Perspektiiviä!

Olen ollut kesälomallani mummolassa ja saanut epähuomiossa elämään perspektiiviä. Mummollani on norsun muisti ja hän kertoo mielellään tarinoita niiltä ajoilta, kun ei ollut sisävessoja, porakaivoja saati puhelinta. Mummoni täyttää pian 89 vuotta ja vaikka vanhuus kalvaa luissa ja ytimissä, ei hän vieläkään suostuisi olemaan tekemättä töitä.

Sepä siinä on, meidän mummomme ja pappamme ovat oppineet tekemään töitä. Aina ja julmetusti. Heidän on ollut pakko tehdä. Pakko tehdä pitkää päivää, joka päivä, kesät talvet. Ilman ei olisi ruokaa pöydässä ja vaatteita päällä. Ja tässä on nyt se perspektiivin paikka.

Kuva: State Records NSW

Kun tänään lähdet töistä tai koulusta, niin pysähdypä hetkeksi ovelle ja mieti, jos et pääsisikään mihinkään. Jos olisikin pakko mennä takaisin ja tehdä toinen mokoma. Mitä, jos pitäisi tulla takaisin viikonloppunakin. Eikä olisi mitään kesälomaa ikinä.

Me pääsemme loppujen lopuksi varsin helpolla. Ruokaa saa marketista valmiiksi viipaloituna, sähkö tulee seinästä, vesi hanasta, eikä sukkiakaan tarvitse kutoa itse. Mutta ennen kaikkea me olemme etuoikeutettuja siksi, että meillä on AIKAA! Me pääsemme töistä ja sitten meillä on aikaa. On aikaa olla perheen kanssa tai soittaa ystäville, että mitä jos nähtäisiin tänään. Aika on suurin ja kalliarvoisin hyödyke, mitä on.

Niin, että ollaanko tänään vähän aikaa kiitollisia siitä, että on aikaa? Voidaanko tässä ylikiireisessä ja stressaavassa elämässä pysähtyä hetkeksi tajuamaan, kuinka paljon vähemmän aikaa meillä olisi, jos pitäisi aamulla neljältä nousta lypsämään maito aamukahviin? Voitaisiinko hetken aikaa arvostaa kaikkea sitä aikaa, jonka tänäänkin saamme heittää muuhun kuin elossa pysymiseen?

Ystävyys vaatii aikaa; luojan kiitos meillä on sitä.

Lisäksi ehdotan, että jokainen, jolla on siihen mahdollisuus, menee tänä kesänä mummolaan. Eikä vain syömään. Vaan istumaan alas ja pyytämään mummolta ja papalta, että he kertoisivat, millaista heidän elämänsä on ollut. Se antaa asioihin ihan erilaista perspektiiviä. Sano mun sanoneen.

Ps. Se, joka sanoo, että "helppoa kuin heinän teko" ei ilmeisesti ole koskaan tehnyt heinää. :D

Onko A oikeassa?

Menneenä viikkona sain napakkaa kommentointia anonyymiltä a.:lta. A oli sitä mieltä, että koko blogini voisi korvata seuraavilla ohjeilla:

Ole oma itsesi, älä ylianalysoi, älä esitä. Jos ei heru, niin shit happens, elämä jatkuu. Ihmisyys ei ole monimutkaista tähtitiedettä, se on olemista. Pelaamalla kadotat itsesi ja lopulta muutkin ympäriltäsi. Strategioiden suunnittelun sijaan keskity elämiseen ja tuntemiseen. Ihmisikä on liian arvokas muuhun.

Kysymys kuuluukin: tekeekö a.:n tiivistys blogini turhaksi?

Sanoissa on paljon viisautta. Paras idea ikinä on olla oma itsensä. Esittämällä ei pitkälle pötki ja ylianalysoimalla saa todennäköisesti vaan aivot solmuun. Jos ei ”heru”, niin siihen ei kaadu maailma eikä toinenkaan ja elämä kyllä jatkuu. Ihmisyys on toki olemista, vaikka se joskus tähtitieteeltäkin tuntuisi. Pelaaminen on omanlaistaan esittämistä, olemalla aito ja vilpitön pääsee pisimmälle. Eläminen ja tunteminen ovat ihmisen tärkeimpiä tehtäviä.

Kuva: Juliana Coutinho

Oliko tämä siis tässä? Onko kaikki nyt jo sanottu? Voinko hyvillä mielin jättää teidät a.:n ohjeiden varaan?

Tavallaan toivon, että kyllä. Olisi ihan erinomaisen hienoa, jos yllä oleva tiivistys poistaisi kaikki ongelmat, joita ihmisten kanssa elämässämme kohtaamme. Olisi ihan erinomaista, että voisi takaraivostaan aina löytää yhden noista lauseista ja päästä yli pulmasta kuin pulmasta.

