Satunnaisia sydämellisyyksiä

Minulla on inspiroiva työkaveri. Kun puhisin ja tuskailin töissä ideoiden puutetta, hän esitteli minulle ihastuttavan ajatuksen. Sen nimi on Random Acts of Kindness (RAK) eli satunnaiset sydämelliset teot.

RAKin idea on toteuttaa spontaaneja tekoja, joilla tuotetaan hyvää mieltä sattumanvaraiselle joukolle ihmisiä. Ei siis aina omille parhaille ystäville, vaan kenelle tahansa, joka sattuu paikalle. Tällä tavoin unohdetaan hetkeksi minä, minä, minä -mania ja keskitytään siihen, mikä on tärkeää: toisiin ihmisiin.

Työkaverilleni RAK tuli mieleen siitä, kun hän kerran töihin tullessaan kohtasi työpaikan pihamaalla satunnaisen pojan, jolla oli luuta kädessään. Poika pysäytti työkaverini ja kysyi: "Onko sulla kova kiire? Saisiko sua kenties hiukan tanssittaa?" Työkaverini suostuessa poika pyöritti häntä kerran, pari ympäri, kiitti kohteliaasti ja jatkoi matkaansa. Tapaus riemastutti.

Kuva: Missy

Suomi ei ole otollinen RAK-maa. Kun joku pysäyttää ihmisen kadulla, tulee väistämättä ensin epäluuloiseksi. Onko tuo Feissari, kerjäläinen vai jonkin sortin kaupustelija. Jos pysäyttäjä ei ole mitään näistä, vaan haluaa vain antaa toiselle itse tehdyn muffinssin, käy mielessä vähintään, onko muffinssi myrkytetty tai muutoin pilalla. Mutta entäpä jos se toinen tahtookin vain vilpittömästi ilahduttaa?

Haluaisin tänne lisää satunnaisia sydämellisyyden tekoja. Siksi lupaan, että toteutan parhaan (ja toteuttamiskelpoisimman) idean, jonka joku teistä arvon lukijoista kommenttikenttääni kirjoittaa. Dokumentoin luonnollisesti tapahtuman.

Eli miten on, millaisen satunnaisen sydämellisyyden teon haluatte minun tekevän?

Inspiraatiota voi hakea osoitteesta Random Acts of Kindness tai Wikipedian RAK-sivulta.

Mistä löytää kavereita, osa 15

Päivää vaan! Eilen oli kaunista ja aurinkoista, joten söin brunssia ensimmäisen kämppikseni kanssa puistossa. Olimme ehtineet ruokailun loppuvaiheeseen, kun kaksi nuorta miestä keskeyttivät meidän rupattelumme. "Hei, me haluttais pelata Ristiseiskaa, mutta meitä on liian vähän. Pelaisitteko te meidän kanssa?", kysyi toinen nuorista miehistä.

Ellei meillä olisi ollut juttu pahasti kesken, olisimme suostuneet mieluusti. Onneksi vähän matkan päässä istunut kaksikko keskeytti oman Yatzy-pelinsä ja ryhtyi poikien kanssa Ristiseiskalle. Silloin se valkeni minulle: kavereita löytää puistosta!

Kun on rohkea rokansyöjä, voi toteuttaa tämän yksinkin. Yksin on aika vaikea pelata seurapelejä, joten tuntuu loogiselta kysyä seuraa. Jos on kuitenkin pelokkaampi pannukakun popsija, kaksin voi olla helpompi lähestyä vieraita puistoilijoita. Kaksin on köyhänlaista pelata esimerkiksi Ristiseiskaa, joten on ihan hyvä idea kysyä naapuriviltin väkeä mukaan peliin.

Puistossa on rentoa ja mukavaa. Ihmiset hengailevat jo valmiiksi hyvällä tuulella. Siksi korttipeliin (tai Yatzyyn tai Mölkkyyn tai miksei vaikka Kimbleen) seuran löytäminen ei ole mitenkään mahdoton tehtävä. On helpompi myös sanoa kyllä, kun tietää, että tehdään jotain mukavaa, eikä ole vaivaantunutta hiljaista tuijottelua. Siis miten nerokasta!

Kannattaa siis ottaa pelikortit, lautapeli tai Mölkky kainaloon ja painella puistoon yksin, kaksin tai hyvin pienellä porukalla. Eikä muuta kuin kaverustumaan. :)

Minä pelaisin mieluiten Tuppea. Mitä peliä sinä pelaisit mieluiten puistossa?

Kaksivuotispäivä

Olisin halunnut kirjoittaa, että "Paljon onnea vaan, kohta kakkua saan!", mutta sitten tajusin, että kirjoitin niin jo viime vuonna (enkä saanut kakkua silloinkaan... :D). Mutta mitä, onko siitä jo vuosi? Taas vuosi? Kokonainen vuosi? Olinpas muka nokkela vuosi sitten. Mitä minä nyt oikein sanon?

