vähän päälle. Siitä minä tykkään!
perjantai 11. maaliskuuta 2011
Ratkaiseva niitti
Aiemmin kerroin teille tarinan pojasta, joka olisi ollut täydellinen kaikin puolin. Mutta jos mikään ei liikahda missään, on se liikahtamattomuus yleensä dealbraker. Noita ratkaisevia niittejä on toki muitakin, valitettavasti monia. Yhden sellaisen kanssa painii ystävättäreni, kuten seuraava tarina kertoo.
Saima tapasi Pekan. Pekka oli hurmaava, Saima hurmaantui. He menivät treffeille ja tutustuivat. Pekka oli edelleen hurmaava ja Saima hurmaantunut. Sitten, kuten jokaisessa suhteessa, tuli aika ensisuudelman. Mutta se oli hirveää. Te tiedätte, että kun se on hirveää, se todella on hirveää. Tässäkö se nyt sitten olisi? Olisiko tämän syyn vuoksi hylättävä muuten kaikin puolin hurmaava Pekka?
Moni on ollut samassa tilanteessa. Se taianomainen hetki juuri ennen ensimmäistä suudelmaa, kun sisukset ovat tuhannen solmussa ja kumpikin pidättää hengitystään. Mutta sitten tapahtuu hirveitä, tulee kieltä ja hampaita ja kuolaa pitkin naamaa ja rytmiikka ei osu yksiin vaikka miten yrittäisi. Se on sellainen hetki, jossa on hyvin vaikea kertoa sille toiselle, että nyt ei toimi. Eikä sitä jälkeenpäinkään osaa ottaa puheeksi mitenkään.
Mutta jos se toinen todella on hurmaava, ihana ja lumoava, niin olisiko aiheesta mahdollista puhua? Voiko toinen olla ottamatta itseensä? Miten opitaan pussaamaan hyvin, jos ei harjoittelemalla? Dear Eki, mitä Saiman pitäisi nyt tehdä?
En ole Eki, mutta ehdottaisin, että niin vaikeaa kuin se onkin, olisi yritettävä nostaa nelijalkainen kotieläin pöydälle. Vähintään olisi ystävyyden teko kertoa rehellisesti syy, jos päättää lopettaa orastavan suhteen siihen paikkaan. Eihän se toinen muuten koskaan voi paremmaksi tullakaan ja pahimmassa tapauksessa kumppani toisensa jälkeen ottaa hatkat. Aihe on vaikea, joten sanat on syytä valita tarkoin. Rehellisyys kuitenkin perii maan.
Olisiko karmea suutelo sinulle dealbraker?
Saima tapasi Pekan. Pekka oli hurmaava, Saima hurmaantui. He menivät treffeille ja tutustuivat. Pekka oli edelleen hurmaava ja Saima hurmaantunut. Sitten, kuten jokaisessa suhteessa, tuli aika ensisuudelman. Mutta se oli hirveää. Te tiedätte, että kun se on hirveää, se todella on hirveää. Tässäkö se nyt sitten olisi? Olisiko tämän syyn vuoksi hylättävä muuten kaikin puolin hurmaava Pekka?
Moni on ollut samassa tilanteessa. Se taianomainen hetki juuri ennen ensimmäistä suudelmaa, kun sisukset ovat tuhannen solmussa ja kumpikin pidättää hengitystään. Mutta sitten tapahtuu hirveitä, tulee kieltä ja hampaita ja kuolaa pitkin naamaa ja rytmiikka ei osu yksiin vaikka miten yrittäisi. Se on sellainen hetki, jossa on hyvin vaikea kertoa sille toiselle, että nyt ei toimi. Eikä sitä jälkeenpäinkään osaa ottaa puheeksi mitenkään.
Mutta jos se toinen todella on hurmaava, ihana ja lumoava, niin olisiko aiheesta mahdollista puhua? Voiko toinen olla ottamatta itseensä? Miten opitaan pussaamaan hyvin, jos ei harjoittelemalla? Dear Eki, mitä Saiman pitäisi nyt tehdä?