Samalla luulen, että ei. Jokaisella meillä on omat heikot kohtamme ja mustat aukkomme. Välillä iskee vaan totaalinen neuvottomuuden tunne ja silloin on kiva, että joku muukin pohtii niitä samoja kysymyksiä. Vaikka kuinka itsestään selviä.

Toivon myös, että ei, ihan vaan siksi, että tätä blogia on kiva kirjoittaa ja teidän kommenttejanne on niin kiva lukea. Uskon siksi, että vaikka a.:n kommentti tekisikin kaikki aiheeni tyhjiksi, ei se kuitenkaan vähennä kaikkien näiden keskustelujen, pohdintojen ja ajatustenvaihtojen arvoa.

Vai pitäisikö minun laittaa pillit pussiin?

Epävarmat mustat sukat

Aion nyt väittää häikäilemättömästi jotain ja toivon, että olette rohkeasti eri mieltä asiasta. Väitän, että mustasukkaisuus on epävarmuutta. Ainakin 75 prosenttisesti. Loput siitä voi ehkä olla luonteenomaista tai alitajuista tai refleksinomaista tai reviirinpuolustusmekanismia. Olen kuitenkin varma, että valtaosa mustasukkaisuudesta johtuu epävarmuudesta.

Epävarmuus jakautuu osaltaan kahtia omaan epävarmuuteen ja toisen aikaansaamaan. Oma epävarmuus on sitä tunneskaalaa, joka saa meidät ajattelemaan, ettemme riitä. Miksi tuo minusta tykkäisi, kun minä oon vaan tämmönen? Maailman pöljin ajatus, johon valtaosa (ellei jokainen) meistä toisinaan sortuu.

Kuva: Jesslee Cuizon

Toisen aiheuttama epävarmuus tulee siitä, etteivät ihmiset muista tehdä riittävän selväksi, että tykkävät toisistaan. Ystävyyteen kuuluu välillä ystävyyden vahvistaminen sanoin, elein tai teoin: pidän sinusta, olet minulle tärkeä, muut ihmiset eivät voi horjuttaa suhdettamme. Ihmiselle on tärkeää saada välillä kuulla olevansa merkityksellinen ja ainutlaatuinen. Jos on epävarma suhteestaan toiseen, tulee helposti mustasukkaiseksi muista ihmisistä.

Väitän siis, että mustasukkaisuus on epävarmuutta. Jos on varma, että oma status toisen elämässä on vakaa, on paljon helpompi antaa mustasukkaisten tunteiden mennä ohi ennen kuin asettuvat taloksi. Nämä ajatukset pohjaavat aivan puhtaasti kokemuksiini omasta ja toisten mustasukkaisuudesta, jota olen sivusta seurannut.

Mitä ajatuksia tämä sinussa herättää? Kommentoi rohkeasti!

Paljon onnea vaan…

… kohta kakkua saan! Rakkaat ystävät, tänään Alaks olee? täyttää yhden vuoden. Kokonainen vuosi on hurahtanut ohi puoliksi huomaamatta, mutta niinhän sitä sanotaan, että aika lentää, kun on kivaa.

Pistän synttäripäivän kunniaksi käyntiin pienen kisan. Esitän jutun lopuksi ystävyysaiheisen kysymyksen, johon vastaat kommentilla ja kysyt lopuksi uuden ystävyyteen liittyvän kysymyksen. Siihen seuraava sitten vastaa ja esittää taas omansa. Parhaan vastauksen tai kysymyksen esittäjä voittaa Aikuiset ystäväni -kirjan. Se on hyvä, allekirjoittaneellakin on sellainen. Jos en osaa valita, arvon.

Ensin kuitenkin sana tai pari siitä vuoden takaisesta päivästä, kun kaikki alkoi.

Kuva: Cyril Caton

Haluaisin kansallisromanttisesti kertoa, kuinka Alaks olee? syntyi savupirtin saunan ylimmällä lauteella naama vaivalloisesti tuskasta vääntyneenä. Se ei kuitenkaan olisi totta, sillä Alaks olee? saatettiin maailmaan erinomaisissa olosuhteissa huippukätilön avustamana. Kätilö oli paras ystäväni ja omaa erinomaista ruokablogiaan kirjoittava Hanna, joka näitä juttuja työkseenkin tekee. Huippukätilö, or what?

Oli sunnuntaipäivä ja istuin Loughborough’ssa vaihtoajan kotinani toimineen huoneen kirjoituspöydän ääressä vedon käydessä kiinni olevasta ikkunasta, kun kaikki alkoi. Ajatus blogista oli kutkuttanut jo jonkin aikaa, mutta olin jumissa pelkän ajatuksen kanssa.

Hanna kysyi, missä minä olen hyvä. Mietin hetken ja vastasin, että ”ihmisten kanssa olemisessa”. Tähän Hanna totesi ykskantaan: ”no kirjoita sitten siitä!”. Minä tein työtä käskettyä.