Ehkä jaan kanssanne jotain, mikä hämmentää minua suuresti ja lämmittää tuplasti. Nimittäin, Alaks olee? on...

Kuva: Charles Kremena

314 tekstiä
1351 kommenttia 
58 Kysy Aliisalta -postia 
55 974 käyntiä  
108 995 sivunlatausta 
82 eri maasta tullutta vierailijaa 
112 Google-lukijaa 
3548 Googlen kautta saapunutta
160 Facebook-fania 
2 Liebster-palkintoa.

Jokaisen luvun takana on ihminen. Joku, niin kuin esimerkiksi minä, on useammankin luvun takana. Yhteensä näistä muodostuu 170 596 ihmisen tekoa.

Olipa se sitten Facebook-tykkäys, kommentin kirjoittaminen tai hiljainen lukeminen, jokainen noista teoista tekee Alaksista sen, mikä se nyt on.

Siis kiitos. ♥

Seurassa: karta konfliktit

Meitä jokaista väijyy välillä riidankylväjä, räkättävä räyhähenki. Se pahansuopa otus, joka salaa haluaa tasata tilit ja päästä niskan päälle. Jossain salakavalassa tilanteessa se tekee itsensä tykö varkain ja lupaa pyytämättä. Joskus niin käy seurassa.

Ihmisille syntyy kinaa, eikä asioita aina pääse purkamaan heti. Voi olla, että toinen ei vielä tiedä riidoissa oltavankaan. Yksi on jo suuttunut, muttei ole ehtinyt kertoa toiselle, missä mennään. Tai sitten riita jostain toisesta syystä keskeytyy.

Kun sitten nämä kaksi riidoissa olevaa joutuvat samaan seurueeseen, saattaa syntyä ikävän jännittäviä tilanteita. Läheinen ihminen ottaa hermosta niin maan julmetusti, että tuntuu, että otsasuoni poksahtaa välittömästi. Silloin rauhallisin ja hyväntahtoisinkin ihminen saattaa sanoa jotain kohtuutonta.

Nyt haluaisin kuitenkin muistuttaa, että tuo kohtuuton ei ole kohtuutonta pelkästään riitakaveria kohtaan. Se on kohtuutonta myös koko seuruetta kohtaan. He eivät ole tehneet mitään väärin, mutta joutuvat silti todella vaivaantuneeseen tilanteeseen.

Kuva: fPat Murray

Ei ole kauaskantoista ottaa riidan aiheita esiin seurueen läsnä ollessa. Pahimmassa tapauksessa kumpaakaan ei kutsuta mukaan toiste. Ketään ei kiinnosta hengata riitapukareiden kanssa, eikä sitä leimaa helpolla pestä, vaikka kuinka väittäisi sen olleen yksittäinen tapaus.

Fiksu tapa on ottaa riidan kohde erilleen seurasta ja kertoa, että nyt ottaa hermosta. Samalla voidaan sopia, miten tilanteessa toimitaan. Kumpi lähtee, kumpi jää vai lähtevätkö molemmat muualle selvittämään. Kumpikin voi myös jäädä, jos molemmat sitoutuvat laittamaan riidan pauselle, kuten huippusarjassa How I Met Your Mother.

Konfliktien välttäminen on seuramiesten ja -naisten perustaito. Fiksu seuramies välttää myös toisten riitojen aiheet. Esimerkiksi jos tietää ystäviensä juuri tapelleen yhteisestä ihastuksen kohteesta, taidokas seuramies ei ota kyseistä kohdetta esiin puheessaan ja välttää täten konfliktit ennen kuin ne ehtivät syntyäkään.

Oletko sinä joutunut seuraamaan joukossa tappelua?

Älä vie kahville, vie eläintarhaan

Olen ollut kiireinen. Sellaista sattuu elämässä. Paahdoin ihan kauheaa tahtia menemään pari, kolme viikkoa kunnes joku pysäytti minut niille sijoilleni ja kysyi, että mitä minulle kuuluu. Ja sitten tajusin. Minullahan on torstaina treffit!

No, nuolaista ei kuulemma pidä ennen kuin tipahtaa (jälleen yksi niitä sanontoja, joita en vaan ymmärrä...), joten eipä vannota vielä. Ellei kuitenkaan ihmeitä tapahdu, minut viedään torstaina katsomaan kotieläimiä. Se on paras ehdotus treffipaikaksi pitkään aikaan.

Mietitäänpä hetki: eläintarhallinen kaikenlaisia söpöjä ja vekkuleita eläimiä. Voiko tulla vaivaantunutta hiljaisuutta? Ei. Voiko olla tylsää? Ei. Liittyykö tähän kahvikupin tuijottamista pöydän ääressä? Ei. Täydellistä.