En ole Eki, mutta ehdottaisin, että niin vaikeaa kuin se onkin, olisi yritettävä nostaa nelijalkainen kotieläin pöydälle. Vähintään olisi ystävyyden teko kertoa rehellisesti syy, jos päättää lopettaa orastavan suhteen siihen paikkaan. Eihän se toinen muuten koskaan voi paremmaksi tullakaan ja pahimmassa tapauksessa kumppani toisensa jälkeen ottaa hatkat. Aihe on vaikea, joten sanat on syytä valita tarkoin. Rehellisyys kuitenkin perii maan.
Olisiko karmea suutelo sinulle dealbraker?
keskiviikko 9. maaliskuuta 2011
Vaikeneminen kultaa on?
Minä se sitten jatkan tätä kipeänä oloa. Viimeisin vinkeys oli se, kun lähti ääni. Lääkärikin totesi, että ”jaha, ääni on kuin variksenpojalla” ja pisti antibioottikuurille ja puhelakkoon, kunnes ääni palaa. Diagnoosi oli, että minua vaivaa joko mykoplasmainfektio tai, voitteko kuvitella, hinkuyskä. HINKUYSKÄ. Eikö sitä sairastettu joskus kolmekymmentäluvulla? No niin tai näin, yöt menevät puoli-istuvassa asennossa nukkuen ja päivät puhumista vältellen. Ja sekös vasta vaikeaa on!
Oletteko joskus joutuneet olemaan puhumatta? On taatusti tuskainen yritys, varsinkin tällaiselle pölöttäjälle kuin minäkin olen. Se on välillä suorastaan ihan mahdotonta. Lääkärille on pakko puhua, apteekissa on pakko puhua, kaupan kassalla on pakko puhua. Ja sitten on vielä ne tilanteet, kun haluaisi puhua, mutta kun ei saisi. Hississä törmää naapuriin ja haluaisi sanoa jotain, mutta ei saisi. Puhelin soi ja sisko soittaa ekaa kertaa kuukauteen, haluaisi vastata, muttei saisi. Kämppis tulee kotiin kertoillen päivän kuulumisia. Tekisi mieli sanoa jotain, mutta ei vaan saisi.
Kyllä puhumatta voi helposti olla päivän, jos ei halua puhua. Minäkin koitin lukiossa yhden päivän ja vaikka hiljaisuuteni ei äidin jakeluun meinannut mennä ollenkaan, niin ihan hyvin se päivä puhumattakin sujui. Mutta päivästä toiseen hiljaa oleminen… ei olisi minusta intialaiseksi pyhäksi mieheksi.
Tässä yhteiskunnassa on miltei mahdotonta olla olematta kanssakäymisissä muiden ihmisten kanssa. Ja kanssakäyminen vaatii puhetta. Ei sillä, etteikö mykkänäkin pärjäisi, mutta miten paljon helpompaa onkaan, kun voimme puhua! Puhe on yksi niistä asioista, joiden hyötyarvon ja tärkeyden muistaa tasan silloin, kun sen on menettänyt.
Niin että tänään, kun avaatte suunne sanoaksenne jollekulle jotakin, miettikää hetki miten kauheaa olisi, jos ette siihen pystyisikään. Puhe on yksi hienoimpia asioita, mitä keholla voi tehdä ja kanssakäymisen välineenä elintärkeä. Joten puhukaa tänään toisillenne ihan vain siksi, että voitte! Puhukaa minunkin edestäni, sillä tämänhetkisestä tilanteesta päätellen, ei minusta lähde kunolla ääntä vielä hetkeen.
Oletteko joskus joutuneet olemaan puhumatta? On taatusti tuskainen yritys, varsinkin tällaiselle pölöttäjälle kuin minäkin olen. Se on välillä suorastaan ihan mahdotonta. Lääkärille on pakko puhua, apteekissa on pakko puhua, kaupan kassalla on pakko puhua. Ja sitten on vielä ne tilanteet, kun haluaisi puhua, mutta kun ei saisi. Hississä törmää naapuriin ja haluaisi sanoa jotain, mutta ei saisi. Puhelin soi ja sisko soittaa ekaa kertaa kuukauteen, haluaisi vastata, muttei saisi. Kämppis tulee kotiin kertoillen päivän kuulumisia. Tekisi mieli sanoa jotain, mutta ei vaan saisi.