Hannan korvaamattoman avun ansioista tämä blogi paitsi on, myös toimii ja näyttää kivalta. Tuona iltana ja lukuisina iltoina sen jälkeen olen saanut oppia parhaalta. Kiitos Hanna.

Nyt pistän teidät juhlan kunniaksi kyselemään toisiltanne hyviä kysymyksiä. Anonyymit, jättäkää nimimerkki, niin erotutte toisistanne edes jotenkin. :)

Ensimmäinen kysymys kuuluu:

Kuka olisi maailman kuulein tyyppi ystävänä?

Miten saan pojan tykkäämään minusta?

Sain kevään kuluessa Dear Aliisa –postia. Kysymys oli vaikea, mutta valtaosalle nuorista naisista tuttu. Lukija kirjoittaa: ”Oisko sul mitään vinkkei miten sais pojan tykkää itestään? Ku mä nii haluisin et se tykkäis musta.” Siinäpä tuhannen taalan kysymys. No, naisena tähän on vähän paha vastata, joten näppäränä likkana ulkoistin tehtävän neljällä alan asiantuntijalle, eli pojalle. Tätä mieltä olivat Matti, Juuso, Juhani ja Antti.


”Poika haluaa olla mies. Älä ehdoin tahdoin haasta poikaa asioissa, joissa tiedät olevasi parempi. Jos olet taitoluistelija, älä pyydä häntä luistelemaan: on noloa olla hitaampi ja kömpelömpi, kun poika kuitenkin haluaisi tehdä vaikutuksen sinuun.

On ihan ok olla "neito pulassa", jos se palvelee tarkoitustasi. Jos ette ole ylimpiä ystävyksiä, vaan hengaatte esimerkiksi porukassa, pyydä poikaa vaikkapa avaamaan limsapullo puolestasi. Hän miettii koko loppupäivän sinua ja sitä, miksi kysyit juuri hänen apuaan. Älä kuitenkaan heittäydy liian avuttomaksi. Pojat arvostavat rehtiä asennetta ja itsenäisyyttä. Korosta naisellisia piirteitäsi, mutta osoita että pärjäät.

Älä esitä vaikeasti tavoiteltavaa, mutta osoita olevasi arvokas. Tee selväksi, että lähellesi ei pääse kuka tahansa, mutta juuri häneen olisit halukas tutustumaan paremmin. Mies haluaa tuntea, että hänestä ollaan kiinnostuneita. Hän ei halua mitään halpaa, mikäli etsii jotain vakavampaa.”

Matti Nieminen


”Olen huomannut, että mitä paremmin tutustun kehen tahansa tyttöön, ja mitä enemmän aikaa vietän hänen kanssaan, sitä enemmän pidän hänestä.

Voisitko ehkä päästä jollakin tavalla läheisempiin väleihin hänen kanssaan ensin ihan kaveripohjalla? Jos poika huomaa, että olet kiinnostava niin hän varmasti antaa sinun tietää siitä.

En usko, että voit mitenkään väkisin saada poikaa tykkäämään sinusta. Olemalla oma kiinnostava itsesi ja viettämällä enemmän aikaa pojan kanssa, voit kuitenkin parantaa mahdollisuuksiasi todella paljon!”

Juuso Palander, Level up!


”Yhteen lauseeseen tiivistettynä vastaus on "Ole oma itsesi!", ainakin mikäli tarkoitus on, että tykkääminen jatkuu, kun hän oppii tuntemaan sinua. Jos poika on tykästynyt johonkin kulissiin, ei suhde kuitenkaan tule kestämään, eikä sellaisella asenteella mielestäni kannata suhdetta ruveta aloittamaan.

Jokaisella on omat mieltymyksensä yksityiskohtien suhteen, mutta uskoisin, että tärkein asia on että rakastaa. Jos et rakasta, niin opettele. Hyväksy itsesi kaikkine vikoinesi. Toki pahoista tavoista saa pyrkiä eroon, mutta yleisellä tasolla itseinho näkyy ulospäin, eikä se ole viehättävä piirre.

Yleisesti ottaen naiset ovat kauniita. Kauneutta voi kuitenkin lisätä muutamalla helpolla tavalla, joita ei aina tule ajatelleeksi: hymy, hyvä ryhti ja ei liikaa meikkiä. Ajattele itsestäsi hyvää, se näkyy naamasta.”

Juhani Palttala, Juhanin blogi


”Itse jakaisin naisen olemuksen kolmeen osa-alueeseen; kauneus, seksikkyys & söpöys. Kauneuden voisi mielestäni tiivistää ajatukseen, että ihminen ajattelee muitakin kuin itseään. Seksikästä taas on terävä ajatuksenjuoksu. Se helpottaa kommunikointia huomattavasti ja vie huumorin uudelle tasolle. Söpöä on terve itsetunto. Nainen uskaltaa epäonnistua, näyttää tunteensa ja olla oma itsensä.