Kuva: Roger Davies

Tässä suunnitelmassa kaikista nerokkainta on sen oveluus. Millainen määrä hellyyttä kasaantuu tyttöön, joka tuijottaa tunnin tai kaksi eläinvauvoja, joita ei kuitenkaan pääse rapsuttamaan? Valtava!

Pojan strategiaa ei voi kuin ihailla, olipa se tahallinen tai tahaton. Odotan näitä treffejä oikeastaan innolla. Nyt sitten toivotaan kollektiivisesti, ettei torstaina sataisi vettä, jooko?

Menkää tekin eläintarhaan. Jos ei treffeille, niin ystävien kanssa muuten vaan. Eläimet on kivoja ja yhdessä tekeminen vahvistaa ja lujittaa ystävyyttä.


Mikä olisi parempi treffipaikka kuin eläintarha?

Mitä sanoa, kun ystävän läheinen kuolee?

Haluan aluksi kiittää runsaasti kaikesta saamastani postista. Kiitos! Poimin sieltä aina silloin tällöin hyviä kysymyksiä yleisestikin pohdittavaksi. Viimeksi tällaisen hyvän kysymyksen lähetti Iida.

Iida lähestyi murheellisella aiheella. Hiljattain hän on joutunut useammankin kerran tilanteeseen, jossa ystävä kertoo hänelle läheisen ihmisen poismenosta. Iida kysyykin: mitä voi sanoa, jos tilanne vaatii sanoja?

Vaikea paikkahan se joka tapauksessa on ja monesti tärkeintä on se, että on vain läsnä ja kuuntelee. Yleensä toisen suruun otetaan osaa yksinkertaisesti sanomalla "otan osaa". Voi myös sanoa olevansa pahoillaan.

Itse vastaavassa tilanteessa kysyisin, haluaako toinen puhua. Jos toinen vastaa, että ei, silloin voi vaan olla hiljaa ja ehkä pitää toista kädestä kiinni. Samalla voi muistuttaa ystävää siitä, että on kyllä saatavilla, jos hän haluaa puhua myöhemmin.

Kuva: linda

Ystävän halutessa puhua, voi kysyä, että miltä hänestä tuntuu tai millaisia ajatuksia hänen päässään pyörii. Tärkeintä tässäkin on kuunnella ja aistia, mitä toinen tarvitsee. Itse olen liiankin ongelmanratkaisukeskeinen ihminen ja yritän aina selvittää kaikki tilanteet jotenkin. Näissä hetkissä vaatii itsekuria ja -hillintää, että osaa olla vain kuuleva korva ja myötäelävä sydän, eikä aja toisen murheen yli liialla tarmokkuudella.

Sen verran voi ongelmanratkaisukeskeinen kuitenkin olla, että kysyy toiselta, tarvitseeko hän apua. On kohteliasta kysyä, voisiko toisen murheen taakkaa mitenkään helpottaa. Jos esimerkiksi puhuu ystävän kanssa puhelimessa, voi varmistaa, että onko hänellä riittävästi ruokaa. Surussa ei aina jaksa ajatella omia tarpeitaan, vaikka omasta jaksamista olisi pakko välillä huolehtia. Tällaisissa asioissa ystävä voi auttaa parhaiten.

Jos ystävä itkee vuolaasti, on osattava kohdata toisen kyyneleet. Siihen apua löytyy täältä.

Kuolema on aina muutoksen paikka. Ystävä pysyy rinnalla silloin, kun hätä on suurin: ei välttämättä liian lähellä, mutta silti aina saatavilla ja paikka paikoin tilanteen tarkistaen.

Yhdysvalloissa on ihana tapa viedä omaisten kotiin ruokaa. Minusta se olisi hyvä tapa Suomessakin. Mitä mieltä sinä olet?

Luotan, kun en meikkaa

Yleisesti jakamista pidetään luottamisen merkkinä. Kun toiselle uskaltaa puhua ja avata sydämensä suurimmat salat, silloin uskotaan myös luottamuksen vallitsevan. Eikä se väärä oletus olekaan.

Puhuminen ei kuitenkaan ole ainoa tapa osoittaa luottamusta. Olen tuntenut olevani luottamuksen arvoinen, kun...


1) ... haltuuni on uskottu koira, lapsi, puoliso, kukkaset tai iguaani.
Kun ystävä kokee voivansa laskea käsiini minkä tahansa hänelle tärkeän asian, se on luottamuksen merkki.

2) ... seurassani on oltu ilman meikkiä ja hiuslakkaa.
Meikki on eräänlainen suojamuuri sekin. Se peittää alleen jotain, vaikka olisikin tarkoitettu korostukseksi. Kun seurassani on niin helppo olla, että ihminen uskaltaa näyttää juuri ja täysin omalta itseltään, koen se luottamiseksi.