Kyllä puhumatta voi helposti olla päivän, jos ei halua puhua. Minäkin koitin lukiossa yhden päivän ja vaikka hiljaisuuteni ei äidin jakeluun meinannut mennä ollenkaan, niin ihan hyvin se päivä puhumattakin sujui. Mutta päivästä toiseen hiljaa oleminen… ei olisi minusta intialaiseksi pyhäksi mieheksi.
Tässä yhteiskunnassa on miltei mahdotonta olla olematta kanssakäymisissä muiden ihmisten kanssa. Ja kanssakäyminen vaatii puhetta. Ei sillä, etteikö mykkänäkin pärjäisi, mutta miten paljon helpompaa onkaan, kun voimme puhua! Puhe on yksi niistä asioista, joiden hyötyarvon ja tärkeyden muistaa tasan silloin, kun sen on menettänyt.
Niin että tänään, kun avaatte suunne sanoaksenne jollekulle jotakin, miettikää hetki miten kauheaa olisi, jos ette siihen pystyisikään. Puhe on yksi hienoimpia asioita, mitä keholla voi tehdä ja kanssakäymisen välineenä elintärkeä. Joten puhukaa tänään toisillenne ihan vain siksi, että voitte! Puhukaa minunkin edestäni, sillä tämänhetkisestä tilanteesta päätellen, ei minusta lähde kunolla ääntä vielä hetkeen.
maanantai 7. maaliskuuta 2011
Hiirenkorvalla
Kevät tulee. Se on ilmassa ja maassa, sen vaan jotenkin tuntee. Kevät on syksyn ohella uudistumisen aikaa, kun leudot tuulet pääsevät puhaltamaan ikkunoista sisään. Ja uusia tuulia etsimme myös Alaks olee?:n nurkkiin. Mutta koska kirjoitan näitä juttujani teille enkä itselleni, ei ole hyötyä uudistua vain uudistumisen vuoksi. Siksi haluankin antaa teille mahdollisuuden sanoa painava sananne.
Haastan teistä jokaisen lähettämään minulle joko juttuidean tai muun uudistumisehdotuksen. Jokaisen vastauksen kesken arvon palkinnon, eli jokaisella idealla parantaa voittomahdollisuuksiaan. Niitä saa lähettää rajattomasti. Kertokaa, että mistä te haluaisitte kuulla tai miten haluaisitte minun asioita käsittelevän. Tai ehdottakaa juttusarjoja tai ulkoasumuutoksia tai mitä vaan! Saa myös kertoa, mitä ei ainakaan pidä muuttaa tai mistä ei pidä missään nimessä luopua.
Osallistuminen tapahtuu Kysy Aliisalta –lomakkeella, joka löytyy klikkaamalla kuvaa, yläpalkin linkkiä tai täältä. Palkinnoksi lupaan kaksi leffalippua Finnkinon teattereihin. Palkinto lähetetään postitse. Ideoita saa lähettää aina ja ikuisesti, mutta arvontaan osallistumisaikaa on kolme viikkoa, eli 21.3. asti. Ja jotta pääsette kevätfiilikseen, tässä vielä lempikevätbiisini.
Haastan teistä jokaisen lähettämään minulle joko juttuidean tai muun uudistumisehdotuksen. Jokaisen vastauksen kesken arvon palkinnon, eli jokaisella idealla parantaa voittomahdollisuuksiaan. Niitä saa lähettää rajattomasti. Kertokaa, että mistä te haluaisitte kuulla tai miten haluaisitte minun asioita käsittelevän. Tai ehdottakaa juttusarjoja tai ulkoasumuutoksia tai mitä vaan! Saa myös kertoa, mitä ei ainakaan pidä muuttaa tai mistä ei pidä missään nimessä luopua.