Toki fyysinen viehättävyys on tärkeää, mutta se on vain puolet olemuksesta, eikä sitä voi eristää kokonaisuudesta. Ei auta, vaikka nainen olisi kuvankaunis, jos hänen ajatuksensa ovat rumia.

Olennaista mielestäni on pohtia, mitä luonteenpiirteitä itse arvostaa. Tällöin ymmärtää paremmin, mitä luonteenpiirteitä toisessa arvostaa. Neuvoisin siis tarkastelemaan itseään ja etsimään asioita, jotka ovat itselle tärkeitä.

Uskalla olla eri mieltä muiden kanssa, usko omaan asiaasi ja pidä oma pääsi. Muista vielä, että jos yrität olla kaikille kaikkea, et välttämättä ole kenellekään mitään! :)”

Antti Hoppania, Asennevalmennus

Lisättävää? Kysyttävää? Lisää postia Aliisalle?

Ihanaa, Leijonat, halataan!

”Sauli, pussasinko mä sua eilen Keskustorilla?”
”Joo, ja sitten mä tanssin valssia Valtterin kanssa.”
”Muistaako Valtteri?”
”Ei, mutta onneksi Pasi otti kuvia.”
Keskiviikon lööppi: Kultajuhla helpotti halipulaa, ystävyys vyöryi yli kansan.

Kyllä, Suomi voitti kultaa ja siitäkös riemu ratkesi. Olin Tampereen Keskustorilla katsomassa meininkiä heti voiton jälkeen ja täytyy sanoa, että kyllä siinä oli sitten katsomista kerrakseen! Ei siitä ole kauaakaan, kun kirjoitin, kuinka vaikea on miehen halata miestä. Kulttuurimme synnyttää kasapäin jäyhiä jököttäjiä.

Kommenteissa jo tuolloin Mankinen mainitsi, että urheilun tiimellyksessä saavat miehetkin halata miehiä. Painissa vallankin pääsee rutistamaan toista oikein kunnolla. Mutta pankin räjäyttää kuitenkin se, kun Suomi voittaa jääkiekon maailmanmestaruuden. Sitten ei enää olekaan raja-aitoja missään.

Kuva: Outi Nokkonen

Harmillista on, että näin käy kuudentoista vuoden välein. Olisi se hyvä, että suomalaisilla olisi useammin hyviä syitä rutistaa toisiaan oikein kunnolla. Valssata pitkin Keskustoria. Laulaa kaulatusten kurkku suorana. Liimautua toisiinsa suihkulähteessä. Ylipäätään yhdistää koko tarmo yhteiseen juhlintaan, niin, ettei kukaan muista edes päätyä putkaan.

Miettikääpä hetki: kadut olivat ihan syrjällään jengiä ja ainoa asia, joka ainakin Tampereella kärsi vahinkoa, oli suihkulähde. Ei joukkotappeluita, ei puukotuksia, ei kolareita, ei tahallista ilkivaltaa - unohdetaan hetkeksi se suihkulähde. On ihan uskomatonta, miten urheilu yhdistää: siellä sitä juhlitaan sulassa sovussa ja halataan roimasti aina aika ajoin.

Kysymys herääkin, voitaisiinko alkaa voittaa muissakin lajeissa? Tai voisiko samanlaisen riemullisen ystävyysaallon aiheuttaa myös se, että Suomi voitti kirjeshakin maailmanmestaruuden? Miten Suomen kultajuhla vaikutti sinun halipulaasi?

Onko tykkääminen aitoa?

Aloitetaan viikko pohdiskellen. Juttelimme syvällisen siskoni kanssa ystävyydestä ja kaveruudesta ja eritoten tykkäämisen aitoudesta. Hän esitti minulle vaikean kysymyksen: mistä voi tietää, onko toisen tykkääminen aitoa vai kulissi?

Nii-in, sanopa se. Ensin tulee tietenkin mieleen kysyä, että miksi kukaan esittäisi tykkäävänsä, jos ei tykkää. Saman tien mieleen kuitenkin puskee kaikkien aikuisten vaalima lause, jonka mukaan kaikista ei tarvitse tykätä, mutta kaikkien kanssa täytyy tulla toimeen. Missä menee ”toimeen tulemisen” ja esitetyn tykkäämisen raja?

Kuva: Jane Rahman

Muistan myös nuoruudestani sen, että jotakuta kohtaan saatettiin esittää hyvinkin mukavaa ja sitten selän takana nauraa ja ilkeillä röyhkeästi. Siinä vähemmänkin vainoharhainen yksilö alkaa epäillä kaikkea ja jokaista. Kysymys on tärkeä myös silloin, kun oma itsetunto on heikko, eikä tahdo uskoa, että kukaan voisi itsestään välittää. Kuinka vakuuttaa itsensä ja se toinen, että tykkääminen on aitoa ja todellista?