3) ... minulle on huudettu ja kiukuteltu.
Vain ihmisille, joiden luottaa pysyvän elämässään ehdoitta, uskaltaa kiukutella, mököttää ja huutaa.

4) ... kanssani on lähdetty matkalle.
Reissussa toisesta näkee paljon, toisinaan kaiken. Jos uskaltaa lähteä yhteiselle matkalle, uskaltaa näyttää itsestään arkoja ja hankaliakin puolia.

5) ... seurassani on istuttu hiljaa.
Hyväksyvä ja vaivaton hiljaisuus on siihen luottamista, että ei ole pakko puhua silloin, kun ei vaan ole mitään asiaa.

6) ... minulle on lainattu tavaroita.
Etenkin kirjojen lainaaminen on minulle merkki siitä, että luottotietoni ovat kunnossa.

7) ... olen saanut kuunnella soittamista tai laulamista.
Ujon ihmisen rakkaimman harrastuksen kuunteleminen osoittaa enemmän luottamusta kuin tuhat juorua.

8) ... syliini on nukahdettu.


Mikä sinun mielestäsi kertoo luottamuksesta?

Pyrkyristä porukan osaksi

Hyvää vapun jälkeistä elämää, olevaiset! Aloittakaamme viikon toinen maanantai ottamalla oppia petoeläimistä. Haemme apua lukijan ongelmaan: aikaisemmin helposti kavereita tehnyt tyyppi on joutunut pienen paikkakunnan kastijaossa luokkaan "hiljattain muuttanut pyrkyri", eikä kaverustuminen ota luonnistuakseen.

Kun petoeläimet saalistavat laumaeläimiä, ne pyrkivät ajamaan yhden laumasta erilleen, jotta saalistus onnistuisi paremmin. Tällaiseen kylmäveriseen laskelmointiin kehotan - ehkä vähän tapojeni vastaisesti - nyt myös nimettömän nimimerkin taakse piiloutunutta lukijaa. Tekniikka mukailee aiemmin esiin nostettua pienesti aloittamisen, mutta suuresti ajattelemisen taktiikkaa.

Eli kun löytää itsensä tilanteesta, jossa paikkakunnan alkuperäisväestö kyräilee ja sulkee ulkopuolelle, ei pidä yrittää kesyttää heitä kaikkia kerralla. Se ei onnistu. Tulee valita yksi, sosiaalisen laumahierarkian keskipaikkeilta, jonka suosioon tulee yrittää pyrkiä ensin.

Miksi? Siksi, että kukaan yksittäinen ihminen tuskin pitää uutta tyyppiä kammottavana pyrkyrinä. Kun ryhmässä on kuitenkin päätetty, että uudet tyypit ovat hanurista, eikä heitä tarvitse ottaa mukaan leikkiin, ei kukaan muukaan uskalla tätä asetelmaa vastaan kapinoida, ettei itse joutuisi huonoon valoon.

Kuva: Graeme Law

En haluaisi edes kirjoittaa ääneen sanaparia sosiaalinen laumahierarkia, mutta valitettavasti (etenkin naisten keskuudessa) sellainen varsin usein valitsee. Ei meno ole paljon ala-asteesta muuttunut: joku on siistein, koska joku nyt vaan on siistein ja se siistein saa päättää, ketkä muut ovat siistejä ja ketkä taas eivät. Ne, joiden osaksi jää olla olematta siistejä, jätetään ulkopuolelle.

Lauman johtajaa on kaikista vaikein käännyttää, koska todennäköisimmin juuri tuo johtaja pitää yllä "ulkopuoliset ovat hanurista" -ajattelutapaa oman statuksensa puolesta pelätessään. Sen sijaan hiljaisten mukanahengailijoiden käännyttämisestä ei ole mitään hyötyä, koska he ovat hiljaa, eikä heidän mielipiteensä tule koskaan julki.

Siksi täytyy yrittää valita se joku, joka saa myyjäisissä aina sen kolmanneksi tai neljänneksi parhaan pöydän. Sitten hitaasti ja varovaisesti, salakavalasti ja huomaamatta kesytetään se yksi. Tarkkaa toimintametodia tähän on vaikea antaa, mutta hitaasti lähestymällä, toisesta kiinnostumalla, olemalla avuksi ja kuuntelemalla pääsee hyvään alkuun.

Kun on kesyttänyt yhden, on paljon helpompaa kesyttää loputkin.


Vai onko sellaista laumahierarkiaa edes olemassa? Mitä, jos jokainen saa mielestään parhaan pöydän myyjäisissä? Voiko pyrkyrin leimaa karistaa?