Osallistuminen tapahtuu Kysy Aliisalta –lomakkeella, joka löytyy klikkaamalla kuvaa, yläpalkin linkkiä tai täältä. Palkinnoksi lupaan kaksi leffalippua Finnkinon teattereihin. Palkinto lähetetään postitse. Ideoita saa lähettää aina ja ikuisesti, mutta arvontaan osallistumisaikaa on kolme viikkoa, eli 21.3. asti. Ja jotta pääsette kevätfiilikseen, tässä vielä lempikevätbiisini.
perjantai 4. maaliskuuta 2011
Pikkusen tökkii
Facebookissa voi tökätä toista. Miksi? Mikä ihmeen funktio sillä tökkäämisellä oikein on? Eikö koko tökkääminen ole kevyesti omituista? Tökätään, kun ei uskalleta sanoa mitään oikeaa. Tökätään, kun halutaan huomiota, muttei tiedetä, miten sitä huomiota oikein herättäisi. Tökätään, koska se on helppoa eikä siinä tarvitse millään tavalla määritellä, että miksi sitä toista oikein tökkii.
Minua tuollainen tökkiminen tökkii aika tavalla, eivätkä muutkaan joilta asiaa kyselin, tuntuneet pitävän sitä mitenkään hohdokkaana. Outi esimerkiksi piti tökkäämistä maaperän kartoituksena, kun yritetään selvittää, kannattaako kaveripyyntö lähettää. Mutta jos tökkäämistä ei edes huomaa, kuten Pertille usein käy, eikö koko tunnustelu jää vähän torsoksi? Eikö olisi vain kaikin puolin parempi laittaa rehellinen monisanainen viesti, jossa asiaa selvittää ja joka vaatii jonkinlaista reagointia toisen taholta? Jarno ja Sakari ainakin tuntuivat olevan monisanaisen viestin puolella.
Miksi kukaan siis tökkäisi toista? Ihan jo pelkkä verbi tökätä on jotenkin epäystävällinen ja ehkä juuri siksi tulimme Hannan kanssa siihen tulokseen, että tökkääminen tuntuu lähinnä herättävän epäluuloisuutta. Kuka tökkää, jos viestinkin voi lähettää? Ja ennen kaikkea miksi?
Voidaanko tehdä empiirinen koe? Voitteko kaikki tökätä tänään Facebookissa jotakuta ja raportoida, miten tuohon tökkäykseen reagoidaan? Tai jos joku on tökännyt teitä, tökätkää takaisin ja kertokaa mitä sitten tapahtuu. Olen äärettömän utelias kuulemaan, mitkä ovat tökkäämisen seuraukset oikeasti!
Minua tuollainen tökkiminen tökkii aika tavalla, eivätkä muutkaan joilta asiaa kyselin, tuntuneet pitävän sitä mitenkään hohdokkaana. Outi esimerkiksi piti tökkäämistä maaperän kartoituksena, kun yritetään selvittää, kannattaako kaveripyyntö lähettää. Mutta jos tökkäämistä ei edes huomaa, kuten Pertille usein käy, eikö koko tunnustelu jää vähän torsoksi? Eikö olisi vain kaikin puolin parempi laittaa rehellinen monisanainen viesti, jossa asiaa selvittää ja joka vaatii jonkinlaista reagointia toisen taholta? Jarno ja Sakari ainakin tuntuivat olevan monisanaisen viestin puolella.
Miksi kukaan siis tökkäisi toista? Ihan jo pelkkä verbi tökätä on jotenkin epäystävällinen ja ehkä juuri siksi tulimme Hannan kanssa siihen tulokseen, että tökkääminen tuntuu lähinnä herättävän epäluuloisuutta. Kuka tökkää, jos viestinkin voi lähettää? Ja ennen kaikkea miksi?