Ensinnäkin kehotan kaikkia rehellisyyteen. Toimeen tulemiseen riittää se, että on asiallinen ja kohtelias. Makeiluun ei ole tarvetta, jos toisesta ei ihan totta tykkää. Näin ehkä vältetään se, että ihmiset ylipäätään joutuvat kyseenalaistamaan ihmisten tykkäämistä.

Jos kuitenkin kyseenalaistaa, niin on kaksi juttua, joita kannattaa tarkkailla. Ensinnäkin tekeekö toinen aloitteita, soittaako ikinä, tuleeko kylään, ehdottaako näkemistä tai pyytääkö ulos. Toisekseen mieti, kuulostaako hän ilahtuneelta vastatessaan puhelimeen, hymyileekö leveästi ja vilpittömästi nähdessään, kiittääkö näkemisestä ja sanooko lopuksi, että ”oli kivaa, nähdään pian taas”. Ei kukaan kauaa jaksa olla ihmisen kanssa, josta ei oikeasti pidä, joten aika näyttää ja aikaan pitää luottaa.

Luotatko sinä siihen, että ystäväsi pitävät sinusta oikeasti?

Mistä tietää onko toinen on varattu?

Yritin saada käsillä olevaan pulmaan ratkaisua kanssaeläjiltä, mutta vastaus oli ykskantaan täsmälleen sama: KYSY! Jos haluat tietää, onko toinen varattu, kysy. Tai unohda koko kysymys ja luota siihen, että asia käy ilmi ennemmin tai myöhemmin itsestään. Mutta minä tiedän, että joskus vaan haluaisi tietää kysymättä. Sitä varten olen havainnut muutamia juttuja, jotka auttavat.

1) Tarkista sormus

Ilmeinen kohta on tietenkin kihla- tai vihkisormus. Sormus on totta kai helppo, koska sen näkee heti. Ellei ole talvi ja hanskat kädessä, kuten itse harmittelin eräänä talvena. Muista tsekata molemmat nimettömät, sillä ortodoksinen vihkisormus on oikeassa kädessä. Sormus ei kuitenkaan välttämättä ole varma varauksen merkki (esimerkiksi leskeys tai puolihuolimaton sormusten käyttö), joten katso myös muut kohdat.

2) Tsekkaa Facebook-status

Internetin ihmekaupasta voi asiaa tiedustella myös. Loogisin on toki Facebookin status, mutta muistakin internetin linkeistä saattaa päästä jyvälle. Muuten en stalkkaamista suosi (kerron teille joku toinen kerta miksi), mutta tässä tapauksessa pienestä googletuksesta ei liene haittaa.

Kuva: John Castillo

3) Tarkkaile puhelinkäyttäytymistä

Jos toinen lopettaa puhelun ”joo, mäkin rakastan sua”, niin kai siitä nyt pöhkömpikin tajuaa, mistä on kyse. Pitäen mielessä kuitenkin, että myös ystäviä, lapsia ja koiria rakastetaan, vaikka koira tuskin puhelimella soittelee. Olen myös useaan otteeseen huomannut, että ihmisten äänensävy muuttuu selvästi, kun puhelimen päässä on oma rakas. Tämä pätee useisiin, muttei tietenkään kaikkiin.

4) Kuuntele tarkasti

Aina soisi ihmisten kuuntelevan toisiaan tarkasti. Mutta kun siviilisäätyä kartoittaa, on hyvästä korvasta apua. Puheeseen lipsahtaa helposti (tai tarkoituksella) me-viite. ”Käytiin tuossa pääsiäisenä Porissa.” ”Ai, kenes kanssa kävit?” ”Poikaystävän.” Eikä tarvitse enää arvailla.

5) Arvioi käytöstä

Tästä saan kyllä piiskaa, mutta sanon ääneen silti. Tiettyjä viitteitä voi käytöksestäkin päätellä: jos toinen flirttailee avoimesti kaiken kanssa mikä liikkuu, käy ulkona usein ja paljon, ei tunnu olevan sidottu mihinkään tai kehenkään ja puhuu suunnitelmistaan yksikössä, on hän todennäköisemmin sinkku kuin parisuhteessa. Paino sanalla todennäköisemmin.

Näistä minä liikkeelle lähtisin. Olen silti samaa mieltä muiden kanssa siitä, että paras keino on vaan kysyä. Joko kysyä siviilisäätyä tai vaan kysyä toista kahville huolimatta siitä, mikä status on. Kyllä se sitten selviää, kun tarvetta on. Statuksen selväksi tekemistä pohdittiinkin jo aiemmin.

Mistä sinä tiedät, olenko minä varattu?

BeFriending Finland #2: Shoes

Dear Non-Finns. I know you’re out there and I know you’re just dying to come to Finland, right? This series of blog posts is dedicated to you. With BeFriending Finland I try to familiarize you with the peculiarities of Finnish human nature and culture. Last time we talked about personal space. Today, naturally, we talk about shoes.

I’m not gonna talk about how some Finns wear sandals with socks, even if it is, in my opinion, absolutely horrendous. Instead I want to introduce you a habit that we have: When we enter a home, we take our shoes off. I know, it might sound pretty gross to you, but that’s what we do.

When you get pass the personal space issue, break the ice and become a friend with a Finn, inevitably you will be invited to visit. So what to do? When you enter the home you will find yourself in a space that looks somewhat like the one in this picture.


Entryway, that is. There’s likely to be hell of a lot of shoes there. Just leave yours amongst them and enter the home with your stocking feet (“sukkasillaan” in Finnish) or if it happens to be one of the warm months of the year, with your bare feet. Tadah!

This applies to all homes. I have not found a single home in Finland where people would keep their shoes on. Therefore it is likely that if you invite a Finn to your home he might try to take his shoes off. As we are brought up thinking that keeping ones shoes on inside a home is not only impolite but also messy, we tend to forget that in other cultures it can be seen the other way around.

But which way do YOU see it?

And keep coming back. Up next: Please and what?!

Kommenttilaatikon kootut #2

Olette kirjoittaneet blogiini kaikkiaan 775 kommenttia. 775 on ihan käsittämättömän fantastinen määrä erinomaisen hyviä kommentteja. Etteivät ne kaikki vallan unholaan päätyisi, tässä teille kevään kunniaksi suosikkejani. Siis: kootut kommentit osa kaksi.

Ystävyys on aikaa ja paljon ystävyyttä on enemmän aikaa, eikös? Mikael kommentoi hommaan näin:

"Mä yritän vain pitää kalenterin tarpeeksi tyhjänä, jolloin sinne mahtuu enemmän sellaista spontaania meininkiä, mutta vaatii kylläkin kavereita jotka tekee samoin. :-) Osaan kuitenki paljon paremmin vain soittaa kamulle notta moi ootko kaupungissa voinko tulla kylään, verrattuna että sovin treffejä viikon päähän. Mistä mä tiedän mitä viikon päästä huvittaa tehdä? :-D "

Kun puhuttiin vakavista aiheista, eli kiusaamisesta, kommentoi rh:

"No sen nyt ehkä jotenkin ymmärtää, että lapset kiusaa toisiaan, jos ajattelee, että ovat vielä kehittymättömiä tunne-elämältään. Mutta kuulkaas, ei se tähän lopu, karseinta on, kun ns. aikuisten ihmisten työpaikalla vielä harrastetaan kiusaamista. Ollaan ylimielisiä besserwissereitä, ei siedetä edelleenkään erilaisuutta pukeutumisessa tai mielipiteissä. Ja aikuiset osaa usein tehdä sen niin hienovaraisesti, että...kevyitä vihjauksia, kulmakarvojen kohotuksia, piiloteltuja hymyjä ja syrjäkareinvilkaisuja.”

Allekirjoittaneen niistäessään nenäänsä irti, neuvoi -H- seuraavsti:

”rommitoti :D mukillinen kuumaa vettä, loraus hyvää rommia ja kauhallinen hunajaa. viltin alle. villasukat. kahdeksantoista pakettia nenäliinoja. vicks-nenäsumutetta.”

Kansaa kuohutti Aamulehti ja minäkin kirjoitin silikonirinnoista ja tekoripsistä. Tällöin sanaisen arkkunsa avasi Johanna:

""Onko meidän maassamme todella niin paljon rumia ihmisiä, että Aamulehden artikkeliinkin oli löydetty roppakaupalla nuoria ihmisiä, joilla on jos jonkinlaiset pidennykset." Huono itsetunto niillä on. Ihmiset haluavat saada hyväksyntää ja tämä painottuu varsinkin nuoruusiässä. Jokainen haluaa kuulua joukkoon. Tämän takia kaikki lukiolaiset näyttävät samalta. Pidennykset, rusketukset; luonnollinen kauneus ei tässä todellakaan saa jalantilaa.

Tästä aiheesta riittäisi vaikka kuinka paljon asiaa, nyt en pysty enempää (olen luennolla, heh) Tässä vielä hyvä video. No cure for ugly! http://www.youtube.com/watch?v=OYpwAtnywTk ”

Kyselin, mihin kukakin aikansa käyttäisi, jos hammasrattaasta irti pääsisi. Anonyymi sulatti sydämeni:

”rakkauteen minä tuhlaisin.”


Keskustelun aloitukset ja tilannetaju kutkuttivat kommentointia. Tuomas pelasti päiväni kertoen:

”Kioskin poikana olin jo niin kätevä sutkautuksissani, etten aina muistanut, että kaikkien huumorintaju ei ole kanssani samalla tasolla. Asiakkaana oli eräs nainen, siinä kolmissakymmenissään, ja selkeästi ruoasta nauttiva yksilö. Kyseinen nainen osti kasan herkkuja, ja taisi huomata kyseisenä aikana voimassa olleen kampanjan neljästä tuplasta kahden hinnalla, ja sanoi, että täytyy sitä nyt vielä vähän suklaatakin ostaa. Mulla oli hyvä päivä ja sitten möläytin, että täytyyhän ne saavutetut linjat säilyttää! Hetkeä liian myöhään tajusin, että taisin juuri - täysin vahingossa - kommentoida asiakkaan ylipainoa vitsaillen, mutta onneksi kyseinen nainen vain repesi nauramaan. "Toi oli hyvä, tota pitääkin ruveta käyttämään."”