Voidaanko tehdä empiirinen koe? Voitteko kaikki tökätä tänään Facebookissa jotakuta ja raportoida, miten tuohon tökkäykseen reagoidaan? Tai jos joku on tökännyt teitä, tökätkää takaisin ja kertokaa mitä sitten tapahtuu. Olen äärettömän utelias kuulemaan, mitkä ovat tökkäämisen seuraukset oikeasti!
torstai 3. maaliskuuta 2011
Ota puolisko välillä mukaan
Ikinä en ole ristiriitainen ollut. Enkä koskaan sokeana kuuroa neuvonut. Mutta maanantaina olin sitä mieltä, että puolisko on syytä jättää aika-ajoin kotiin kavereita tavatessaan. Ajatus on perua keskustelusta, jossa oltiin närkästyneitä siitä, ettei tiettyjä ystäviä ole enää mahdollista ilman puoliskoa nähdäkään. Mutta tänään ajatellaan asiaa ihan toisesta näkökulmasta, nimittäin Anskun näkökulmasta. Sillä eivät nämä mitään yksiselitteisiä kysymyksiä ole.
Anskuhan kommenteissa muistutti, ettei aina poikaystävän mukaan ottamisessa ole kyse riippuvuudenomaisesta roikkumisesta. Syynä puoliskon mukaan ottamiseen voi olla se, että puolisko on juuri muuttanut paikkakunnalle, eikä tunne ketään, eikä toista hennoisi yksin kotiinkaan jättää. Muistuttaisin nyt, ettei ole millään tavalla väärin järjestää yksinäiselle kavereita. Ei ystävyydestä tule sen vähempää aitoa, vaikka toiset olisi saatettu yhteen tyttö- tai poikaystävän toimesta.
Eli jos siellä kotona on yksinäinen puolisko, niin on ihan ok pyytää omia kavereitaan tuomaan puoliskonsa mukanaan ja saattaa näin uusi tulokas muiden ihmisten pariin. Voi joskus vähän salakavalasti usuttaa yksinäisiä olemassa oleviin joukkoihin ja toivoa parasta. Aina ei onnistu, mutta toisinaan kaveruuksia syntyy, kun vähän avittaa menoa.
Ei sielujen sympatia ole mikään tähtiin kirjoitettu myyginen salaisuuksien asia. Yleensä ihmiset tulevat toimeen valtaosan kanssa ja kaveruuksia voi syntyä aika vähälläkin vaivalla. Ihan vaikka sitten tutustumalla oman puolison kavereiden puolisoihin.
Onko sinulla kokemuksia puoliskon perässä toisaalle muuttamisesta? Löytyikö kavereita? Entäs puolison kavereiden puolisoita?
Anskuhan kommenteissa muistutti, ettei aina poikaystävän mukaan ottamisessa ole kyse riippuvuudenomaisesta roikkumisesta. Syynä puoliskon mukaan ottamiseen voi olla se, että puolisko on juuri muuttanut paikkakunnalle, eikä tunne ketään, eikä toista hennoisi yksin kotiinkaan jättää. Muistuttaisin nyt, ettei ole millään tavalla väärin järjestää yksinäiselle kavereita. Ei ystävyydestä tule sen vähempää aitoa, vaikka toiset olisi saatettu yhteen tyttö- tai poikaystävän toimesta.
Eli jos siellä kotona on yksinäinen puolisko, niin on ihan ok pyytää omia kavereitaan tuomaan puoliskonsa mukanaan ja saattaa näin uusi tulokas muiden ihmisten pariin. Voi joskus vähän salakavalasti usuttaa yksinäisiä olemassa oleviin joukkoihin ja toivoa parasta. Aina ei onnistu, mutta toisinaan kaveruuksia syntyy, kun vähän avittaa menoa.
Ei sielujen sympatia ole mikään tähtiin kirjoitettu myyginen salaisuuksien asia. Yleensä ihmiset tulevat toimeen valtaosan kanssa ja kaveruuksia voi syntyä aika vähälläkin vaivalla. Ihan vaikka sitten tutustumalla oman puolison kavereiden puolisoihin.
Onko sinulla kokemuksia puoliskon perässä toisaalle muuttamisesta? Löytyikö kavereita? Entäs puolison kavereiden puolisoita?
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