Myös Hannan kommentti oli mainio:

”Tänään avasin keskustelun asiakkaana myyjän kanssa "no enhän mää tullessani tiennyt, että mää haluan kaalikääryleksiä mutta kun sää tässä nyt myyt kaalikääryleksiä niin määhän haluan kaalikääryleksiä!" Päädyttiin sitten puhutaan tähtien asennosta, pyyhkeen paikasta ja kaikesta erittäin olennaisesta muutenkin.”

Kun odotimme tekstiviestiä ikuisuuden, kirjoitti tittako:

”Ihanaa etten ole yksin, tääläkin on yksi kohtalon toveri! Ja auta armias sitä fiilistä kun sydän jättää pari lyöntiä välistä tekstiviestin saapuessa ja sitten siellä on joku "KappAhlin clubitarjous" eikä laikaan se herra X:ltä tunnin odotettu viesti. Mutta se on maailman paras tunne kun sieltä tuleekin jotain odottamattoman suloista ja vain hymyilee loppupäivän itsekseen :)”

Kohteliaasti kieltäytyminen on vaativa taitolaji, kuten käy ilmi rh:n kommentista:

”Tulee tässä mieleen eräs vanha tapaus, kun lavatansseissa kieltäydyin lähtemästä nuoren miehen kanssa tanssimaan. Syitä oli kaksi: lava oli vielä kovin tyhjä, joten ujous iski ja toisaalta arvioin miehen paljon itseäni lyhyemmäksi. Kieltäytymiseen mies tokaisi: " En olis sinun kanssa kyllä lähtenytkään." Tyrmäävä vastaisku. Olis voinut kyllä loukata tuo vastaus pahasti, jos hän ei olisi tullut myöhemmin hakemaan uudelleen ja ruuhkan suojassa tansiimme ihan ok.”

Ettei menisi ihan överiksi, tässä viimeinen. Yritin lokakuussa usuttaa hymiölakkoon kaikki ja muutaman muunkin. Silloin ytimekkäästi mielipiteensä ilmaisi mtarvainen: ”=)”

Kiitos tuhannesti kaikesta ja kaikista! Muistakaa, että pienikin arjen huomio tai filosofinen ajatuksentynkä on tervetullut. Keep up the good work, fellas!

Seurassa: vältä itsekehua

Muistan nuoruudestani sanonnan, että itsekehu haisee. Niin se kyllä tekee. Vaikka kuinka käsken olla oman elämänsä tähti ja pitämään yllä tervettä itsetuntoa, jopa lievää itserakkautta, on tässäkin rajansa. Erityisesti tämä raja koskee seurassa olemista. Hyvä seuramies tai –nainen muistaa, että maailmassa on muitakin napoja.

Onneksi sitä pahinta ihmistyyppiä on aika vähän. Siis niitä, jotka toden totta tuntuvat olevan erinomaisen hyviä ihan kaikessa, tietävän kaikista eniten, olevan maailman viehättävimpiä ja omistavan hienoimmat vanteet. Mutta jokaisella meistä on vaara sortua minä-minä-minä-maniaan.

Mistä tunnistaa minä-minä-minä-manian? Siitä, että joka kerta, kun osallistuu ryhmän keskusteluun, aloittaa sanalla ”minä”. Ja toisinaan nostaa myös etusormen pystyyn tehostuksen vuoksi. Mitä silloin täytyy tehdä? Kääntyä lähimmän kaverin puoleen ja kysyä, että ”no mutta, entäs sinä, mitä sinä tuumit?”.

Kuva: Jeremy Bronson

Nyt joku ehkä miettii, että eikö kaikki keskustelu mene niin, että jokainen kertoo oman näkökulmansa. Usein se oma näkökulma alkaakin sanalla minä. Nyt vetäisin karkean rajaviivan siihen, että jos aloitus on mallia ”minun mielestäni”, ”minä luin”, ”minä huomasin saman ilmiön, kun”, ”minusta tuntuu, että”, ollaan turvallisilla vesillä. Sen sijaan jos minä-aloitus kiinnittää huomion käsillä olevan asian sijaan pelkästään henkilöön itseensä, silloin on minä-manian vaara olemassa.

Minässä ei ole yleensä ole mitään vikaa, päinvastoin. Minässä on vikaa vasta sitten, kun se ajaa sinän ohi ja lällättää mennessään.

Näin minä ajattelen. ;) Mitä sinä ajattelet?

Voikkonä olla?

Alaks olee?:n yksivuotispäivä lähestyy uhkaavasti. On aika palata alkutekijöihin ja miettiä, mitä tämän blogin nimi oikeastaan tarkoittaa. Nimi syntyi yhteistuotoksena ystäväni Hannan kanssa ja se oli mielestäni erinomainen tiivistys siitä, mistä tässä on kysymys: ihmisistä, niiden kanssa olemisesta, kaveruuden ja ystävyyden etsinnästä. Alaks olee? tarkoittaa kuitenkin yhden mielestä yhtä ja toisen mielestä toista.

Minun nuoruudessani kysyttiin ”Alatko olee mun kaa?”, kun oltiin superihastuneita ja haluttiin seurustella (eli hengata niin kuin teinit nyt hengaavat). Näin siis Kainuussa. ”Alaks olee” on ollut seurustelu-tiedustelu ainakin Keski-Suomessa ja nykyisillä asunsijoillani Hämeessä. Samaa huudeltiin myös Helsingissä ja Jyväskylässä, tiesivät Facebookin puolella olevaiset kertoa. Savolaiset sen sijaan väittivät, ettei ”Alaks olee” tarkoittanut heidän murteessaan mitään.

Kuva: littleyiye

Jos taas etsi leikkikaveria, Kainuussa protokolla oli kysyä ”Voitko olla tänään?”. Näin on ollut myös Tampereella ja Lahdessa. ”Voitko olla” –kutsun tunsivat myös savolaiset, heillekin kyseessä oli lause, jolla leikkikavereita etsittiin. Raahelaiset ja oululaiset sen sijaan ovat ihan oma lukunsa, he kysyivät leikkimään sanoen: ”Alakkonä mua?”

Olen kokoajan kirjoittanut, että kysyttiin näin ja sanottiin näin. Mutta voihan olla, että vieläkin kysytään noin. Kysytäänkö?

Jännää on, että vaikka sanamuodot vaihtelevat, ”oleminen” viittaa joka tapauksessa lasten väliseen kanssakäymiseen, sekä ystävyyteen että seurusteluun. ”Alaks olee?” on siis enimmäkseen tarkoittanut seurustelupyyntöä, mutta ehkä nykyaikana voimme vähän taivutella mutkia ja todeta, että ”Alaks olee” ilmentää yhtä kaikki halua tulla lähemmäs, oppia tuntemaan, välittää ja olla välitetty.

Mitä sinulle tarkoittaa Alaks olee?

Ps. Olemisesta puheen ollen, Alaks olee?:n Facebook-sivu on saavuttanut sata tykkääjää, eli ainakin 100 ihmistä on alkanut olee! Suurinta mahtavuutta. <3
Pps. Hyvää eilistä syntymäpäivää, äiti!

Halaa miestä!

Törmäsin sunnuntaina tärkeään ja vaikeaan aiheeseen. Juhani kirjoitti blogissaan, kuinka vaikeaa erityisesti nuorilla miehillä on saada läheisyyttä ja ei-seksuaalista kosketusta. Kulttuurimme on juro ja tuntuu siltä, että erityisesti miesten on vaikea koskettaa toisiaan. Onko syynä homofobia? Kulttuurinen raja-aita? Tottumattomuus? Vai mikä?

Samaan aiheeseen olivat kaivautuneet myös Urpo Turpo ja Neiti H. Kyseessä ei voi siis olla yksittäinen tapaus, jos aiheeseen ehtii yhden sunnuntain aikana törmätä kolmesti.

Kuva: David Goehring

Ilmiö on epäilemättä osa suomalaista kulttuuria. Otetaan vastaesimerkiksi vaikka Italia, jossa hiljattain vierailin. Saapasmaassa ihmiset koskettavat toisiaan paljon, paljon enemmän. Poskisuudelmat ovat osa kohtaamisrituaalia joka päivä. Eikä läheisyys rajoitu poskisuudelmiin: nuoret miehetkin kulkevat kädet toistensa hartioilla ja halailevat toisiaan. Julkisesti! Näin ihmiset menevät lähelle toisiaan, oppivat koskettamaan ja olemaan kosketettavana.

Kun sitä oikein miettii, eikö se ole paljon vähemmän omituista kuin olla alasti saunassa? Olemme oppineet olemaan alasti samassa tilassa, emmekö voisi oppia myös halaamaan vaatteet päällä? Kulttuuria voi onneksi muuttaa, ehkä hitaasti, mutta voi.

Juhani aikoo opettaa lapselleen, että mieskin voi halata miestä. Se on hyvä opetus ja toivottavasti muutkin tarttuvat tähän. Mutta ettei meidän tarvitsisi odottaa kokonaista sukupolvea, voisimme yrittää opettaa vanhoille koirillekin uusia temppuja.

Tässä jalossa päämäärässä meitä auttakoon seuraava video.


General Etiquette:
How To Give A Great Man To Man Hug

Haastan sinut halaamaan tänään miestä. Olitpa mies tai nainen.